Roots ›

Johnny Cash tv-show 2DVD
 
Milloin äänitetty?
 
Tein juuri päätöksen, että koko tuotanto lähtee nyt hankintaan vielä kertaalleen.
 
Kuuden CD:n boksia suositellaan.
 
Tarvitaankohan muita....8)
 
Ehdottomasti uusin Revival sekä blue Moon Swamp. Ovat mielestäni Fogertyn selvästi parhaat soololätyt. Revival on olemassa myös vinyylinä. :)
 
Blue Ridge Rangers!!!!!
 
Juuri tuo levy sai mut tutustumaan coutrymusiikkiin. Olen siitä herra Fogertylle aika kiitollinen, samoin kuin Lookin' out My Backdoorista, jonka lyriikka "Dinosaur Victrola listening to Buck Owens" sai mut ostamaan Buck Owens-levyn! :)
 
Eilen tuli kuunneltua koko levy oikein ajatuksen kanssa luureilla ja hyvin on Fogertylla ollut piano,viulu,banjo ja mitä muita soittimia siellä onkaan hallussa.Mieshän vetää kaikki soittimet levyllä ite.
 
Samoin kuin "John Fogerty" ja "Centerfield"-levyillä. John osasi soittaa kaiken juuri niin hyvin kuin piti. Tosin on hän möhemmin sanonut hieman katuvansa päätöstä tehdä nuo levyt yksin, ja oishan se kieltämättä jännä tietää miltä BRR olisi kuulostanut jonkun James Burtonin tai Al Perkinsin kanssa!
 
On häpeällistä, että Fogertyn levyjä ei ole julkaistu kunnollisina, remasteroituina CD:inä. Bonusbiiseiksi voisi laittaa vuonna '73 julkaistut sinkut You Don't Owe Me/ Back in The Hills ja Comin Down The Road/Ricochet sekä 80-luvun B-puolet My Toot Toot, I Confess ja I Found A Love. On surullista, että niin hyvää musiikkia ei ole saatu suuren yleisön kuultaville.
 
CCR:n levyissä on ehkä parasta sellainen intiimi tunnelma, jonka avulla hittisinkut hitsautuvat yhtenäiseksi albumiksi. Johtunee siitä, että lähes kaikki soitettiin livenä studiossa. Enimmäkseen vain laulu äänitettiin jälkeenpäin.
 
Oma CCR-suosikkibiisini ei käsittele jokilaivaa eikä siinä ole kitarasooloa. Who'll Stop The Rain on mielestäni täydellinen pop-biisi.
 
Se oli se eka keikka.. olikos se 1996 ?
 
19997. Toivottavasti taas ensi vuonna Suomessa. Tympii, ettei ole kahden edellisvuoden Euroopan kiertueilla saatu miestä Suomeen. Tympii myös uuden levyn olematon julkisuus Suomessa. Suomen listasijoitus #17 kertonee jotain, kun Deja Vu meni sijalle 9 ja Blue Moon Swamp 1. No, Amerikassa levy on sentään ollut menestys.

Papa.. elämme 2000 lukua. Emme tunne enää C-kasetteja.
 
Mullakin on jotain hämäriä Hendrix kasetteja tallessa, joissa sopiva suhina mukana :-) . täytyypäs vähän tutkia niitä , mitäs siel olikaan .. no mjut se ei liity sit tähän ketjuun alkuunkaan, mut ei mahda mitään ;-)

Tässä iässä alkaa tähän aikaan sänky vetää puoleensa. Nuorempana olis lähdetty tähän aikaan vasta baanalle.
 
Armahtakkee asian ohi höpinä mut meil ol aikonaan raksalla appareilla sellai slogani mikä meni et :"Discosta duuniin" , elikkäs baanalta palattiin seiskaks työmaalle. Kahen kahvilla rupes jo nukuttaan ankarasti. :)
Haa, asiaahan oliki mukana, "Workin` On A Building" nääs: :)
Olin muutes Jaffa hallis sillo 97 kait. Jos oli sellanen keikka mis soittivat siinä puolvälin tienoilla akustisen setin. Kuulosti hyvältä.

Blue Moon Swamp
 
Kaivoin tuonkin levyhyllystä ja muistin kyllä että tämä on hyvä lätty, mutta että näin loistava...! Voisi tuon uudenkin hommata jos samalla linjalla jatkuu.

Mulla on Blue Moon Swamp Fogertyn, Glaubin ja Aronoffin nimmareilla varustettuna. Jaksan vuodesta toiseen olla tohkeissani tuosta asiasta :-)

Katsokaa samalla elokuva "Kuka estää sateen". Siinä soi hienosti CCR:n musa. Pääosissa Nick Nolte ja Tuesday Wells. Hyvä lefa!

Mulla on Blue Moon Swamp Fogertyn, Glaubin ja Aronoffin nimmareilla varustettuna. Jaksan vuodesta toiseen olla tohkeissani tuosta asiasta :-)
 
Hienoa! Silloin 1997 olin Hartwall areenalla Fogertyn keikkaa kuuntelemassa ja kompissa oli just Glaub ja Aronoff, toimi kuin junan vessa, kuten sanonta kuuluu. Tuo veto kuuluu kuulemieni keikkojen top 10-listalle ilman muuta.

Johnny Cash tv-show 2DVD:llä on valloittava livepätkä Bad moon rising. Bändi
soittaa jotenkin kankean näköisesti mutta kyllä vaan toimii hienosti. Fogerty
on pelkkää hymyä ja tuikkaa väliin hienoja pikkausfillejä järkyttävän komealla
Les Paulilla.
 
