Muusikoiden.net
18.04.2024
 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Primordial
1 2 3 4 5 6 7 8
carnation
18.02.2006 14:33:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tästä irlantilaisesta metalliryhmittymästä ei näyttänyt olevan vielä omaa ketjua, joten tehdään sille sellainen. Eeppistä, hienoa, surumielistä ja vahvaa tunnelmointia, kyllä kelpaa. Hankin tässä vastikään paljon ylistetyn The Gathering Wildernessin ja todella hieno levy on kyseessä, vaikka ensin olinkin hieman pettynyt. Muutaman kuuntelukerran jälkeen massiivisesti vyöryvät kappaleet kuitenkin kietoivat hitaasti mutta varmasti tämän kuulijaparan syleilyynsä eivätkä kovin helpolla päästäneet irti. Vaikka yhtye operoikin loppujenlopuksi suhteellisen kapealla sektorilla, on musiikin tunnelataus ja tunnelma kaikki kaikessa ja näistä kohtuu simppeleistä aineksista saadaan rakennettua hienoa musiikkia ja kappalekokonaisuuksia. Erityismaininta persoonallisesta vokalistista ja hänen jumalaisesta äänenkäytöstään.
 
Kertokaahan omia mielipiteitänne aiheesta ja laittakaa joitain levysuosituksia Primordialilta.
 
"Jumala antoi minulle arpakuutiot elämään, niillä heitän kutoset heti ensi kättelyssä."
OSTAKAA LEVYJÄ!
aro
19.02.2006 01:20:07 (muokattu 19.02.2006 18:58:56)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvä hyvä! Riipaisevaa musiikkia, parasta. Emminä osaa levyjä arvostella...The Gathering Wilderness on niin hyvä vaan...
 
kimmokel
19.02.2006 12:52:31
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itse olen tutustunut myös vain The Gathering Wildernessiin. Pitäisi joskus myös jotain vanhempia levyjä koittaa etsiä, sillä tuo levy anakin miellytti paljon. Livenä orkesteri toimii myös, se tuli todistettua 2005 nummessa.
 
Aegis
19.02.2006 13:23:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kun joku tätä bändiä aikoinaan kuvaili eeppiseksi folk-metalliksi, niin eipä olisi voinut vähempää kiinnostaa. Eräs kaveri sitten kerran autossaan tätä uusinta levyä soitti ja ei voinut kuin nostaa kädet pystyyn homman hienoudelle. Laulu vetää kylmät väreet selkäpiitä pitkin ja Coffin Ships on hienoin biisi mikä viime vuonna tuli. Valitettavasti levy toistaa itseään liikaa, eikä tarttumapintaa aina ole tarpeeksi, mutta odotellaan sitä seuraavaa levyä. Sehän saattaa tämän uusimman puutteet korjata. Toki vanhatkin levyt saattavat olla hyviä.
 
Als ik een vis was dan zouden auto's ramen hebben en zelfs rendieren zouden neuken in een aquarium.
armadillo
19.02.2006 13:33:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Toki vanhatkin levyt saattavat olla hyviä.
 
Onhan ne, ainakin Spirit the Earth Aflame on ihan mukava paketti. Pientä itsensä toistamista löytyy toki siitäkin. Eka levy, Imrama, on jäänyt vähän vähemmälle kuuntelulle, mutta ei siitäkään suurempaa valittamista löydy. Noita uudempia en ole kuullutkaan, joten en sitten tiedä onko meininki muuttunut paljonkin.
 
Life is a vacuum cleaner, it sucks.
Sampo-Ukko
19.02.2006 13:40:31 (muokattu 19.02.2006 13:42:54)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itselläni kyseinen pändi pääsi yllättämään täysin puun takaa Nummirockissa menneenä kesänä. Kaveri oli menossa katsomaan ja sanoi etta on vissiin "ihan ok"-bändi, joten lyöttäydyin matkaan. Musiikin takiahan(yeah,right!) sinne on lähdetty..
 
