Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Olethan tietoinen siitä että sähkökitarasta tulee aika paljon matalia taajuuksia, ja nämä matalat taajuudet leikataan pois kitaravahvistimissa, jolloin lopputulos on paljon heleämmän kuuloinen? Jos siis pelkästään nauhoittelet tietokoneella niin kokeile jollain äänieditorilla suodattaa pois alle 700 Hz taajuuksia, tai kokeile kitaravahvistimella. Jos vahvistimestakin tulee tunkkainen ääni niin mikeissä voi olla vikaa, mutta suoraan tietokoneeseen äänittäessä tuo vaikuttaa ihan normaalilta.
 
Myös piuhan pituus vaikuttaa. Pidempi piuha vaimentaa enemmän korkeita taajuuksia, mutta aktiivimikeillä piuhan pituus taas ei vaikuta.

Juu, lähinnä tuo dramaattinen ero EMG-mikkeihin pisti miettimään kun ne ovat niin kirkkaat verrattuna Fenderin perusmikkeihin. Ja hurinattomat.

Juu huono piuha voi myös syödä yläpäätä. Kannattaa kokeilla eri piuhoilla.

No saa kyllä olla sitten jo tosi "huono" piuha, kenties johonkin muuhun tarkoitukseen tehty. Impedanssi lähinnä tulee mieleen.

Minust kuulosti kuin olisi ollut volumepotikka tosi pienellä. Muuten ok. Ohita se vola tai tarkista kaapelin liittimen juotokset...

Mittasin volapotikan ja se oli 256k, eli hyvä. Itse asiassa sain hyvän diilin Lindy Fralineista ja tuikkasin ne kiinni uuden 500k potikan kanssa ja nyt homma pelittää. Taitaa olla noi standardimikit vaan vähän kolhot.

Laitetaas tänne vähän päivitystä ja kehuja jos jotakuta kiinnostaa. Ja kiitokset neuvoista heti alkuun!
 
Nyt stratossa on uutena
- Lindy Fralin Vintage Hot setti
- no load tone 250k potikat ja 500k vola, CTS:ää
- treble bleed, eli 250pf konkka ja 220k vastus
- 0.22 tone vastus
- uudet vahakangaspäällysteiset johdotukset
- tähtimaadoitus
- alumiiniteipillä vuoratut bodyn kolot
- takamikissä baseplate eli twängirauta
 
Vielä myöhemmin laitan keskialue säätimen toiseen tone-potikkaan:
http://www.torresamps.com/info/Perfectguitar.htm ja hirvensarvesta tehdyn kompensoidun yläsatulan.
 
Hurinat pieneni korjaamalla maapiuhan juotospaikkaa ja parantamalla alumiiniteippausta. (tästä kyselin toisessa viestiketjussa)
 
Pitää nyt oikein kehua että sain sen saundin mitä lähdin hakemaan eli sellainen vanha hyvä kuulas stratomeininki. Tarvittaessa lähtee tele-tyyppinen kirkas räime, kaulamikilla pyöreää muhevuutta, keskimikillä erottelevuutta ja 2 & 4 -asennoilla silkkaa hunajata. Homma toimii sekä Amplitubella että Vox Valvetronixilla.
 
Tästä muokkausoperaatiosta tuli tietysti kuluja ja aikaa paloi opiskeluun, hanintoihin ja kolvailuun mutta opin säätämisestä ja straton saundeista todella paljon uutta. Lisäksi kitarasssa on nyt omaa mojoa mikä tietysti tuntuu hyvältä.

Mittasin volapotikan ja se oli 256k, eli hyvä. Itse asiassa sain hyvän diilin Lindy Fralineista ja tuikkasin ne kiinni uuden 500k potikan kanssa ja nyt homma pelittää. Taitaa olla noi standardimikit vaan vähän kolhot.
 
Kaikessa yksinkertaisuudessaan: 500k potikat antaa kirkkaamman soundin kuin 250k:t
 
Voit koettaa mielenkiinnosta standardimikkejä 500k potikan kanssa.

MOI
Yksi käytetty keino on laskea mikkien bassopuolta alemmaksi kuin diskanttipuolta.

MOI
Yksi käytetty keino on laskea mikkien bassopuolta alemmaksi kuin diskanttipuolta.
 
Toimiva keino, jos ongelma on, että ns. bassokielten äänenvoimakkuus on suhteellisesti suurempi kuin ns. diskanttikielten. Jos ongelma ei ole balanssi, vaan se että diskanttia puuttuu kautta linjan, mikin säätö ei auta.
 
Ääninäytteiden perusteella ongelma vaikuttaisi olevan tässä tapauksessa muualla kuin balanssissa.

Sitä on kyllä tullut ihmeteltyä että kaupallisissa kitaroissa ei tarjota soittajalle saundipaletin kirkasta rekisteriä, eli sitä yliräikeää päätä jotta olisi säätövaraa. Tonella kyllä saa treblet pois ja äänen tukkoon, mutta vastaavasti ylikirkasta vaihtoehtoa ei ole. Ja kuinka moni soittaja pitää tonet aina kympissä?!
Vahvarin treblenapin veivaaminen tai erillinen eq:aaminen ei ole sama asia sillä potikat latistaa tehokkaana filtterinä kaikkea mitä kitarasta saisi ulos mutta ihan kuin joku joskus olis päättänyt että "ette te näitä taajuuksia tarvitse!".

