ltg 28.09.2007 20:52:18 | |
---|
Hittolainen, ei ole pariin päivään muuta levyä tullutkaan huudatettua. Aivan loistava. The Poet and the pendulum menee aiemman lemmpparini Ghost love scoren ohitse jopa. Pakko myöntää, että näitä biisejä on tullut luukutettua kuukauden päivät ennen julkaisua, mutta kyllä tämä aito levy käsissä on ihan eri asia. Nyt alkaa toiseksi suosikiksi nousta 7 days to the wolves, ja tämä levyn instrumentaalikin kuulostaa aina vain paremmalta. Kuuntelua kestävä lätty. Tuo For the heart I once had kolahti jo ekalla kerralla, vaikka erottuukin levystä muuten aika radikaalisti. Toisaalta, onhan tämä NW:n monipuolisin levy, mitä olen kuunnellut, aluksi tuli aika sillisalaattifiilis tästä. Nyt alkaa kokonaisuus hahmottua, ja kyllä tuo For the heart I once had on ihan omalla paikallaan. Ja alkaa Whoever brings the night kuulostaa ihan siedettävältä. Hyvä biisi muuten, mutta ihan hirvittävä kertsi. Ihan hirvittävä. Kyllä sekin alkaa jo mennä, ehdottomasti IMO levyn heikoin biisi kokonaisuutena, kertsi pilaa ihan kaiken hyvän, joka siitä olisi voinut tulla. Jotenkin juosten kustu fiilis tulee siitä. Evakin toimii loistavasti muiden biisien lomassa, vaikka sitä dissailinkin, kun radiosta kuulin ensimmäisen kerran. Ai niin, lyriikat toimivat muuten omalla kohdalla ihan loistavasti. Kävele ja liiku jotain ylös noustuasi, että loka, joka on yöllä kokoontunut suolijin laskeusi alaspäin persauxeen. Konsti elää kauan, kohta 5, Waasa 1786 |
Pelsi 28.09.2007 21:25:07 | |
---|
Ja alkaa Whoever brings the night kuulostaa ihan siedettävältä. Hyvä biisi muuten, mutta ihan hirvittävä kertsi. Ihan hirvittävä. Kyllä sekin alkaa jo mennä, ehdottomasti IMO levyn heikoin biisi kokonaisuutena, kertsi pilaa ihan kaiken hyvän, joka siitä olisi voinut tulla. Jotenkin juosten kustu fiilis tulee siitä. Ai? Se on mun lempparikertsi koko levyllä! On muuten hienoa huomata, että jokaisella on vähän omat suosikkinsa tältä levyltä. Se kertoo vain ja ainoastaan materiaalin tasaisuudesta ja hyvästä levystä. Sain muuten vihdoin levyn koneelle, syy oli cd-asemassa. Nyt vihdoinkin saa DPP:nkin mp3-soittimeen ja autoon mp3-levylle! |
kärsä 28.09.2007 22:33:55 | |
---|
Se kertoo vain ja ainoastaan materiaalin tasaisuudesta ja hyvästä levystä. Voipi olla näin, ainoa kertsi joka kuulosti omanlaiseltaan, siis siinä mielessä etten jollain tapaa arvannut sitä suoraan..tai en ekan kuuntelun jälkeen muistanut. |
Jetku 28.09.2007 22:44:47 | |
---|
My opinion: Eva on vuosisadan turhin kappale. Ei palvele levyä mitenkään. Ideat kierrätetty. Vähän täytebiisinoloisia kappaleita Master Passion Greed ja Whoever Brings the night. Kelttijutut napakymppi. kokonaisarvosana 9 |
Regalis Apertura 28.09.2007 23:56:07 | |
---|
Heh olenko jotenkin outo kun Eva kuullostaa mielestäni oikein hyvältä ballaadilta;). Kaunis, kuulas melodia jota Aneten tulkinta tukee sopivasti. Paljon turhempiakin ballaadeja olen kuullut tähän verrattuna. Tuomas on tosiaan nero;). |
MV 28.09.2007 23:58:36 | |
---|
Heh olenko jotenkin outo kun Eva kuullostaa mielestäni oikein hyvältä ballaadilta;). Kaunis, kuulas melodia jota Aneten tulkinta tukee sopivasti. Paljon turhempiakin ballaadeja olen kuullut tähän verrattuna. Tuomas on tosiaan nero;). Hyvä balladi se onkin. Hevareille nuo balladit ovat vaan usein vaikea pala. The Liam that i know is a polite young man -Peggy Gallagher |
Super-Jari 28.09.2007 23:59:40 | |
---|
Hyvä balladi se onkin. Hevareille nuo balladit ovat vaan usein vaikea pala. Höpö höpö. Mulla iskee herkistely rymistelyä paremmin. Yleensä. "Kun näkee maailman monesta kulmasta niin löytyy jokaiselle paikka" |
-J.- 29.09.2007 10:03:47 | |
---|
Höpö höpö. Mulla iskee herkistely rymistelyä paremmin. Yleensä. Sama tiällä... If you're going to hell...
