P-Nut 29.01.2004 11:42:15 | |
---|
Juu eli ostin kyseisen pedaalin pari päivää sitten ja nyt on sellaisia ongelmia, että pedaalissa oleva patteri on jo 2 kertaa loppunut. Ja siis noin 3 päivän aikana ja sillä ei ole mitenkään älyttömästi soitettu. Olen aina pistänyt pedaalin "pois päältä" siis polkaisemalla, jotta valo sammuu, mutta olen kuitenkin jättänyt siitä vahvistimeen menevän johdon kiinni ? kuluuko silloinkin virta ? Toinen juttu on, että käyttäessäni pedaalia (kaikilla mahdollisilla asetuksilla) ja soittaessani esim. powersointuja kaulamikillä : ääni on todella "puuroutunut". Takamikillä ääni on kyllä selkeä ja hyvä. Kokeilin samaa juttua myös ilman pedaalia vahvistimen (Laney TF200) omalla säröllä ja oli se siinäkin hieman puuroutunut vaikkei läheskään niin paljon kun pedaalia käyttäessä. Ja vahvistimen säädöistä olen kokeillut todella useita särövariaaioita, että tuskin sen puolesta on vika. Siis vika on vain kaula-ja keskimikillä ! Takamikin kanssa ei ole ongelmia. Mieleeni tuli tietenkin, että vika voi myös olla kitarani (Fender Highwayt 1 Stratocaster) mikeissä ? Kitara on melko uusi joten en ole vielä kovin paljon saanut tuntumaa kitaran mikeistä. Eli onko vika pedaalissa vai vahvistimessa vai kitaran mikeissä ? Kyllä se siitä kun vähän potkii |
Volle 29.01.2004 11:47:42 (muokattu 29.01.2004 11:49:49) | |
---|
Kaikki jutut kuulostavat ihan normaalilta, etenkin se, että patteri kuluu. Piuhat kannattaa aina irrottaa, koska aina, kun ne ovat kiinni, patteri kuluu. Taitaa lukea ihan käyttöohjeissakin. Ainakin mun Boss-pedaalien ohjeissa lukee. edit:Ja toi mikkiasia myös kuulostaa ihan normaalilta. Talla ja kaulamikit kuulostavat erilaiselta. Jos soitat voimasointuja, käytä tallamikkiä. Näyttää taas silt, ettei hyvält totanoi näytä. Ja nii om mone muukki sanonu. |
Soundin puuroutuminen etumikillä on ihan tavallista. Noihin powersoinnuissa onkin tarkoituksenmukaisempaa käyttää juuri sitä takamikkiä. Puuroutumista voi vähentää kääntämällä kitaran volkkaa pienemmälle, eli siis vähentämällä särön määrää... Bluesdriver on ymmärtääkseni taipuvainen tuommoiseen 'suttuisuuteen' varsinkin isommilla säröillä. People tell me that walking blues ain't bad. |
P-Nut 29.01.2004 12:09:31 | |
---|
Juu kiitoksia vastauksista. Nyt vaan sellainen homma, että ei ihan jaksais aina välissä ostaa uusia pattereita, joten ajattelin ostaa muuntajan tuohon pedaaliin. Mutta en kyllä Bossin omaa muuntajaa osta kun se on varma, että se maksaa enemmän kun normaali samankaltainen, mutta erimerkkinen muuntaja. Nyt vaan pitäisi tietää, että millainen muuntaja tuohon pitäisi olla...siis minkä tehoinen jne. ? Onko tietoa ? Kyllä se siitä kun vähän potkii |
Da Make 29.01.2004 12:38:37 | |
---|
Nyt vaan pitäisi tietää, että millainen muuntaja tuohon pitäisi olla...siis minkä tehoinen jne. ? Onko tietoa ? Bilteman "yleis muuntaja" pelaa hyvin. Siinä voi vaihtaa eri jännitteet ja "vaiheen" vai mikä se nyt onkaan... Cräx, Change, Ötöm!?
Revolution is my name...! |
Volle 29.01.2004 12:43:38 | |
---|
Nyt vaan sellainen homma, että ei ihan jaksais aina välissä ostaa uusia pattereita... Kyllä ne patteritkin kestää aika kauan, jos vaan muistaa irrottaa ne piuhat. Yksittäispedaaleissa mullakin on patterit, mutta laudassa on muuntaja, koska on aika ikävää irrotella joka kerta kaikki välipiuhat, vaikka pedaaleita on kiinni vain neljä. Näyttää taas silt, ettei hyvält totanoi näytä. Ja nii om mone muukki sanonu. |
touhis 29.01.2004 12:45:35 | |
---|
Bilikset sun muut halpikset toimii ihan hyvin yhdellä säröllä. Sitten jos joskus lisää toisen säröpalikan, saattaakin ilmetä ylimääräistä pörinää ja suhinaa. Sen välttää hankkimalla kunnollisen verkkolaitteen. Bossin omat käy, mutta myös esimerkiksi ibanezilla on oiva muuntaja, joka taitaa olla pikkusen halvempikin. People tell me that walking blues ain't bad. |
P-Nut 29.01.2004 13:06:20 | |
---|
No mutta jos en mitään "yleismuuntajaa" välttämättä osta niin minkälaiset jännitteet niissä muutnajissa sitten pitää olla ? Kyllä se siitä kun vähän potkii |
Da Make 29.01.2004 13:14:57 | |
---|
No mutta jos en mitään "yleismuuntajaa" välttämättä osta niin minkälaiset jännitteet niissä muutnajissa sitten pitää olla ? Maa sisällä, plussa kehällä ja 9volttia. Ibanez on hyvä, myös BOSS. Cräx, Change, Ötöm!?
