Kitarat: kitarakamat ›

Kyllähän noita puulajeja on kuin viinejä. Se mihin pyritään on pääasia ;). Teini pääsee viinillä känniin mutta mieluiten juo sitä vähiten hapokasta. Viinifanit sitten maistelevat niitä hienosäätöjä ja arvioivat niitä.
 
Nuo superhalpikset voivat ehkäpä olla myös terveysriskejä jos viimeistelyssä tai metalleissa on käytetty liikaa myrkkyjä. En tiedä paljonko tällaista valvotaan mutta luulisi merkkikitaroiden valmistajien huomioivan tällaiset.
 
Itse aloittelin taatusti myrkkyviimeistellyllä paskalla ja ainoastaan soittointo auttoi jatkamaan oikeaan kitaraan asti. Eli olen eräiden kanssa samaa mieltä siitä että soittaja soittaa soitinta jos soitattaa. Oli se sitten minkälainen viritelmä tahansa.

tosta williamsista sen verran että muistaakseni joku täällä mnetissä kiskaisi tollasella kitaralla sooloskaban voiton:) vuosi vai kaksi sitten. Kai niissäkin on hyviä yksilöitä ja täytynee osata säätää kuntoon.
 
Akustisista williamseista omat kokemukset on huonoja. Sellainen elektroakustinen hajosi itsekseen:9 Maalit alko tippumaan ja kaula liitoskohdat murtu jne jne, ja tosiaan ihan itsekseen.

tosta williamsista sen verran että muistaakseni joku täällä mnetissä kiskaisi tollasella kitaralla sooloskaban voiton:) vuosi vai kaksi sitten. Kai niissäkin on hyviä yksilöitä ja täytynee osata säätää kuntoon.
 
Akustisista williamseista omat kokemukset on huonoja. Sellainen elektroakustinen hajosi itsekseen:9 Maalit alko tippumaan ja kaula liitoskohdat murtu jne jne, ja tosiaan ihan itsekseen.
 
Ja tosta williamsista senkin verran vielä että tuolla nimellä on tehty kitaroita vähintään 25 vuotta joten ei voi vertailla mitenkään eri vuosien malleja. Itsekin olen yhden 80-luvun kokopuurunkoisen omistanut. Nykyään ovat perusvanerihässäkkää.

Ei ole puppua tuo soittoinnostuksen laantuminen. Joskus 11-vuotiaana sain peaveyn kitaran ja marshall mg:n joitten yhteishinta oli ehkä 150 euroa. siinä rämpyttelin kieliä vapaana jokun viikon ja sitte jäi vuodeks pölyttymään. Harrastuksen löysin uudestaan kaverin alottaessa kitaransoiton ja sain kokeilla hänen n. 300 euron settiään jolla jopa soitti. Piti itsellekkin sitten uusi kitara ostaa.

tosta williamsista sen verran että muistaakseni joku täällä mnetissä kiskaisi tollasella kitaralla sooloskaban voiton:) vuosi vai kaksi sitten. Kai niissäkin on hyviä yksilöitä ja täytynee osata säätää kuntoon.
 
Ei kai se kitara ole se limiting factor ...

Ei ole puppua tuo soittoinnostuksen laantuminen. Joskus 11-vuotiaana sain peaveyn kitaran ja marshall mg:n joitten yhteishinta oli ehkä 150 euroa. siinä rämpyttelin kieliä vapaana jokun viikon ja sitte jäi vuodeks pölyttymään. Harrastuksen löysin uudestaan kaverin alottaessa kitaransoiton ja sain kokeilla hänen n. 300 euron settiään jolla jopa soitti. Piti itsellekkin sitten uusi kitara ostaa.
 
No piru. Mä taas ostin vuonna 1985 omilla (lahjoista ja viikkorahoista säästetyillä) rahoilla Asaman straton jolla pärjäilin 19 vuotta (ja on edelleen tuolla tallessa). Mutsi antoi 30 markkaa (junnut se on 5€) strappia varten.
 
Olisko kyse innostuksen laantumisessa siitä omalla rahalla ostamisesta vs saamisesta? Nyyh en perkelX soita kun isi ei osta hifejä kamoja. Toinen juttu tietysti jos ne pelit on niin skeidoja ettei vire pysy tms. Tai ehkä se elämä vaan oli erilaista silloin joskus.

