Kitarat: kitarakamat ›

Moro. Olenko ainoa, joka kamppailee sen kanssa, että keikkatilanteessa ne kauan ja hartaasti treeniksellä etsityt ja hiotut saundit leviää kuin Jokisen eväät? Onhan se ihan luonnollista, että keikkatila on erilainen kuin reenikämppä ja kohtelee vahvistimen ääntä erilailla, mutta kun hajottaa. Ongelma korostuu tietysti erityisesti sellaisilla keikoilla, joissa vahvistimet on mikitetty. Kun alistetaan soittamaan hiljaisella volumella, putkivahvistin käyttäytyy aivan eri tavoin kuin reeneissä, ja efektiarsenaalikin pitää säätää aina uudestaan soundcheckissä. Hajoaa pää siihen meikämannella.
 
Mutta onko joku täällä keksinyt veden pitäviä keinoja siihen, kuinka soundcheckin aikainen ahdistus saataisiin minimoitua? Pitääkö tässä ruveta treeniksellä hakemaan/arvailemaan saundiasetukset valmiiksi hiljaisemmilla voluumeilla? Vai onko ainoa vaihtoehtoni siirtyä mallintaviin vehkeisiin (NNNNOOOOOOOOOO!)..tai siis onko ne sen helpompia?
 
MIKKO

Kyllä sitä joutuu aina säätämään. Paras vinkki lienee tulla ajoissa soundcheckiä tekemään.

meidän treeneissä on usein Jokisella aika hyvät eväät...
Periaatteena itsellä on se, että yleisö on kuitenkin kännissä, niin ne ei tajua niistä soundeista mitään. Eikä ne ainakaan tiedä miltä orkester kuulostaa treeneissä, niin ne on ihan myytyjä kuitenkin oli soundi sitten mitä se on. En jaksa vaivata päätäni asialla, kun helpommalla pääsee, kunhan koittaa että livenä soundit nyt olisi edes selkeät ja siedettävät. Ei niin, että se olisi aina sama kun treeneissä. Yksi live tilanteen hienouksia on juuri se, että eri paikoissa bändi kuulostaa erilaiselta, kuin treeneissä tai lövyllä. Se antaa perspektiiviä siihen hommaan nähkääs. Mutta miten vaan.

meidän treeneissä on usein Jokisella aika hyvät eväät...
 
Eihän se edes ole minun ansiotani se itsestään täyttyvä olutkori siinä kämpän nurkassa... Ne muut juomat otan kyllä kontolleni... ;)
 
Ja asiaan, eli omaan mielipiteeseen otsikonmukaisesta asiasta: harjoittelu, live-esiintyminen ja nauhoitustilanne l. studio vaativat yleensä erilaisen soundin. Se, mikä toimii treenikämpällä, ei välttämättä toimi samalla tavalla studiossa tai lauteilla (ei saunan!). Jo se, että ympäristö on täysin eri aiheuttaa erilaisia vaatimuksia äänelle, puhumattakaan siitä, että eri tilanteissa toimivat parhaiten erilaiset ratkaisut.
 
Eri soittimien yhteensovittaminen ei välttämättä onnistu livenä, jos kaikki koittavat kuulostaa samalta kuin treenikämpällä tai levyllä. Joskus jopa täysin erilainen äänimaailma toimii paremmin esiintymisessä kuin se mihin on treeneissä tottunut. Ja etenkin putkivahvistimien kanssa on se ongelma, että harvoimpa niitä pääsee edes livenä luukuttamaan sellaisilla voimakkuuksilla, että sitä päätesäröä saa tosissaan kuulla, ainakin jos kyseessä on se perinteinen satawattinen stäkki. Kannattaa vaan totuttautua siihen ja hakea ne hyvät soundit inhimillisillä voimakkuuksilla. Studiossa voi sitten sulkeutua äänieristettyyn huoneeseen ja luukuttaa täysillä parempien soundien toivossa... ;)

Ja sound checkin jälkeen, kun yleisö tulee, tuntuu midlet katoavan. Basso leviää kuten ennenkin ja diskantit heijastelee kaikesta.
 
Kitaran on parasta turvautua omaan tonttiinsa eli keskialueen tuuttatukseen (tai kimeisiin vingutuksiin), v-ekvalisoinnin kanssa menee hermo, jos on muita soittajia.

Tuota noin... ostaa pienen putkivahvarin niin sitä voi luukuttaa. :)

Kitaran on parasta turvautua omaan tonttiinsa eli keskialueen tuuttatukseen (tai kimeisiin vingutuksiin), v-ekvalisoinnin kanssa menee hermo, jos on muita soittajia.
 
V-ekvalisointia ei kyllä terve kitaristi käytä kuin täysin yksin soitettaessa muutenkaan, jollei nyt sitten jotain numeteli-puuroa tahdo.
 
Tuon kun oivalsi, niin kokonaan uusi maailma aukesi bändisoinnin suhteen.

V-ekvalisointia ei kyllä terve kitaristi käytä kuin täysin yksin soitettaessa muutenkaan, jollei nyt sitten jotain numeteli-puuroa tahdo.
 
