Media ja viihde ›

"Kirjoitan tämän nyt näille suttuisille arkeille sillä lukiessasi tätä tuskin olen enää elossa." =D

Lovecraft osaa luoda pikkuhiljaa tiivistyvää kauhutunnelmaa, mutta lopussa juttu aina lätsähtää kuin pannukakkun kun se kammottava hirviö astuu esiin. Guy de Maupassant kirjoitti erinomaisia kauhutarinoita ja hän tiesikin, että kaikkein pelottavinta on tuntematon ja salaperäinen. Lovecraft paljastaa aina lopussa kaikki kortit ja kauhu häviää sen siliän tien.

Lovecraft osaa luoda pikkuhiljaa tiivistyvää kauhutunnelmaa, mutta lopussa juttu aina lätsähtää kuin pannukakkun kun se kammottava hirviö astuu esiin.
 
Tämä pätee myös moniin kauhuelokuviin; alussa tunnelma on piinaava ja ahdistava. Lopulta kun se hirviö astuu esiin, on siinä naurussa pidettelemistä. Miksi aina pitää paljastaa se hirviö?

"Kirjoitan tämän nyt näille suttuisille arkeille sillä lukiessasi tätä tuskin olen enää elossa." =D
 
Jep. :)

"Kirjoitan tämän nyt näille suttuisille arkeille sillä lukiessasi tätä tuskin olen enää elossa." =D
 
Hehee! Tuohan on maailman paras kauhutarinan kaava. Mun oma suosikkini tuontyyppisistä ei kuitenkaan ole Lovecraftia, vaan E. A. Poen "Käsikirjoitus joka löydettiin pullosta".
 
Viimeistelin btw juuri Lovecraft-tribuuttinovellini, jossa ei tosin raapusteta vapisevin käsin papyrukselle, vaan sanellaan kauhun valtaamalla äänellä sanelimeen...

Jep kyllähän nuo viimeiset hetket kirjeen,päiväkirjan tai sanelimen parissa toimii yleensä. Eikö Dagon ala suunilleen noilla sanoilla jotka aiemmin laitoin=)
Dagon loppuu kyllä älyttömän koomisesti sammakkomiehen saapuessa ovelle!
 
Laitahan Jani tribuuttinovellisi näytille sitten.

Lukemani perusteella Lovecraftilla oli tietyssä kehitysvaiheessaan suuriakin Poe-vaikutteita, jotka hivenen kehittyneemmällä tyylitajulla olisivat voineetkin olla pastisseja Baltimoren oudon miehen tuotoksista. Vaikka Poe tunnetaan ensisijaisesti karmivan groteskeista kauhutarinoistaan, hänen skaalansa ulottui aikalaiskriittisestä satiirista (joka on suurimmalta osin myös aikaansa jämähtänyttä) puhtaaseen tieteiskirjallisuuteen, ja jälkimmäisen vaikutus tuntuu olleen Lovecraftiin suurehko - en muista esimerkkitarinoiden nimiä. Sellaisia kvasitieteellisiä ulottuvuushyppyjä kyllä joistakin tarinoista löytyy että edeltäjän vaikutteet on näiltä osin suuresti ylitetty. (Mielenkiintoista on myös se, että Lovecraftihan toimitti itse kahta amatööritiedelehteä, "The Scientific Gazettea" ja "The Rhode Island Journal of Astronomya". Aihe lienee ollut Lovecraftille sydäntä lähellä.)
 
