Kitarat: soittaminen ›

Toki.
 
Esimerkiksi monet klassiset progebändit ovat ottaneet vaikutteita lähes kaikesta muusta kuin taantuneesta bluesista, näitä muutamia tunnetuimpia mainitaksena esim. Gentle Giant, Yes, Genesis jne. Selkiskö?
 
Sitten näitä bluesvaikutteita humoristiessa kontekstissa ovat käyttäneet mm. Captain Beefheart ja Frank Zappa jne.
 
No mitä se Steve Howe vetää....aika rootsiin pohjaavaa soittoo on...ja tosiaan lukkosepät ois poikaa tälle ketjulle...

No mitä se Steve Howe vetää....aika rootsiin pohjaavaa soittoo on...ja tosiaan lukkosepät ois poikaa tälle ketjulle...
 
Myönnän kyllä etten koko tuotantoansa tunne. No, muitakin (parempia) esimerkkejä kyllä löytyisi.

Toki.
 
Esimerkiksi monet klassiset progebändit ovat ottaneet vaikutteita lähes kaikesta muusta kuin taantuneesta bluesista, näitä muutamia tunnetuimpia mainitaksena esim. Gentle Giant, Yes, Genesis jne. Selkiskö?
 
Sitten näitä bluesvaikutteita humoristiessa kontekstissa ovat käyttäneet mm. Captain Beefheart ja Frank Zappa jne.
 
No ainakin tää http://www.youtube.com/watch?v=RBunD9pis6E saman sarjan progehemmo on tajunnu jotain ton pluussinkin päälle

No ainakin tää http://www.youtube.com/watch?v=RBunD9pis6E saman sarjan progehemmo on tajunnu jotain ton pluussinkin päälle
 
Totta, Jethro Tull on kuitenkin mielestäni oikein tyylitajuista musiikkia. Ei sekään ole niin bluesvoittoista, mutta erittäin bluesvaikutteista kyllä.

Yesin kitaristi....olli sä oot trolli...
 
Tiedän kyllä kuka hän on. Yesiltä olen kuullut aika laajan osan tuotannosta, mutta soololevyistä en niinkään. Mielestäni Yes ei niin kovin bluesia kuitenkaan ole. Olemmeko eri mieltä asiasta?

Ehkä ei Yes sinänsä, mutta sieltäkin on kaivettavissa sitä rootsia esiin...
 
No myönnetään ettei se ollut paras esimerkki aiheesta. Onko painavampaakin asiaa?

Esimerkiksi monet klassiset progebändit ovat ottaneet vaikutteita lähes kaikesta muusta kuin taantuneesta bluesista, näitä muutamia tunnetuimpia mainitaksena esim. Gentle Giant, Yes, Genesis jne. Selkiskö?
 
Ei nyt aivan näinkään. Vaikka proge keskittyikin omaksumaan vaikutteita muualtakin kuin bluespohjaisesta rockista, ei näitä juuria täysin hylätty. Gentle Giantiltakin löytyy viitteitä bluesista -- lieneekö paljonpuhuvaa että juuri kitaristi Gary Greenin soitossa nämä elementit kuuluvat selkeimmin?
 
King Crimsonkin (huolimatta siitä että Adrian Belew'n mukaan "ainoa musiikkityyli jota Robert Fripp ei osaa soittaa on 12 tahdin blues") on omaksunut blues-rakenteita niitä kuitenkin mutatoiden. Jos 21st Century Schizoid Manissa blues-skaala on vielä entisellään, Redillä ja One More Red Nightmarella elementit ovat jo vääntyneet epäkeskoiksi ja ProzaKc Blues on jo melkoisen parodiasuotimen läpi filtteröitynyt bluesbiisi.
 
Sitten näitä bluesvaikutteita humoristiessa kontekstissa ovat käyttäneet mm. Captain Beefheart ja Frank Zappa jne.
 
Zappa tunnetusti parodioi kaikkea ja kaikkia, mutta Beefheartin intentioista on paha mennä sanomaan. Huumoria, surrealismia vai kenties molempia?
 
EDIT: Steve Howe on kyllä osaltaan roots-miehiä, mutta enemmän countryn kuin bluesin suhteen. Yesin tuotannossa blues nostaa päätään kyllä kovin harvoin.
 
EDIT 2: Mikä helvetin keskustelu on sellainen missä huudetaan trollia ja lukkoa vuoronperään?

Ei nyt aivan näinkään. Vaikka proge keskittyikin omaksumaan vaikutteita muualtakin kuin bluespohjaisesta rockista, ei näitä juuria täysin hylätty. Gentle Giantiltakin löytyy viitteitä bluesista -- lieneekö paljonpuhuvaa että juuri kitaristi Gary Greenin soitossa nämä elementit kuuluvat selkeimmin?
 
King Crimsonkin (huolimatta siitä että Adrian Belew'n mukaan "ainoa musiikkityyli jota Robert Fripp ei osaa soittaa on 12 tahdin blues") on omaksunut blues-rakenteita niitä kuitenkin mutatoiden. Jos 21st Century Schizoid Manissa blues-skaala on vielä entisellään, Redillä ja One More Red Nightmarella elementit ovat jo vääntyneet epäkeskoiksi ja ProzaKc Blues on jo melkoisen parodiasuotimen läpi filtteröitynyt bluesbiisi.
 