Se on vähän soundi-ihanteestakin kiinni, ikänsä kun on rokkisäröä halunnut, niin ei ole "v-käyrää" hirmuisesti päässyt syntymään. Sen kerran kun pitää enemmän ruttua saada, niin jotenkin tulee vaan tuupattua enemmän gainilla, keskialue mukana. Mie tykkään keskialueesta!

Miulla sujahtaa treble nollaan keikoilla. Emmätiä. Liekkö se se kun yleensä nostaa vahvarin korkealle ja soittaa ilman tulppia lähellä.

V-ekvalisointia ei kyllä terve kitaristi käytä kuin täysin yksin soitettaessa muutenkaan, jollei nyt sitten jotain numeteli-puuroa tahdo.
 
Täytyy varmaan varata se aika lääkäriltä tässä... 8-)
 
Paitsi, että minä todellakin haluan juuri sitä Nu-soundia.

Tuota noin... ostaa pienen putkivahvarin niin sitä voi luukuttaa. :)
 
Hei.
 
Nii. Keith Richards tai B. Gibbons saattavat soittaa 100 000:n ihmisen keikkapaikassa 4W Fenderin Champilla tai 20W bassmanilla. Miten ihmeessä kaikki kuulevat? No ne mikitetään. Ja laulajilla ei ole omaa styrkkaria ollenkaan, laulelevat vaan ihan suoraan mikkiin...:). Vasta viime vuosina, soitettuani 70-luvulla voxac30:llä, 80-90-luvut 100w jmp:llä ja 50w Peavey Classicilla (siinäkin aivan liikaa tehoja) olen viimeinkin uskonut sen että soundi on helpointa tehdä mahd. pienellä styrkkarilla. Sitä onnistunutta omaa saundia voi a i n a edelleen vahvistaa. Vaikka jo treenikämpällä! Raottaa vaikka skittaa tulemaan vähä laulukamoista... (pitää vain olla väleissä laulukamojen omistajan kanssa)Jos satasen marshallin laittaa isolle se saundaa paikassa x seisovan kuulijan korvaan hyvälle mutta vierellään seisovan korvaan saundi kuulostaakin jo ihan p:lta... hankalia juttuja.
Jaska
 
Ps. mitä pienempi putkistyrkkari, sitä vähemmän putkia ja sitä halvempaa on pitää se aina huippuiskussa!

...4W Fenderin Champilla tai 20W bassmanilla. Miten ihmeessä kaikki kuulevat? No ne mikitetään....
 
siinähän se oravanpyörä tuleekin...
ekaksi pitää ostaa isot kamat esim treenikselle ja keikoille, että saa itsensä edes kuulumaan hullun rumpalin takaa=) sit oot saannut kunnon kamat niin rupee tulemaankin jo parempia keikkoja missä löytyy jo PA kamat ja miksaaja yms...
sit ollaankin siinä tilanteessa et kaikkien 100w marsut lähtee vaihtoon koska niissä on tehoa aivan julmetusti ja ei miksaaja voi tehdä äänelle mitään jos lavavola on nupit kaakossa...
joo...vähän ohi aiheen.

jaska9 puhuu pelkkää asiaa. mutta marshallit on niin pirullisen tyylikkäät ja on niissä mahtava soundikin, vaikka käyttö ei aina kaikkein helpointa olekaan.

... mutta marshallit on niin pirullisen tyylikkäät ja on niissä mahtava soundikin, vaikka käyttö ei aina kaikkein helpointa olekaan.
 
Totta.
Yksi hyvä konsti on se että se 4w champpi (tai 10-20w joku)on sen ison marsupinon takana piilossa ja sen soundi ajetaan marsujen kautta ulos. saa pääteputkisärön millä volalla tahtoo. On sitten aika paljon eri tapoja linkittää se pienempi styrkkari niihin isoihin.
J.

Nykyään kun on keinokuormat keksitty, niin saadaan niitä marsujakin livenä avattua lavavoluumin pysyessä silti jotenkuten aisoissa.

Nykyään kun on keinokuormat keksitty, niin saadaan niitä marsujakin livenä avattua lavavoluumin pysyessä silti jotenkuten aisoissa.
 
totta on. mutta oli myös vähän kysymys siitä, että jos haluaa soittaa päätesäröllä, niin keinokuorma ja vaikka satanen marshall tai joku esim. 10W putkikone ovat vähän eri luokkaa käyttökustannuksiltaankin. tämä asia on vähän kaksi teräinen. itse kyllä tykkäilen soittaa isoilla marsuilla. käytän kuitenkin säröpedaalia ja mastervolume konetta. vanhan liiton vintage päätesäröstä tykkään kanssa ja sellaista lähtisin hakemaan sitten kyllä jollain pienemmällä vermeellä.

Moro. Olenko ainoa, joka kamppailee sen kanssa, että keikkatilanteessa ne kauan ja hartaasti treeniksellä etsityt ja hiotut saundit leviää kuin Jokisen eväät?
 
Soita pleipäkkinä. Ratkaisee ongelman helvetin tehokkaasi.