Media ja viihde ›

Okami 9/10
 
No olihan tämä kyllä mahtava, ei ole turhaan kehuttu. Kun niitä kuvia ja videoita aikoinaan katseli, koko touhu vaikutti enemmän tai vähemmän sekavalta, mutta yllättävän helposti sisäistettävä ja kontrolloitava peli on silti kyseessä. Kaikkihan nyt varmaan suurinpiirtein tietää mistä tässä on kyse, eli suden hahmon ottaneella Amaterasulla tässä pelataan, tehtävänä vaatimattomasti maailman pelastaminen. Pelin suurin ja omaperäisin valtti onkin se siveltimen käyttö, jolla pystyy vaikuttamaan ympäristöön tavalla jos toisella, esim. piirtämään pommin, korjaamaan rikkinäisen sillan, suorittaa tappavan sivalluksen suoraan päin rumaa vihollista jne. Ja tietty pelin kirjaimellisesti maalauksellinen ulkoasu tarjoaa silmäkarkkia ja lumoavia maisemia pitkin matkaa.
 
Kun sivellintekniikoita alkoi olla kasassa useampikin, välillä kaikkia ei muistanut edes käyttää. Esimerkki: tulin luolaan, edessä oli jumalattomasti vettä ja vastarannalla kohosi seinämä jonka päälle piti päästä. Siinä vähän aikaa meni miettiessä että mitäs nyt, kun yhtäkkiä muistin sivellintekniikan, jolla voi maalata veden pintaan lumpeenlehtiä, joita voi kätevästi käyttää alustoina. Että silleen.
 
Kiitettävän monipuolisesti tätä maalailua saakin pelin edetessä käyttää ja kokemus on siinäkin mielessä hyvin antoisa ja addiktoiva, että lähes jatkuvalla syötöllä eteen tulee paikkoja joihin ei kertakaikkiaan voi päästä ennen kuin tietty sivellintekniikka on hallussa. Kun tämän tekniikan sitten löytää, on herkullista palata tutkimaan ja koluamaan paikkoja joihin törmäsi joskus pelin alkupäässä. Pelin parissa siis riittää etsittävää, tutkittavaa ja tekemistä, itselläni aikamittari näytti paria minuuttia vajaa 55 tuntia kun pelin läpäisin ja silti joitain tiettyjä tavaroita (esim. kerättäviä helmiä) jäi löytämättä vaikka kuinka.
 
Siinä missä pelin positiivisiksi puoliksi on luettava pelaamisen hauskuus, tekemisen ja etsimisen rajattomuus sekä huikean kaunis ulkoasu, miinuksiakin ropisee. Nimittäin vaikeusasteesta. Toki muutamassa puzzlessa sai miettiä jokusen kerran ennen kuin oikean ratkaisun oivalsi, mutta taistelut ovat sen sijaan suorastaan naurettavan helppoja. Usein ne on ohi sekunneissa ja kun sivellintekniikoita sekä uusia aseita löytää, ei suurenkaan vihollislauman kurittaminen mahdottomia kestä. Kaiken lisäksi minulle ei tule äkkiseltään mieleen yhtään (varsinkaan PS2-tason) peliä, jonka olisin päässyt läpi ensimmäisellä pelikerralla kuolematta kertaakaan. Game over -ruutua ei siis pätkähtänyt silmieni eteen lainkaan ja täytyy tässä joku päivä ihan vasiten heittää Amaterasu surman suuhun, että näkee senkin jossain vaiheessa. Pomotaistelut olivatkin sitten välillä astetta monimutkaisempia mittelöitä, vaikkeivat nekään mahdottoman suurta haastetta tarjonneet. Kun pelin hengen sisäisti, sitä ei osannut lainkaan pelätä seuraavaksi tulevaa pomoa, koska itseluottamus oli kertakaikkiaan niin kova. No, viimeinen vastus osasi laittaa vähän kampoihinkin, mutta ei mitään niin vaarallista, etteikö Amaterasu olisi voinut sitä päihittää. Varsinkin Exorcism Slipien kanssa sai ihan kivaa tuhoa aikaan. Vähän turhankin suuria helpotuksia nuo.
 
Jos hyllystäsi löytyy PlayStation 2 -konsoli eikä vielä tätä peliä, niin kipin kapin ostoksille. Enpä olisi paremmin voinut kahtakymppiä sijoittaa. Kestoa siis piisaa, tosin välillä hahmojen loputon puhetulva ja dialogin määrä pääsi melkein ahdistamaan, kun kärsimättömänä pelaajana olisin halunnut päästä takaisin actionin ääreen. Pituudesta vielä se on sanottava, että vaikka pitkistä peleistä yleensä pidänkin, välillä tässä oli kieltämättä pienenpientä venytyksen makua, kun ratkaisua siirrettiin ja siirrettiin aina eteenpäin. Loppu oli kuitenkin loistava ja jätti jopa haikean olon. Harvemmin pelimaailmassa kuitenkaan törmää elämyksiin, jotka jollain tasolla koskettavat.