Aihe: Viimeksi katsomasi elokuva ja sen arvosana
1 2 3 4 548 49 50 51 52601 602 603 604 605
carnation
06.11.2007 15:21:34 (muokattu 06.11.2007 15:22:31)
Ai kuinka niin? Kyllä me etukäteen ajateltiin, että Fincherin trilleri voisi juuri nimenomaan olla toimiva siihen tunnelmaan.
 
No niin no. Vaikka Seven sekä Zodiac liikkuvat molemmat sarjamurhaaja-aiheiden ympärillä, niin noiden suurin ero on kuitenkin se, että siinä missä Seven on melko väkivaltainen rikostrilleri, niin Zodiac menee paljon enemmän tuollaisen kohtuu hidastempoisen rikosdraaman puolelle. Samankaltaisesta aihealueestaan huolimatta erilaisia elokuvia. Mäkin odotin Zodiacista jotain Sevenin kaltaista kynsienpureskelujännäriä, mutta draamaahan tuo lähinnä on. Tässä mielessä ei ihan parasta "perjantai-illan viihdettä", vaan vaatinee hieman keskittyneemmän olotilan. Itse annoin Zodiacille muistaakseni 3,5-4/5 tässä samaisessa ketjussa. Ehkä snadi pettymys, mutta toisella katselukerralla Zodiaciin voisi suhtautua eri tavalla. Hyvä elokuva kuitenkin. Ehkä joku Sevenistä innostunut saattaa pettyä kuin ei saakaan samanlaista veristä ja tylyä hiustennostattajaa.
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua."
carnation
06.11.2007 15:57:33 (muokattu 06.11.2007 15:59:19)
Babel ***
 
Kirjastosta tarttui mukaan tämä ja tuli vihdoin sekä viimein tsekattua. Mikähän tässä nyt oli, kun ei oikein tehnyt vaikutusta. Onkohan näitä vastaavanlaisella kerronnalla varustettuja elokuvia tullut nähtyä jo vähän liikaa? Iñárritu voisi seuraavaksi keksiä uudenlaisen lähestysmistavan aiheisiinsa, tällä logiikalla seuraava elokuva saattaa olla jo melko heikko, mikäli merkkejä on uskominen. Amores Perros on kokonaisuudessaan loistava, sitä seurannut 21 grammaa "vain" hyvä (toimi suurimmaksi osaksi ainoastaan Pennin, Wattsin sekä Del Toron vimmaisten ja antaumuksellisten roolisuoritusten varassa) ja nyt tämä Babel oli jo aika njääh ja mjääh, vaikka periaatteessa onkin laadukas ja harkittu "suuri draama". Ei nyt kuitenkaan erityisemmin liikuttanut, loppua kohdenkaan juonilangat eivät kohdanneet niin mieleenjäävällä tavalla, vaikka toisaalta ne olivatkin aika etäisesti liitoksissa toisiinsa. Enpä toista kertaa jaksaisi katsoa. Olihan tämä nyt kuitenkin parempi, kuin Paul Haggisin naurettavan alleviivaava Crash-pökäle.
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua."
Bacchus
06.11.2007 16:49:29
Babel ***
 
Kirjastosta tarttui mukaan tämä ja tuli vihdoin sekä viimein tsekattua. Mikähän tässä nyt oli, kun ei oikein tehnyt vaikutusta. Onkohan näitä vastaavanlaisella kerronnalla varustettuja elokuvia tullut nähtyä jo vähän liikaa? Iñárritu voisi seuraavaksi keksiä uudenlaisen lähestysmistavan aiheisiinsa, tällä logiikalla seuraava elokuva saattaa olla jo melko heikko, mikäli merkkejä on uskominen. Amores Perros on kokonaisuudessaan loistava, sitä seurannut 21 grammaa "vain" hyvä (toimi suurimmaksi osaksi ainoastaan Pennin, Wattsin sekä Del Toron vimmaisten ja antaumuksellisten roolisuoritusten varassa) ja nyt tämä Babel oli jo aika njääh ja mjääh, vaikka periaatteessa onkin laadukas ja harkittu "suuri draama". Ei nyt kuitenkaan erityisemmin liikuttanut, loppua kohdenkaan juonilangat eivät kohdanneet niin mieleenjäävällä tavalla, vaikka toisaalta ne olivatkin aika etäisesti liitoksissa toisiinsa. Enpä toista kertaa jaksaisi katsoa. Olihan tämä nyt kuitenkin parempi, kuin Paul Haggisin naurettavan alleviivaava Crash-pökäle.

