Kitarat: soittaminen ›

Hei tsekatkaa uusin Guitar Technics-lehti ja sieltä Guthrie Govanin opas miksolyydisen moodin käsittelyyn. Se jätkä saa siitä irti mitä vaan, kantria, bluesia, fuusiota...pointti oli että ei niiden työkalujen tarvitse niin niukat olla, eihän se blues perimmiltään ole mikään 12 tahdin riffi tai pentatoninen skaala. Eihän?
 
Täytyypä tsekata, kiitos vinkistä. Ei ole vissiin tuosta miksolyydisestä olekaan ollut juttua vielä tässä ketjussa, en ainakaan huomannut. Sehän on yksi lähtökohta asiaan, vaikka onkin "vain" duuriasteikko pienellä seiskalla. Tämän takia esim. C-bluesia kannattaa vetää F-duuriharpulla, koska F-duuriasteikossa on samat sävelet kuin C-miksolyydisessä.
 
Muistan, kun aikoinaan kitaratunneilla opettajani ensi töikseen takoi päähäni miksolyydisen, kun huomasi, että nuo pentatoniseen pohjautuvat perusboksit oli hallussa. Aika pian kuitenkin oivalsin, että jos yhdistää molli- ja duuripentatonisen, ne kattavat kaikki tuon miksolyydisen äänet, ja pieni terssi tulee vielä kaupan päälle. Silti tuon miksolyydisen kautta ajattelu toi ainakin meikäläisen blues-soittoon lisäväriä. Noita ääniä tuli kuitenkin yhdisteltyä eri tavalla kuin aiemmin.
 
Ja muutenkin noista skaalojen käytöstä: kuinkahan moni hiukankin pidemmälle ehtinyt niitä kovin orjallisesti kuitenkaan kelaa? Jos kuuntelee esim. sooloskaboissa näitä roots-ukkoja, vaikkapa Kuhaa ja MadMattia, niin onhan heidän vetonsa (tietysti myös taustan meiningistä riippuen) usein myös tonaalisesti rikasta.
 
Jos ajatellaan ihan tavallista duuribluesia ja pentatonisen perusboksia, yhdistän
itse soitossani siis koko ajan periaatteessa molli-ja duuripentatonisen säveliä (bluesillehan on ominaista, että tavallaan leikitellään duurin ja mollin välillä) tai soitan miksolyydistä täydennettynä tietyillä äänillä, ihan kuinka haluaa ajatella. Eli tällöin on käytössä esim. C-duuribluesissa sävelet: C, D, Eb, E, F, G, A ja Bb. Tämän lisäksi tietenkin tuo elintärkeä tritonus F#. Edelleen tykkään harrastaa kaikenlaisia kromaattisia nousuja ja pudotuksia, esim. D- Eb- E sekä esim. Bb-A-G#-G. Lisäksi tulee käytettyä erilaisia korusäveliä, jolloin myös esim. C# tulee mukaan sävelpalettiin. Ja päälle tulee vielä mikrointervallit venytyksissä, esim. kvartin ja tritonuksen sekä pienen ja suuren terssin välillä. Eli useimmiten käyttämättä jää ainoastaan H-sävel, ja sekin ainoastaan C-duurin (tai seiskan tai ysin) päällä (tietysti jos sointu olisi maj7, H kävisi hienosti. Tämä ei ole kuitenkaan bluesissa kauhean yleistä :D). Tosin tuota H:takin tulee joskus käytettyä noissa kromaattisissa nousuissa ja laskuissa. Kun sointu vaihtuu esim. F7:ään, voi käyttää parhaita paloja tuosta C:n paletista ja ottaa käyttöön vastaava paletti F-duurista, samoin kuin G:ssä jne...
 
Voisihan tuo soitto tietysti harmonisesti rikkaampaakin olla, mutta ei tuo myöskään mitään pentatonisen orjallista tahkoamista ole. Kuitenkin väittäisin olevani blueskitaristi mitä suurimmassa määrin.
 
Toivottavasti saitte jotain selkoa, ajattelin vain laittaa tällaisen pienen analyysin omasta paletistani vastapainoksi tuolle hiukan ympäripyöreämmälle pohdiskelulle.
 