Jos haluaa syvällisesti oppia mikä vaikuttaa kitaran saundiin niin kannattaa tieteellisesti kokeilla mikä vaikuttaa mihinkin, eli kokeilee eri yhdistelmiä. Esimerkiksi 500k volumepotikka 250k potikan tilalla voi muuttaa yläpään toistoa huomattavasti (500k on kaksinkertainen kuin 250k, ja musiikkimaailmassa pätee karkea nyrkkisääntö 2x on sama kuin 1 oktaavi), ja jos lisäksi 250k tonepotikat vaihtaa No Load-mallisiin niin muutos on kahta suurempi (siis myös tonepotikoiden irtikytkeminen tai konkkien vaihtaminen eri arvoisiin voi vaikuttaa), ja muut bypass-kytkennät vielä päälle. Saundin muuttamiseksi ei aina tarvitse vaihtaa uusia mikrofoneja. Ja aktiivimikrofoneja ei kannata ihan suoraan verrata passiivimikrofoneihin, sillä esim. nuo potikat eivät aktiivimikrofonien tapauksessa enää vaikutakaan juuri yhtään mihinkään.

Tämä nyt mennee vähän asian sivusta, mutta.
 
Onko koskaan kokeiltu rakentaa sellaista mikkiä, missä jokaisella kielellä olisi oma erillinen käämi magneetin ympärillä ? Toimisikohan sellainen ? Tekisi mieli kokeilla.
Siinä, ainakin periaatteessa, voisi käämien paksuuksilla, kierrosmäärillä ym. vaikuttaa eri kielten volymiin.
Tälle saa sitten nauraa vapaasti.
Olen myös miettinyt, voisiko käämitysten vaiheistuksella ja magneettien napaisuuksia vaihtelemalla mahdollista saada aikaan jonkinlaisen hurinanvaimennusilmiö aikaiseksi ? Puolet magneeteista toiseen suuntaan ja loput toiseen. No joo. Olishan niitä käytössä jos tää toimisi. Yksikelaisen mikrofonin ja varsinkin humpparin käämin kierrosten välinen kapasitanssi on aika iso ja se varmaankin osaltaan vaimentaa korkeita ääniä. Jos kuusi erillistä käämiä laitetaan sarjaan niin niiden induktanssit lasketaan suoraan yhteen mutta kapasitanssit lasketaan sillä 1/c=1/c+1/c tempulla. Tällaisen käämihässäkän kapasitanssi olisi paljon pienempi kun yhden ison kelan.

Tämä nyt mennee vähän asian sivusta, mutta.
 
Onko koskaan kokeiltu rakentaa sellaista mikkiä, missä jokaisella kielellä olisi oma erillinen käämi magneetin ympärillä ? Toimisikohan sellainen ? Tekisi mieli kokeilla.
Siinä, ainakin periaatteessa, voisi käämien paksuuksilla, kierrosmäärillä ym. vaikuttaa eri kielten volymiin.
Tälle saa sitten nauraa vapaasti.
Olen myös miettinyt, voisiko käämitysten vaiheistuksella ja magneettien napaisuuksia vaihtelemalla mahdollista saada aikaan jonkinlaisen hurinanvaimennusilmiö aikaiseksi ? Puolet magneeteista toiseen suuntaan ja loput toiseen. No joo. Olishan niitä käytössä jos tää toimisi. Yksikelaisen mikrofonin ja varsinkin humpparin käämin kierrosten välinen kapasitanssi on aika iso ja se varmaankin osaltaan vaimentaa korkeita ääniä. Jos kuusi erillistä käämiä laitetaan sarjaan niin niiden induktanssit lasketaan suoraan yhteen mutta kapasitanssit lasketaan sillä 1/c=1/c+1/c tempulla. Tällaisen käämihässäkän kapasitanssi olisi paljon pienempi kun yhden ison kelan.
 
Minkävarten tuolle tarvitsis nauraa?? Esimerkiks Ovation Magnum-basson iso mikki on moisella systeemillä, Rowe (eräs mikrofonien tekijä) teki skittamikkejä..
Hurinanvaimennukseen löytyy netistä paljon tietoa, ja kyseiseen käämintähommaan on ihan hyviä masiinoitakin olemassa, esim. StewMacilta tuollainen:
http://www.stewmac.com/shop/Electro … _repair/Schatten_Pickup_Winder.html
 
Tuolla saa vaikka samanaikasesti käämittyä humbukkerin molemmat kelat, tai sitten ykskelaisia sellasen parin, joista toinen on RW eli reversewound. Siihen kun ymppää vielä magneetit toisin päin, tulee se RWRP- yksikelainen mikki, joka yhdessä sen "vakio-käämityn" kanssa saa aikaan tuon humbucking-efektin.
Siitä vaan kokeilemaan, kuka ties vaikka sust tulisi uusi Bill Lawrence tai Larry DiMarzio... 8)

Tämä nyt mennee vähän asian sivusta, mutta.
 
