Nojaa, Elvis on ölähtelyä ja Beatles on happyhappyjoyjoy pilpatusta, että kyllä se aika on niitäkin kuluttanut. Hyvinpä vielä myyvät ainakin. Sen lisäksi tietysti, että Elvis on muutakin kuin ölähtelyä ja Beatles muutakin kuin happyhappyjoyjoyta. Ennen 60-luvun puolivälin tienoota tehty musiikki tietysti joidenkin korvissa kärsii soundien ohuudesta, tai miksikä sitä haluaisi kutsua. |
Enya 04.11.2007 17:23:01 | |
---|
Tämän kohdan varaan on mielestäni kyseinen biisi pääosin rakennettu. Tuo on niin ärsyttävän kuuloinen jippo, että se jää aivan varmasti mieleen. Koska se on niin ärsyttävä ja mieleenpainuva.. Siis no, eihän minua esittäjässä mikään vaivaa eikä periaatteessa piisissäkään. Mutta kun kuulin sen ekaa kertaa, järkytyin oikeasti tuosta ä-ä-rimmäisen rasittavasta toistosta - tuli heti mieleen Sinead O´Connorin eräs hitti kasarilta. Se muistaakseni ei ollut "Nothing compares 2U", enkä kiusaksenikaan muista sitä vaikka etsiäkin yritin. Senpä vuoksi tuo oli minusta lähinnä törkeää kopiointia, eikä edes toimivaa sellaista. Nti/Rva O´Connor teki sen paaaljon kauniimmin. Sattuisiko joku muistamaan/löytämään tuon kyseisen kipaleen? Siitä huomaa, että kun tuo toisto tehdään oikein, se myös kuulostaa kauniilta. Eikä miltään rasittavalta renkutukselta. "Elaa elaa elaa.." Raah?! "..Singin' Do wah diddy diddy dum diddy do.." |
Lord of the strings 04.11.2007 17:34:14 | |
---|
En häpeä myöntää pitäväni tuosta biisistä. "Who are you? How did you get in?" "Well I'm the locksmith and I'm the locksmith" || kalamies#53 >)))> |
gorgonoidi 04.11.2007 17:43:11 | |
---|
En häpeä myöntää pitäväni tuosta biisistä. En minäkään. |
Pendulum 04.11.2007 18:01:05 | |
---|
En minäkään. Enkä minä. |
Cut out 04.11.2007 18:09:42 | |
---|
Hieno biisi. Ei naista koskaan tiiä |
Kapane 04.11.2007 18:25:48 | |
---|
Umbrellahan on sävellyksenä aivan uskomattoman hieno, mutta sovitus tuossa mielestäni vähän ontuu, lisäksi Rihanna ei ole mielestäni maailman paras laulaja, mutta eipä Britney tästä hittiä olisi tehnyt. Skenehuora jo 5,5 vuotta. |
Stradlin 04.11.2007 18:48:23 | |
---|
Tässä ihan kelpå koveri http://www.youtube.com/watch?v=589Mvlz6LWE Tämä Marie Digby on juurikin tämän videon myötä sitten päässyt ilmeisesti levyttämään ja ihan telkkariinkin esiintymään. IMHO biisi kuulostaa melko hienolta tuollaisena versiona, eikä kertsikään ärsytä. "Rakkaus on kuin lankakerä - se alkaa ja loppuu." |
Minazki 04.11.2007 19:01:59 | |
---|
Itselleni ei tämä biisi iske ollenkaan, vaikkei oikeastaan iske mikään nykyradioiden biisi. Ei uskoisi tuota väitettä todeksi, kun kuuntelee niitä laulajan määkimisiä siinä laulussa "yää yää yää yää aa aa aa under my umbarellaa yää yää aa aa under my umbarella yää yää yää aa aa" ja sitä ratta. |
Nuvola 04.11.2007 19:46:42 | |
---|
ihan kelpo veisu, vaikka toi jay z:n laulu ärsyttää aika pahasti... Noi 2 coveria jotka tässä topicissa on mainittu on kyllä parempia kun alkuperäinen, tykkään kovasti. |
Umas 05.11.2007 02:55:46 | |
---|