Edit: Tuolla alkuviestissä oli epäilys, että soittajat käyttäisivät aina koko sävelpalettiaan. Tähän en oikeasti usko monenkaan sortuvan, tuo jos mikä olisi mielestäni tyylitöntä. Eihän maalaukseenkaan kaikkia värejä laiteta. Kyllä kai se menee niin, että siitä paletista poimitaan tunnelman ja taustan mukaan.
 
Edit2: Tossa alla on linkki skaban 92 vetooni, joka oli tuollainen vähän jatsahtavampi. Käytän tässä tuota palettia hiukan enemmän kuin yleensä ihan "normibluesissa".
 
http://d3.mikseri.net/m/d67/5000653 … tratomaster%20-%20sooloskaba_92.mp3

Stratomaster, hyvää pohdintaa miksolyydisen moodin käytöstä. Minä mietin asian muuten samalla tavalla, mutta lähtökohtana pidin doorista moodia. Tälle on moniakin syitä. Jos leikitellään duuri- ja molliterssin välillä, niin molliterssi tulee yleensä ensin. Pienestä terssistähän yleensä venytetään suureen terssiin päin, ja ns. grace notet menee myös samoin päin. Kun tullaan neljännelle asteelle, niin neljännen asteen pieni septimi on doorisen pieni terssi, eikä tarvitse kalibroida aivojaan miksolyydisestä dooriseen. Toisekseen, doorisen mollin erottaa luonnollisesta mollista suuri seksti, ja näin ajattelemalla doorisen karakteeriääniä voikin ajatella neljännen asteen seiskasoinnun ääniä. Pieni terssi on seiska, ja suuri seksti on terssi.
 
Tämä on tietysti vain yksi lähestymistapa. Tuo loppujenlopuksi kehittyi minulla puhtaaseen sointuajatteluun, kun tajusin, että oikeastaan kaikille kahdelletoista sävelelle voidaan keksiä perus dominanttiseiska-soinnun päälle järkevä funktio. Näinpä lähtökohtana on ainoastaan soinnun määrittävät äänet, s3 ja pi7. Muuten mennään fiiliksen mukaan, ja tarvittaessa soinnun karakteeriäänistäkin voidaan luopua, jos fraasin idea on tarpeeksi vahva.
 
Nyt kun tuli selvitettyä omaa "palettiani" ekan ja neljännen asteen kohdalla, niin mennään vielä viideskin, siellähän ne kaikista hauskimmat ja mielenkiintoisimmat vaihtoehdot ovatkin. Jos biisin yleistunnelma haiskahtaa vähänkin mollivoittoiselle, niin melodisen mollin seitsemäs moodi, alt, on omiaan tuomaan tätä esille. Ei, en tietenkään mieti konkreettisesti, että "nytpä soitan viidennelle asteelle melodisen mollin seitsemättä moodia". Siinä sävelikössä sattuu vain olemaan juuri ne muunnetut sävelet, jotka usein esiintyvät mollisävellajin dominantilla. Toki viidennelläkin on se miksolyydinen, mutta minusta se kuulostaa usein aika kornilta. Ikään kuin jonkinlaiselta metodilta, jos jokaisella asteella soitetaan miksolyydistä. Sen sijaan melodisen mollin viides moodi, miksolyydinen b6, on oikein käypä vaihtoehto. Sieltä kun sattuu löytymään ääni, joka olisi molliterssi ekalla asteella. Jos ihan ranttaliksi haluaa pistää, niin dom. dimistä tulee myös kiva moderni sävy, joka purkautuu oikein luontevasti duuriin. Sitten on vielä yksi aivan yhtä hyvä vaihtoehto... Vaikka koko kierron läpi ekan asteen pentatonisella mollilla. Pitää vaan valita oikeat äänet oikeassa kohdassa. :-)
 
Ja nämä siis olettaen, että kierrossa on vain I7, IV7 ja V7. Jos katsotaan vaikka mainitsemani "Ain't Got Nothing But The Bluesin" sointuja, tulee vaihtoehtojen määrästä moninkertainen. Jotta saadaan jokin aasinsilta alkuperäiseen aiheeseen, niin koko pohdiskelun loppukaneetiksi voisin laittaa sen, että ei harmonisesti rikas/köyhä soitto riipu musatyylistä, vaan soittajasta. Jos joku soittaa "harmonisesti tylsää bluesia", ei se varmasti johdu siitä, etteikö ko. musatyylin raamit muuta mahdollistaisi. Päinvastoin, kolme dominanttiseiska-sointua tarjoavat varsin vapaan kontekstin, toisin kuin esimerkiksi | Em | D | C | C | -kierto.

