Kitarat: kitarakamat ›

http://www.thomann.de/fi/marshall_ms2.htm
 
.. on myös melko varteenotettava vaihtoehto kotikäyttöön.

http://www.thomann.de/fi/marshall_ms2.htm
 
.. on myös melko varteenotettava vaihtoehto kotikäyttöön.
 
Surkea vehje.

Surkea vehje.
 
Joo, huumorivehkeeksi luokittelen lähinnä.

No riippuu tietysti haluaako vanhemmat lapsesta soittajan, vai haluaako lapsi itse soittajaksi. Kuten aiemmin sanoin, itselläni oli polte kova kuultuani metallicaa, sepulturaa ja kumppaneita silloin ekalla luokalla 7vanhana, vielä ku parhaitten kavereitten kanssa laitettii orkesteri pystyn jossa oli pahvi rummut ja bassona vanha itsetehty kantele, niin ei siinä soitinten laatua kelailtu, tai ees soitto tatsia (eikä kukaan osannut soittaa yhtään mitään). Pää asia että sai soittaaa ja oli bändi. Sitten kun oli jo hiukan oppinut soittaman akkarilla, niin eka sähkis oli juurikin williams ja pikku combo josta sai säröä.
 
Se oli maailman kovin juttu, muistan päivän jolloin olin saanut jälkkää jostain ja poljeskelin istunnon jälkeen himaan sateessa vitutuksissaan, ja siellä odottikin skeba+styrkka, kun aamulla faija aamulla lupasi ostaa plektroja, kun siihen asti olin käyttänyt vanhaa pikkuplugia (luonnollisesti kitaran kansi oli täysin turmeltunut) koska en oikeen ees tiennyt mikä on plektra. Kitaran laadulla ei ollut mitään tekemistä soittoinnostuksen kanssa, ei yhtään mitään. Kunhan on jotain millä voi rämpyttää, fiilistellä ja pikku hiljaa opetella alkeita. Mutta jos huono kitara on este harrastukselle, niin totta kai kannattaa sijoittaa parempaan
 
ja ei tästä nyt niin kauaa ole ku olin seitsämän vuotta, joskus 91-92
 
itse soitin williamsilla noin 4-5 vuotta, kunnes sain rg:n vuonna 98 joka on edelleen kovassa käytössä

Lisäksi kyllä kai se olisi suotavaa, että niillä aloitusvehkeilläkin vuoden pari pääsisi eteenpäin ettei heti tarvitsisi olla ostamassa uusia siinä tapauksessa, että juniori innostuu soittamisesta oikein tosissaan. Eikä nyt pidä tietenkään unohtaa sitäkään seikkaa, että kaveripiirissä voi olla ihan pikkasen hankalampaa saada kaivattua rispektiä kertomalla että "mun faija osti mulle Anttilasta Williamsin" kuin jos isukki olisi raaskinut sijoittaa sen satasen pari lisää edes siihen skuijeriin tai pacificaan. Soittopeleista sentää pääsen tarpeen tullen eroon suht pienellä tappiolla ellei osta juuri sitä halvinta kuraa mikä ei kelpaa sitten enää kenellekkään.
 
Siinä vaiheessa kun kaverit tuntee soitinten merkkejä, respectit haetaan siitä soittotaidosta eikä kamojen merkeistä. Eikä se Yamaha ja Squierkaan mitään respectimerkkejä ole. Niissä on liian vähän pääkalloja ja teräviä kulmia. 200-sarjan LTD:t on sellaisen respectin hankkimista varten.

Mulla oli hetken aikaa Williamsin kepukka, samoja halpiskeppejä samoilla osilla mitä näkyy paljon muillakin leimoilla. Body vaneria, soundi ohut. Mut kaula oli suora, nauhat jotakuinkin paikallaan ja ihan jees soitettava. Sai jopa ihan vireisiä ääniä ulos tuosta kepukasta. Muutamalla kympillä ostin ihan puhtaasta mielenkiinnosta ja samalla hinnalla möin eteenpäin kun ei ollut tarvetta.
 
