Laulaminen ›

Yhtyeellämme on ollut jo jonkin aikaa ihmetyksen aiheena naislaulajamme epävireisyys live tilanteissa(huom vain live tilanteissa eli keikoilla).
 
Ks laulaja vetää erinomaisesti laulunsa nuottiin aina nauhoitettaessa studio-olosuhteissa mutta esim edellisellä keikallamme joka kuitenkin lavamonitoroinneissa jne kuulosti koko bändin mielestä ihan hyvältä (jos ei nyt muutamaa pientä mokaa oteta lukuun)Kuulostikin jälkikäteen parilla konkkamikillä ja miksauspöydästä raidoitettuna suoraan sanottuna aivan kauhealta ja tätä on tapahtunut ennenkin eli laulaja ei yksinkertaisesti pysy nuotissa ja vetää paikoitellen ohi oikein kunnolla! ainakin nauhan mukaan.
 
Asiasta on ollut keskustelua ja tilanne on hyvin turhauttava.
Äänityslaitteetkaan tuskin prakaavat koska hommaa on testattu usealla erillaisella laitteella.
 
Eli mikä neuvoksi?

Menee vähän yli hilseen moiset moodit ja curbingit mutta eipä se mitään.
Pitää tosiaan tarkkailla asiaa että meneekö se oikeasti sillä perus skaalalla ja mahtaisiko esim korvamonitorointi auttaa asiaa?
 
Hämmentävintä tässä oli se että laulaja oli ihan tyytyväinen suoritukseensa kuten myös muut bändin jäsenet kuullessaan saundin monitoreista eli lavalla kukaan ei huomannut ks virheitä.
Keskustelin myös keikan miksaajan ja muutaman paikalla olleen kuuntelijan alla ja heidänkin mielestään se meni ihan hyvin eli mitään ihan karmeita ohilyöntejä ei kukaan huomannut.
 
mutta..jatketaan harjoituksia

Kuuntelin muutamaa teidän biisiä mikseri.netistä ja sain vahvistuksen epäilyille. Luulen olevani samaa mieltä edellisen herran kanssa, joten ehkä minullakin on paremman luokan maku. Kansankielellä jos yrittäisin vielä selventää. Herkkä-ääninen laulajatar yhdistettynä tuollaiseen metalliin on, ah, niin kaunis yhdistelmä, mutta myös niin ongelmallinen yhdistelmä toteuttaa käytännössä.
 
Niiden biisien perusteella laulajattarellanne on niin herkkä/hento ääni ja etenkin siis laulutapa, että hänen on todella vaikea "lukita" ääntä säveliin bändimelussa. Luultavasti hän ei tunne enää lauluaan kropassa keikoilla ja tosiaan, kuten edellä mainittiin, automaattisesti painaa ääntään liian kovaa, jolloin siitä tulee epävireinen.
 
Erilaisia tapoja, joilla asiaa voisi korjata (osa näistä nyt on näitä yleisiä perusneuvoja): Opetella laulamaan "vahvemmin" eli ainakin saada ääni resonoimaan paljon paremmin pään onteloissa (se resonanssi auttaa kuulemaan oman äänen melussakin). Sopivat, laadukkaat korvatulpat (tai mahdollisesti nappikuulokemonitorointi). Itse olen huomannut sellaisen yhdistelmän toimivan parhaiten, jossa sopivasti kuulee omaa "päänsisäistä" ääntä ja ulkoista monitoroitua ääntä. Keltaiset EARit tekee äänen vain epämiellyttäväksi mössöksi omissa korvissa. Treenaaminen keikkaa vastaavissa olosuhteissa = ei suoraa tietä onneen. Koko bändi soittaa hiljempaa (jos mahdollista) - äänenpaineentaso ei tee musiikkia rankaksi. Etenkin sovituksissa voisi antaa tilaa tuolle kauniille laululle. Nykyisellä tekniikalla pitää laulaa suu kiinni mikissä, muuten etenkin miksaaja on ylitsepääsemättömien ongelmien edessä eikä monitorointikaan tule pelaamaan soittajille. Tuossa nyt jotain...

Erilaisia tapoja, joilla asiaa voisi korjata (osa näistä nyt on näitä yleisiä perusneuvoja): Opetella laulamaan "vahvemmin" eli ainakin saada ääni resonoimaan paljon paremmin pään onteloissa (se resonanssi auttaa kuulemaan oman äänen melussakin).
 
Tähän liittyy kiinteästi opetella laulamaan "kropalla" - eli tuntea se ääni kropassa niin vahvasti ettei kuulohavaintoa tarvi niin paljoa kuin pelkällä "äänellä" laulettaessa.
 
Jos keikalla on isompi äänenpaine isomman adrenaliinihyökyaallon lisäksi, houkuttaa laulajaakin vetämään "isommalla paineella" jolloin vire heittää samantien. Ideaalitilanne olisi se, että lavalla olisi mahdollisimman vähän mökää ja isoin äänivalli tulisi vasta PA:sta yleisölle. Tämä ei kuitenkaan läheskään aina ole mahdollista. Joten kikka kakkonen olisi, kuten edellä mainittiinkin, parempi monitorointi ja yleisen volyymitason lasku. SEKÄ KOKEMUKSEN KARTUTTAMINEN. Enemmän keikkoja tai treenejä "keikkaolosuhteissa" (yhtä isolla energialla / kalustolla / volyymillä ja monitoroinnilla, jos mahdollista).
 
Jopa ammattilaisille on vaikeaa vetää vireessä herkällä saundilla, jos ei kuule itseään ja muu bändi tuuttaa täysillä. Tällöin vaihdetaan usein laulutapaa "rankempaan" suuntaan ja jos ei "rankemmalla" saundilla ole treenattu, kaikki energia menee saundin ylläpitämiseen. Ja vire, sävyt ja muut hienopiirteisemmät jutut on sitten aika pitkälti siinä.

En puutu lauluteknisiin seikkoihin niistä tietämättömänä. Mutta kuten jo aikaisemmin mainittiin, on myös yleisellä volyymitasolla suuri merkitys. Miettikää kuinka kovaa soitatte treeniksellä suhteessa keikkoihin.
 
Hakekaa vahvistinten / soitinten / itsenne sijoittelulla hyvä kokonaisbalanssi. Kaikkien tulisi kuulla suhteellisen hyvin mitä soitetaan. Ja laskekaa kokonaisäänenvoimakkuus niin pieneksi kuin mahdollista. Ja ei, tämä ei vie rankastakaan musiikista sitä munaa pois, niin kuin usein kuvitellaan. Päinvastoin, se lisää sitä tuomalla mukaan tarkkuutta ja selkeyttä.
 
Koittakaa viedä tämä sama balanssi livetilanteeseen ainakin jossain muodossa. Tämä on välillä mahdotonta, mutta auttaa kummasti, kun kaikki tehdään periaatteessa ennalta suunnitellulla tavalla, eikä niin että lavalle mentäessä unohdetaan kaikki ja vedetään vaan täysillä.
 
Rummut määrittävät lähes aina perusäänentason. Rumpalin pitäisi tarvittaessa pystyä soittamaan hiljempaa, vaikka kyseessä olisikin rankempi musiikki. Oletteko harkinneet rumpupleksien käyttöä? Voin sanoa, että toimii pienissä tiloissa täydellisesti hiljentäen rumpujen mökää ja antaen näin miksaajalle enemmän kontrollia. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon helpompaa on soittaa lavalla ilman, että rummut vievät kaiken "tilan".