Kitarat: soittaminen ›

Hyvä kirjoitus. Tämmöisiin vastaan mielelläni, vaikka aika kaukana alkuperäisestä aiheesta olemmekin.
 
Onko musiikillinen kehitys mielestäsi jotain, joka etenee asteelta toiselle, jotenkin kohti korkeampaa tasoa? Bluesistahan monet lähtevät, koska siihen on huomattavasti helpompi päästä sisään kuin monimutkaisempaan jazziin, mutta mielestäni se ei ole hierarkiassa millään tavalla jazzia alempana. Minun mielestäni mitään hierarkiaa ei ole olemassa.
 
Jazz-muusikoita pidän kyllä parempana kuin niitä, jotka osaavat vain bluesin. Tämä on mielestäni yhtä itsestäänselvää kuin vertailu ylioppilaan ja maisterin välillä. Jazzia ja bluesia en musiikkityyleinä kuitenkaan hierarkisoi, sillä ne sisältävät niin paljon erilaista. Molemmat voivat ilmetä jopa samassa kappaleessa. Sen sijaan suomalaisen iskelmän ja sarjallisen musiikin sijoitan mm. mielenkiintoisuuden akselilla hyvin kauaksi toisistaan. Tanssittavuuden akselilla myös. Henkilökohtaisesti painotan musiikin mielenkiintoisuutta enemmän kuin tanssittavuutta, joten tällä vertailulla pidän sarjallista musiikkia parempana.
 
Todellisuudessa näitä "akseleita" on loputtomasti, mikä tekee vertailun vaikeaksi. On myös huomattava, ettei tällainen vertailu ole kovin mielekästä, enkä sellaista usein tietoisesti harrastakaan, mutta niin voi kuitenkin jokainen omalla kohdallaan tehdä. Absoluuttisia totuuksia nämä eivät tietenkään ole, vaan akselilla sijoittumiset ja painotukset tapahtuu esim. yksilön tai vallitsevan kulttuurin ehdoilla. Länsimainen taidemusiikkikin on ihan erilaista kuin vaikkapa intialainen tai afrikkalainen.
 
On aivan absurdia puhua "bluesista" sellaisenaan. Aivan kuin puhuttaisiin rockista, eikä otettaisi huomioon, että jollekin "rockia" on The Beatles ja toiselle "rockia" edustaa Pantera. Esimerkiksi B.B. Kingin ja Wes Montgomeryn soittama blues on aika erilaista, ja jälkimmäiseltä ainakin sitä kuuluttamaasi harmonista monimuotoisuuttakin löytyy.
 
Näin nimenomaan.
 
Olemme varmasti kaikki yhtä mieltä siitä, että mielenkiintoiseen soitantaan, mitä se kenellekin sitten tarkoittaa, kannattaa pyrkiä. Varmasti yhtä mieltä olemme myös siitä, ettei ole hyvä juttu, jos ideat tai niiden toteuttaminen tyssäävät soittajan omaan osaamiseen/osaamattomuuteen.
 
Minä ainakin olen tätä mieltä.
 
Sen sijaan makuasioiden jonkinlainen kanonisoiminen ja arvottaminen on aivan tarpeetonta. Ilmeisesti Guthrie Govanin soittama blues on mielestäsi tyylikästä ja monimuotoista? Guthrien taitoja ja teknistä osaamista mitenkään dumaamatta (GG on kova tyyppi), moni on varmasti eri mieltä, minä mukaanlukien. Tuota arvottamistahan sinä juuri teet, jos lähdet keskustelussa siitä, että Guthrien soittama blues on tyylikkäämpää tai parempaa kuin vaikkapa B.B. Kingin, ja että Guthrien harmonian taju olisi jotenkin korkeammalla tasolla kuin Kingin. Monille Guthrien soittama blues ei ole bluesia ensinkään.
 
Ei Govanin blues ole välttämättä tyylikästä tai ainakaan tyylikkäämpää kuin Kingin, mutta ainakin tyylitajuista. Tyylitajuisuus liittyy minun mielestäni nimenomaan soittajan tietoihin ja taitoihin, mutta tyylikkyys kulttuuriin tai henkilön arvoihin. Monimuotoisempaa se kyllä useimmiten on, mutta sehän ei vaikuta musiikin peremmuuteen millään tavalla. Soittajan paremmuuteen minä sen kylläkin yhdistäisin. Huomatkaa nyt, että nämä todellakin ovat vain omia mielipiteitäni, eikä teidän tarvitse olla samaa mieltä.
 