Onko koskaan kokeiltu rakentaa sellaista mikkiä, missä jokaisella kielellä olisi oma erillinen käämi magneetin ympärillä ? Toimisikohan sellainen ? Tekisi mieli kokeilla.
 
MOI
 
5-kielisessä WAL-bassossa on 10-kääminen mikki. Eli se on humbucker: 2 kelaa ja kohtiota/kieli. Toimii minusta erittäin hyvin.
 
Tuolla kuva 4-kielisen mikistä.
 
http://web.bocaner.net/~barry/img/MVC-576X.jpg

Yksikelaisen mikrofonin ja varsinkin humpparin käämin kierrosten välinen kapasitanssi on aika iso ja se varmaankin osaltaan vaimentaa korkeita ääniä.
 
Ei merkittävästi. Sarjaankytketyn humpparin kapasitanssi on yleensä sadan pikon luokkaa - esim. piuhan kapasitanssi on helposti moninkertaisesti enemmän.
 
Ylipäänsä mikrofonin muuttujien säätäminen on rajallista. Konstruktio on kompromissi. Riittävän voimakas ulostulo vaatii kierroksia, voimakkuutta magneetilta, tai esivahvistinta. Jälkimmäisin on poissuljettu lähinnä käytännön syistä, eikä se perinnetietoisille kitaristeille edes kelpaa. Magneetit taas eivät voi olla määrättömän voimakkaita vaikuttamatta kielen värähtelyyn. Kierrosten lisääminen laskee resonanssipiikkiä ja koska mikin vaste laskee piikin jälkeen 12 desibeliä oktaavi, piikin taajuuden lasku tummentaa saundia.
 
Että käämihän siinä sitten ylikirkas mikki vailla luonnottomia korostuksia riittävällä ulostulolla ja ilman patterivirityksiä...
 
Tosin aika marginaalisesta ongelmasta tässä taitaa olla kyse. Useimmat kitaristit kyllä saanevat palautetta pändikavereiltaan, jos tonet täysillä sinkkumikeillä paahtavat. Ja jos piuha menee kitarasta esim. johonkin fenkun perinnekoneeseen, niin kirskuntaa saa ulos siinä määrin, ettei sellaista viitsi kuunnella edes yksin soitellessa.

Magneetit taas eivät voi olla määrättömän voimakkaita vaikuttamatta kielen värähtelyyn. Kierrosten lisääminen laskee resonanssipiikkiä ja koska mikin vaste laskee piikin jälkeen 12 desibeliä oktaavi, piikin taajuuden lasku tummentaa saundia.
 
Että käämihän siinä sitten ylikirkas mikki vailla luonnottomia korostuksia riittävällä ulostulolla ja ilman patterivirityksiä...
 
Erittäinkin näin.. ;) Ja, toisaalta, kyllähän luulisin, että mahdolliset variaatiot on jo tässä ehditty kokeilla, sekä huonot pois karsiutuneet, eipä tuo "sähkökitaran mikrofoni" sentään ihan parin vuoden takainen keksintö ole.. Magneettipuolelta on kaikenlaisia variaatioita esim. ihan netissä luettavissa. Tähän paikkaan sopinee lainaus eräältä mikrofonien käämijältä, joka oli innokas magneettien vahvuuksilla kokeilija.. Eräät koboltti-xx -seosmetallimagneetit olivat muuten oivalliset, mutta (suomennettuna) "kielet meinasivat niihin hitsaantua"...
Samoin käämin kierroksilla (ja DC-vastusmäärällä) on tehty lukuisia kokeita.. ja sitten noihin "nykyisiin" raja-arvontapaisiin päädytty. Koska jos sitä käämin kierrosmäärää esim. kovin nostetaan, on ehkä sitä mikin fyysistä kokoa kasvatettava, tai sitten käämilangan halkaisijaa pienennettävä. Kumpikaan ei ole ongelmaton, lisäksi se mikin "resonanssitaajuus" ja se optimaalinen taajuusalue siirtyvät pois käyttökelpoiselta alueelta.
 
Tosin aika marginaalisesta ongelmasta tässä taitaa olla kyse. Useimmat kitaristit kyllä saanevat palautetta pändikavereiltaan, jos tonet täysillä sinkkumikeillä paahtavat. Ja jos piuha menee kitarasta esim. johonkin fenkun perinnekoneeseen, niin kirskuntaa saa ulos siinä määrin, ettei sellaista viitsi kuunnella edes yksin soitellessa.
 
Näijjust! ;)

Kaikessa yksinkertaisuudessaan: 500k potikat antaa kirkkaamman soundin kuin 250k:t
 
Voit koettaa mielenkiinnosta standardimikkejä 500k potikan kanssa.
 
taidan kokeilla samaa koska mun texal speciaalit ei oikein toimi 1 kielellä
ollenkaan tai ääni heikkenee huomattavasti enkä tiedä missä vika?