Revolution is my name...! |
Sammakko 29.01.2004 14:57:45 | |
---|
Maa sisällä, plussa kehällä ja 9volttia. Ibanez on hyvä, myös BOSS. Mascotin muuntajat on parhaita. Suomen Vox V810 Valve-Tone -keräilijät & soittajat RY:n jäsen. |
P-Nut 29.01.2004 15:19:20 | |
---|
...jes... Ei mua niin kauheena kiinnosta mikä muuntaja on paras kun niitä merkkejä on about miljoona ja kaikki varmasti toimii samallailla...kiiinnostaa vaan MINKÄLAINEN sen muuntajan täytyy olla ettei lennä pedaali seinästä läpi kun lyö pistokkeen kiinni. PS. Da Make : Kiitti Kyllä se siitä kun vähän potkii |
Fortune 29.01.2004 15:21:45 | |
---|
9 volttia, jos on Bossin PSA, 12,3 volttia (eli 12 volttia) jos on ACA-pedaali. Lukee pedaalin tyyppikilvessä, uudemmat Bossit taitavat järjestään olla PSA:ta. "Look behind you, a three-necked guitar!" |
Da Make 29.01.2004 15:30:00 (muokattu 29.01.2004 15:30:19) | |
---|
oho.... Cräx, Change, Ötöm!?
Revolution is my name...! |
Fortune 29.01.2004 15:30:56 | |
---|
oho.... Heh, minä kerkesin nähdä mitä kirjoitit. Eli PSA syö 9-volttisia, ACA:sta ei tietoa. "Look behind you, a three-necked guitar!" |
Dr. Muff 29.01.2004 15:32:17 | |
---|
...jes... Ei mua niin kauheena kiinnosta mikä muuntaja on paras kun niitä merkkejä on about miljoona ja kaikki varmasti toimii samallailla...kiiinnostaa vaan MINKÄLAINEN sen muuntajan täytyy olla ettei lennä pedaali seinästä läpi kun lyö pistokkeen kiinni. Kannattaa kerralla ostaa kunnollinen. Reguloimattomalla, huonosti häiriösuojatulla muuntajalla saat kyllä kunnon hurinat aikaiseksi. Lainatkaa rahaa?? |
Da Make 29.01.2004 15:33:01 | |
---|
Heh, minä kerkesin nähdä mitä kirjoitit. Eli PSA syö 9-volttisia, ACA:sta ei tietoa. Joo katoin tietenkin JUST väärin päin... HOho Cräx, Change, Ötöm!?
Revolution is my name...! |
Sammakko 29.01.2004 16:41:30 | |
---|
Nuo ibanezit ja bossit on laatuunsa nähden rahastusta(tietenkin). Mascotit on tosi laadukkaita ja maksaa samanverran ku joku bossi ja taatusti parempi laatusia ja on vielä jotain pari amppeerisia suurin osa. Suomen Vox V810 Valve-Tone -keräilijät & soittajat RY:n jäsen. |
Aardfather 30.01.2004 04:56:24 | |
---|
Ei niitä molempia piuhoja tarvitse pedaaleista irrottaa patterin kulumisen estämiseksi. Ainoastaan Input-piuhat. - Aardfather |
helinkopteri 30.01.2004 20:59:33 | |
---|
ja on vielä jotain pari amppeerisia suurin osa. Viitsisitkö selventää? yleisesti ottaenhan on niin, että rappi on kaupallista ja hevi ei ja siksi hevi on parempaa . .. tun ...tupäät
-Leikari |
Aardfather 31.01.2004 00:55:50 (muokattu 31.01.2004 00:56:16) | |
---|
Muuntajan ulosantamasta amppeerimäärästä riippuu moneenko pedaaliin pystyt siitä virran ottamaan. Pedaaleissa lukee yleensä sen tarvitsema ampeerimäärä jossain kohtaa ja kun lasket kaikkien pedaaliesi amppeerimäärät yhteen ja vertaat sitä muuntajan tarjoamaan amppeerimäärään, niin tiedät riittääkö muuntajasta virtaa tarpeeksi kaikille haluamillesi pedaaleille. - Aardfather |