Kimurant1lla jälleen kerran fiksua tekstiä. +

Minä myönnän ymmärrätäväni tästä ns. tiluttamisesta varmasti aivan yhtä vähän, kuin moni sellainen, joka pitää bluesia vain tylsänä, primitiivistä pysähtyneisyyttä edustavana yhden skaalan ja kolmen soinnun soittamisena.

Tähän on varmaan lipsahtanut virhe, ellei toinenkin?
 
Kyllä kyllä, kirjoittaminen ei ole vahvimpia puoliani. Sen mitä yritin kirjoituksellani sanoa varmasti ymmärsit virheellisestä kirjoitusasusta huolimatta?
 
Kokeillaanpa uudestaan:
Minä myönnän ymmärtäväni tästä ns. tiluttamisesta yhtä vähän, kuin sellainen ihminen ymmärtää bluesista, joka olettaa sen olevan vain tylsää, primitiivistä pysähtyneisyyttä edustavaa, yhden skaalan ja kolmen soinnun soittamista. Meniköhän nyt oikein?
 
Tähän tarvitsemme konkretiaa, niin voimme alkaa väittelemään. Aloita sinä luettelemalla ne viitteet bluesiin, ole hyvä.
 
En todellakaan haluaisi väitellä siitä, onko ko. taustassa viitteitä bluesista vai ei, enkä luettelemaan niitä...
Mieluummin esitän sinulle kysymyksen: Mistä päättelit, että siinä ei ollut minkäänlaisia viitteitä bluesista?
Niinkuin jo jossain aikaisemmin sanoin, se on yksi pieni osa piisiäni ja jos se johonkin genreen pitää lokeroida, niin se genre on Country Blues.
Kun kuuntelin siihen soitettuja sooloja, kuulin myös, että moni skabaan osallistuneista oli löytänyt ne viitteet.

Mistä päättelit, että siinä ei ollut minkäänlaisia viitteitä bluesista?
 
Tuota minäkin jäin ihmettelemään... Onkohan ihan tyhmää sanoa että se kuulosti (minusta) kovin blues henkiseltä? Kun en tuota teoriaa niin osaa, ois kiva tietää miksi mielikuvani tuosta hengenheimolaisuudesta on niin kovin väärä. Täytyyhän olla jokin/joitain syitä miksi tausta ei antanut minkäänlaisia vihjeitä bluesiin, kaiketi teoriapohjalta, kun maallikon korvaan sen sävyjä tunnistin.
 
Ilmeisesti tuon taustan pitää olla jonkinlainen vastakohta bluesille, jos ei edes mitään vihjeitä anna. Valaiskaa miksi?

Kyllä kyllä, kirjoittaminen ei ole vahvimpia puoliani. Sen mitä yritin kirjoituksellani sanoa varmasti ymmärsit virheellisestä kirjoitusasusta huolimatta?
 
Kokeillaanpa uudestaan:
Minä myönnän ymmärtäväni tästä ns. tiluttamisesta yhtä vähän, kuin sellainen ihminen ymmärtää bluesista, joka olettaa sen olevan vain tylsää, primitiivistä pysähtyneisyyttä edustavaa, yhden skaalan ja kolmen soinnun soittamista. Meniköhän nyt oikein?
 
Nyt luulen ymmärtäväni. Jos kuitenkin viittaat minuun niin aikamoisen olkinuken olet kyhännyt. Haluan silti uskoa, että tarkoitat vaan jotain kärjistettyä ihmistyyppiä, karikatyyriä.
 
En todellakaan haluaisi väitellä siitä, onko ko. taustassa viitteitä bluesista vai ei, enkä luettelemaan niitä...
Mieluummin esitän sinulle kysymyksen: Mistä päättelit, että siinä ei ollut minkäänlaisia viitteitä bluesista?
Niinkuin jo jossain aikaisemmin sanoin, se on yksi pieni osa piisiäni ja jos se johonkin genreen pitää lokeroida, niin se genre on Country Blues.
Kun kuuntelin siihen soitettuja sooloja, kuulin myös, että moni skabaan osallistuneista oli löytänyt ne viitteet.
 