Tuosta tavanomaisesta aloituksesta voidaan johtaa muuten aika suuria yhtymiä Poen teksteihin. Poen klassikoista mm. "Ligeia", "William Wilson" ja "MS. Found in a Bottle" alkavat, jos eivät aivan identtisenä aiemmin mainitun kanssa, hyvin samankaltaisina: kirjoittaja on jo käynyt äärimmäisen käänteen läpi, ja ensin lähestyttyään lukijaa melko suoraan tätä kautta alkaa purkaa tarinan vyyhtiä. Useissa tapauksissa Poe vetää kyllä pitemmän korren, tarinan teknisen kerronnan kannalta ainakin. Johtunee siitä, että vain harvassa tapauksessa vedotaan yhteen tiettyyn perusvaikuttimeen - toisin kuten Lovecraftilla, jolla 'nimetön' ja tuntematon pahuus hyppääkin lopussa päivänvaloon - vaan taustalla on aina jokin selkeästi eriteltävä, useimmiten psykologinen tekijä, joka paljastuessaan kiteyttää tunnelman, latistamisen sijaan. Parhaimmillaan Lovecraft on kuitenkin huikea tarinan ja tunnelman kuljettaja, josta pidän hyvänä esimerkkinä omaa suosikkiani "Shadow over Innsmouthia". Lisää Cthulhu-tarinoita ajattelin kyllä lukea; vain muutaman (joskin erittäin vaikuttavan sellaisen) olen tähän mennessä ehtinyt.

Jepjep. Lovecraft muistetaan paljolti nimenomaan Cthulhu-myytin isänä, vaikka monenlaista muutakin helmeä tuotannosta löytyy. Esimerkkeinä vaikkapa loistava Erich Zannin musiikki, Hypnos, Valkoinen laiva sekä oivallinen scifitarina Eryksin muurit. Mutta kovana Lovecraft-diggarinakin on myönnettävä, ettei kaikki tuotanto suinkaan ole puhtaasti erinomaista. Kirjoittajana ja sanankäyttäjänä H.P. oli mielestäni liki ylittämätön, muttei niinkään tarinankertojana. Eikä kaikissa miehen töissä yksinkertaisesti ole tarpeeksi kantoa. Mutta silloin kun sitä on, melko simppeli ideakin riittää pitkälle (esim. Väri avaruudesta tai Vainooja pimeydestä). Eikä sovi unohtaa Lovecraftin runojakaan, vaikka harmillisen vähän olen niihin itse päässyt perehtymään. Portti-lehdessä julkaistiin joskus joitakin suomennettuina.
 
Poe on toki ollut Lovecraftia huomattavasti monipuolisempi kirjoittaja. Eikä pelkästään aiheidensa puolesta... Omituisen kaksijakoista hänen kirjoittamisensa on kyllä toisinaan ollut. Toisaalta löytyy julmetun tehokkaita ideoita (Usherin talon häviö, Kurimus, Punaisen kuoleman naamio ym.) jotka on maltettu loistavasti viedä loppuun asti ja sitten taas toisaalta on niitä käsittämättömiä tökkäyksiä (kuten esim. novellissa Kuilu ja heiluri). Poen tuotannossa on myös näitä ns. viehättävän kummallisia tarinoita kuten vaikkapa Sfinksi tai Tohtori Tarrin ja professori Fetherin menetelmä. Täytyy myöntää että Poen tuotannon tutkiminen on meikäläiseltä jäänyt aika pitkälti näihin kauhuaiheisiin, sillä vaikkapa jotkut E.A.:n salapoliisiaiheiset jutut olivat mielestäni jokseenkin tylsiä. Ähh, taisi olla vähän vahvasti sanottu kun nyt on sentään noin suuresta klassikosta kyse. Puren siis kieleeni. Auts!
 
Hankalahan noita kahta on verrata... Molemmille ovat monet kuitenkin paljosta velkaa.

Poen tuotantoon olen itse melko laajalti perehtynyt. Laajempaa analyysia olen kaavaillut tekeväni, kunhan nyt vain ensin kahlaan The Poe Societyn seminaarit ja muut läpi. Se ei ihan mikään pikkujuttu olekaan, mutta sen verran läheistä herran tuotanto on että idean toteuttaminen ei suinkaan ole mahdottomuus.
 