 
Kaikki muut episodit olivat mielestäni toisiinsa hyvin yhteydessä, paitsi päälleliimatun oloinen Japani-angsti-teini. Itse kyllä rankkaisin Babelin 21 Gramman ja Amores Perroksen yläpuolelle, mutta siitä olen samaa mieltä kanssasi, että Inarritu (+ heittomerkit ja muu typerä krääsä) voisi keksiä uudenlaisen lähestymistavan.
 
Vieläkään ei ole kyllä Magnolian voittanutta nk. episodielokuvaa onnistuttu vääntämään.
"Are you wanting a bigger penis?" - sähköposti haluaa tietää
Thet
06.11.2007 17:30:11
Tuntuu että en oo tässä viimeisen viikon aikana muuta tehny ku kattonu leffoja.
No nyt tuli katottua:
 
The Departed
 
Joskus tätä aloitinkin kattomaan kaverin kanssa noin 8 ruhtinaalissen tequila-paukun ja muutaman kaljan siivittämänä, mutta enhän mä muistanu tästä pätkääkään.
Täähän on vissiin saanu ihan hemmetisti kehuja, mutta taas kerran tuntuu että vähän liian yliarvostettu leffa. Hyviähän näyttelijöitä tossa tosin on kiitettävästi ja ne hoitaa roolinsa hyvin. Dicapriokin oli ihan hauska nähdä vaihteeksi hieman rankemmassa roolissa. Juoni oli ihan kiintoisa ja loppu oli ehkä hieman odotettavissa, oli jotenkin tutunoloinen. Mutta kyllähän tän melko skarppina jaksoi katsoa, puoltuntia olis voinu napata pois.
 
4-/5
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
bedlam
06.11.2007 19:38:59 (muokattu 06.11.2007 19:39:57)
 
 
Mäkin odotin Zodiacista jotain Sevenin kaltaista kynsienpureskelujännäriä, mutta draamaahan tuo lähinnä on. Tässä mielessä ei ihan parasta "perjantai-illan viihdettä", vaan vaatinee hieman keskittyneemmän olotilan.
 
Oikeastaan en edes odottanut mitään rajua rilleriä (vaikka dvd-kannethan mainostivat Zodiacin "kauhutunnelmaa"???), vaan lähinnä kiinnostavaa tarinaa ja mielenkiintoisia hahmoja. Mutta kun tarina vettyi pitkityksen takia ja hahmot lakkasivat myös jossain vaiheessa kiinnostamasta.
 
Muutenkin leffa oli minusta hieman omituinen. Tietyt vitsit läjähtivät naamalle jotenkin nurkan takaa tuntuen irrallisilta ja alun tyylikäs musiikinkäyttö hävisi jossain vaiheessa. En tiedä, lupaan katsoa uudelleen joskus. Katson ihan yksikseni, niin tulee ehkä paremmin keskityttyä.
Se viimeksi nauraa joka hitaimmin ajattelee.
dipshit
06.11.2007 19:49:53
Ai kuinka niin? Kyllä me etukäteen ajateltiin, että Fincherin trilleri voisi juuri nimenomaan olla toimiva siihen tunnelmaan.
 
No ok, kai me ollaan sitten erilaisia. Itse pitäisin tälläisiä vähän "älykkäämpiä" elokuvia lähinnä semmoisina yksikseen tai yhden tai parin kaverin kanssa katsottuna, mutta ei kuitenkaan "parin bissen kanssa". Ehkä ymmärsin väärin mitä meinasit tuolla, mutta itse tykkään katsoa vähänkin laadukkaammat leffat mahd. rauhassa.
bedlam
06.11.2007 23:22:42 (muokattu 06.11.2007 23:23:17)
 
 
Terror Train
 
Kolme tähteä on aivan liikaa, paska ohjaus, paska näyttelytyö, paska tarina ja ehkä paskin dvd:n kuvanlaatu ikinä. Mutta silti! Groucho Marx -maskissa hiipivä murhaaja! David Copperfield näyttelemässä salaperäistä taikuria! Kasarikuteita! Loppukäänne, joka ei edes ole loppukäänne! 3/5
 
Airplane II
 
Onneks muistin laittaa tallentumaan. Hauskempi kuin ykkönen, vaikka kierrättääkin liikaa samoja vitsejä ja Leslie Nielsen puuttuu. William Shatnerin astuessa kehiin tuli sellainen räjäyttävä ketju nauruutuksia, että sohvalta meinasin pudota. Galactica-musiikista vielä lisäplussaa. 4/5
Se viimeksi nauraa joka hitaimmin ajattelee.
AP
08.11.2007 15:16:25
Die Hard 4.0 tuli eilen katsottua, kiitos Makuunin 2 euroa/leffa-kampanjan.
 