Ei nuo nykyajan halpikset mitään huonoja ole siinä mielessä, että voisi suoralta kädeltä tuomita. Mutta mikäli ostaja ei itse tiedä kitaroista mitään niin suosittelen jotain varmempaa valintaa. Toys4us:ssa testasin taannoin jotain alle satkun halpisakkaria ja sekin oli ihan soiva peli, kieletkin oli inhimillisen matalalla. Toista kuin nämä 70-80-luvun halpisräyskät joita on tullut vastaan tuttujen nurkissa, niissä ei ole kitaraa kuin siluetti.

Ei nuo nykyajan halpikset mitään huonoja ole siinä mielessä, että voisi suoralta kädeltä tuomita. Mutta mikäli ostaja ei itse tiedä kitaroista mitään niin suosittelen jotain varmempaa valintaa. Toys4us:ssa testasin taannoin jotain alle satkun halpisakkaria ja sekin oli ihan soiva peli, kieletkin oli inhimillisen matalalla. Toista kuin nämä 70-80-luvun halpisräyskät joita on tullut vastaan tuttujen nurkissa, niissä ei ole kitaraa kuin siluetti.
 
Samaaa mieltä 70-80-lukujen halpiksista, mutta se vehjes, minkä Toys'R'Us:ssa näin, niin kielet oli 12. nauhan kohdalta sentin korkealla. Ei voi olettaa, että sieltä kitaran ostoa suunnitteleva osaa säädöt tehdä, saati ylipäätään tietää, että kitaraa voi säätää soitettavammaksi.

Mä taas näkisin tän asian niin, että koska nykyajan lapsille on tarjolla niin paljon muitakin mahdollisia harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita, kuin pelkkä kitaransoitto, murtomaahiihto tai puutyöt kuten joskus siihen aikaan 30 vuotta sitten kun itse aloin rämpytellä, niin jos vanhemmat elättelee edes pieniä toiveita siitä että lapsi kiinnostuisi soittamisesta vaikka nyt tietokonepelien tai skeittauksen sijaan, niin ei sen tielle kannata ehdoin tahdoin asettaa esteitä ala-arvoisten kamojen muodossa kun jo parin sadan euron panostuksella voi aloittaa aivan säädyllisilläkin vehkeillä.
 
Kummaa... mä kun luulin että se yleensä lähtee juuri sen lapsen halusta se soitto harrastus, eikä vanhempien.
Mä alotin kitaran soiton vanhalla paskalla landolan nylonkielisellä ja plektrana toimi pistaasipähkinän kuori. Pari vuottaa siitä sain sitten squjun. Into pitää löytyä itsestään ei kamoista...
...ainakin alkuun.
edit.
Niin ja samalla kannattaa hankkia kitaraopas ettei tänne tule enää niitä kyselyitä että käykö rautalanka kitarankielestä.

Niin ja samalla kannattaa hankkia kitaraopas ettei tänne tule enää niitä kyselyitä että käykö rautalanka kitarankielestä.
 
Itse aloitin kitaran"soiton" silloin 80-luvun alussa (n.10-vuotiaana) jollain isovanhempien vintiltä löytyneellä ikivanhalla akustisella josta puuttui kielet, joten laitoin siihen kieliksi karhulankaa ja ongensiimaa (taisi olla jopa 3 kieltä). Faija aikansa katseli kun tapailin ukko-nooaa tuolla lootalla ja osti sitten joululahjaksi oikein teräskielisen landolan (joka on vieläkin tallessa). Kunnolla en kyllä ole vieläkään oppinut soittamaan.

Ei varsinaisesti tuohon kyseiseen kitaraan liittyen, mutta joskus muinoin ensimmäinen sähkökitarani oli anttilasta, sellainen punainen strato-kopio, ei ollut hyvä ja yksikään kolmesta eri kitarasta ei ollut edes toimiva, aina oli jotain vikaa.
 
