M-Juhana 03.10.2007 20:38:26 | |
---|
Sanonut tän aiemminkin. Alpertti on vaan se suomalaisen rock/blues-kitaroinnin isä ja alku. Albertin soitosta Ilekin sen juttunsa ammensi. Teki sit siitä omansa näköistä. Tää on ihan Ilen suusta mm. kerrottu. Aika oli mikä oli ja tallenteet Albertin soitosta on tosi kirjavaa. Ei minusta Albert edes ollut parhaimmillaan Ganesissa. Hurriganes oli Hurriganes. Paras ja eka. Ihan sama kumpi soitti Järvinen vai Kallio. Musta se oli Remun luomus ja piste. Paskaa huumoria Pirkanmaalta vuodesta 1964. |
Sperm Donor 03.10.2007 21:53:53 | |
---|
Jumpe et on kova biisi toi Love Me Only, ihan yks Hurriganesin kovimpii....vaikka niit onkin paljon.. Muistan biisin aika hyvin ja minusta se ei kyllä ole kovinkaan ihmeellinen. Makuasia tottakai. Kuka muuten oli skebassa? Ei ainakaan Alppu. |
rheinone 03.10.2007 21:54:21 | |
---|
Uusimmassa kokoelma DVD:ssä Rock'n Roll All Night Long 1973-1988 on kaikki Ganes kitaristit esillä. Jokaisella on omat hetkensä, mutta vakuuttavimmin vetää musta Ile. Louhivuori on myös hyvä, mutta soundi on välillä vähän ohkanen. Ehkä livenä on toiminut paremmin. Samoin kuin koko bändi. Noi tallenteet on aina vain varjo siitä, mitä homma on ollut paikan päällä koettuna. Ainahan noi paljastaa ainakin sen, jos joku homma ei ole toiminut. Sitäkin tolta DVD:ltä löytyy. Mutta hyvä ja mittava paketti se on, kannattaa hankkia, jos bändi kiinnostaa. Ilellä on selkeesti paras lavashöy ja rokkimeininki. Tietty Järvinen on aika cool röökeineen ja haara-asentoineen, ainaki viel 70-luvun puolvälin tienoilla. Louhivuorella on saatanan rumat kuteet ja fleda, varsinkin siinä Lintsin vedossa. Soittaa kyllä hyvin, mut se ei oo ehkä kuitenkaan kaikist tärkeintä. All you gotta do is plug me into High Voltage rock'n'roll |
M-Juhana 03.10.2007 22:17:15 | |
---|
Paskaa huumoria Pirkanmaalta vuodesta 1964. |
sirdickyj 04.10.2007 10:09:29 | |
---|
Ilellä on selkeesti paras lavashöy ja rokkimeininki. Tietty Järvinen on aika cool röökeineen ja haara-asentoineen, ainaki viel 70-luvun puolvälin tienoilla. Louhivuorella on saatanan rumat kuteet ja fleda, varsinkin siinä Lintsin vedossa. Soittaa kyllä hyvin, mut se ei oo ehkä kuitenkaan kaikist tärkeintä. Onks Talkin' bout you tiukka vai ei, hä? "Tiedäksä minkälainen on epäkaupallisesti tehty levy? Se on sellanen joka ei mee kaupaks".
-Irwin Goodman- |
rheinone 04.10.2007 10:22:39 | |
---|
Onks Talkin' bout you tiukka vai ei, hä? Kyl se on tiukka. Samoin Tiger on kova HTV-livellä. Sitäkään en ollu ennen nähny. All you gotta do is plug me into High Voltage rock'n'roll |
sirdickyj 04.10.2007 10:45:17 | |
---|
Kyl se on tiukka. Samoin Tiger on kova HTV-livellä. Sitäkään en ollu ennen nähny. Nii'i. Siinä soittaa oikeasti nippu, joka ei häpeä mitään, ei kenellekään eikä millään osa-alueella. Kauhee meininki ja helvetin tiukkaa soittoa. Tiukempaa Ganes matskua ei ole näkynyt, jos löytyy, niin vihjettä peliin. Tavastia -74 ei sitten kelpaa. "Tiedäksä minkälainen on epäkaupallisesti tehty levy? Se on sellanen joka ei mee kaupaks".
