G-Zus 29.09.2007 21:43:41 | |
---|
Silloin joskus 16-vuotiaana mualimantuskaisena scifi-harrastajana ehkä olis iskenyt paremmin. Kyllä olisi kolissut minullekin jo silloin mutta jostain syystä kolisee myös nyt vaikka mittarissa alkaa pyörimään kohta nelosella alkavia lukuja. Tämän levyn kyytipojaksi sopii varsin mainiosti esimerkiksi Joe Haldemanin Loputon sota. Avaruushömppää korviin ja silmiin. Lisämausteena ja pikanttina lisänä tietenkin pimeät syksyiset yöt. |
konehes 30.09.2007 12:44:50 | |
---|
Jotain jää kesken ja pinnalliseksi. Supersotilaat, joilla on rankkaa menneisyyttä ja traumoja, sekä jotain epämääräistä tuskaista kaipausta. Entä siitä eteenpäin? Odotin kyllä enemmän. Olis ollut vaikka kunnolla nihilististä tai sitten otettu tiukempi ote jonkun hahmon sielusta. Onhan tuossa ihan selkeä tarina. Joskin sirpaleina sieltä täältä. Pitää vaan odottaa joskus hamassa tulevaisuudessa ehkä ilmestyvää romaania! cherub with heavy metal machine |
Oulun Anttilassa oli ainakin vielä kauhia pino näitä paketteja. Itse en uskaltanut mukaan ottaa, kun epäilen tykästymistäni. Vuosi-puolitoista sitten aloin haaveilemaan itse sellaisesta pari todella pitkää biisiä kattavasta progepläjäyksestä, jonka tarina rakentui tulevaisuuden scifiympäristöön. Lausuntakielenkin vaihdoin tuota projektia varten suomeksi. Tulipa turhaa mietittyä sitäkin, ei täällä nyt kukaan voi sellaista vuosiin julkaista. Se viimeksi nauraa joka hitaimmin ajattelee. |
carnation 04.10.2007 15:26:57 (muokattu 04.10.2007 15:28:36) | |
---|
Jou. Huomenna alkaa CMX:n syksyn kiertue, paikkakuntana Turku. Jos täältä on joku sinne menossa, niin laittakaahan sitten settilistaa esille, olisi kiva tietää että mitä veivataan. Kysymyspalstalla onkin varsin kutkuttava luonnehdinta: "...kannattaa hilata vehkeensä keikalle jonka noin puolestatoista tunnista yli tunti kaksikymmentä koostuu aiemmin livenä soittamattomasta materiaalista. Hyvässä ja pahassa." Mikäli settilistan tietäminen etukäteen spoilaa jotakuta, niin tuota voi sitten käyttää: http://www.rot13.com/ |
Osmo 04.10.2007 16:39:48 | |
---|
Jou. Huomenna alkaa CMX:n syksyn kiertue, paikkakuntana Turku. Jos täältä on joku sinne menossa, niin laittakaahan sitten settilistaa esille, olisi kiva tietää että mitä veivataan. Kysymyspalstalla onkin varsin kutkuttava luonnehdinta: "...kannattaa hilata vehkeensä keikalle jonka noin puolestatoista tunnista yli tunti kaksikymmentä koostuu aiemmin livenä soittamattomasta materiaalista. Hyvässä ja pahassa." Mikäli settilistan tietäminen etukäteen spoilaa jotakuta, niin tuota voi sitten käyttää: http://www.rot13.com/ Settilista kiinnostaa myös kovin, sillä itselle on liput tuonne Lahden keikalle. Pixies. |
mikainen 04.10.2007 16:53:53 | |
---|
Settilista kiinnostaa myös kovin, sillä itselle on liput tuonne Lahden keikalle. Juuh, saisikohan kuulla Olkoon täysi sinun maljasi... Virginiin Hesaan menen minä. |
armadillo 04.10.2007 16:58:04 | |
---|
Joo huomenna keikalle. Saapa nähdä mitä tuleman pitää, hieman sekavin tuntein odotellaan. Come, my son, and you shall know: Tonight we hunt together! |
Mäci 04.10.2007 17:20:22 | |
---|
Sure I like country music and I like mandolins, but right now I need a Telecaster through a Vibrolux turned up to 10...John Hiatt |
IronWalrus 06.10.2007 01:05:26 | |
---|
No niin. Jahka Turun keikan viimeiset soinnut ovat haihtuneet avaruuden syövreihin... SPOIL! 1.Kaikkivaltias 2. Resurssikysymys 3. Pretoriaanikyborgit 4. Vallan haamut 5. Tuulilukko 6. Kuoleman risteyksestä koolme virstaa pohjoiseen 7. Tähtilaivan kapteeni 8. Parvatin tietäjä 9. Punainen komentaja 10. Sivu paholaisen päiväkirjasta 11. Olkoon täysi sinun maljasi 12. Quanta 13. Kaikkivaltiaan peili ---- 14. Baikonur 15. Pilvien kuningas Että näin. Listan järjestystä voi tietysti muutella ja jos jonkun piisin unohdin välistä niin lisätkää se hetimiten. Nuo ainakin voin vannoa kuulleeni ja järjestys oli jotakuinkin tuo, ainakin Talvikuninkaan raitojen osalta. Ja mitä tulee itse konserttiin niin viisi kertaa olen nyt CMX.n livenä todistanut eikä ole kertaakaan tarvinnut pettyä. Tämänkertainen tapaus erosi mukavasti juuri haastavan piisilistansa puolesta, mikä osaltaan pakotti syventymään itse musiikkiin. Kitararyhmä hoiti tehtävänsä enemmän kun mallikkaasti mutta itse nostaisin parrasvaloihin Peipon ja Yrjänän rytmiryhmän. Herkullista. On tuo Caribia kyllä keikkapaikkana enemmän kun anuksesta. Huh. |