Tässä ihan kelpå koveri http://www.youtube.com/watch?v=589Mvlz6LWE Tämä Marie Digby on juurikin tämän videon myötä sitten päässyt ilmeisesti levyttämään ja ihan telkkariinkin esiintymään. IMHO biisi kuulostaa melko hienolta tuollaisena versiona, eikä kertsikään ärsytä. Toi versio olikin ihan kuunneltava, mutta se johtuukin siitä että neitosen laulu ei ole samanlaisesta korvia raiskaavaa mää'intää niinkuin alkuperäisellä esittäjällä. Mun mielestä rihannan ääni ei ole mitenkään samalla tasolla kuin sen julkisuus/menestyneisyys... ...ihan pantavan näkönen akkeli se on ... ei muuta. Stoner to the boner |
evo 05.11.2007 03:33:17 | |
---|
Soittakaa Umbrella! I'm a finetuned supersonic speed machine |
ANtTIKRISTUS 05.11.2007 04:09:50 | |
---|
Oon nyt kuunnellu kolme kertaa putkeen kys biisin, Rihannnan esittämän, Vanilla Skyn ja sen akkariversion. Mitään muuta ei päähän oikeen jääny kuin se EE-EE-EEE-ÄÄÄ kohta. Ei taida olla mun kamaa. Ps. se tummatukkanen tyttö on tuhat kertaa kuumempi kuin Rihanna ja sen öh... halpa ja lutkahtava silikoni kiiltokuva-look. Sievä lauluäänikin oli kitaratytöllä, miellytti korvaa paljon enemmän kuin Rihannan ähinät. Ei liene epäselvää kumpaa arvostan enemmän. Vakuutan antamani tiedot oikeiksi ja ilmoitan, jos tietoni muuttuvat. |
Cut out 05.11.2007 04:30:11 | |
---|
Nääh, kyllä tuo rihannan versio on parempi. Ei naista koskaan tiiä |
Cut out 05.11.2007 04:48:37 | |
---|
Oikeastaan aika vitustikin parempi. Todella tylsä tuo akustinen versio jotenkin... Ei naista koskaan tiiä |
Ristihuuli 05.11.2007 08:59:27 (muokattu 05.11.2007 09:13:46) | |
---|
"ei silloin 80/70/60/50/40/30/20/10/17387124-luvulla..." Kuinka moni 10-15 vuoden kuluttua tämän biisin radiosta kuullessaan laulaa e-e-e-kohdan mukana kylmät väreet selkäpiissä sen vuoksi, että se kuulostaa niin hyvältä? No ne väreet varmasti menevät selkäpiissä, mutta eri syistä. musta se on verrattavissa hyvinkin ikivihreän billboard-hitti runawayn "wah wah wah wah wonder" -vollotukseen, saman fraasin toisteluun kertosäkeessä niin että hitaimmatkin ymmärtää (only one, livin' on a prayer) tai vaikkapa robert plantin kiljunta-huohotuksiin (immigrant song, black dog). tämmösiä ärsyttävyyden ja nerouden välillä (kuulijasta riippuen) taiteilevia koukkumaneerejahan voisi kerätä aika kosolti. bizmillah! |
StJerky 05.11.2007 14:53:20 | |
---|
järkytyin oikeasti tuosta ä-ä-rimmäisen rasittavasta toistosta - tuli heti mieleen Sinead OConnorin eräs hitti kasarilta. Minulla tuli mieleen Cranberriesin "Zombie", mutta se oli hyvä, kun taas tämä oli turha. |
Faraway 05.11.2007 15:07:58 | |
---|
Vaikka muut haukkuisivat, jotenkin pidän silti kappaleesta. Muut vihaavat sitä, kaikki bändissä mukaanlukien. Juuri tuo E-E-E-E-kohta on vain osoitus siitä miten voi ok-biisin heittää aivan väärään suuntaan. Kuuntelen metallia, mutta kyllä Umbrellakin menee. Esim. jonkin raskaan heiton jälkeen bänditreeneissä, radio auki ja Umbrella. Ai ai... Muuten Rihanna voisi painua kyllä... |
j0nas 05.11.2007 15:49:00 | |
---|
Mun mielestä yksi parhaimmista pop-biiseistä aikoihin, suorastaan nerokas! Tuota ekassa viestissä linkitettyä videota en ole muuten ennen nähnyt, MTV:llä pyöri ainakin tämä: http://www.youtube.com/watch?v=a4X7eFbP3u4 |
Blue Moon 05.11.2007 15:59:24 | |
---|
Hyvä biisihän se on. |