Zappa tunnetusti parodioi kaikkea ja kaikkia, mutta Beefheartin intentioista on paha mennä sanomaan. Huumoria, surrealismia vai kenties molempia?
 
Olen kyllä samaa mieltä. Mutta palataksemme alkuperäiseen väittämään, voimmeko siltikään sanoa näiden olevan peräisin bluesista, kuten kaiken rock-musiikin? Mielestäni emme. Ilmaiskaa erimielisyytenne!

Mutta palataksemme alkuperäiseen väittämään, voimmeko siltikään sanoa näiden olevan peräisin bluesista, kuten kaiken rock-musiikin? Mielestäni emme. Ilmaiskaa erimielisyytenne!
 
Ilmaisen samanmielisyyteni.
 
Mutta alkuperäiseen aiheeseen - miksi blues tuntuu olevan kitaristien suosiossa - voisi kysyä, mitä vaihtoehtoja on? Toki tämä progehtava, kenties jatsahtava kitarointi, mutta monelle täällä kuitenkin kitarointi on "vain" harrastus, eikä mielenkiintoa riitä hirveästi kaiken maailman moodien ja sointukäännösten opetteluun, harva osaa edes lukea nuotteja! Uskoisin (ihan perstuntumalta) että monien muiden soittimien soittajat lähtevät aika lailla teoriapainoitteisimmin oppimaan soittamista.
 
Sitäpaitsi, pentatoninen skaala kuulostaa usein helvetin nastalle pienellä vaivalla (ja säröllä :). Ammattimiehillä usein toki vieläkin paremmalta.
 
E: Ja puhun nyt siis pelkästään sooloilusta

Mä oon kyllä monessa suhteessa rallollin kanssa samaa mieltä, vaikka lukeudunkin näihin "bluesboxin" ylikäyttäjiin. Perusblues on jämähtänyttä. SRV-maneerit on aikalailla sellaisia, joita en ole 90-luvun jälkeen oikeen enää allekirjoittanut, vaikka ne aikoinaan olikin aivan huippuja. Sitä ennen Hendrix-maneereille kävi samalla tavalla. Sen sijaan kuuntelen ja diggaan ko. artisteja yli kaiken, kuten myös montaa muutakin.
 
Ja voinen rehdisti olla tätä mieltä, koska taakkana olkapäillä ei paina minkäännäköiset kannustimet kitaroinnissa, satunnaista keikkailua ei voi laskea kunniaksi.
 
Ei siis sinänsä mitään aiheeseen lisäarvoa tuovaa pohdintaa, mutta kun on pitkästä aikaa hyvä keskustelu menossa, niin tahtoo osallistua. Tää on mun mielestä just niitä aiheita, joista pitäisi keskustella ja vaihtaa mielipiteitä keskustelupalstalla.
 
Ralliolli on hyvä keskustelun eteenpäinviejä, josta palkitsen plussalla.

Ilmaisen samanmielisyyteni.
 
Mutta alkuperäiseen aiheeseen - miksi blues tuntuu olevan kitaristien suosiossa - voisi kysyä, mitä vaihtoehtoja on? Toki tämä progehtava, kenties jatsahtava kitarointi, mutta monelle täällä kuitenkin kitarointi on "vain" harrastus, eikä mielenkiintoa riitä hirveästi kaiken maailman moodien ja sointukäännösten opetteluun, harva osaa edes lukea nuotteja! Uskoisin (ihan perstuntumalta) että monien muiden soittimien soittajat lähtevät aika lailla teoriapainoitteisimmin oppimaan soittamista.
 
Sitäpaitsi, pentatoninen skaala kuulostaa usein helvetin nastalle pienellä vaivalla (ja säröllä :). Ammattimiehillä usein toki vieläkin paremmalta.
 
E: Ja puhun nyt siis pelkästään sooloilusta
 
Vaihtoehtojahan on loputtomasti. Yksi hyvän sooloilun perusedellytys on tuntea soittamiensa sävelten suhteet allaolevaan sointuun. Jos tämän osaisi, voisi huomata kuinka heikosti blues-asteikon sävelet ilmentävät useimpia perus sointuprogressioita. 12-tahdin bluesissa on muitakin säveliä kuin bluesasteikossa.
 
Esim. nimimerkki Jucciz - sooloskabojen äänihai - osaa soittaa erityisen hienoja ja maukkaita juttuja, ja ehkä hänen suosio perustuukin siihen. No, sanotaan vielä, että Jucciz on sen verran kova kitaristi, että siihen pitää nähdä todella paljon vaivaa, mutta juuri tuo perus harmonian hahmottaminen ja ilmentäminen on kuitenkin ihan perusleipää.

Olen kyllä samaa mieltä. Mutta palataksemme alkuperäiseen väittämään, voimmeko siltikään sanoa näiden olevan peräisin bluesista, kuten kaiken rock-musiikin? Mielestäni emme. Ilmaiskaa erimielisyytenne!
 