Keep going.
-Winston Churchill |
Samuel P. 29.09.2007 11:30:38 | |
---|
On kyllä mestariteos tuo uusin levy. Jännä miten vielä näin pitkän levyn läpikuuntelun jälkeen tuli olo, että harmi kun se loppui jo. Tuota instrumentaalilevyä kuunnellessa vasta huomaa, miten taitavasti taustalle on sovitettu kaikenlaista hienoa. Tosin tuli semmoinen olo, että tuossa instrumentaaliversiossa on joitain juttuja nostettu enemmän esille kuin varsinaisessa levyssä. Tämä voisi hyvin olla jonkin spektaakkelileffan soundtrack. |
mungiisi 29.09.2007 11:45:25 | |
---|
On kyllä mestariteos tuo uusin levy. Jännä miten vielä näin pitkän levyn läpikuuntelun jälkeen tuli olo, että harmi kun se loppui jo. Tuota instrumentaalilevyä kuunnellessa vasta huomaa, miten taitavasti taustalle on sovitettu kaikenlaista hienoa. Tosin tuli semmoinen olo, että tuossa instrumentaaliversiossa on joitain juttuja nostettu enemmän esille kuin varsinaisessa levyssä. Tämä voisi hyvin olla jonkin spektaakkelileffan soundtrack. Instrumentalilla on enemmän orkesterisoittimia. Ymmärrän kyllä hyvin että jotain niistä on jätetty pois, laulun kanssa menisi vähän solmuun silloin. Stupid Flanders... |
Adutin 29.09.2007 13:25:53 (muokattu 29.09.2007 16:16:48) | |
---|
Kyllähän tämää "uusi" Nightwih hyvältä kuulostaa, mutta pakko myöntää, että parhaat kappaleet mielestäni on Turusen ajoilta. Esim. Planet Hell on erittäin hyvä biisi. Ikinä en ole Nightwishiä fanittanut, mutta nyt alkanut vähän Tubesta kuuntelemaan. Tästä "uudesta": Anette on mielestäni hyvä laulamaan, mutta itse en olisi välttämättä Nightwishiin ottanut. On niin harvoja bändejä, jotka vetää ns. oopperametallia. (Oikeastaan en tiedä muita kuin "vanhan" Nightwishin.) Onhan tämä kieltämättä ihan hyvä uudistus, koska bändi saa aikaan ihan erilaista musiikkia. Soittajat ovat todella loistavia. Marco on muuten loistava laulaja. (; Edit: Kiitos Akiman, on muuten hienoa musaa tuo. |
Akiman 29.09.2007 14:03:44 | |
---|
On niin harvoja bändejä, jotka vetää ns. oopperametallia. (Oikeastaan en tiedä muita kuin "vanhan" Nightwishin.) Kokeilepas huviksesi viime keväänä ilmestynyttä After Foreverin nimikkoalbumia. :: KORROOSIO.FI :: Haastatteluissa: ICED EARTH, OPETH ja REVEREND BIZARRE / MINOTAURI :: |
Milkop 29.09.2007 15:28:08 | |
---|
Kyllähän tämä uhkaavasti rupeaa vaikuttamaan siltä, että DPP on Nightwishin tähän mennessä paras levy. Yhtään biisiä ei tule skipattua ja kunhan sanoihin ei liikaa kiinnitä huomiota, niin myötähäpeäkin pysyy nollissa. Eipä tuolta juuri yhtä biisiä nouse toisen edelle, mutta ainakin se Hietalan kynäilemä The Islander iskee kaikessa Jetthro Tull-maisuudessaan lujaa. Hyvä levy, tällä hetkelllä semmoinen 9/10. "I believe that people who are going to commit crimes should not have guns" -- George W. Bush
Kuvataide |
Disposable 29.09.2007 16:21:23 | |
---|
Kylläpäs minullekin alkaa potkia tämä The Escapist, voisin pari euroa sinkkuun pistää tämän takia. Tämä riffi on niin hieno ja aivan aito "Emppu Vuorinen". Tuntuu että ajalla Oceanborn - Wishmaster melkein kaikissa kitarariffeissä oli aina tuommonen fiilis. "PS. Kirk on ihan hyvä kitaristi!" -EVH |