Kauloista nyt ainakin jäi mielenkiintoinen muistikuva, ensimmäisessä kitarassa oli ihan puisen oloinen kaula, toisessa taasen oli jotenkin muovisen ja onton oloinen kaula. Kitaroiden osat eivät pysyneet kiinni, satulat irtoilivat, elektroniikka ei pelannut.
 
Palautuksia eivät halunneet, vaihtoa suosittelivat, näin tehtiinkin, aina tuli eri kitara, mutta silti risa. Sitten viimeinkin anttilasta palautettiin rahat minulle, sanoivat puhelimessa, että vaihdetaan nyt vielä uuteen, mutta lähetettyäni viimeisen kitaran, olivat pistäneet rahat tililleni ilmoittamatta siitä.
 
Tämän jälkeen olikin kyseinen kitara poistunut myynnistä ja tilalle ilmestynyt jokin (eri? straton merkkiä en muista) williams, ihan kivalla värityksellä.
 
Anttilan hinnoissa on aina roimasti ilmaa, yleensäkin kaupoissa myyntihinta lasketaan niin, että siihen saadaan tarvittaessa huima "alennus" ja silti ei tulisi persnettoa.
 
Eli, itse en suosittelisi ostamaan mitään halpaa kitaraa, niillä aloittelija aikansa kyllä soittelee, mutta tarvitsee aika paljon motivaatiota jos sellaisella meinaa pitempääkin harjoitella soittoa. Vireeseen noita voi olla vaikea saada, kampeen päin ei uskalla edes hengittääkään. Mikit on yleensä ihmeen tuhnut ja herkästi vinkuvat.
 
Kalliimmaksi se tulee ostaa halpa ja vähän kalliimpi, kuin pelkkä se kalliimpi.

Ite sain 16-vuotiaana isoveljeltä Morris -merkkisen Tele-kopion, joka oli sanalla sanoen ihan hirveä. Sillä kuitenkin opin kaiken soittamisen perustan: soinnut ja sointujen vaihdot ja kaikki perusjutut. Sormet verillä ja monta tuntia päivässä. Ei se niin kamoista ole kiinni välttämättä jos halua riittää. Riitti sitä halua toki sitten hommata parempiakin kitaroita...
 
Nyt sama projekti jatkuu, kun oma 9-vuotias tyttö on innostunut kitaransoitosta! Itseasiassa tuli ihan täytenä yllätyksenä, kun kertoi soittavansa koulun joulujuhlaorkesterissa toista kitaraa ja kertoi mulle, miten jännä on että A-duuri ja A-molli on MELKEIN samanlainen ottaa otelaudalta, mutta soinnun ero on silti NIIN suuri. Mä olin, että WTF? Tyttö tulee selittämään mulle sointujen perusteita ja kertoo soittavansa koulun orkesterissa, enkä mä oo tiennyt, että sitä ylipäätään koko kitara kiinnostaa, wow!
 
Nyt joulu- tai synttärilahjaks ajattelin ostaa Skujun Hello Kitty- kitaran, joka varmasti hakkaa Anttilan Williamsit 6-0. Ei mikään sikakallis, jos ei nyt sitte kympillä innostukaan, mutta kelpo soittopeli kuitenkin. Ja voihan tuolla itekin kokeilla: "Annatko, kun isikin kokeilee..." =D
 
Eli tukena aion omalle tytölle olla soittoharrastukseen liittyen, mutta en tuputtajana. Jospa sais innostuksen säilymään?!

Mulla oli hetken aikaa Williamsin kepukka, samoja halpiskeppejä samoilla osilla mitä näkyy paljon muillakin leimoilla. Body vaneria, soundi ohut.
 