Mitä salapoliisi- ja ns. päättelytarinoihin (tales of ratiocination) tulee, tuntuu maestro pitäneen itseään suurempanakin mysteerien ratkojana kuin tosiasiassa oli. Hyvä esimerkki on "The Gold-Bugin" kerrassaan nerokas arvoitus, joka saanee hivenenkin jalostuneemman arvoitusten ratkojan lähinnä huvittuneeksi.
 
Salapoliisitarinoiden puolesta täytyy kyllä muistaa se, että Poe kehitti ns. 'closed-room mysteryn', johon sittemmin koko salapoliisigenre perustui. Vaikka samankaltaisia juoniaihioita oli kehitelty jo aikaisemmin, vasta "The Murders in the Rue Morgue" kiteytti genren ominaispiirteet sellaiseen oppikirjamuotoon, jota on sittemmin lainattu useammankin alan klassikon puitteissa.
 
Poen kauhuklassikoiden puitteet tarjoavat kyllä varsin mittavat lähtökohdat erilaisille tulkinnoille ja ajatuskuluille; ja sanankäyttäjänä hän on ylivertainen, mitä nyt joskus hieman liiankin. Lauserakenteet tuppaavat ajoittain olemaan tolkuttoman pitkiä, mikä tietyssä määrin kuitenkin lisää jotain älyllisen löpinän, intellectual rambling, osuutta, tehden kertojan hyvin nopeasti tutuksi. Mutta harvoin esim. "Ligeiaa" luetaan sillä tavoin, että huomioidaan symboliikan selkeitä viitteitä omaan aikaansa. Nykylukija - ja etenkin käännöstekstien parissa - tuskin huomaa, että useat tarinan naispuolisiin henkilöihin viittaavat fyysiset tuntomerkit ovat itse asiassa tuberkuloosin oireita. (Tuberkuloosi tappoi Poen äidin, ottoäidin ja vaimon; seikka lienee vaikuttanut tarinoiden syntyyn sekä groteskiin ja makaaberiin lopputulokseen.) Kalpeus, sairaalloinen laihuus, persoonan äkilliset heilahdukset, veren yskiminen (kuten Ligeian oopiumi-hautaholvi-ja-pikari -kohtauksessa) sekä Rowenan kuolevan kehon haltuunotto (consumption l. tubi) Ligeian toimesta... tuona aikana, kun tuberkuloosi oli yleisin kuolinsyy, rakennettiin taudille taiteen kautta lieventävä eufemismi; se ylevöitettiin antamalla tubipotilaan kalpealle olemukselle taivaallisia piirteitä; enkelin kalpeus, elämän läpi kuultava tuonpuoleisen konkreettinen ilmaus... Huomionarvoista tässä on lisäksi mukaan sotkettu Glanvill -lainaus "man doth not yield himself to the angels...", joka puhuu ihmisen tahdon voimattomuudesta välttämättömyyksiä vastaan. Tässä on vain pari esimerkkiä tulkintatavoista - yksilöpsykologinen, sosiaalinen, metafyysis-filosofinen - mutta ne antavat suuntaa sitä, miltä eri suunnilta Poeta on mahdollista lähestyä. "The Fall of the House of Usherin" psykoanalyyttista tulkintaa en tässä kohdin uskalla edes tökätä..
 
Mutta tässäpä Lovecraftista kiinnostuneille hyvä sivusto: http://www.themodernword.com/scriptorium/lovecraft.html

Annooitpa X mietittävää seuraavalle kerralle Ligeian parissa. Missäs välissä oot noin paljon kerenny opiskella kun et aiemmin niistä ole mieltäni valaissut? Suo luettavakseni E.A.Poe väitöskirja jahka saat sen valmiiksi ;)

"E.A. Poe: An analysis from the perspective of speculative ergonomy and practical metaphysics" valmistuu 25.5. 2005. Siihen saakka saatte odottaa..
 
Yhdessä vaiheessa tuli Poeta tutkittua aika paljon, ja materiaalia kertyi huomattavasti. Jostain syystä nämä 'löydöt' eivät sitten vissiinkään osuneet puheenaiheeksi. Mutta aiheestahan voidaan mieluusti keskustella lisää.

Ollaan me noista haasteltu, mutta nuo pointit Ligeiasta esimerkiksi ei oo mun tietoisuuteen tullu. Joutuu pitämään kirjallisuus paneelin tässä piakkoin. =)

Löytyy muuten netistä aika mielenkiintoista juttua monelta kantilta tuosta Necronomiconista...
 
Jopa jotkut "arvostetut" sivustot sisältävät juttua siitä "kuinka se kirja on oikeasti paha ja maaginen".
 
Mitä noistakin sitten pitäisi ajatella?

Viimeistelin btw juuri Lovecraft-tribuuttinovellini, jossa ei tosin raapusteta vapisevin käsin papyrukselle, vaan sanellaan kauhun valtaamalla äänellä sanelimeen...
 
Joo tosiaan, pistäpä näytille sitten!

Joo tosiaan, pistäpä näytille sitten!
 
Sorry, no can do... tai ei ainakaan vielä tässä vaiheessa. Mulla on aikomus osallistua sillä Portti-lehden novellikilpailuun syksyllä eikä niitä saa julkaista missään. Sitten kun kisa on ollut ja mennyt, voin pistää vaikka sähköpostilla tulemaan niille jotka haluavat lukea.

Kieltämättä kyllä hiukan toistoa.Joka juttu alkaa siitä, kun joku kertoo hulluuden partaalla kauhean tarinansa. Eipä kuitenkaan haitannut, muuten Cthulhu-jutut on viihdyttävää luettavaa.
 
EDIT:Cthulhu
 
Kieltämättä, mutta onhan ne tekstit kirjotettukin vuonna nakki.. Ennalta-arvattavuudesta sen verran, että niitä rakenteita on käytetty aika useissa kauhuleffoissa..

Tämä pätee myös moniin kauhuelokuviin; alussa tunnelma on piinaava ja ahdistava. Lopulta kun se hirviö astuu esiin, on siinä naurussa pidettelemistä. Miksi aina pitää paljastaa se hirviö?
 
Sehän Lovecraftissa onkin niin hauskaa.. Niitä hirviöitä ei oikein koskaan kuvailla tarkasti, koska "ne on jotain niin tälle maailmalle vierasta, ettei niitä voi sanoin kun YRITTÄÄ kuvata"
Muutenkin sen kirjoissa on hienoa se, ettei se kerro kaikkea kerralla, vaan kokonaisuutta joutuu hahmottamaan lukemalla monta teosta.. Siksipä juuri se August Derlethin kirjottama Kauhun Kynnyksellä menettikin niin paljon tunnelmaa, kun se kerto koko Cthulhu-myytin idean kerralla.. Paskiainen..

Näkemyksiä Cthulhusta ja parista muustakin "ötökästä":
 
http://www.triptico.com/artwork/cthulhu.html
http://dspace.dial.pipex.com/town/road/aav50/pages/cthulhu.html
http://www.fosfoman.com/erjr/Primigenios.htm
http://www.habitantesdelacripta.com/galeria_terror.htm
http://www.hplovecraft-fr.com/galerie/atkinson/Page.html
http://www.cyberian.ca/hellbent/Images/Cthulhu-lg.jpg
http://www.cyberian.ca/hellbent/Images/Cthulhu2-lg.jpg
http://www.pk.edu.pl/rozrywka/galeria/images/fantasy/cthulhu.jpg

Näkemyksiä Cthulhusta ja parista muustakin "ötökästä":

Oli kyllä suurin osa aika koomisen näköisiä. Jotenkin se edellä mainittu idea "sanoin kuvaamattomasta kauhusta" latistuu, kun joku yrittää piirtää maailman kamalimman otuksen Cthulhun. Tahtoo useimmiten näyttä joltain Turtlesilta joka käyttää mustekalaa pipona. Hassua omalla tavallaan, mutta mua ei kyllä naurata.