 Stone
10.11.2007 22:57:53 (muokattu 10.11.2007 22:58:36) | |
|---|
Mick Taylor on tullut meikäläiselle aika tärkeeksi hepuksi viime vuosina. Olen oikeataan imenyt sen soundia vanhoilta Stonesien levyiltä. Mitkä Taylorin omista levyistä olisivat sitä "itseään" joko live tai studio cd:stä? Voi ihan vapaasti suositella. Myös konsertti dvd:t kiinnostavat (jos on). "Musiikissa ei ole kyse varman päälle soittamisesta. Tämä musiikki on kaunista mokailua." |
 panadol
11.11.2007 00:52:43 | |
|---|
|
 Groovelover
11.11.2007 12:31:17 | |
|---|
Crusade on hieno levy; älppärissä on muuten yksi juttu mikä auttoi silloin muinoin aloittelevana soittajana, takakanteen on merkitty biisien sävellajit. Ja Mayall-osastolta kannattaa hankkia myös Blues From Laurel Canyon, siinä myös Mick Taylor messissä. "It's not really what you play, but what you leave out that counts." Rick Danko, 1976 |
Stone
11.11.2007 14:33:12 | |
|---|
On kai John Mayallin Bluesbreakersien "Crusade" jo tuttu?
Itseasiassa ei ole. Täytyy tutustua. "Musiikissa ei ole kyse varman päälle soittamisesta. Tämä musiikki on kaunista mokailua." |
panadol
12.11.2007 01:56:10 | |
|---|
Itseasiassa ei ole. Täytyy tutustua.
Suosittelen ehdottomasti. Taylor ei kalpene lainkaan nimekkäiden edeltäjiensä Claptonin ja Greenin saappaissa, ja mm. Albert Kingin Oh Pretty Woman saa arvoisensa käsittelyn, joka on myös selvästi vaikuttanut tuleviin sukupolviin (vrt. esim. Gary Moore), Taylor mm. venyttää G-kieltä kieltä huikean pienen terssin verran ko. kappaleessa, ja venyttelee 2. kielen terssi-intervalleissa todella maukkaasti :).
Joidenkin mielestä Taylor oli jopa em. kolmikon "paras" Bluesbreakers-kitaristi. Parhaimmuudesta en mene sanomaan, mutta nuoren kaiffarin tekninen ja asenteellinen valmius on kerrrassaan huikeaa.
Miehen soolostuotannosta en kyllä osaa sanoa muuta kuin että suurempia laineita se ei ole lyönyt ainakaan meitsin laiturille. Mutta muuan Kotimainen Kokkolalaiskokoonpano lienee parantanut tilannetta Kokkolailla :). (Siis tietenkin Wentus Blues Band) :) |
 willie
14.11.2007 20:27:45 | |
|---|
Toi Mayallin Laurel Canyon (9/1968) on varsin mainio albumi. Siinähän soittaa
John Mayall 35v.
Mick Taylor 18v. kitarassa
Stephen Thompson 17v. bassossa
Colin Allen 30v. rummuissa
Albumilla on tyylikästä kitarointia ja bassossa tuhti saundi.
Kantsii tsekkaa.. Bassoa vuodesta 1972. |
 Åboensis
18.11.2007 10:02:33 | |
|---|
Mick Taylor on tullut meikäläiselle aika tärkeeksi hepuksi viime vuosina. Olen oikeataan imenyt sen soundia vanhoilta Stonesien levyiltä. Mitkä Taylorin omista levyistä olisivat sitä "itseään" joko live tai studio cd:stä? Voi ihan vapaasti suositella. Myös konsertti dvd:t kiinnostavat (jos on).
Taylorin levyjä tuntuu olevan aika vaikea löytää - olen itsekin yrittänyt metsästellä niitä... Omistin joskus vuosia sitten (belgiasta ostettuna vinyylinä) miehen Stranger in this town-levyn, mutta lainasin sen jollekulle, enkä ole saanut takaisin : (. Muistaakseni se on ihan OK blueslevy.