Harmi ettemme saaneet tästä väittelyä aikaan. Riittäisi kun mainitsisit yhden seikan, mikä viittaa nimenomaan bluesiin. Se on paljon helpompi tehtävä kuin alkaa todistamaan ettei siinä ole mitään, mikä on ominaista juuri bluesille. Tähän liittyy olennaisesti Occamin partaveitsi ja todistuksen taakka:
 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Occamin_partaveitsi

Ilmeisesti tuon taustan pitää olla jonkinlainen vastakohta bluesille, jos ei edes mitään vihjeitä anna. Valaiskaa miksi?
 
Minulle oli yllätys että Manetti luonnehtii taustaansa blueshenkiseksi. Samoin tämä ylläoleva kommentti. Itsekin pidän itseäni lähinnä bluesin soittajana, mutta nimenomaisia bluesviitteitä en taustasta löytänyt.
 
Tausta oli mielestäni hieno: ajattelin Manetin tehneen tarkoituksella anonyymiskaban henkeen sopivan taustan, joka ei tyylillisesti vaadi bluessooloa, mutta johon sellaisenkin voi halutessaan soittaa. Luulin Manetin järkeilleen näin: nytpä ei kukaan pääse valittamaan ainaisista blues-taustoista!
 
Ehkä tämä selittää osittain, miksi jotkut bluesinsoittajat ovat pitäneet ollia käsittämättömänä trollina: heidän mielestään kaikessa soi blues, kunnes toisin todistetaan. Tämä voi olla looginen ajattelutapa, mutta äkkiseltään olen yllättynyt.
 
Rajallisella teoriantajullani pelkistän tulkintani taustan luonteesta näin: Duurien ja mollien käyttäminen seiska-ja ysisointujen sijaan antoi vaikutelman, että taustassa ei haettu nimenomaisesti blues-tulkintaa. Myös sekä rytmisesti sttä rakenteellisesti kokonaisuus oli mielestäni ilahduttavan "genrevapaa". Country lähinnä tuli mieleen, mutta ei liian alleviivatusti sekään. Mainio tausta, haastavine taukopaikkoineen kaikkineen.

Harmi ettemme saaneet tästä väittelyä aikaan. Riittäisi kun mainitsisit yhden seikan, mikä viittaa nimenomaan bluesiin. Se on paljon helpompi tehtävä kuin alkaa todistamaan ettei siinä ole mitään, mikä on ominaista juuri bluesille. Tähän liittyy olennaisesti Occamin partaveitsi ja todistuksen taakka:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Occamin_partaveitsi
 
Juu ei...8)
 
En todellakaan ala väittelemään kanssasi.
Jos sinä et kuule ko. taustassa mitään mikä viittaa bluesiin, niin kuulet sen sitten niinkuin kuulet ja se siitä.
 
Minulle musiikki ei ole mikään tieteellinen ilmiö, joka vaatisi selittelyä, tai analysointia.
 
Olin antanut omista pisteistäni 4 ensimmäistä niille sooloille, jotka olivat lähinnä omia ajatuksiani siitä, minkälainen soolo sopii taustaani parhaiten.
 
ajattelin Manetin tehneen tarkoituksella anonyymiskaban henkeen sopivan taustan, joka ei tyylillisesti vaadi bluessooloa, mutta johon sellaisenkin voi halutessaan soittaa. Luulin Manetin järkeilleen näin: nytpä ei kukaan pääse valittamaan ainaisista blues-taustoista!
 
No ajattelit aivan oikein, mutta itse kappale on countrybluesia jos se johokin genreen pitää väkisin sijoittaa.
 
Enempää en tästä asiasta enää haluaisi keskustella, koska oman taustani ruotiminen on jo nyt alkanut tuntumaan minusta itestäni kornilta ja itsekeskeiseltä.
 
Edit: Tämä oli viimeinen viestini tässä ketjussa. Hyvää päivän jatkoa....kaikille tasapuolisesti.

