Aihe: Äänialan huomattava laajeneminen (uusi oktaavi lisää) yhtäkkiä
1
The Fly
21.01.2004 10:30:33
Vuodesta 1992 asti laulaneena (oli joitain vuosia välissä jolloin en harrastanut ollenkaan) olen ollut estynyt laulamaan korkealta enkä yleensä pystynyt laulamaan samasta sävellajista useimpien suosikkibändien biisejä. Minun piti joko transponoida biisi äänelleni tai sitten laulaa oktaavia matalemmalta.
 
Viime juhannuksena humalassa hoilatessa havaitsin, että yhtäkkiä pystyin laulamaan äänialasta joka ennen oli ollut täysin lukossa. Siis totaalisen lukossa, en saanut mitään ääntä ulos siitä äänialasta. Nyt olen kesästä asti lauleskellut ja hämmästellyt sitä, että pystyn laulamaan lähes kaikki suosikkibändien biisit samasta sävellajista kuin alkuperäiset. Näinkö tämä homma etenee? Yhtäkkiä vain tapahtuu se äänialan laajeneminen? Onko muilla samansuuntaisia kokemuksia?
 
Pystyn laulamaan korkealta ja voimakkaasti ilman että se olisi millään tavalla väkinäistä. Ainoa miinus on se, että kurkku kuivuu välillä tosi nopeasti ja silloin laulamisesta tulee vaikeata. Ääni ei ole vielä hyvä kun laulan korkealta, siitä puuttuu vielä basso, mutta se kai ajan myötä löytyy myös?
sielunvihollinen
21.01.2004 12:11:03 (muokattu 21.01.2004 12:12:04)
onneksi olkoon!
oon aivan aloittelija mutta veikkaisin että oot oppinut "vahingossa" käyttämään head voicea taikka falsettia. Parempaa soundia saa kehitettyä kun kokeilee erilaisia hengitysvoimakkuuksia ja yrittää ohjailla ääntä resonoimaan eri paikoissa kehoa. Joku hengitystyyli/äänenohjaustapa siten toimii juuri sinulle hyvin ja kuulostaa hyvältä.
 
Ja kurkun kuivuminenhan hoituu helposti kun juo vettä ja koittaa välttää kahvia, tupakkaa ja alkoholia.
Tortex
21.01.2004 13:43:11
 
 
Mullakin alkoi yhtäkkiä onnistuun korkeelta laulaminen, tais mullakin olla joku ryyppyreissu(akustisella iron maidenia;))...
Luulen että oon oppinu käyttään kehon lihaksia jotenki paremmin... tiedä häntä...
 
En oo laulanu kuitenkaan paljoa aikasemmin ja se ihmetyttääkin ku näin äkkiä ääniala laajeni ja pysyn paljon paremmin nuotissa ku ennen...
"Antakaa tukenne pohjolan basisti- kannan elvyttämiseksi."
kvuoti
22.01.2004 15:14:24
Tuttu tunne. Sama täällä, yhtäkkiä ylä-äänet oli kunnossa. Laulun opetteleminen on niin jees. Monta vuotta tahkoaa samassa paikassa ja sit yhtäkkiä huomaa että kah... näinhän tämä tehdään.
 
Pelottavaa.
 
:) Katja
kimple87
22.01.2004 16:00:06 (muokattu 22.01.2004 16:01:38)
itse oon aika huono laulamaan(kävin vuoden kansalais opistos ja aloitan nyt uudestaan)mulla oli kans vähän sama homma(jos nyt tiedän mitä te tarkoitatte).mutta eräänä kauniina päivänä(ei ryyppy reissu)lauleskelin jotain olikohan stratovarius.tai iron maidenenin troopperia ja lauloin sen päin persettä.mutta joku viikko sen jälkeen lauloin sitä ja huomasin että tää meni paremmin ja siitä se sitten lähti,opiin paremmin korkealta laulaan ja tekniikka siinä samalla kun laulan korkealta
 
(älkää naurako jos menin ohi aiheen kun laulu ei ole mun ykkös musiikki harrastus vielä...ja kirjoitus virheitäkin löytyy)
kuolema kuittaa univelat myös kahvi
Beelsebub
23.01.2004 02:39:20
Itselläni on se "ongelma", että falsetti ei onnistu kuin humalassa. Selvinpäin ei tule kuin pihinää, mutta humalassa pystyy laulamaan falsetissa todella helposti ja todella korkealta. Olisiko kellään mitään vinkkejä miten saisi tuon onnistumaan ihan ilman rentouttavia aineita.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)