Ai mulla taitaa ollakin tuo... Onkos se tuo missä on tollanen oranssi tausta ja hassun pitkulainen lava. Livehän se ei ole, kuten ei TV-esiintymiset yleensäkään tuohon aikaan. Että ei se ole mikään ihme jos soitto näyttää kankealta, bändit eivät aina tainneet kauheasti nauttia tuosta touhusta. :D Tuon DVD-paketin vois kyllä hankkia..
 
Hienoa! Silloin 1997 olin Hartwall areenalla Fogertyn keikkaa kuuntelemassa ja kompissa oli just Glaub ja Aronoff, toimi kuin junan vessa, kuten sanonta kuuluu. Tuo veto kuuluu kuulemieni keikkojen top 10-listalle ilman muuta.
 
Mut nykybändi on vielä kovempi! Tuolloin se oli vielä sooloartisti ja taustayhtye, nyt Fogertylla on oikea bändi ihan kuin 40 vuotta sitten. Studioonkin mentiin neljän miehen voimin.

Kyllä CCR on yksi tärkeimpiä yhtyeitä itselleni, varsinkin kun aloittelin kitaransoittoa. Jotenkin se John Fogertyn ja koko muun bändin musisointi on aina vaan niin pirun tyylikästä.

Itse kuulin aikonaan "travelin band" biisin levyltä cosmos factory.. ja sen jälkeen on CCR ollut yksi niistä bändestä jotka on aina soittolistalla.. Harvalla bändillä on sellaista määrää aikansa ikoni biisejä jotka putkahtaa aina uudestaan esiin kun puhutaan 70-luvun musasta tai elokuvista jotka kuvaa ko. aikaa..
CCR sai fogertyn varmaan despootinkin tyylillä kylläperus rockyhtyeen soimaan helv. hyvin..
Kaikki CCR alkuajan levyt kolisee itselleni ja myös J.F:n alkuajan soololevyt on myös helekutin hyviä,, näin sanoo 48v. vanha pieru UGH: olen puhunut!!!

Onkohan CCR:n tuotannossa yhtään huonoa biisiä?
Ei varmaan.

Onkohan CCR:n tuotannossa yhtään huonoa biisiä?
Ei varmaan.
 
Pendulum-LP:n B-puolen vika biisi eli "Rude Awakening, No. 2" on aika huono, jos nyt joku pitää sanoa. Omituinen veto, ei vaan toimi ainakaan tässä taloudessa. Muutoin tuo monen väheksymä LP on jännää, erilaista CCR:ää, pelataan soul-vaikutteilla.

Pendulum-LP:n B-puolen vika biisi eli "Rude Awakening, No. 2" on aika huono, jos nyt joku pitää sanoa. Omituinen veto, ei vaan toimi ainakaan tässä taloudessa..
 
En ole mäkään päässyt ineen tuohon biisiin. Mitä lie Fogerty funtsinut tuota tehdessään varsinkaan kun ei ollut mikään NIIN hämymies..
 
Eräs kitaristiystäväni ja Grateful Dead -diggari pitää kaikkia Fogertyn yhden soinnun biisejä turhina ja huonoina. Run Through The Jungle, Graveyard Train, Bootleg (siinä tosin on se väliveto) on mun mielestä kyllä kaikessa jurnutuksessaan mainioita askeettisia vetoja.

Pendulum-LP:n B-puolen vika biisi eli "Rude Awakening, No. 2" on aika huono, jos nyt joku pitää sanoa. Omituinen veto, ei vaan toimi ainakaan tässä taloudessa. Muutoin tuo monen väheksymä LP on jännää, erilaista CCR:ää, pelataan soul-vaikutteilla.
 
Joo mutta sekin on B-puoli ;)

Eräs kitaristiystäväni ja Grateful Dead -diggari pitää kaikkia Fogertyn yhden soinnun biisejä turhina ja huonoina.
 
Niinhän ne Garciat ja kumppanit pilkkasivat Creedencen kaupallisuutta, mutta salaa ne taisivat kuitenkin toivoa sitä hittiä yli kaiken muun. :D
 
Rude Awakening #2 on kyllä CCR:n historian suurin mysteeri. Olisi kiva kuulla Fogertyn mietteitä siitä biisistä. ja Mardi Grasilla nyt on pari aika huonoa vetoa, mutta ne eivät olekaan Fogertyn biisejä. Stu cookin laulu on aika hurjaa kuunneltavaa. :D Toisaalta taas vaikkapa Sail Awayssa ja Door To Doorissa on aika maukkaat kitarasoolot, joista osan soitti Stu Cook.

CCR kuuluu mun nuoruuteen yhtä tiiviisti kuin mopo ja koulukonventit, joissa sai arastellen ensikontaktia tyttöihin.
 
Fogertyn ikivihreät biisit kipakasti soitettuna toimivat tänäkin päivänä. Klassikkoja!Joillakin on synnynnäinen kyky pureutua oleellisimpaan ja vieläpä toteuttaa se tavalla, joka napsahtaa muillekin.
 
Vilpittömyys ei ole päällimmäisenä tämän ajan hengessä, mutta jostain kumman syystä CCR:N biiseillä saa nuutuneimmankin marttakerhon joraamaan.

Vilpittömyys ei ole päällimmäisenä tämän ajan hengessä, mutta jostain kumman syystä CCR:N biiseillä saa nuutuneimmankin marttakerhon joraamaan.
 
Vilpittömyys ei tosiaankaan ole kovassa kurssissa nykyään, tai ei ole ollut aikoihin. Ehkä juuri siksi CCR kolahtaa aina vaan; samaa aseistariisuvaa vilpittömyyttä löydän etelän soulista erityisesti siltä kulta-ajalta (about 1965-73).

Se hetki, kun Fogerty avaa suunsa ensimmäisen kerran Born On The Bayou'lla on rock historian kulmakiviä. Siinä kiteytyy ja paljon.