Pedroz 06.10.2007 08:48:11 | |
---|
Huhhuh mikä setti, aivan mahtava. Toivottavasti Virgin Oilissa tulee pitkälti samanlaista. Ostan CAMEL - PRESSURE POINTS ja ON THE ROAD 1982 cd:t * "Vapaa on vasta kun päivissä sekoaa" -Tommi Liimatta |
meitu 06.10.2007 10:58:30 | |
---|
HYvältä näyttää, vaan klubikeikan voisi olettaa sisältävän vähän enempi biisejä.. Tuohan on pituudeltaan kuin festarisetti, mitä nyt muutamat biisit ovat kymmenminuuttisia. "There are no good guns. There are no bad guns. Any gun in the hands of a bad man is a bad thing. Any gun in the hands of a decent person is no threat to anybody -- except bad people..." -Charlton Heston |
carnation 06.10.2007 11:31:09 | |
---|
11. Olkoon täysi sinun maljasi --- 14. Baikonur 15. Pilvien kuningas Voi hyvä helevetti, tällaista mie olen aina halunnut. Miksi, oi miksi he eivät aloittaneet kiertuetta Rovaniemeltä? Ja Talvikuningaskin melkein kokonaan. Ei paljoa setit parane tästä. Hienoa. |
meitu 06.10.2007 11:34:51 | |
---|
Tässä kuuntelen just pitkästä aikaa Dinosaurusta, hyvä homma että ovat ottaneet settiin dinon vähemmän soitettuja biisejä. Muita loistavia livebiisejä tältä tuplalta on oman kokemuksen perusteella ainakin Kansantalouden saavutusten näyttely, Kylmänmarja, Luuhamara ja Pelon enkeli. "There are no good guns. There are no bad guns. Any gun in the hands of a bad man is a bad thing. Any gun in the hands of a decent person is no threat to anybody -- except bad people..." -Charlton Heston |
Pedroz 06.10.2007 13:03:42 | |
---|
Aijai kun Kylmänmarjan pääsisi joskus livenä kuulemaan. Jos yksi biisi pitää mainita, niin siinä on ehkä mielestäni kaikkien aikojen paras CMX-biisi. Ostan CAMEL - PRESSURE POINTS ja ON THE ROAD 1982 cd:t * "Vapaa on vasta kun päivissä sekoaa" -Tommi Liimatta |
tarzan 06.10.2007 13:35:40 | |
---|
Voi saatanan saata kun ärsyttää etten pääse tuota settiä todistamaan. Aivan uskomatonta tavaraa.. Fac ut vivas. Ja silleen. |
lxi 06.10.2007 13:41:47 | |
---|
Aijai kun Kylmänmarjan pääsisi joskus livenä kuulemaan. Jos yksi biisi pitää mainita, niin siinä on ehkä mielestäni kaikkien aikojen paras CMX-biisi. Kuultu on, kera Peipon rumpusoolon. Kyllähän se livenä niitä kuoroja vähän jää kaipaamaan. |
aikavaikea 06.10.2007 13:45:03 | |
---|
15. Pilvien kuningas Tämän olen aina halunnut kuulla livenä. Toivottavasti soittavat Torniossakin. Kerran olen muuten muinaisessa Ulmanen & Roiha -ohjelmassa RadioMafialla saanut tämän biisin toiveena läpi, kun jaksoin kinuta tarpeeksi monta kertaa. I got run over by truth one day. Didn't see the red light. |
vanttera 06.10.2007 13:47:16 | |
---|
Olin eilen keikalla Turussa, ja yllätyin posiitivisesti. Kaksi viimeisintä levyä menneet multa melkein kokonaan ohi, mutta keikka oli hyvä, ehkä jopa paras noin 15 näkemästäni keikasta. Ja nimenomaan sen "haasteellisuuden" takia, ei se eilinen bändi ole enää se hittipotpuri joka runotytöille laulaa kultanaamioista ja ruosteista. Nyt oli progee, punkkia, eteeristä ambienttia ja normirokkia. Toimi. *h4liih* |
meitu 06.10.2007 14:37:19 | |
---|
Oliko muuten kosketinsoittaja messissä Turun keikalla? ymmärsin että salminen kiertää taas cmx:n mukana vuosien tauon jälkeen. "There are no good guns. There are no bad guns. Any gun in the hands of a bad man is a bad thing. Any gun in the hands of a decent person is no threat to anybody -- except bad people..." -Charlton Heston |
armadillo 06.10.2007 15:11:26 | |
---|
Oliko muuten kosketinsoittaja messissä Turun keikalla? Olihan se mukana. Hyvin toimi. Oli kyllä hieno keikka, Pilvien kuningas kruunasi koko illan, ehdottomasti bändin parhaita biisejä. Come, my son, and you shall know: Tonight we hunt together! |