Tää on muuten jännä homma, silloin kun omaa williamssia modailin joskus yläasteen puutyö tunneilla, niin silloin kun bodysta sahasi paloja pois ja hioi maalin pois niin että se puulaji tuli näkyviin, niin runkopuuna oli käytetty jotain melko harvinaista, ainakin opettajan mukaan. Sanoi että vähän kun mahonkia, mutta paljon harvinaisempaa, ja nyt en kuollaksenikaan muista tuon puulajin nimeä. Ne on varmaan saanut sitä jossain japanissa halvalla kun on kitaran siitä tehnyt, sillä opettaja sanoi puun olevan ihan melko arvotastakin vaikean saatavuuden takia, ja päivitteli sitä kun laitoin kitaran bodyn uuteen uskoon :D
 
Eli taitaa nykypäivän williamsit erota 80-luvun malleista, tai kitaran tarkkaa ikää en tiedä kun sen sain, mutta myyjä sanoi sen olevan yli kymmenen vuotta vanha vuonna 94
 
Anttilan hinnoissa on aina roimasti ilmaa, yleensäkin kaupoissa myyntihinta lasketaan niin, että siihen saadaan tarvittaessa huima "alennus" ja silti ei tulisi persnettoa.
 
Tämän huomasin itse konkreettisesti kun kävin katsomassa paljon kossin porta pro kuulokket maksaa. Anttilassa 50 euroa tasan. Nyt tuli CDON.comilta nuo luurit juuri, ja hintaa ei ollut kuin 27,95 eur. Eli kyllä anttilassa hinnoittelu todellakin yläkanttiin

Sanoi että vähän kun mahonkia, mutta paljon harvinaisempaa, ja nyt en kuollaksenikaan muista tuon puulajin nimeä. Ne on varmaan saanut sitä jossain japanissa halvalla kun on kitaran siitä tehnyt, sillä opettaja sanoi puun olevan ihan melko arvotastakin vaikean saatavuuden takia, ja päivitteli sitä kun laitoin kitaran bodyn uuteen uskoon :D
 
Koaa eli koawoodia? Se ainakin tuohon määritelmään sopis. Toiset "mahdolliset" puulajit ei oo harvinaisia saati kovin arvokkaitakaan tuolla puolen maailmaa, eli laua ja nato. Koska se oli mahongin väristä (ja tapaista) niin ei se seniäkään ollut (Sen-ash eli Japanin saarni)

Koaa eli koawoodia? Se ainakin tuohon määritelmään sopis. Toiset "mahdolliset" puulajit ei oo harvinaisia saati kovin arvokkaitakaan tuolla puolen maailmaa, eli laua ja nato. Koska se oli mahongin väristä (ja tapaista) niin ei se seniäkään ollut (Sen-ash eli Japanin saarni)
 
nyt en kyllä valitettavasti muista varmasti, siitäkin on jo jokunen vuosi, ja silloin en arvioinnut kitaran hyvyyttä muuta kun rankan ulkonäön ja soittotatsin perusteella, ei ollut oikeestaan hajuakaan noista runkopuuna käytetyistä puulajeista. Mutta saattoi hyvinkin olla, opettaja vakuuttii ainakin että tämä on juuri tuota puulajia, ja itse vain jatkoin sahaamista hullun kiilto silmissä... Voi hyvinkin olla jotain noista mainitsemistasi, mutta onko ne soitinpuuna kuinka yleisiä tai hyväksi havaittuja? ihan vaa mielenkiinnosta kyselen, että mitähän sitä on tullut joskus pilkottua...

nyt en kyllä valitettavasti muista varmasti, siitäkin on jo jokunen vuosi, ja silloin en arvioinnut kitaran hyvyyttä muuta kun rankan ulkonäön ja soittotatsin perusteella, ei ollut oikeestaan hajuakaan noista runkopuuna käytetyistä puulajeista. Mutta saattoi hyvinkin olla, opettaja vakuuttii ainakin että tämä on juuri tuota puulajia, ja itse vain jatkoin sahaamista hullun kiilto silmissä... Voi hyvinkin olla jotain noista mainitsemistasi, mutta onko ne soitinpuuna kuinka yleisiä tai hyväksi havaittuja? ihan vaa mielenkiinnosta kyselen, että mitähän sitä on tullut joskus pilkottua...
 