No keikan alkupää oli sen verran kiinnostavaa että ei ollut hirveä kiire kaljojen ääreen joten päätin jäädä kattelemaan. Jossain kohtaa huomasin että olin koko keikan tuijottanut vaan lavalle ja seisonut kokoajan paikallaan, minkäänlaista kenneliliiton virallisen käsimerkin heilutusta, tai tukan myllytystä ei tapahtunut. Sen verran olin haltioitunut Nemtheangan(vai miten vitussa se kirjoitetaan) lavaesiintymisestä.
 
Ja sitten käynnistyy COFFIN SHIPS! En muista että olisin ikinä ollut metalli keikalla niin liikuttunut! voin melkein pistää pääni pantiksi että siellä kyllä silmänurkkia kostui, oli sen verran maihin pieksevää tenhoa! Tuon keikan jälkeen ei enää mikään pändi tuntunut toimivan! Muilla paikalla olleilla samoja kokemuksia?
 
Ja itse The Gathering Wilderness-levyyn, pyörii harvakseltaan mutta säännöllisesti levylautasella. Tykkään kovasti sen orgaanisesta soundimaailmasta!
 
EDIT: ja nemth....:lla on mielestäni mahtava sanoittajan kynä, itselleni soisin samallaisen kyvyn kirjoittaa lyriikoita
 
aro
19.02.2006 18:57:56 (muokattu 19.02.2006 18:59:59)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nummirokin biisilista:
 
1. The Golden Spiral
2. Journey’s End
3. To Enter Pagan
4. The Gathering Wilderness
5. Sons of the Morrigan
6. The Coffin Ships
7. Gods to the Godless
------------------------------
8. The Burning Season
 
Silmänurkkia kostui, kyllä...
 
lethus1
20.02.2006 09:24:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kovis bändi, yksi "ikisuosikeista" jonka levyt soi tasaiseen tahtiin meikäläisen stereoissa. Uusimman levyn ainoa huono puoli tosiaan on lievä tasapaksuus. Homma on parantunut todella rankalla kuuntelulla, mutta voisi vaihtelua hiiiieman enemmän olla. Mahtava levy silti, kuten on Spirit the earth aflame ja mielestäni kovin, Journeys end.
 
Laulajalla on oma soundinsa. Ei ole ehkä maailman teknisin tai laula maailman puhtaimmin, mutta harvoin vastaavanlaista tunnelatausta välittyy kenenkään laulusta. Vähän vastaava fiilis tulee Madder Mortemin laulajan meiningeistä, näin niinkö fiilikseltään, ei ääneltään..
 
Slovari ja Kiituri Debyytiltä.
Deeku
21.02.2006 14:25:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kova bändi (uudemmat jutut) ja mukavan leppoisia kavereita.
 
Vanhemmasta en osaa sanoa mitään, sillä tutustuminen on vielä kesken. Palaan myöhemmin asiaan.
 
Bartender, more beer! Make it fast or I´m outta here!
carnation
12.10.2007 13:02:33 (muokattu 12.10.2007 13:05:31)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.primordialweb.tk/
 
He-hei, Primordialilta on tulossa uutta levyä ihan kohta, nimi on "To The Nameless Dead" ja kappalelista:
 
1. Empire Falls
2. Gallows Hymn
3. As Rome Burns
4. Failures Burden
5. Heathen Tribes
6. The Rising Tide
7. Traitors Gate
8. No Nation On This Earth
 
Digibook- sekä normiversion kannet:
http://www.metalblade.de/newsletter … oktober/COVER500x500-PRIMO-TTND.jpg
http://www.metalblade.de/newsletter … ber/COVER500x500-PRIMO-TTNDjewe.jpg
 
Että silleen. Lähiviikkoina on tullut kuunneltua noita vanhempiakin levyjä oikein urakalla, hyvää ja tunnelmallista kaikinpuolin ja kun The Gathering Wildernesskin oli ilmestymisvuotensa parhaimmistoa ja muutenkin mahtava levy, niin odotukset ovat melko korkealla. On tuosta levystä vissiin jo promot liikkeellä joka tarkoittaisi sitä, että "internetin ihmemaailmasta" se jo ehkä löytyisi, mutta ei kehtaa langeta.
 
valtse
12.10.2007 14:59:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itse olen juuri tässä parin viikon sisällä tutustunut bändiin ja on kyllä sitten helvetin kova. Juuri tänään tuli The Gathering Wilderness postissa, ja Spirit the Earth Aflame ja Storm Before the Calm ovat tulossa. Uusi levy menee ostoon kyllä välittömästi kun se ilmestyy. Journey's End pitäisi myös jossain vaiheessa hommata, vaikka sitäkin olen jo jonkun verran kuullut.
 