Ettei tämä nyt mene miksikään genreväittelyksi, todettakoon, että minulle myös iso osa kaikesta jollain tavalla bluesiksi määriteltävästä musiikista menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Toisaalta niin menee suuri osa muustakin musiikista, vaikka omistankin levyjä aina jazzista bluesin kautta rockiin ja klassiseen. Pitää vain löytää ne omat jutut.
 
Niin, miksipä sitä tuhlata aikaansa "huonoon" musiikiin kun "hyvääkin" on enemmän kuin kerkeää kuunnella.

Eihän bluesiin tarvitse lisätä mitään. Olemme puhuneet lähinnä siitä, pitäisikö kitaristin osata soittaa muutakin kuin bluesia, esimerkiksi jazzia, joka on ollut luonnollinen kehityssuunta monilla muusikoilla.
 
Useat muusikot taas ovat jääneet sille blues-asteelle, eivätkä muuta osaakaan. Sitä tarkoitin sillä pysähtyneisyydellä.
 
Miksi pitäisi osata. Bluesmiehen luonnollinen kehityssuunta on kehittää bluesiaan.
 
Pysähtyneisyys? Onko johonkin musiikinlajiin erikoistuminen pysähtyneisyyttä. Tekeekö se soittajasta jotenkin vähempiarvoisemman. Minusta se on just päin vastoin. Parempi ottaa yksi genre kunnolla haltuun kuin pyrkiä häslääväksi yleismies Jantuseksi. Jos asialle omistautuu niin huomaa hyvin nopeasti että bluesissa riittää haastetta ja pureskeltavaa loppu elämäksi... Aamen

Saako joku oikeasti viboja kuuntelemalla vaikka Govanin tilutuksia?
 
Läsnä! Poistun kuuntelemaan Wavesin ja pohtimaan miksi edes vastasin.

Miksiköhän AINA ja siis IHAN AINA kaikissa ketjuissa jotka käsittelevät bluesia tai tilua, tai bluesia ja tilua, täytyy aina alkaa ihmisten tapella asiasta ja mennä liian pitkälle. Jos nyt kerrankin jotkut ihmiset oppisivat lukemaan, ja ajattelemaan, esimerkiksi niin, että kun he lukevat threadin otsikon, he huomaisivat, jos heidän ajatusmaailmansa on täysin ristiriidassa keskustelun aloittajan mielipiteen kanssa, ja että jos he eivät voisi millään muotoa muodostaa asiasta järkevää keskustelua, he eivät vastaisi threadiin, tai edes lukisi stä turhaan. En minäkään mene metallipuolella postaamaan Alexi Laiho on ihana! -keskusteluun omaa mielipidettäni provosoiden muita palstan lukijoita.
 
Lukkoa kenties, koska ei tästä aiheesta onnistu järkevä keskustelu, ainakaan Mnetissä, jossa asiat eivät riitele, vaan ihmiset.

Miksi pitäisi osata. Bluesmiehen luonnollinen kehityssuunta on kehittää bluesiaan.
 
Pysähtyneisyys? Onko johonkin musiikinlajiin erikoistuminen pysähtyneisyyttä. Tekeekö se soittajasta jotenkin vähempiarvoisemman. Minusta se on just päin vastoin. Parempi ottaa yksi genre kunnolla haltuun kuin pyrkiä häslääväksi yleismies Jantuseksi. Jos asialle omistautuu niin huomaa hyvin nopeasti että bluesissa riittää haastetta ja pureskeltavaa loppu elämäksi... Aamen
 
Tälle mä anna erittäin paljon hugseja ja hirveen määrän plussia....8DDDD täyttä asiaa...

Parempi ottaa yksi genre kunnolla haltuun kuin pyrkiä häslääväksi yleismies Jantuseksi.
 
Mnusta kummallekin leirille on ehdottomasti paikkansa. On hyvä, että on tyyppejä, joilta luonnistuu jokin tietty asia aivan erityisen hyvin, koska joskus heidän panoksensa on juuri se, mitä tarvitaan. Sitten on myöskin hyvä, että on tyyppejä, jotka pärjäävät melkoisen hyvin monella eri osa-alueella. Nämä kaverit eivät yleensä ole niitä kaikkein puristisimpia tai naama punaisena omaa asiaansa toitottavia tapauksia, vaan heidän kanssaan tulevat toimeen niin jazz-hiplaajat kuin mörköhevieinaritkin.
 
Otetaan nyt esimerkkinä musiikkiäänittäjä Suomessa: on ihan turha kuvitella ikinä pärjäävänsä ja elättävänsä itsensä (ja perheensä) äänittäjänä tässä maassa, jos näkemystä on ainoastaan yhdestä kapeasta genrestä X - sama homma pätee tuottamisessa. On erittäin hyödyllistä, että jollakulla on laaja-alainen näkemys ja tuntemusta useista eri tyyleistä ja niiden taitavasta ja kauniista yhdistelystä. Sama homma pätee esimerkiksi studiomuusikoihin ja viime kädessä vaikkapa niihin, jotka soittelevat muusikoiden.netin sooloskaboissa. Yhden genren mies ei yksinkertaisesti saa aikaiseksi tyylikästä lopputulosta montaa eri genreä edustaviin vetoihin. Tai jos saa, kyseessä ei enää pohjimmiltaan ole yhden genren mies. Ainakaan minun mielestä.
 
Tässä onkin oiva tilaisuus siirtyä tappelemaan siitä, missä menee genrejen väliset rajat, mikä kaikki vielä lasketaan bluesiksi, kuka on puristi ja kuka on puolestaan häpeällisesti sotkenut omaan genreensä vaikutteita muista genreistä ...
 
Terveisin häsläävä yleismies Jantunen.

Mnusta kummallekin leirille on ehdottomasti paikkansa. On hyvä, että on tyyppejä, joilta luonnistuu jokin tietty asia aivan erityisen hyvin, koska joskus heidän panoksensa on juuri se, mitä tarvitaan. Sitten on myöskin hyvä, että on tyyppejä, jotka pärjäävät melkoisen hyvin monella eri osa-alueella. Nämä kaverit eivät yleensä ole niitä kaikkein puristisimpia tai naama punaisena omaa asiaansa toitottavia tapauksia, vaan heidän kanssaan tulevat toimeen niin jazz-hiplaajat kuin mörköhevieinaritkin.
 
Otetaan nyt esimerkkinä musiikkiäänittäjä Suomessa: on ihan turha kuvitella ikinä pärjäävänsä ja elättävänsä itsensä (ja perheensä) äänittäjänä tässä maassa, jos näkemystä on ainoastaan yhdestä kapeasta genrestä X - sama homma pätee tuottamisessa. On erittäin hyödyllistä, että jollakulla on laaja-alainen näkemys ja tuntemusta useista eri tyyleistä ja niiden taitavasta ja kauniista yhdistelystä. Sama homma pätee esimerkiksi studiomuusikoihin ja viime kädessä vaikkapa niihin, jotka soittelevat muusikoiden.netin sooloskaboissa. Yhden genren mies ei yksinkertaisesti saa aikaiseksi tyylikästä lopputulosta montaa eri genreä edustaviin vetoihin. Tai jos saa, kyseessä ei enää pohjimmiltaan ole yhden genren mies. Ainakaan minun mielestä.
 
Tässä onkin oiva tilaisuus siirtyä tappelemaan siitä, missä menee genrejen väliset rajat, mikä kaikki vielä lasketaan bluesiksi, kuka on puristi ja kuka on puolestaan häpeällisesti sotkenut omaan genreensä vaikutteita muista genreistä ...
 
Terveisin häsläävä yleismies Jantunen.
 
Jonkun verran oon tehnyt töitä ihan oikeiden ammattilaisten kanssa ja ikinä en oo tälläiseen törmännyt mitä täällä on tullut vastaan. Joo, okei, ehkä vikaa on minussakin, mutta on sitä muuallakin.

Jazz-muusikoita pidän kyllä parempana kuin niitä, jotka osaavat vain bluesin. Tämä on mielestäni yhtä itsestäänselvää kuin vertailu ylioppilaan ja maisterin välillä.
 
Tsori kun en ymmärrä mikä tässä on itsestäänselvää. Kyllähän jatsijehut usein tietävät musiikin teoriasta enemmän, mutta tekeekö se automaattisesti muusikosta "paremman"?
 
Monipuolisemman varmasti, mutta tällä logiikalla jokainen hiukankin teoriaan perehtynyt olisi itsestäänselvästi parempi muusikko kuin vanhat korvakuulolta vetelevät blues-ukot.
 
Pitäisikö "hyvä muusikko" määritellä tarkemmin? Mielestäni pelkkä teoriaan perehtyneisyyden aste ei riitä muusikonkykyjen mittariksi. Mutta voi olla että tarkoitamme "hyvällä muusikolla" eri asiaa.
 
Edit... Luin tuon Juccizen pätkän, ja täsmennän vielä: Yleismies Jantunen toki voi olla hyvä muusikko vaikka osaakin teoriaa. (hymiö!)
 
Itse tykkään sekä primitiivisemmästä että moni-ilmeisemmästä menosta, mutta muusikon monipuolisuus on mielestäni vain yksi etevän muusikkouden osa-alue.

Tässä onkin oiva tilaisuus siirtyä tappelemaan siitä, missä menee genrejen väliset rajat, mikä kaikki vielä lasketaan bluesiksi, kuka on puristi ja kuka on puolestaan häpeällisesti sotkenut omaan genreensä vaikutteita muista genreistä ...
 
Ei minusta vaikutteiden ottamisessa muista genreistä mitään häpeällistä ole. Sehän voi hyvinkin rikastuttaa soittoa. Genre rajat ovat bluesista puhuttaessa kieltämättä häilyvät mutta kyllä soittaja itse tietää missä vesissä ui.

Muistaakseni tässä ketjussa oli mainittu Frank Zappa. Minä mainitsen Johnny "Guitar" Watsonin, kuten myös Frank Zappa:
 
Frank Zappa stated that "Watson's 1956 song 'Three Hours Past Midnight' inspired me to become a guitarist." Watson contributed to Zappa's albums One Size Fits All (1975), Them or Us (1984), Thing-Fish (1984) and Frank Zappa Meets the Mothers of Prevention (1985).
 
Tässä pätkä siitä:
 
Three Hours Past Midnight
 
http://www.amazon.com/gp/music/wma- … sam_wma_001_016/002-1461363-7444064
 
http://www.youtube.com/watch?v=yKtW … qW4ICM&mode=related&search=
 
http://www.youtube.com/watch?v=Jk31242CnkU
 
http://fi.wikipedia.org/wiki/One_Size_Fits_All

Sitten näitä bluesvaikutteita humoristiessa kontekstissa ovat käyttäneet mm. Captain Beefheart ja Frank Zappa
 
Itseasiassa Zappan yksi lempikitaristeja oli Clarence Gatemouth Brown ja en usko että pelkästään huumorimielessä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=xZ40kVRvcdk

Itseasiassa Zappan yksi lempikitaristeja oli Clarence Gatemouth Brown ja en usko että pelkästään huumorimielessä.
 
Clarence "Gatemouth" Brown on erinomainen esimerkki muusikosta joka soitti omalla blues tyylillään hyvinkin erilaista musaa. "Gatemouth" taisi joskus mainita ettei hän pidä siitä että häntä sanotaan bluesmuusikoksi. Omien sanojensa mukaan hän oli muusikko ilman mitään etuliitteitä. Miehen soitto oli kuitenkin silkkaa bluesia jota hän usein yhdisteli estottomasti eri tyyleihin. Lopputuloksena syntyi mielenkiintoista ja taatusti tunnistettavaa Gatemouth Brown musiikkia sen perinteisemmän bluesin lisäksi.

Itseasiassa Zappan yksi lempikitaristeja oli Clarence Gatemouth Brown ja en usko että pelkästään huumorimielessä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=xZ40kVRvcdk
 
Katsoin tuon videon joskus aikasemmin; bongasin allekirjoituksestasi. Hemmetin karismaattinen äijä kyllä, eikä biisikään pahempi ole. Suu vääntyy väkisinkin hymyyn.

Katsoin tuon videon joskus aikasemmin; bongasin allekirjoituksestasi. Hemmetin karismaattinen äijä kyllä, eikä biisikään pahempi ole. Suu vääntyy väkisinkin hymyyn.
 
Juu, täällä myös suu vääntyy hymyyn Gatemouthia kunnellessa, mutta ei sen vuoksi, että blues kelpaisi minulle vain komiikan välineenä.
 