Terve
 
Tämä on hauska ketju. Kelpaa monessa mielessä komiikan välineeksi :)
Ehkei hyvätapaista heittää tähän linkkiä, mutta heitän kuitenkin:
http://www.youtube.com/watch?v=YnE8c_Dd3i8
Primitiivisyyttä ja pysähtyneisyyttä? Ehkä niin. Minulle melko laajaa palettia ja tyylitajua.

Terve
 
Tämä on hauska ketju. Kelpaa monessa mielessä komiikan välineeksi :)
Ehkei hyvätapaista heittää tähän linkkiä, mutta heitän kuitenkin:
http://www.youtube.com/watch?v=YnE8c_Dd3i8
Primitiivisyyttä ja pysähtyneisyyttä? Ehkä niin. Minulle melko laajaa palettia ja tyylitajua.
 
Tossa on liikaa sointuja ollakseen bluussia. Tuohan on poppia, vaikkakin hyvää sellasta. Ja mitä, sävellajin vaihdos B-osassa. Bluesia? Ei ole. Bluesia soitetaan tälleen "ränttä tänttä" ja "piu piu piu".

Terve
 
...Bluesia? Ei ole. Bluesia soitetaan tälleen "ränttä tänttä" ja "piu piu piu".
 
Prkl! Mua on petetty!

"piu piu piu"
 
http://youtube.com/watch?v=Cl0TuY3F6vU

"piu piu piu"
 
http://youtube.com/watch?v=Cl0TuY3F6vU
 
"ränttätänttä"
 
http://www.youtube.com/watch?v=gK3tLuGyVR8

"ränttätänttä"
 
http://www.youtube.com/watch?v=gK3tLuGyVR8
 
Dodii, tässä oli sitä ihteään.

"diu diu diu"
 
http://youtube.com/watch?v=JhAya5FLw78

"diu diu diu"
 
http://youtube.com/watch?v=JhAya5FLw78
 
Yes. Miten noista muuten erottaa, milloin mikäkin biisi on menossa?

Yes. Miten noista muuten erottaa, milloin mikäkin biisi on menossa?
 
No samaa vois , ehkä kysyä tälläisistäkin...
 
"diiba daaba"
 
http://youtube.com/watch?v=HAwwzSGWaiU&mode=related&search=
 
http://youtube.com/watch?v=19fVsPfyLi8&mode=related&search=
 
Tässä on mun mielestä hienoa meininkiä ja osoitus jostain sellaisesta mitä toivois täälläkin joskus havaitsevansa. Nuoruutta ja kokemusta sulassa sovussa. Ja on siellä se blueskin.
 
http://youtube.com/watch?v=9gkTF-vZ_bM

"diu diu diu"
 
http://youtube.com/watch?v=JhAya5FLw78
 
tässä on hieno esimerkki siitä kun on tarpeeks hallussa ni ei tarvii hosua!!!!!!!!

Minulle melko laajaa palettia ja tyylitajua.
 
Komppaan Heikkiä täysillä! Keb´Mo´ oli esim. viime Puistoblueseilla todella raikas tuulahdus ja lisä perinteisemmän meiningin lomassa. Mulle melodia on musassa yhtä tärkeä elementti kuin rytmi, ja KM:n musiikissa nuo kumpikin yhdistyy tavalla, joka uppoaa meikäläiseen kuin vanhaan ihmiseen. (tulipa osuva kielikuva) Ehkä tuo on sitten poppia, en tiedä. Mulle se on vaan yksinkertaisesti hyvää musaa enkä koe tarvetta vaivautua pohtimaan ja analysoimaan koko asiaa sen syvemmin.
 
Helpon ja jonkun mielestä ehkä halvan kuuloista tavaraa, jonka tekeminen ei taitu todellakaan joka iikalta. Jos osaisin, tekisin itse ehkä mieluiten juuri tuollaista musaa. Uskottavuusongelmaakaan ei olis kun oon jo ajat sitten lakannut taistelemasta tutkainta vastaan ja myöntänyt olevani pohjimmiltani puhdas poppari.
 
P.S. Ja prkl.. sen verran analyysia kuitenkin, että tää biisi kulkee jännän makeesti duurin ja mollin välimaastossa olematta leimallisesti kumpaakaan. Kallistuneepa jopa etwaksen verran duurin suuntaan, mikä piirre sopii mulle paremmin kuin hyvin.