Onko kellään kommentteja tuosta Imrama-levystä?
 
There's no truth...
carnation
15.10.2007 13:52:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Myspacessa uusi kappale "Empire Falls": hyvää on!
http://profile.myspace.com/index.cf … =user.viewprofile&friendID=68887128
 
armadillo
15.10.2007 14:55:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onko kellään kommentteja tuosta Imrama-levystä?
 
Hyvä levyhän se on, mielestäni parempi kuin kaksi uusinta. Johtuu tosin ehkä osin soundeista, noilla vanhemmilla levyillä (Spiritiin asti) oli vielä hiton hienot repivät soundit, joista kaikki ei tietenkään tykkää. Uudemmilla levyillä tuntuu on hiukan sitä samaa tukkoisuutta kuin lähes kaikilla nykyajan metallibändeillä, ei kylläkään samassa mittakaavassa kuin monella muulla. Nemtheangan laulustakin on hävinnyt se kaikkein kovin särmä.
 
Myspacessa uusi kappale "Empire Falls": hyvää on!
http://profile.myspace.com/index.cf ... =user.viewprofile&friendID=68887128

 
Ihan kelpo perus Primo-ralli. Tulevalla levyllä on varmasti parempaakin luvassa.
 
Come, my son, and you shall know: Tonight we hunt together!
Aegis
16.10.2007 17:03:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno kappale, kerrankin tulee levy jonka tietää voivansa ostaa ihan suorilta käsin.
 
Tame wolves are nothing but dogs.
Akiman
22.10.2007 21:07:49
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Julkaisupäivää kannattaa odottaa.
 
Albumi kannattaa kuunnella.
 
To the Nameless Dead on vuoden albumi.
 
:: KORROOSIO.FI :: Haastatteluissa: ICED EARTH, OPETH ja REVEREND BIZARRE / MINOTAURI ::
carnation
23.10.2007 12:17:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Julkaisupäivää kannattaa odottaa.
 
Albumi kannattaa kuunnella.
 
To the Nameless Dead on vuoden albumi.

 
Älä älä, nousee odotukset liikaa...
 
(ja vuoden albumihan on Talvikuningas)
 
Akiman
15.11.2007 22:57:30
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Primordialin vokalisti Alan "Naihmass Nemtheanga" Averill piinapenkissä Korroosiossa.
 
http://www.korroosio.fi/interviews.php?id=158
 
:: KORROOSIO.FI :: Haastatteluissa: ICED EARTH, OPETH ja REVEREND BIZARRE / MINOTAURI ::
Akiman
21.11.2007 19:25:44
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vuoden paras albumi kaupoissa. Hankkikaa upea digibook!
 
:: KORROOSIO.FI :: Haastatteluissa: PRIMORDIAL, SYNESTESIA ja ICED EARTH ::
Gabroth
21.11.2007 21:52:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vuoden paras albumi kaupoissa. Hankkikaa upea digibook!
 
Hankittu on. Digibookin kuvat ovat kyllä minusta aika tyylikkäitä ja muutenkin toimiva pakkaus. Petyin vain kun luulin että siinä oli bonus dvd eikä cd.
Itse levystä yhden kerran kuunnelleena Gallows Hymn ja Traitors Gate kuulostivat parhaimmilta, mutta kuitenkin ne vielä kerkeävät vaihtumaan. Voisi sanoa, että levyssä on potentiaalia, jota kaikkea ei heti pysty omaksumaan.
 
Akiman
21.11.2007 22:32:47
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hankittu on. Digibookin kuvat ovat kyllä minusta aika tyylikkäitä ja muutenkin toimiva pakkaus. Petyin vain kun luulin että siinä oli bonus dvd eikä cd.
 
Tai sittenkin CD eikä DVD?
 
:: KORROOSIO.FI :: Haastatteluissa: PRIMORDIAL, SYNESTESIA ja ICED EARTH ::
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5 6 7 8

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «