Roots ›

Tässä artikkeli, joka on julkaistu täällä: www.blues-finland.com
 
Myös valokuvia festareista on kyseisellä sivustolla.
 
Jotain aivan muuta
 
No Sweet Home Chicago! Suomen ensimmäisestä vaihtoehtobluesin tapahtumasta Floating Cockroach Festivalista on jo tovi. Ei ole silti liian myöhäistä palata hetkeksi laivan tapahtumiin.
 
"Ilmapiiri oli hämmästyttävä! Soittaessani tunsin kuin soittaisin kavereilleni - yleisö oli todella vastaanottavainen. Ero esiintyjän ja yleisön välillä suli olemattomiin", kertoo kokemuksestaan L.R. Phoenix. Suomen ensimmäinen alt.blues-festivaali pidettiin Helsingissä Ravintolalaiva Wäiskillä 29. syyskuuta.
 
Englantilaissyntyinen joensuulainen käynnisti tapahtuman "aboriginaalirumpalinsa" Mika Vauhkosen kanssa. He juhlivat myös uuden EP:nsä "The Hypnotic Songs of the Forgotten Death" julkaisua. EP:n nimi on muistutus kaksikon heavy metal -historiasta, mutta Wäiskillä he tarjosivat energisen setin sähköistettyä country bluesia. Porukkaa kerääntyy, tila alkaa lämmetä.
 
Seuraavana vuorossa on Bullfrog Brown. Koska itse vastaan kolmasosasta yhtyeen vahvuutta, jääköön omat mielipiteeni kertomatta. Tullaan sitä vastoin toimeen festivaalijärjestäjä Jukka Juholan ystävällisellä kommentilla: "Näiden herrasmiehien show'ta on hienoa katsella." Yleisöä valuu sisään yhä enemmän, onhan seuraavana luvassa Tuomari Nurmio. Bullfrogin lopettaessa 250 katsojan tilaan on Juholan mukaan ahtautunut esiintyjät mukaan lukien 300 silmäparia.
 
"Onko se... yksin?!", pitkätukkainen rokkari huokailee kunnianarvoisen tuomarin ottaessa lavan. Kyllä hän on, eikä hänellä ole pienintäkään ongelmaa lavan, ilmapiirin ja koko tilan täyttämisessä. Hänen raaka ja koruton sähköbluesinsa on iätöntä. Tuomari Nurmio maustoi settiään rajuilla versioilla muun muassa Hank Williamsin ja The Beatlesin kappaleista, ja olikin varmasti monelle illan ehdoton tähti; taidan olla itsekin samaa mieltä. Paatti höyryää.
 
Rytminvaihdoksen tuovat 22-Pistepirkon PK Keränen ja gambialainen lyömäsoittaja Janko Manneh. He johdattelevat yleisön tuntemaamme bluesia syvempään aarteistoon. Paradoksaalista kyllä, vaikka setti on illan primitiivisin ja afrikkalaisin esitys, on se kaikkein eniten suomalaiselta kuulostava. Kansa arvostaa sitä, ja mesta jatkaa keinumistaan.
 
Keskiyö koittaa. Viimeistään nyt alan olla vakuuttunut, etten ole koskaan aiemmin todistanut tämän kaltaista tapahtumaa. Bändit ovat aikataulussa ja soundit kohdillaan. Yleisö vaikuttaa iloiselta ja aidosti innostuneelta. Eikä kukaan ole kertaakaan huutanut: "Soittakaa Paranoid!" Ja ehkä kaikkein räikeintä on se, että lavalla ei ole juomien, sanomalehtien tai minkään muunkaan mainoslakanoita. Katja Juholan fantastiset blues-maalaukset sen sijaan tarjoavat lavalle täydellisen taustan.
 
On aika taannoin Himalayan Blues Festivalilla esiintyneen Black River Bluesman & The Croaking Lizardin. Se on viimeisin Jukka Juholan alt.blues-kvarteteista. Yhtyeen osuus on kenties illan raskain. Yleisön reaktiota kuvaa parhaiten se, että vasta nyt aikataulu pettää - encoret viivästyttävät Cosmo Jonesin osuuden alkamista.
 
Bluesmanin setin loppua kohden yleisömassat vähenevät jonkin verran. Jotkut ovat bailanneet jo iltakahdeksasta asti ja heidän polttoaineensa yksikertaisesti loppuu. Toiset kiirehtivät viimeisille busseille. Paljon on festivaaliakin vielä jäljellä, ja Wäiski on vauhdissa vielä Cosmo Jones Beat Machinen ottaessa lavan aamuyön hetkinä. Kyseessä on iso ja äänekäs bändi. Sointi noituu yleisön sekoituksellaan itämaisista melodioista, atonaalisista sarjakuva-soundtracksoundeista ja, kyllä, bluesista.
 
"Mielestäni kokonaisuuden rakentaminen onnistui erinomaisesti; jokainen setti sopi hyvin ajankohtaansa; kahta samantyyppistä esitystä iltaan ei mahtunut. Yleisö tuntui diggaavan jokaisesta esiintyjästä todella varauksetta", Jukka Juhola sanoo muutamaa päivää tapahtuman jälkeen. "Suurin ero tavalliseen festariin taisi olla, että illan aikana ei kuultu yhtään Sweet Home Chicagoa tai muutakaan blues-klassikkoa - siis tunnistettavalla tyylillä soitettuna - eikä yhtään vinkukitarasooloa!"
 
Totisesti, aikana jolloin Blues In London kauppaa t-paitoja hellyttävän lukihäiriöisellä sloganilla "Clapton Is Dog", Suomi on pelissä mukana. Voittoa tavoittelematon yhdistys Alt.Blues Finland ry suunnittelee vastaavaa tapahtumaa ensi vuodeksi. Sitä odotellessa järjestetään helmikuuksi 2008 Suomen-kiertue italialaiselle aktille Papa Leg Acoustic Duolle ja Stefania Calandralle. Juholan mukaan ohjelmaan saattaa sisältyä Floating Cockroach -klubi-ilta 3 - 4 bändin voimin. Jos se ei toteudu, niin alt.blues-laiva ainakin seilaa jälleen ensi syyskuussa.
 
ANDRES ROOTS