-Irwin Goodman- |
rheinone 04.10.2007 11:01:08 (muokattu 04.10.2007 11:06:34) | |
---|
Nii'i. Siinä soittaa oikeasti nippu, joka ei häpeä mitään, ei kenellekään eikä millään osa-alueella. Kauhee meininki ja helvetin tiukkaa soittoa. Tiukempaa Ganes matskua ei ole näkynyt, jos löytyy, niin vihjettä peliin. Tavastia -74 ei sitten kelpaa. Aiemmin näkemissäni HTV-livepätkissä mua on häirinny mulkqvist-sovitukset My Only Onesta (=tissi) ja Get On:ista (=väsyny). Ganes oli bändinä tiukimmillaan just Hot Wheelsin aikoihin ja vähän sen jälkeen, niinkuin oon aiemminkin todennu. Ainahan niitä heikkojakin päiviä sattuu matkan varrelle, mistä on todisteeksi jäänyt jälkipolville Live In Stockholm '77. All you gotta do is plug me into High Voltage rock'n'roll |
Atomic Cafe 04.10.2007 11:07:39 (muokattu 10.10.2007 00:02:10) | |
---|
Fakta: Love Recordsin omassa aivan uudessa studiossa äänitetyn Tsugu Wayn (1977) tekoa häiritsivät tekniset ongelmat, mutta sisältö oli tuttua Hurriganesia muutamine covereineen, muun muassa Beatlesilta lainattu "Hold me tight". Albumi julkaistiin Ruotsissa, Saksassa ja Hollannissa nimellä Use No Hooks. Kultakantaan albumi ylsi helposti, vaikka myynti lama-ajan Suomessa oli laskusuunnassa. |
BigPapa 04.10.2007 11:35:52 | |
---|
Se HTV live on kokonaisuudessaan todella tiukka vaikka se on nauhoitettu suunnilleen harjoituskämppää vastaavissa olosuhteissa. Ile Kallio sanoi että Hurriganes oli juuri siihen aikaan parhaimmillaan koska bändi oli pitkän ja rankan keikkaputken jälkeen (Suomi-Ruotsi) hitsautunut täydellisesti yhteen ja soitto kulki kun unelma, vaikea tähän on vastaan väittää. Pidän enemmän Albertin aikaisista levyistä mutta Ile Kallion aikana tehtiin ne kovimmat keikat. Kovin Hurriganes keikka minkä oon nähnyt oli 70-luvun alussa ennenkuin ne oli tehneet edes levyä. Ja oon kyllä nähnyt se Kallio versionkin livenä - 1976 Riutassa. The real danger is not in longhairs or Rock'n'roll, but in thumbsuckers. |
sirdickyj 04.10.2007 11:39:55 | |
---|
Se HTV live on kokonaisuudessaan todella tiukka vaikka se on nauhoitettu suunnilleen harjoituskämppää vastaavissa olosuhteissa. Ile Kallio sanoi että Hurriganes oli juuri siihen aikaan parhaimmillaan koska bändi oli pitkän ja rankan keikkaputken jälkeen (Suomi-Ruotsi) hitsautunut täydellisesti yhteen ja soitto toimi kun unelma, vaikea tähän on vastaan väittää, se on tosin sanottava että näin kolmikon keikan juuri noihin aikoihin Tavastialla ja kyllä ne toimi lavalla vielä paremmin kun siinä HTV livessä mikä on tietysti selvä asia. Pidän enemmän Albertin aikaisista levyistä mutta Ile Kallion aikana tehtiin ne kovimmat keikat. Se live on äänitetty HTV:n silloisessa omassa kuvausstudiossa Itä-Pasilassa, Ratamestarinkadulla. Eli ei ne mitkään "treenikämppäolosuhteet" ollu. "Tiedäksä minkälainen on epäkaupallisesti tehty levy? Se on sellanen joka ei mee kaupaks".