Olisko kyse innostuksen laantumisessa siitä omalla rahalla ostamisesta vs saamisesta?
 
Olis, Peaveyn kitara ja jopa Marsun halveksutuin MG-sarja ovat ihan kelvollista tavaraa, vaikka eivät huippua. Ja pari muuta näkökulmaa: kokeneellakin soittajalla voi olla erilaisia lähtökohtia ja asenteita. Ääriesimerkkinä Jack White (White Stripes), joka käyttää alkuperäistä Airlinea. Tuota kitaraa useimmat vaikkapa tänne kirjoittelevat LP:n soittajat (kuten minä) pitäisivät "täyspaskana", ei pysy vireessä jne. Jack kuitenkin arvostaa ja käyttää Airlinea sen tarjoaman haasteellisuuden vuoksi, näin olen ymmärtänyt. Esimerkiksi Stratocaster taas suunniteltiin aikoinaan sarjavalmistustuotteeksi ja suunnattiin tavaratalomyyntiin (kuten Airlinekin), siis ihan tavalliseksi kulutustavaraksi. Nyt ne samat tasonlaskusta takavuosina syytetyt stratot ovat arvostettua vintagea. Mitenkäs se eräs vakiokirjoittaja kerran totesikaan: ... "sellasta se on tämä brändipöllöily."

Kaverini pikkuterroristi innostui vallan älyttömästi sähkökitaroista ja semmonen oli sitten välittömästi hankittava, muuten ei tule mistään mitään.. Muistelin paikallisessa soitinliikkeessä olevan jonkinlaisen tarkoitukseen sopivan Squier Strat-pakin tai mikä-se-nyt-oli.. Seuraavana päivänä sitten piti skeba systeemi hakea mutta mielenkiinnon kohde olikin äkisti muuttunut ilmakivääriin.. ei hän kuulemma tarvitsekkaan moista soittokonetta kun ilmakivääri on paljon jänskempi... Tämmösessä tapauksessa se Anttilan ostos varmaankin puolustaa paikkaansa, olkootkin sitten kuinka susipaska hyvänsä ja vaikkei nyt jokainen nauhanpää ihan viimisenpäälle höylätty olisikaan..

Tämmösessä tapauksessa se Anttilan ostos varmaankin puolustaa paikkaansa, olkootkin sitten kuinka susipaska hyvänsä ja vaikkei nyt jokainen nauhanpää ihan viimisenpäälle höylätty olisikaan..
 
Aivan varmasti, ja puhun kokemuksesta: itsellä on kolme "pikkuterroristia", tosin aika isoja jo nykyään (vanhin muutti juuri pois). Itse kylläkin ratkaisin asian seuraavasti. Ostin aikoinaan DLX:n tarjouksesta Epin SG Specialin, kun LP oli korjattavana eikä sillä hetkellä ollut muuta soittokunnossa olevaa sähkökeppiä. Ajattelin, että Epistä saa ok. mökkikitaran jos poika ei innostukaan soittamisesta. Kiinnostus olikin ohimenevää, ja Epi siirtyi takaisin minulle. Hintalaatusuhteen kannalta 185 euron Epi oli ilmainen kitara. Sähkökitara on kuitenkin aika yksinkertainen tuote, ja jos Williams tai mikä hyvänsä halpis on säädettävissä soittokuntoon, niin kyllähän sellaisella soittoharrastusta aloittelee.

Aloitin Vester-stratokopiolla ja perus 10W vahvarilla hinta oli 300e vuonna 1994. Ei ole kaduttanut pätkääkään missään vaiheessa ja kitara toimii vieläkin (mitä nyt elektroniikka rahisee numikoita väännellessä) ja soittotuntuma on ihanan kevyt (niinkuin stratossa pitääkin).
 
Kyllä aloittelijaan kannattaa ainakin tuo 300e sijoittaa. Myy sitten netissä pois jos ei homma skulaa, jolloin tuo kakka-paketin hinta, 90euroa, tulee ehkä takkiin.
 
Tää on tätäpäivää.

Hmm. riippuu varmaan siitä, että onko taka-ajatuksena A) tappaa innostus heti kättelyssä ja siten ohjata nuori jonkun 'järkevämmän' harrastuksen tai ajankulun pariin, vaiko B) innostaa nuorta aloittamaan mielenkiintoinen, mutta pahimmassa tapauksessa koko loppuelämää hallitseva harrastus siihen liityvine lieveilmiöineen.
 
Jos kysessä on vaihtoehto A niin tuskinpa siihen tarkoitukseen paljon parempaakaan pakettia löytyy, mutta vaihtoehto B:stä ainoa varma asia on, että tuo menoerä ei taatusti tule jäämään viimeiseksi.
 
En edelleenkään ymmärrä tätä että sanotaan "...millä tappaa soittoinnostuksen helposti." Itselläni oli nykymittapuulla niin paska paketti millä aloitin soiton ja kuoliko soittoinnostukseni? Ei. Jos OIKEASTI kiinnostaa soittaminen ni sitä tekee huonoillakin kamoilla. Tietysti jos vanhemmat ostaa alkuun jonku Gibsonin ni eihä siinä, porvarit erikseen.

Jos haluaa ekaksi vahvistimeksi halvan ja pienen niin suosittelen tätä. www.thomann.de/fi/behringer_gm108_egitarrencombo.htm
 
Hyvä tuote behringeriksi.

No piru. Mä taas ostin vuonna 1985 omilla (lahjoista ja viikkorahoista säästetyillä) rahoilla Asaman straton jolla pärjäilin 19 vuotta (ja on edelleen tuolla tallessa). Mutsi antoi 30 markkaa (junnut se on 5€) strappia varten.
 
Jokkut osaa ^^^
 
Olisko kyse innostuksen laantumisessa siitä omalla rahalla ostamisesta vs saamisesta? Nyyh en perkelX soita kun isi ei osta hifejä kamoja. Toinen juttu tietysti jos ne pelit on niin skeidoja ettei vire pysy tms. Tai ehkä se elämä vaan oli erilaista silloin joskus.
 
Sitähän se oli että keppi ei kuulostanut hyvältä vaikka hyvin (Smoooookee on the waaateerrr) soittikin.
 
Jos haluaa ekaksi vahvistimeksi halvan ja pienen niin suosittelen tätä. www.thomann.de/fi/behringer_gm108_egitarrencombo.htm
 
Ei tolla kovin hevimetallisti soita. Aika tunkkanen soundi eikä säröä löydy alkuunkaan. Ei tossa hintaluokassa kyllä sen parempaa kyllä saakkaan. Säästä microcubeen. Ei paljoa maksa, rahalle vastinetta.

Ei tolla kovin hevimetallisti soita.
 
En mä tarkottanu että ite tollasella pierulla soitan! Osta suoraan putkitoosa niinkun mä tein. sillä hevimetallisti soittaa. sen voi jopa myydä jälkeen päin kohtuuhinnalla jos ei kitarointi kiinnostanut.

Minusta vaatimukset ekalle kitaralle ovat seuraavat: kelvollinen soitettavuus, pysyy vireessä. Siis Yamaha Pacifica 112, Ibanez RG321, Squierit, Epiluurit, jne. Alle 100e kitaroista osa täyttää nämä vaatimukset, osa taas ei. Suosittelisin laittamaan "ekaan kitarasettiin" vaikka sen 300e. Kieltämättä on rasittavaa aloittelijalle jos soittopeliä ei saa vireeseen ja barrreet eivät meinaa onnistua niin millään. Motivoitunut soittajan alku ei tietysti luovuta, mutta ilmeisesti homman nimi on tänä päivänä se että kaiken on onnistuttava heti!?
 
Kolikon toinen puoli:
 
Eikä nyt pidä tietenkään unohtaa sitäkään seikkaa, että kaveripiirissä voi olla ihan pikkasen hankalampaa saada kaivattua rispektiä kertomalla että "mun faija osti mulle Anttilasta Williamsin" kuin jos isukki olisi raaskinut sijoittaa sen satasen pari lisää edes siihen skuijeriin tai pacificaan.
 
Niin kuin bfoc mainitsi, Pacificalla ei saa tippaakaan rispektiä. Tai ylipäätään millään Yamahalla (nimim. kokemusta on...kts. profiili). Tai Squierilla. LTD:llä saa rispektiä kunnes kaverit ostavat kalliimman kepin ja toitottavat ettei se 200-sarjalainen ole "aito" ESP tai sama kitara millä Alexi Laiho soittaa. Sitten pitääkin ostaa 2000 euron ESP. Ja taas isukki löysää kukkaron nyörejä...
 
Minun eka kitarani oli halpa Fender-kopio ("Firefox"). Ekoissa bänditreeneissä käytössä oli Rolandin 60-wattinen bassocombo. Ekalla keikalla sitten 100-wattinen bassocombo + Bossin Metal Zone. Upeat soundit! Kyllä siinä lähti eturivin opettajilta hiukset päästä. Eikä muuten koskaan tullut mieleen kitaransoiton lopettaminen. Ihme juttu. Voisiko olla ettei koko "tarvii olla hyvät kamat että motivaatio säilyy" höpinällä ole niin mitään tekemistä _tarpeen_ kanssa? Voisiko kysymys olla "isi osta mulle uus kännykkä kun luokkakaverillakin on N95"-ilmiöstä?
 
Tällä hetkellä olen sitä mieltä että se Yammu Pacifica 112 riittää vaikka kuinka pitkälle. Kotiin, treenikämpille, keikkalavoille. MicroCube on jo luksusta tällaiselle B-tason kepittäjälle. Ostin omani muutama kuukausi sitten. Puhumattakaan Yamahan 812V-mallista (tässä kuuluisi sanoa: "emmää millään Yamahalla soita!!!"). Merkkiosat ja kaikki. Luonnollisesti parempi soittotaito vaikuttaisi soundiin enemmän kuin Seymour Duncanin mikit. Luultavasti pari tuntia treeniä per viikko vaikuttaisi motivaatioon enemmän kuin Sperzelin virittimet tai kiiltelevät inlayt.
 
Mutta kaverit pilkkaa jos soitan halpiskitaralla. Tai hetkinen...bändin kitaristilaulaja tilasi Toomannilta kitaran, merkkiä Harley Benton. Samassa paketissa tulee minulle Harley Bentonin hihna. Onneksi ei ole keikkoja "kalenterissa". Miettikääs tätä: 99% yleisöstä huomaa HB:n logon ja nauraa meille. Varmaan pitäisi laittaa auto myyntiin ja ostaa superkallis merkkikitara (ESP/Gibson/Fender) & MesaBoogie. Ja jos se alin e5-sointu ei kuulosta paremmalta kuin Van Halenin levyillä niin tottahan toki laitteet on huonot. Kyllähän siinä motivaatio katoaa kun ei irtoa kunnon soundeja vaikka kuinka hyvin soittaisi.
 
Niin, ja se respecti. Se on kaiken A ja O :-)
 

 
Jees, Ill get my coat...

Pidän Pacificaani ykköskeppinä ja Gibsonia kakkosena. :)
 
Oikein!!! Tosimiehet soittaa pasificalla...

^^Toi on kyllä totta. Sittenkun on jo sitä motivaatiota siinä soitossa, niin uuden kitarakaman ostamisesta voi saada siihen vielä lisäbuustia. Mutta ei aloittelija tarvi Gibsonia, että motivaatio säilyisi, jos todella haluaa soittaa.
 
Jees, Ill get my coat...
 
Good idea.

Oikein!!! Tosimiehet soittaa pasificalla...
 
Voihan möö! Ei oo Pacificaa mulla.. Täytyy noilla susipaskoilla Giboilla koittaa kuikutella... 8( *tirsk*
(no ei ne nyt NIIN huonoja ole)

Kummaa... mä kun luulin että se yleensä lähtee juuri sen lapsen halusta se soitto harrastus, eikä vanhempien.
Mä alotin kitaran soiton vanhalla paskalla landolan nylonkielisellä ja plektrana toimi pistaasipähkinän kuori. Pari vuottaa siitä sain sitten squjun. Into pitää löytyä itsestään ei kamoista...
...ainakin alkuun.
edit.
Niin ja samalla kannattaa hankkia kitaraopas ettei tänne tule enää niitä kyselyitä että käykö rautalanka kitarankielestä.
 
Plussaa tosta pistaasipähkinästä :D Repsahdin totaalisesti.