Aihe: Laulukamoja
1
pekezu
16.11.2007 17:02:13 (muokattu 16.11.2007 17:03:45)
 
 
Suosittelisin tsiigaamaan thomannilta pa-laitteet- sektiosta jonkin pikkumikserin ja vaikkapa yksi tai kaksi aktiivikaappia. Sikäli voi myös hommata mikserivahvarin ja passiivisia äänipönttöjä. Näistä sitten saa tehoja sen verran irti kun tuotteissa luvataan. Itsellämme on treeniksellä neljä kaappia, joista jokaiseen ajetaan 150W tehoa, ja laitokseen on kytketty laulun lisäksi kitara ja basari. Hyvin kuuluu. Eli käytännössä en usko valtavasti tätä suurempien tehojen olevan tarpeen, etenkin jos vain laulua halutaan pihalle.
 
Jokatapauksessa pelkästään treeniksen laulukamoihin ei kannattane satsata hirveitä summia. Tietysti voi miettiä suoraan sellaisen paketin ostamista, jolla voisi pienimuotoista keikkaakin heittää. Siinä sitten olisi kamppeista muutakin hyötyä.
PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa
pitk
19.11.2007 19:03:04
 
 
Onko tämä oikealla palstalla? Laulaminen palstaa ajattelin, mutta veikkasin sen olevan itse laulamiseen keskittyvä palsta. Livetoiminta-puolelle en halunnut laittaa, koska kyseessä on kamat treenikselle, ei keikoille.
 
Lue livetoiminnan FAQ:t, etenkin My First Speakers. Siellä on kaikki, mitä kasvava nuori tarvitsee terveytensä (kuulo, maksa ja selkä) pilaamiseksi ;-)
 
Pitk.
Ryhdy roudariksi, näet maailmaa, sanoivat!
Kalkutan Konepaja
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)