-Irwin Goodman- |
baron 04.10.2007 12:20:01 | |
---|
Kovin Hurriganes keikka minkä oon nähnyt oli 70-luvun alussa ennenkuin ne oli tehneet edes levyä. Ja oon kyllä nähnyt se Kallio versionkin livenä - 1976 Riutassa. Joo, Keimolarock, oliks' se -73? Se on kyllä ihan sama, mitä musiikkia soittaa, kunhan sen tekee hyvin (Jean Sibelius) |
BigPapa 04.10.2007 12:29:41 (muokattu 04.10.2007 12:31:46) | |
---|
Joo, Keimolarock, oliks' se -73? Ei kun ne heitti konvan Hyvinkään Ammattikoululla. Siin se oli 1972 loppuvuotta tai -73 alkuvuotta, mut levyy ei ollu vielä. The real danger is not in longhairs or Rock'n'roll, but in thumbsuckers. |
Fakta: Tällä erää Ilen viimeiseksi Hurriganes-albumiksi jäi Hanger, jossa oli rummuissa Beaver Aitto-oja ja koskettimissa Jim Pembroke. Remun selkävaivat estivät soittamisen, ja lyhytaikaiseksi jäänyt viisihenkinen Hurriganes kävi kiertueella myös Ruotsin puolella, mutta vastaanotto oli hieman ristiriitainen. Konserteissa rumpalina oli Tomi Parkkonen. |
Atomic Cafe 04.10.2007 15:49:04 (muokattu 04.10.2007 15:55:09) | |
---|
KEIKKAKALENTERI 1971-2 1971 Pe 31.12._Työväen talo, Helsinki 1972 Pe 14.01._Haaga, Helsinki Ke 19.01._Vanha, Helsinki La 22.01._Vanha (Vanhan Piiri), Helsinki La 29.01._Keikkapäivä - paikka tuntematon Ke 02.02._Keikkapäivä - paikka tuntematon Pe 04.02._Keikkapäivä - paikka tuntematon La 05.02._Keikkapäivä - paikka tuntematon La 12.02._Työväen talo, Helsinki (Rock And Roll Show '72) Ti 15.02._Keikkapäivä - paikka tuntematon Ke 23.02._Keikkapäivä - paikka tuntematon Ti 29.02. (?)_Kulosaari, Helsinki (?) La 04.03._Seurantalo, Mäntsälä La 11.03._Keikkapäivä - paikka tuntematon Ke 15.03._N-Klubi, Helsinki To 16.03._N-Klubi, Helsinki La 18.03._Keikkapäivä - paikka tuntematon Pe 24.03. (?)_Tampere (?) La 25.03._Vanha (Vanhan piiri), Helsinki & Valhalla, Espoo Pe 31.03._Hanko Su 02.04._Imatra Su 09.04._Keikkapäivä - paikka tuntematon Pe 14.04._Keikkapäivä - paikka tuntematon La 22.04._Keikkapäivä - paikka tuntematon Ma 24.04._Keikkapäivä - paikka tuntematon Pe 28.04._Keikkapäivä - paikka tuntematon Su 30.04._Työväen talo, Helsinki (Rock And Roll Show '72) La 06.05._Vanha (Vanhan piiri), Helsinki (Rock & Roll Cirkus '72) Pe 12.05._Haaga, Helsinki Ke 17.05._Keikkapäivä - paikka tuntematon Ke 31.05._N-Klubi, Helsinki La 10.06._Vanha (Vanhan piiri), Helsinki (Rock & Roll Cirkus '72) Su 11.06._Keikkapäivä - paikka tuntematon To 15.06._Jakomaäki, Helsinki (?) La 17.06._Keikkapäivä - paikka tuntematon Ti 20.06._Kappeli, Helsinki Ke 21.06._N-Klubi, Helsinki Pe 23.06._Mustikkamaa, Helsinki & Björkhagen, Espoo La 24.06._Hanko La 01.07._Keikkapäivä - paikka tuntematon Ti 04.07._Kaisu, Helsinki Ke 05.07._Karkkila La 08.07._Keikkapäivä - paikka tuntematon La 15.07._Turku La 22.07._Björkhagen, Espoo La 29.07._Sääkshovi Ke 09.08._N-Klubi, Helsinki La 12.08._Helsinki Rock Festivals, Keimolan Moottoristadion, Vantaa La 26.08._Vanha (Vanhan piiri), Helsinki & Björkhagen, Espoo La 02.09._Sääkshovi (Rock And Roll Show -72) La 09.09._Lappeenranta Pe 15.09._Keikkapäivä - paikka tuntematon La 16.09._Työväen talo, Helsinki Ma 18.09._Sörkan vankila , Helsinki Pe 22.09._Jakomäki, Helsinki Ke 27.09._Keikkapäivä - paikka