Ainoa tällä hetkellä omistamani Taylorin soolokiekko on Fennicasta tilaamani A Stone´s throw, joka sekin on ihan kelpo levy, muttei mielestäni esim. Crusaden veroinen - sisäsiistit soundit, keskinkertaisia (ei siis huonoja muttei unohtumattomiakaan) biisejä ja tyylikästä kitarointia, slidella ja ilman. "I dont know who they think they are, smashing a perfectly good guitar" |
Crusade on ollut mulle sattuneesta syystä elämää suurempi kiekko. Kaksi vinyyliä soitettu loppuun (levysoittimet ei aina ole olleet ihan hifiä) ja nyt on CD käytössä. Se oli aikanaan ensimmäinen itse ostamani levy ja valinnan suoritin yksinomaan bändin nimen perusteella. Vuonna -67 siis John Mayall's Bluesbreakers kuullosti ns. makeelta. Levy saapui aikanaan Tandy's Recordsilta postitse (mainittakoon, että siihen aikaan postimyynti ei sujunut aivan yhtä yksinkertaisesti kuin tänään netistä ruksaamalla ja visaa vinguttamalla) ja Coca Cola -pullojen korkkien sisäpuolelta kerätyillä lipukkeilla hankittu levysorvi sai purtavaa.
Asiaan. Mick Taylorin soitto tuolla levyllä on tosiaan maukasta kuultavaa. Varsinkin hitaat bluesit My Time After Awhile ja Tears In My Eyes saavat vereni hyytymään. Tietysti Taylorin huippuhetkiä ovat myös instrumentaalipalat Snowy Wood ja Driving Sideways (tuohon aikaan Mayallin kitaristeilla piti olla Freddy King -käyntikortti).
Taylorin soolotuotannosta olen kuunnellut eniten Shadowmania, jonka livekiekko on aivan kohtalaista kuultavaa. Muita soololevyjä en ole kuullut, tosin tilauksessa on miehen uusi julkaisu (tosin äänitetty jo 2001 Unkarissa), Mick Taylor Bandin Little Red Rooster -CD, jolla bassoa soittaa Noel Redding
Taylorin keikka Wentuksen kanssa Tampereella 2004 oli mielestäni melko köykäinen veto molemmilta. Olisiko treenaamattomuus ollut ongelmana. Tänään pitäsi mennä katsomaan elokuviin Family Meeting, saapa nähdä mitä Mick siellä tekee Wentuksen kanssa |
 JC
18.01.2008 09:49:21 | |
|---|
Mies täytti eilen pyöreät 60. Onnea Mickille. |
 milkcow s calf
18.01.2008 19:02:03 | |
|---|
Tämä nyt olisi ihan oma aiheensa, mutta menköön tähän. Onko kellään tietoa, mitä MT:lle kuuluu. Muistan kuulleeni vuosi takaperin hänen peruneen Ventuksen kanssa sovittuja keikkoja. Syyksi ilmoitettiin sairastuminen. En ole onnistunut sen jälkeen kuulemaan miehestä juuri mitään. Nuo puoliepäviralliset kotisivutkaan eivät juuri kerro mitään uutta. Joitain keikkoja on viime vuonna ollut, mutta tulevista ei ole missään tietoa. Olisi hienoa, jos mies tulisi taas käymään Suomessa. http://www.micktaylor.net/http://micktaylor.free.fr/Mitä pienempi vika sitä isompi leka. |
 monotone
24.01.2008 20:00:44 | |
|---|
Joidenkin mielestä Taylor oli jopa em. kolmikon "paras" Bluesbreakers-kitaristi. Parhaimmuudesta en mene sanomaan, mutta nuoren kaiffarin tekninen ja asenteellinen valmius on kerrrassaan huikeaa.
Tähän jatkoksi voisi lisätä, että Clapton (s.1945) ja Green (s.1946) eivät hekään vielä varsinaisia ikämiehiä olleet Mayallin kanssa soittaessaan. :-) |