Riippuu vähän miten asiaa tarkastelee, ajallisesti lineaarisesti kaiken nykyisten äärimmäistenkin musiikkityylien voi vetää takaisin bluesiin:
 
Saundit, soittotekniika:(vibraatto->bend->tremolo, akustinen->sähköinen->yliohjaus->sirkkelisärö),
 
Groove: shufflesta Panteran kautta Meshuggahin polyrytmirynkytyksiin
 
Harmoniapuolella ainakin merkittäviä on ollut Iommin tritonuksen käyttö, matalat vireet, Blackmoren, Randy Rhoadsin klasarivaikutteet yhdistettynä blueslickeihin. 90-luvulla esim. Meshuggahin ottamat jazz-vaikutteet Holdsworthilta.
 
Tai voi taas tarkastella bändejä tässä hetkessä ja unohtaa vuosikymmenien historia ja miettiä onko esim. Meshuggahissa yhtään bluesia. Eli sellainen tilanne joka tulee nuorelle musiikkia ensimmäistä kertaa puhtaalta pöydältä kuuntelevalle.
 
En nyt tiedä menikö tämä ohi aiheen...

Riippuu vähän miten asiaa tarkastelee, ajallisesti lineaarisesti kaiken nykyisten äärimmäistenkin musiikkityylien voi vetää takaisin bluesiin
 
Ai taidemusiikinkin, ja perinteisen eurooppalaisen tai aasialaisen kansanmusiikin? Aika kova väite muuten. Olen kyllä sitä mieltä, että tällaista fuusioitumista tapahtuu väistämättä, jopa täysin eri traditioiden välillä, mutta blues on vähän liian nuori ilmiö musiikissa ollakseen kaiken isä ja äiti.

Ai taidemusiikinkin? Aika kova väite muuten. Olen kyllä sitä mieltä, että tällaista fuusioitumista tapahtuu väistämättä, jopa täysin eri traditioiden välillä, mutta blues on vähän liian nuori ilmiö musiikissa ollakseen kaiken isä ja äiti.
 
No tarkennettakoon että tarkoitin tässä äärimmäisellä musiikilla death/black-metallia kun kerran kysymyksessäsi puhuit rock-musiikista, minä mistään taidemusiikista mitään tajua...

Ai taidemusiikinkin? Aika kova väite muuten. Olen kyllä sitä mieltä, että tällaista fuusioitumista tapahtuu väistämättä, jopa täysin eri traditioiden välillä, mutta blues on vähän liian nuori ilmiö musiikissa ollakseen kaiken isä ja äiti.
 
Ei kai kukaan tällaista ole väittämässäkään. Kyse on tietysti kevyestä musiikista. Ja halusit tai et, kyllä se blues kummittelee noiden mainitsemiesi proge-bändienkin taustalla.

Ei kai kukaan tällaista ole väittämässäkään. Kyse on tietysti kevyestä musiikista. Ja halusit tai et, kyllä se blues kummittelee noiden mainitsemiesi proge-bändienkin taustalla.
 
Mitkä ovat ne piirteet heidän musiikissaan, jotka viittaavaat juuri blues-musiikkiin? Tässähän vaadittaisiin jo pientä erittelyä siitä, mitkä seikat tekevät bluesista bluesia, mikä on bluesin substanssi. Onko se juuri blues-asteikkoon pohjautuva melodia?
 
Edit. Ei se kyllä ole, kutsummehan näitä "jazz-bluesejakin" blueseiksi, vaikka melodia noudattelee sointuja. Niissä se blues-aines on yleensä rakenteessa. Mutta voimmeko väittää afroamerikkalaisten keksineen tuon sinänsä simppelin rakenteen, joka on varmasti esiintynyt jo aiemminkin kansanmusiikeista taidemusiikkiin?
 
Vaikea kysymys. Palaan asiaan.

http://www.youtube.com/watch?v=FxaYVVge60o
http://www.youtube.com/watch?v=l3-kr5M1fF4
 
Bluesia voi soittaa ilman mollipentatonista, eikä siihen tarvita edes kitaraa (hui!)
 
Antero

http://www.youtube.com/watch?v=FxaYVVge60o
http://www.youtube.com/watch?v=l3-kr5M1fF4
 
Bluesia voi soittaa ilman mollipentatonista, eikä siihen tarvita edes kitaraa (hui!)
 
Antero
 
Tottakai voi. Tästä syystä mainitsinkin jo aloitusviestissä puhuvani tästä melodisesta väristä, jota kitaristit paljon käyttävät.
 
Mutta, keskustelun yksi mielenkiintoinen haara pohtii onko kaikki nykyinen populaarimusiikki peräisin blues-musiikista. Tällöin puhumme ymmärrettävästi koko musiikkityylistä.
 
Itsestäänselvyyksiähän nämä toki olevat.

Bluussi voi olla myös hyvää!
http://www.fileden.com/files/2007/1/7/609517/Seppo16_riffiskaba78.mp3