tuntematon To 28.09._Keikkapäivä - paikka tuntematon La 30.09._Keikkapäivä - paikka tuntematon La 07.10._Keikkapäivä - paikka tuntematon Su 08.10._Hämis (=Tavastia), Helsinki Ke 11.10._N-Klubi, Helsinki Pe 13.10._Keikkapäivä - paikka tuntematon La 14.10._Vanha (Vanhan Piiri), Helsinki & Valhalla, Espoo Pe 20.10._Keikkapäivä - paikka tuntematon La 21.10._Keikkapäivä - paikka tuntematon To 26.10._Haagan nuorisokerho, Helsinki Pe 27.10._Keikkapäivä - paikka tuntematon La 28.10._N-Klubi, Helsinki Ke 01.11._Keikkapäivä - paikka tuntematon Pe 03.11._Hepokatti, Kankaanpää La 04.11._Pori Ti 07.11._Rajamäki Pe 10.11._Klaukkala La 11.11._Nuortentupa, Koski Tl. Pe 17.11._Kulttuuritalo, Helsinki (MC5-keikka) Ke 22.11._Keikkapäivä - paikka tuntematon Pe 24.11._Keikkapäivä - paikka tuntematon La 25.11._Työväen talo, Helsinki Su 26.11._Hämis (=Tavastia), Helsinki Pe 01.12._Hyvinkää La 02.12._Vanha (Vanhan piiri), Helsinki Ti 05.12._Tapiola, Espoo La 09.12._Valhalla, Espoo Su 17.12._Vanha, Helsinki Ti 19.12._Keikkapäivä - paikka tuntematon Ke 20.12._Vanha, Helsinki Ti 26.12._Nuorten tupa, Koski Tl. Su 31.12._N-Klubi, Helsinki & Messuhalli, Helsinki |
BigPapa 04.10.2007 15:51:29 (muokattu 04.10.2007 15:55:18) | |
---|
Pe 01.12._Hyvinkää Se on ollu sit tää 1972. Mää oon ollu 14v sillon..parii kuukautta vaille 15v. Ja Hurricanes luki vielä sillon rummuissa. Ja sama meininki kuin siinä iltatähti-jutussa vuodelt 1973. The real danger is not in longhairs or Rock'n'roll, but in thumbsuckers. |
Gardiner 04.10.2007 16:22:58 | |
---|
Björkhagen eli haageni ja valhalla eli valtsu oli kyl tohon aikaan ihan ykkös keikkamestoja (72-73),kaiken maailman Ronski&Exoticit,Hurriganesit ja ties ketkä siel käi veivaas ja joskus oli vissiin jotain ulkomaan eläviäki. Ei oo kökkelin live skenee enää olemassakaan, tosin Björkhagenin kunniakas tanssilavarakennus kait on viel pystys. Lintiksen Kino Luxilla oli kans vähän noitten aikojen jälkeen jonkunlaista live keikkaa joskus, vaan nykyjään on jo tönö purettu. Leppävaaran kansantalolla muistaakseni joskus Hurriganeskin kävi, ainakin Badding oli joskus. Hurriganesit oli kans Maxi Marketilla Lepuskissa jonkunlaisella "tavaratalo keikalla" muistaakseni joskus noihin aikoihin.Pieneen poikaan tekivät aika vaikutuksen, sitä frendien kaa keikan jälkeen täpinöissä intoiltiin. " On ne saatanan kova rokki bändi " "We got to stand side by side, we got to stand together and organize. They say power to the people, that`s what they`re Screamin`. Freedom of the soul, pass it on, pass it on to the young and old" Jimi Hendrix |
Atomic Cafe 04.10.2007 16:25:53 (muokattu 09.10.2007 02:09:46) | |
---|
KEIKKAKALENTERI 1977 1977 Ke 19.01._Ristiina To 20.01._Kalevan yhteiskoulu, Tampere Pe 28.01._Vieremä La 29.01._Kitee To 03.02._Konserttitalo, Turku Pe 04.02._Rauma La 05.02._Laitila Ke 09.02._Viherlaakso, Espoo Pe 11.02._Kaavi La 12.02._Kajaani 16.02. 17.02._ÄÄNITYSSESSIOT HELSINGISSÄ Pe 18.02._Karjaa La 19.02._Kisakaari, Ristiina Ke 23.02._ÄÄNITYSSESSIO HELSINGISSÄ To 24.02._Jarlateatern, Tukholma, Ruotsi Pe 25.02._ÄÄNITYSSESSIO HELSINGISSÄ La 26.02._Joensuu Ti 01.03._CRAZY DAYS KULTA- JA TIMANTTILEVYT To 03.03._Pietarsaari Pe 04.03._Orivesi La 05.03._Joutsa 07.03. 