Nuo kolme ekaahan ovat ihan aktion-leffojen aatelia eikä tämä jää paljoa huonommaksi.
Erona on selkeästi liikkuvampi juoni. Varsinkin osat 1 ja 2 tapahtuvat aika suppealla alueella, mutta nelosessa sahataan isompaa lääniä eestaas. Toimintaympäristöjä on useampi, ja samoin ihmisiä, ehkä vähän liikaakin.
John McClanen sarkastiset kommentit ja perheenjäsen pelinappulana ovat tuttua kauraa aiemmistakin leffoista, samoin se että tyhjiä kohtia ei juuri ole. Täysiä mennään alusta loppuun. Jotain kysymyksiä juonessa jää auki, mutta eipä tuo nyt juonensa puolesta muutenkaan Oscar-ehdokas ole...
Tällä kertaa McClane saa kyllä niin paljon ruhjeita, että alkaa olla tämänkin sarjan puitteissa epäuskottavan sitkeähenkinen kaveri. Jotain muutakin sanomista on, mm. hävittäjäkohtaus moottoritien rampilla on joksenekin epärealistinen.
 
Kalliisti tehtyä, sujuvaa silti.
Kasipuoli hyvinkin arvosanaksi.
"Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura
MV
08.11.2007 16:20:53
Desperado
 
Ei tä oikein toiminu mulle. Ihan hienoja kohtauksia muutama mutta muuten tylsää moloilua, Banderasinkaan näyttely ei ihan vakuuttanut.
 
**
The Liam that i know is a polite young man -Peggy Gallagher
Informaatiokameli
09.11.2007 08:13:13
 
 
Eastern Promises
 
Cronenbergin uusin leffa oli aivan niin hyvä kuin siltä osasi odottaa, ehkä parempikin. Elokuva kertoo kätilöstä (Naomi Watts), joka alkaa etsimään sairaalassa kuolleen nuoren tytön sukulaisia tämän kuoltua synnyttäessään lapsen. Nainen sekaantuu vahingossa Lontoossa majaansa pitävän venäläisen mafian kuvioihin ja tutustuu mafiosojen hovikuskiin (Viggo Mortensen).
 
Inhokkinäyttelijäni Mortensen tekee loistavan roolin venäläisenä kriminaalina, joka yrittää edetä mafiaperheen hierarkiassa ylemmäs. Naomi Watts tekee myös mainittavan hyvän roolisuorituksen kuten myös kaikki sivuosanäyttelijät. Harvoin törmää elokuvaan, jossa on näin onnistuneesti saatu sopivat näyttelijät rooleihin. Elokuvassa ei hirveästi tapahdu mitään mutta tunnelma kantaa komeasti läpi elokuvan ja Howard Shoren hienot musiikit sopivat elokuvaan loistavasti.
 
Ei tästä oikein osaa muuta sanoa kuin, että helvetin hyvä ja tunnelmallinen leffa. Kannattaa katsastaa jos yhtään pitää Cronenbergin tuotannosta. Tai yleensäkään hyvistä elokuvista.
 
9/10
Everybody loves somebody but nobody loves rumpali.
NHR
09.11.2007 09:20:53 (muokattu 09.11.2007 09:22:41)
 
 
Nyt ei oo leffa kyseessä, vaan venäläinen kymmenosainen telkkusarja "Master and Margarita" elikkäs suomeks "Saatana saapuu Moskovaan". JuuTuubista satuin ton löytämään, kun joku ystävällinen lajitoveri sen sinne oli ladannut, kiitos hälle siitä!
 
Venäjää en kyl ymmärrä juur nimekskään, mut kun justiinsa vasta sain luettua kirjan englanninkielisen version netistä, niin yllättävänkin paljon tosta tuntu irti saavan. Etenki musiikit vaikutti aivan loistavilta! Eikä ollu huonoo kyllä näyttelijätyökään, eikä ohjaus, eikä juur mikään.
 
Behemoth-kissa (tai Begemot, tai miten se nyt millonki kirjotetaan, riippuu varmaan kans vähä kielestä) olikin oikeestaan ainoo mitä joskus aikoinani lukemani suomenkielisen kirjan perusteella muistin, hienosti oli sekin mun mielestä sarjassa toteutettu. Muista jäivät mieleen erityisesti ne Wolandin (eli Saatanan) seuralaiset, Azazello ja Koroviev. Woland itte vaikutti ehkä hiukka liika kesyltä mun makuuni, vaikkei toi kirjassakaan kyllä mikään kauheen saatanallinen hahmo ollu, että sikäli varmaan aika ookoo. Mut sitte oli se teatterin joku talouspomo Rimsky, jonka näyttelijä oli mun mielestä kans hiton hyvä. Vaikka eipä täs juur huonoja tainnu ollakkaan...
 
Todella harmi, ettei täs ollu tekstitystä, kun harva varmaan täälläkään venäjää niin kauheen hyvin osaa. Mut yks vaihtoehto on tietty tehdä niinku minä, eli lukee esti kirja vaikka englanniks ja sitte kattoo sarja heti perään, ku tarina on vielä tuoreessa muistissa. Tai sit hommata vaikka joku deeveedee, jos tästä sarjasta semmonen sattuis oleen julkastuna. Mut kattokaa ihmeessä, jos yhtään kiinnostaa. Jotai neljän ja puolen tähden ja viiden tähden välimaastoo tää ainaki musta oli.
 
Venäjänkieliset videot: http://www.youtube.com/profile_videos?user=ninquelot
Englanninkielinen nettikirja: http://lib.ru/BULGAKOW/master97_engl.txt (tiedosto on sit melko ISO, eli latautuminen saattaa hetken kestää, varsinki hitaammilla liittymillä)
 
E: Aha, ruskifontit ei näköjään näy lainkaan, vaan eipä tolla väliä...
"Ei helvetti, ei tuommosella nenällä voi olla Terminaattori!" - papitsu
MV
09.11.2007 12:13:49
300
 
Tuli vihdoinkin nähtyä tämä raina. Taistelukohtaukset olivat hienoja niinkuin leffan visuaalisuus muutenkin mutta niitä olisi saanut olla enemmän. Ei ollut yhtään semmoisia massiivisia taisteluita niinkuin Lord of the ringseissä. Loppukin oli aika vaisu vaikka odotin hirveää spektaakkelia. Silti ihan hyvä leffa.
 
***
The Liam that i know is a polite young man -Peggy Gallagher
Cujo
09.11.2007 23:10:42 (muokattu 09.11.2007 23:12:06)
Nyt ei oo leffa kyseessä, vaan venäläinen kymmenosainen telkkusarja "Master and Margarita" elikkäs suomeks "Saatana saapuu Moskovaan". JuuTuubista satuin ton löytämään, kun joku ystävällinen lajitoveri sen sinne oli ladannut, kiitos hälle siitä!
 
No mutta hei, tämähän pyörii parhaillaan Yle Teemalla lauantai-iltaisin ja sunnuntaipäivisin uusintana! Sääli ellet sie tosiaan ole huomannut :-/ Viisi osaa tullut, vielä kerkeät puolet näkemään!
 
Ja mahtavastihan tämä tosiaan on tehty ja kirjaa tuntuu mukailevan yllättävän onnistuneesti.
You are what you are, and what you are is ok.
Cujo
10.11.2007 11:57:08
Niinkattokku mulla ei ittellä noi digikanavat näy, ei nyt eikä varmaan koskaan. Mut hieno homma Yleltä kyllä, kattokaa ihmiset ihmeessä, kyllä siihen varmaan vieläki mukaan ihan hyvin kerkee, puolvälissä kumminki vasta...
 
No voi perhana.
You are what you are, and what you are is ok.
KTULU
10.11.2007 13:42:19
House Of 1000 Corpses
Oli kyllä hyvä leffa. Erilainen ja tyylikiäs kauhuleffa Rob Zombien tyyliin. Aika karua meininkiä kyllä. Hyvä vaan. 4½/5
 
Verisempi viikonloppu
Suht onnistunut kauhuleffana. Komediapuolikin oli ihan OK vaikka jäikin paljon vähemmälle kuin odotin. Pahikset vaan oli tylsiä. 3½
jtkyuluilcxwaqwttkiyukbf
Cujo
10.11.2007 19:28:30
Das Leben der Anderen
 
No olipahan melkoinen elokuva :-o Traaginen, koskettava, kaunis, hauskakin ilman että tuntui vaivaannuttavalta. Mahtavia näyttelijöitä. Tarina toimi yhtä hyvin kuin ilmaisukin. Kyllä.
You are what you are, and what you are is ok.
kk80
10.11.2007 21:40:49 (muokattu 10.11.2007 21:42:39)
Die Hard 4.0 tuli eilen katsottua
 
Nuo kolme ekaahan ovat ihan aktion-leffojen aatelia eikä tämä jää paljoa huonommaksi.
 
Täysiä mennään alusta loppuun. Jotain kysymyksiä juonessa jää auki, mutta eipä tuo nyt juonensa puolesta muutenkaan Oscar-ehdokas ole. Tällä kertaa McClane saa kyllä niin paljon ruhjeita, että alkaa olla tämänkin sarjan puitteissa epäuskottavan sitkeähenkinen kaveri. Jotain muutakin sanomista on, mm. hävittäjäkohtaus moottoritien rampilla on joksenekin epärealistinen.
 
Tuli vihdoinkin katsottua 4.0 ja aika samoilla linjoilla olen. Sarjan aikaisemmat osat ovat klassikoita ja ylikliseinen actionsankari John McLane yksi tämän lajityypin klassikkohahmoista. Ykkönen ehdottomasti sarjan paras elokuva. Sarjan kolmas jakso jaksoi yllättää tälläisenkin skeptikon: Jackson ja radikaalit muutokset juonenkäänteissä (ei ilmastointiputkia, ei Allenia, ei joulua)piristivät sarjaa ja juonenkäänteetkin liimaavat katsojan tuoliinsa. 4.0 sijoittuu omassa skaalassani aika lähelle "ihan kivan" kakkososan kanssa.
 
Suurimmat puutteet 4.0 ovat auttamattomasti juonessa. Korpeaa ihan täysillä tälläiset teknojännärit joiden käsikirjoittajat kuuluvat "internet on niinku sininen ee työpöydällä" koulukuntaan. Näillekkö pitäisi maksaa lisää rahaa? Tietoverkkorikollisuuden ottaminen mukaan juonikuvioihin on ihan ok, mutta senkin voisi tehdä realisesti tai edes vähän sinnepäin. Nörttinä nauttisin kun hakkeri ottaisi puttyllä shell yhteyden johonkin palvelimelle, eikä millään helvetin graafisella hilavitkuttimella... Perinteisesti Bruce saa osumia joista toivutaan seuraavaan kohtaukseen mennessä mutta jossain vaiheessa tämäkin damagen ottaminen kääntyy vitsiksi. Todella naurettava kohtaus oli se aikaisemmankin kirjoittajan mainitsema hävittäjäkohtaus. Huumori oli elokuvalle sopivaa, useimmat toimintakohtaukset näyttivät hienoilta ja koko elokuvasta hönki katsojan naamaan poikamaisen toimintaseikkailun hikinen tuoksu. Ei huippu Die Hard elokuva mutta sangen hyvä toimintaelokuva. Arvosanaksi vaikka 7,5.
Pro Helminen. Raipe Vancouveriin 2010!
RocknRoll
11.11.2007 21:23:26
Palstan suosikki, eli Commando.
 
Ihan tajutonta säntäilyä ja ampumista ilman logiikan tai järjen häiventä. Toimi ihan hyvin noin lauantaipäivän sohvalöhöily leffana.
Juonesta ja sunmuusta on nyt turha edes alkaa spekuloimaan mitään, sitä peruskasaritoimintakauraahan se oli.
Hyvät repliikit ainakin leffassa oli paikoin. Katoin leffaa erään neidin kanssa ja molemmat revettiin ainakin lopun bullshit -kommentille! :)
 
Offtopickina pitää vielä mainita että sain kyllä läheisyyttä illalla, mutta tuskin tämän leffan ansiosta! :)
Rotuvaari
12.11.2007 00:49:30
Simpsons the Movie
 
Tämä pätkä on jakanut porukan aika hyvin kahtia. Itse täytyy asettua niiden puolelle, jotka eivät saaneet elokuvasta mitään irti. Suoraan sanottuna surkea. Täytyy kysyä: what took so long? Jos Simpsoneista olisi tehty viisitoista tai kymmenen vuotta sitten elokuva, olisi se ollut taatusti laadukkaampi. Nyt saatiin kilttiä americanaa perhe-elokuvan muodossa sarjalta, joka on joskus ollut hyvinkin kärkäs mielipiteissään ja ollut välillä helvetin hauska. Josko sarja nyt tajuttaisiin lopettaa, ennen kuin on aivan liian myöhäistä (ilmeisesti ei lopeteta).
 
* * 1/2
Huhut kirjoittajan pienestä peniksestä ovat suuresti liioiteltuja.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)