Tuota instrumentaalilevyä kuunnellessa vasta huomaa, miten taitavasti taustalle on sovitettu kaikenlaista hienoa. Tosin tuli semmoinen olo, että tuossa instrumentaaliversiossa on joitain juttuja nostettu enemmän esille kuin varsinaisessa levyssä. Tämä voisi hyvin olla jonkin spektaakkelileffan soundtrack. Minusta taas tuo instrumentaalilevy osoitti sen, että nuo biisit ei ole kummoisiakaan jos niistä unohdetaan tekstit ja laulu. Itse tartuin siihen mielenkiinnolla, mutta se kokonaisuus on junnaava ja mielikuvituksettoman oloinen kasa kliseitä jotka ei mitenkään päin ota toimiakseen keskenään. Ylipäätänsä koko instrumentaalilevy oli täysi pettymys, koska siellä sytkytti rummut, kitara ja basso samalla tavalla kuin muuallakin. Leffasoundtrack-vertauskin ontuu vähän siinä mielessä, koska ikinä en muista nähneeni sellaista leffaa jossa rummut ja basso sytkyttää kahdeksas- ja neljäsosia taustalla useita kiertoja putkeen keskenään. Onhan siellä kaikenlaisia hienoja kohtia satunnaisesti, mutta kyllä tuosta instrumentaalilevystä jäi pieni kusetuksen maku suuhun kun lopulta tajusi mikä se oikeasti onkaan. |
Rattata 29.09.2007 16:48:30 | |
---|
Helmi tuo Anette, Bye Bye Beautifulin videossakin tennarit jalassa :) On ainakin omanlaisensa eikä yritä olla kuin Tarja. Noihin tanssiliikkeisiinkin kun on tottunut, niin nehän onkin ihan piristävää katseltavaa. Ei aina tartte yrittää olla niin heawy. |
MarkoA 29.09.2007 17:17:00 | |
---|
Pelkästään positiivista. Nimenomaan pääasia että on oma itsensä. Oispa hienoa kuulla vanhempia biisejä Anetten laulamana. Uusi levy on todellinen teos. Harvoin tulee vastaan tällaisia, että viitsii asettua ihan pelkästään kuuntelemaan ja ihmettelemään. Biisien erilaisuus keskenään on myös tosi miellyttävä juttu. Levy muodostaa eräänlaisen "musiikki-seikkailun" jos tällainen termi nyt hyväksytään. Hienoa. May Your Will Be Done Dear Lord |
Mufasa 29.09.2007 17:32:41 | |
---|
Eniten tuossa linkissä jossa oli myydyimmät vuoden kotimaiset ihmetytti se, että Viikatekin on myynyt noin hitosti. En tiennytkään että noin kova suosio on bändillä. Sama, yllätti meikäläisenkin. Kevyt on askel kuoleman, sillä elämä on raskas taakka kantaa. |
Samuel P. 29.09.2007 17:34:08 | |
---|
Minusta taas tuo instrumentaalilevy osoitti sen, että nuo biisit ei ole kummoisiakaan jos niistä unohdetaan tekstit ja laulu. Itse tartuin siihen mielenkiinnolla, mutta se kokonaisuus on junnaava ja mielikuvituksettoman oloinen kasa kliseitä jotka ei mitenkään päin ota toimiakseen keskenään. Ylipäätänsä koko instrumentaalilevy oli täysi pettymys, koska siellä sytkytti rummut, kitara ja basso samalla tavalla kuin muuallakin. Leffasoundtrack-vertauskin ontuu vähän siinä mielessä, koska ikinä en muista nähneeni sellaista leffaa jossa rummut ja basso sytkyttää kahdeksas- ja neljäsosia taustalla useita kiertoja putkeen keskenään. Onhan siellä kaikenlaisia hienoja kohtia satunnaisesti, mutta kyllä tuosta instrumentaalilevystä jäi pieni kusetuksen maku suuhun kun lopulta tajusi mikä se oikeasti onkaan. Mun mielestä tämä instrumentaalilevy oli just mitä pitikin olla, kuulin mitä kaikkea siellä taustalla onkaan, eikä levy paljoa edes maksanut. Joten kusetusta? Tietysti jos odotuksena oli että instrumentaaliversioon on soitettu jotain spesiaalia juttuja niin pettymys oli edessä. Minusta taustat ovat just eikä melkein, yleisesti annetaan laululle runsaasti tilaa eikä häröillä, mutta paikoin (yleensä kertosäkeissä) sitten ladataan tavaraa niin ettei meinaa kajareista ulos mahtua. Totta töriset että tuo soundtrack vertaus oli juuri mainitsemastasi syystä vähän kaukaa haettu. |
aivokuolio 29.09.2007 18:23:01 | |
---|
Liekkö tätä vielä linkattu mutta tässä Sacrament of Wilderness Tavastialta: http://www.youtube.com/watch?v=nRvw8ofwdAA Ainakin meikäläisen korviin kuulostaa paremmalta kuin koskaan vaikka äänenlaatu onkin aika rupinen. I've got soul but I'm not a soldier |