09.03._ÄÄNITYSSESSIOT HELSINGISSÄ To 10.03._Yhteiskoulu, Jokela Pe 11.03._Dipoli, Espoo La 12.03._Metsäkylä La 19.03._Kisapirtti, Virrat Pe 25.03._Urheilutalo, Salo La 26.03._Nuija, Noskue Pe 01.04._Vanula, Kuopio La 02.04._Nuorisotalo, Kauhava Pe 08.04._Jymylinna, Orimattila La 09.04._Urheilutalo, Kalanti Su 10.04._Pori Pe 15.04._Lohja / Helsinki Pavi, Vantaa (?) La 16.04._Seurojentalo, Humppila Pe 22.04._Ammattikoulu, Mänttä (20-21.30) & Himanka La 23.04._Discoland, Lestijärvi La 30.04._Björkhagen, Kauklahti, Espoo Pe 06.05._Juva --- PERUTTU La 07.05._Koria Pe 13.05._Riutta, Riihimäki La 14.05._Syvälahti, Kangasniemi (Leppävirta ?) Pe 20.05._Lahti La 21.05._Ruskopirtti, Vihti Pe 27.05._Perniö La 28.05._Vaasa Ti 31.05._Uusikaupunki Pe 03.06._Teuva / Saarijärvi La 04.06._Hyttikoski, Rantsila Ti 07.06._16 GOLDEN GREATS KULTA- JA TIMANTTILEVYT To 09.06._Joutseno -- PERUTTU Pe 10.06._Piilopirtti, Parola La 11.06._Ilves kasino, Kuopio Pe 17.06._Kaustinen La 18.06._Pihtipudas (Saapasjalka-Rock) Pe 24.06._Mustikkamaa, Helsinki La 25.06._Saarijärvi (Suvirock) Pe 01.07._Ainola, Jyväskylä La 02.07._Pielavesi --- PERUTTU La 09.07._Vehmassalmi, Vehmaa (Heinärock -77) Pe 15.07._Rantasipi, Ellivuori La 16.07._Aitoo (Kirkastusjuhlat) Su 17.07._Kaivopuisto, Helsinki 18.-28.07._LOMA Pe 29.07._Lohja La 30.07._Vuoteensilta, Valkeakoski Ke 03.08._Kööpenhamina, Tanska (Concert Of The Year) Pe 12.08._Östraberget, Söderhamn, Ruotsi Su 14.08._Forum, Linköping, Ruotsi Pe 19.08._Hedbergskaskolan, Sundsvall, Ruotsi La 20.08._Folkets Park, Nås, Ruotsi Su 21.08._Karlbergsskolan, Köping, Ruotsi Ke 24.08._Daddys Dance Hall, Malmö, Ruotsi To 25.08._Bäckängskolan, Borås, Ruotsi Pe 26.08._Folkets Park, Tidaholm, Ruotsi La 27.08._Club Ron, Ronneby, Ruotsi Pe 02.09._Riutta, Riihimäki --- PERUTTU La 03.09._Pöytyä --- PERUTTU Pe 09.09._Riutta, Riihimäki La 10.09._Pöytyä ( Leppävirta --- PERUTTU) La 17.09._Gröna Lund, Tukholma, Ruotsi 19.09. 22.09._TSUGU WAY ÄÄNITYSSESSIOT HELSINGISSÄ Pe 30.09._TSUGU WAY ÄÄNITYSSESSIO HELSINGISSÄ Ma 03.10._LÄHTÖ RUOTSIIN Su 09.10._Scandinavium, Göteborg, Ruotsi Ti 11.10._Markthalle, Hampuri, Saksa To 13.10._Berliini, Saksa (PERUTTU) L O M A A La 19.11._Red Cow, Lontoo, Englanti Ma 21.11._Rock Garden, Lontoo, Englanti Ti 22.11._Granfield Institute, Bedfordshire, Englanti Ke 23.11._Golden Lion, Lontoo, Englanti La 26.11._Northeast London, Lontoo, Englanti Ma 28.11._100 Club, Lontoo, Englanti --- PERUTTU Ti 29.11._Speak Easy, Lontoo, Englanti --- PERUTTU Ke 30.11._Music Machine, Lontoo, Englanti --- PERUTTU To 01.12._Greyhound, Lontoo, Englanti --- PERUTTU Pe 02.12._Nashville Rooms, Lontoo, Englanti La 03.12._Casino, Manchester, Englanti Su 04.12._Top Rank Suite, Sheffield, Englanti L O M A A La 31.12._Työväen talo, Helsinki |
mikainen 04.10.2007 16:58:28 | |
---|
Oiskohan missään aikalaisarvioita Hurriganesin Englannin kiertueelta? |
Atomic Cafe 04.10.2007 18:31:05 (muokattu 09.10.2007 23:22:19) | |
---|
Fakta: Euroopan markkinoille tähdätty, Hot Wheelsin ja Roadrunnerin kappaleista kootun kokoelman Hurrigane By Hurriganes kansi oli varustettu kuvalla, jossa muusikoiden silmät oli puhkaistu. Levy on nykyään keräilyharvinaisuus. |