Noh, mikä on menny on menny.. elä ole murheinen! Jos se jostain kumman syystä on noista kalleinta ollu, eli koaa (Havaijilta mm. saatavaa) niin sitä on viiluna esim. joissain näissä uudemmissa kaukoisen-idän B.C.Richeissä ja jenkki-Richeissä sitte kokopuuna. Laua- eli filippiininmahonki on mahongin sisjasta käytetty runkopuu, ei kallista kovin. Sama natowood, nyatoh eli nato, ei sekään mitään kallista ole. Kauloissa yleensä käyttävät lujuutensa vuoksi, vähän mahongin näköstä, vaikkei ole oikein mitään sukua. Tästä päästään taas siihen kysymykseen, että mitä vois kutsua mahogiksi, kas kun niitä on satoja eri puita, eri lajeja (ja jopa eri sukuja) joita kyseisellä nimellä kutsutaan, alkaen jostain korinasta (yellow korina) eli limba-puusta ja päätyen johonkin hondurasinmahonkiin. Matkan varrelle mahtuu sitte khayaa ja sapelemahonkia. Joita, itse asiassa, vois olla ollu tuo sunkin kitarapuus.. näin äkkiseltään ajatellen..ennemmin ku koaa.

Tässä teille surkeita kitaroita:
 
http://meatexz.com/cheesyguitars/
 
Joitain kuvauksia ei voi nauramatta/itkemättä lukea.

Tästä päästään taas siihen kysymykseen, että mitä vois kutsua mahogiksi, kas kun niitä on satoja eri puita, eri lajeja (ja jopa eri sukuja) joita kyseisellä nimellä kutsutaan, alkaen jostain korinasta (yellow korina) eli limba-puusta ja päätyen johonkin hondurasinmahonkiin.
 
niin... Mahonki (mahogany family) on virallisesti sama homma kuin meliaceae-haara, joka taas sisältää yhteensä noin 50 sukua ja likimäärin 550 eri lajiketta. Niistähän sitten valitsee mikä on oikeasti mahonkia, Swietenia-suku on se kaiketi yleisimmin käytetty, mutta senkin määritelmä on aika hankala. Sisältää kolme erilaista ja variaatioita, kun mokomat puut risteytyvät helposti. Viimeisintä tuskin tulee, jos tuota mahonkia viljellään, mutta en kyllä tiedä tehdäänkö semmoista ollenkaan..
 
Noin siis kertoo avustava kasvitieteilijä.

Oikeasti soittamisesta kiinnostuneelle hommaisin esimerkiksi Yamaha Pacifica -malliston alkupäästä kitaran. Toinen vaihtoehto on Fenderin halpismerkki, Squier ja siitä affinity stratocaster tai affinity telecaster. Nämä kaikki maksanevat noin 160-170 euroa. Lisäksi tarvitaan halpa vahvistin, kitarahihna, piuha ja viritysmittari. Tuollaisia hyviäkin paketteja on musiikkiliikkeissä tarjolla, hinnat lienevät noin 300 euron tienoilla.
 
mulla oli kans kitaran soiton alussa Yamahan pacifica kitara ja vahvistimeksi ostin Fender frontmanin 15w, hyvin pääsi soittelun alkuun nuilla.

Olennainen kysymys tuo Foxin esiin ottama (toki usein aiemminkin puhuttu) aihe siitä, mikä nyt sitten on "mahonkia." Kun tämä on jo mennyt vähän ohi aiheen, niin osaako joku sanoa, että vastaako seetri suunnilleen sitä Gibsonin alun perin käyttämää mahonkilajia (honduras). En itse asiassa edes tiedä, kuuluuko seetri varsinaisesti noihin mahonkisukuisiin puihin. Olen kuitenkin kuullut väitettävän, että seetrin tiheys- sointi- ja muut ominaisuudet ovat hyvin lähellä mainittua, varhain käytettyä mahonkilajia.