Tämän sällin yhtye toimi 60 luvulla the beat ohjelman housebändinä, säestäen muun muassa Freddie king:iä. Hänet oli huomioinut jo aikaisemmin eräs nuori englantilainen kitaristi nimeltään Eric Clapton, joka otti paljon vaikutteita Freddieltä.
 
Hyvänä esimerkinä tästä on levy John Mayal & Blues Breakers with Eric Clapton jota pidetään edelleen ehkä eniten arvostettuna ja nykyaikaiseen sähkökitaran soittoon vaikuttaneena levynä.
 
Tällä levyllää kuultiin mm. ekat kunnon bendaukset. Tatsi sekä saundi olivat omaa luokkaansa.
 
Tätä levyä arvostavat edelleen useimmat kovan luokan kitaristit genrestä riippumatta.
 
Tämänkin olet jo varmasti nähnyt mutta laitetaan se nyt vielä kerran. En usko että nämä kaverit ovat maistereita, mutta uskoisin että he hallitsevat jazzin aivan ythtä hyvin kuin bluesinkin. Se mikä tässä videossa minua viehättää on rentous jolla kaverit soittavat, tämä vain groovaa kuin hirvi: Wilson, Purdie & Green with Jerry Jemmott at showplace Studios play for their new cd : Godfathers of Groove: http://www.youtube.com/watch?v=NvZlTKIEW6Q
 
Ottaen huomioon tämän viestiketjun ajoituksen en ole voinut olla ajattelematta että kyseessä on provo tai jopa jonkun katkeroituneen sooloskabailijan alter ego.
 
Sinä olet ainoa joka sen asian tietää, enkä väittele asiasta, eikä sillä ole enää merkitystä minulle, mutta haluan olla rehellinen ja kertoa että näin olen ajatellut, varsinkin kun ottaa huomioon ajankohdan jolloin tämä viestiketju ilmestyi.
 
Olen myöskin ihmetellyt yleistyksiä joita esitit, mm. että olemme tottuneet kuulemaan tiluttajien sorsimista; usein vielä näiden blues-äijien toimesta. ym.
 
Ei minulla ole ainakaan varaa sorsia eikä arvostella ketään, jonka soiton hyvys tai huonous perustuu siihen kuinka nopeasti soittaa, en vain ymärrä sitä, miten tai kuinka pelkkä tekninen nopeus tekee kiraristista hyvän tai huonon?
 
Olen 50 vuotias vanha äijä ja olen soittanut hyvin monenlaista musiikkia työkseni, koska monen eri tyylin edes jonkunlainen hallitseminen on ollut edellytys työn saannille.
 
Myös käsitys siitä että blues olisi helppoa ja että sitä soitetaaan kun ei muuta osata, ei minun mielestä pidä alkuunkaan paikkaansa.
 
Sanoisin jopa niin päin, että mitä vähemmän bluesissa on sointuja ja muita elementtejä, sitä vaikeampaa sen soittaminen on.
Arvostan todellakin enemmän niitä muutamaa soolossa hyvin ja tyylikkäästi soitettua ääntä, kuin muutamaakymmentä kovan särön värittämää ääntä, joissa soittajan omalla persoonallisella tatsilla ja siitä syntyvällä saundilla ei ole enää kovin paljoa merkitystä. Tämä ei kuitenkaan edelleenkään tarkoita, ettenkö arvostaisi teknisesti taitavia kitaristeja.
 
Minä myönnän ymmärrätäväni tästä ns. tiluttamisesta varmasti aivan yhtä vähän, kuin moni sellainen, joka pitää bluesia vain tylsänä, primitiivistä pysähtyneisyyttä edustavana yhden skaalan ja kolmen soinnun soittamisena.
 
Totesit jotain sen suuntaista, että skaba 101 taustan onnistui moni tuhertamaan siniseksi vaikka sinä ei ollut mitään viitteitä bluesista. Minä soitin sen taustan ja voin kertoa etä siinä oli hyvin paljon viitteitä bluesista ja tästä asiasta voin olla aivan varma. Se että sinä et kuule niitä vaikutteita johtuu tod näk. siitä että käsityksesi bluesista on melko rajoittunut, muuta selitystä tälle asialle en keksi, mutta korjaa toki jos olen väärässä.
 
Tämä oli minun "keskustelua" bluesista tänään, vailla minkäänlaista provoilua tai kenenkään mustamaalaamista.
 
Hyvää päivän jatkoa, mahd. virheitä tekstissä en nyt ehdi alkaa korjailemaan.

Tämänkin olet jo varmasti nähnyt mutta laitetaan se nyt vielä kerran. En usko että nämä kaverit ovat maistereita, mutta uskoisin että he hallitsevat jazzin aivan ythtä hyvin kuin bluesinkin. Se mikä tässä videossa minua viehättää on rentous jolla kaverit soittavat, tämä vain groovaa kuin hirvi: Wilson, Purdie & Green with Jerry Jemmott at showplace Studios play for their new cd : Godfathers of Groove: http://www.youtube.com/watch?v=NvZlTKIEW6Q

 
Näillä ukoilla ei ole enää kiire mihinkään. Hyvin ruuvvaa! Basari ja basso on yksi saundi.

Näillä ukoilla ei ole enää kiire mihinkään. Hyvin ruuvvaa! Basari ja basso on yksi saundi.
 
Näin tekkee...
 
http://www.jwpjazz.com/audio/Legend … roove_Everyday_I_Have_The_Blues.mp3
 
http://jwpjazz.com/audio/Masters_of_Groove_Flipity%20Flop.mp3
 
http://www.jwpjazz.com/audio/Legends_of_Groove_The_Okiedoke.mp3

Hei tsekatkaa uusin Guitar Technics-lehti ja sieltä Guthrie Govanin opas miksolyydisen moodin käsittelyyn. Se jätkä saa siitä irti mitä vaan, kantria, bluesia, fuusiota...pointti oli että ei niiden työkalujen tarvitse niin niukat olla, eihän se blues perimmiltään ole mikään 12 tahdin riffi tai pentatoninen skaala. Eihän?

Juu, täällä myös suu vääntyy hymyyn Gatemouthia kunnellessa, mutta ei sen vuoksi, että blues kelpaisi minulle vain komiikan välineenä.
 
Hyvässä mielessä nimen omaan sanoin. Tykkäsin videosta aidosti.
 
Tämänkin olet jo varmasti nähnyt mutta laitetaan se nyt vielä kerran. En usko että nämä kaverit ovat maistereita, mutta uskoisin että he hallitsevat jazzin aivan ythtä hyvin kuin bluesinkin. Se mikä tässä videossa minua viehättää on rentous jolla kaverit soittavat, tämä vain groovaa kuin hirvi: Wilson, Purdie & Green with Jerry Jemmott at showplace Studios play for their new cd : Godfathers of Groove: http://www.youtube.com/watch?v=NvZlTKIEW6Q
 
Hyvä video tuokin, ja soitto on musikaalista. Soolot olivat eittämättä räätälöityjä alla olevaan harmoniaan, eikä ollut pelkää pentatonisen niplailua. Enkä tarkoita sitä etteikö pentatonisen niplailu voisi olla joskus paras vaihtoehto.
 
Ottaen huomioon tämän viestiketjun ajoituksen en ole voinut olla ajattelematta että kyseessä on provo tai jopa jonkun katkeroituneen sooloskabailijan alter ego.
 
Sinä olet ainoa joka sen asian tietää, enkä väittele asiasta, eikä sillä ole enää merkitystä minulle, mutta haluan olla rehellinen ja kertoa että näin olen ajatellut, varsinkin kun ottaa huomioon ajankohdan jolloin tämä viestiketju ilmestyi.
 
Minulla ei varsinaisesti ollut hirveästi intoa soittaa 101. sooloskaban taustaan, ja osallistuinkin lähinnä saadakseni sanoilleni "painoarvoa". Todellisestihan se ei vaikuta mihinkään, mutta jotenkin odotettavaa on, että aina sitä omaa soittonäytettä kysytään. Ja niin kysyttiinkin.
 
Olen myöskin ihmetellyt yleistyksiä joita esitit, mm. että olemme tottuneet kuulemaan tiluttajien sorsimista; usein vielä näiden blues-äijien toimesta. ym.
 
Ei minulla ole ainakaan varaa sorsia eikä arvostella ketään, jonka soiton hyvys tai huonous perustuu siihen kuinka nopeasti soittaa, en vain ymärrä sitä, miten tai kuinka pelkkä tekninen nopeus tekee kiraristista hyvän tai huonon?
 
Hyvä ettet sinä ole sellaiseen syyllistynyt. Tällä kitaransoittopalstalle olemme kuitenkin nähneet lukuisia "blues vs tilu" -keskusteluja, ja yritettiin sitä tarjota tässäkin ketjussa aiheeksi. Tuohan on yksi typerimmistä pseudo-vastakohtapareista mitä tiedän, enkä voisi kuvitella kenenkään muun instrumentalistin siitä puhuvan.
 
Olen 50 vuotias vanha äijä ja olen soittanut hyvin monenlaista musiikkia työkseni, koska monen eri tyylin edes jonkunlainen hallitseminen on ollut edellytys työn saannille.
 
Sen kyllä huomaa soitostasi, joka on minusta erittäin hienoa.
 
Myös käsitys siitä että blues olisi helppoa ja että sitä soitetaaan kun ei muuta osata, ei minun mielestä pidä alkuunkaan paikkaansa.
 
Sanoisin jopa niin päin, että mitä vähemmän bluesissa on sointuja ja muita elementtejä, sitä vaikeampaa sen soittaminen on.
Arvostan todellakin enemmän niitä muutamaa soolossa hyvin ja tyylikkäästi soitettua ääntä, kuin muutamaakymmentä kovan särön värittämää ääntä, joissa soittajan omalla persoonallisella tatsilla ja siitä syntyvällä saundilla ei ole enää kovin paljoa merkitystä. Tämä ei kuitenkaan edelleenkään tarkoita, ettenkö arvostaisi teknisesti taitavia kitaristeja.
 
Ymmärrän kyllä erittäin hyvin mihin perustat mielipiteesi. Sen haluan kuitenkin vielä huomauttaa, ettei hyvä tekniikka tarkoita pelkästään nopeutta, vaan sitä vaaditaan myös siihen yhteen kauniiseen nuottiin. Blues-kitaristit soittavatkin oman jutun usein erittäin taitavasti.
 
Minä myönnän ymmärrätäväni tästä ns. tiluttamisesta varmasti aivan yhtä vähän, kuin moni sellainen, joka pitää bluesia vain tylsänä, primitiivistä pysähtyneisyyttä edustavana yhden skaalan ja kolmen soinnun soittamisena.
 
Tähän on varmaan lipsahtanut virhe, ellei toinenkin?
 
Totesit jotain sen suuntaista, että skaba 101 taustan onnistui moni tuhertamaan siniseksi vaikka sinä ei ollut mitään viitteitä bluesista. Minä soitin sen taustan ja voin kertoa etä siinä oli hyvin paljon viitteitä bluesista ja tästä asiasta voin olla aivan varma. Se että sinä et kuule niitä vaikutteita johtuu tod näk. siitä että käsityksesi bluesista on melko rajoittunut, muuta selitystä tälle asialle en keksi, mutta korjaa toki jos olen väärässä.
 
Tähän tarvitsemme konkretiaa, niin voimme alkaa väittelemään. Aloita sinä luettelemalla ne viitteet bluesiin, ole hyvä.
 
Tämä oli minun "keskustelua" bluesista tänään, vailla minkäänlaista provoilua tai kenenkään mustamaalaamista.
 
Asiallinen viesti olikin. Tällaisia lukee mielellään.

Hei tsekatkaa uusin Guitar Technics-lehti ja sieltä Guthrie Govanin opas miksolyydisen moodin käsittelyyn. Se jätkä saa siitä irti mitä vaan, kantria, bluesia, fuusiota...
 
Miksolyydinen on miksolyydinen, ja se on vain nimitys sävelikölle joka muodostaa tietynlaisen sävyn. Sitä sävelikköä ei omista blues, klassinen, eikä mikään muukaan musatyyli. Harmoniset ilmiöt eivät muut miksikään, vaikka niitä käytettäisiin missä tahansa genressä. Useasti paljon olennaisempaa on sovitus.
 
pointti oli että ei niiden työkalujen tarvitse niin niukat olla, eihän se blues perimmiltään ole mikään 12 tahdin riffi tai pentatoninen skaala. Eihän?
 
Jep. Tsekatkaa vaikka Robben Fordin biisi "Ain't Got Nothing But The Blues". Osuvampi nimi voisi olla "I've Got Plenty More Than Just The Blues"... :-)