Aihe: Noloja tilanteita keikalla
1 2 3 4 57 8 9 10 1119 20 21 22 23
Hippoman
17.07.2007 20:14:03
ylivoimaisesti kaikista noloin ja paskin keikka tuli vastaan muutamia viikkoja sitten itävallassa erään bändin matkassa backlinerin roolissa.
 
kaikki sujui aluksi hyvin pienellä ulkoilmafestarilla vaikka lavamanagerin mukaan edellisenä päivänä oli sähköt menneet useampaan otteeseen ja lähdöt viivästynyt aika lailla.
Noh, lopulta 10 minuuttia yliajalla sirkkelöinyt meitä edeltävä bläkkisbändi vihdoin könysi pois lavalta ja alkoi säätöjen säätö kun löimme rumpuraiserin kulmalle langattomat ja taustanauhat. Henkilökunnan englannin kielen taito ei ollut parhaimmasta päästä ja yritin siinä neuvoa parhaani mukaan mitä mistäkin rööristä tulee ulos (kaikesta oli etukäteen mennyt tieto ja henkilökohtaisesti ojennettu lavakartat/inputlistat). Crewillä ei ollut minkäänlaisia lavahakuja joten raiserin kulmilta vedettiin sitten 12 ulostuloa parhaimmillaan kolmeen kertaan jatketuilla mikkipiuhoilla, no ei siinä mitään jos ne toimii vaan..

ne ei vaan kaikki kai sit toiminu. Oltiin siinä ihan kivasti jo myöhässä ja kitarakamat brummaa, leadilaulua, haitaria ja viulua ei vaan löydy vaikka kolme äijää huhkii piuhojen kanssa väliä langattomat-di:t-lavaboksi. Yleisö mylvii bändiä jo ja säntäily lavalla on pirun määrätietoisen tuntuista etupään äijän kysellessä että onkos siellä nyt edes jotain mitä voi tsekata. Hiki valuu ja suuta kuivaa, vielä hetki piuhojen irroittelua ja taas uudelleenkytkemistä. Setti on pakko aloittaa että edes muutaman biisin ehtisi vetää.
 
joo-o.. no yleisö ei päässyt viulusta liiemmin nauttimaan tuona iltana ja taisi jotain muutakin puuttua kun etupäälle oli kolmestakymmenestä kanvasta tullut 15.
kaiken lisäksi viulisti vielä putosi lavalta satuttaen jalkansa.
Bändi veti kyllä setin kunnialla ja vieläpä hyvin olosuhteisiin nähden.
 
Tuossa oli selkeästi sellainen lumipalloefekti, että kun hommat lähti menemään huonosti niin se vyöry ei heti pysähtynytkään. Asioiden hoitumista ei helponnut kai sekään että lavahenkilökunta kiskoi jointteja posket lommolla. peace man

 
Asiallinen meininki. Rupes tekemään mieli Itävaltaan!
Elämä auki...ja ranteet.
Manicci
18.07.2007 10:48:46
Kerran kaaduin kesken jonkun blues standardin soolo osuuden. Siinä kovassa menossa kompastuin johonkin piuhaan ja siitä sitten selälteen lavalle kitaran kanssa :D No, soolo jatkui vielä pari kiertoa kätevästi selällään maaten...
 
Alkoholilla ei ollut vaikutusta asiaan, vai oliko...?
How blue can you get?
artodaguitarist
24.07.2007 22:25:23
Hehe älytön hauskoja sattumia teillekkin käynyt :) en jaksanut ihan kaikkia lukea mut mitä noistakin luki nii kyl rupes naurattaa. Itellä on tullut keikkakokemusta vähän kaikenlaisesta musiikista. Nykyään keikkaa soitan lähinnä vaan kyllä bändin kanssa. Mulla ei tuu varsinaisesti mitään kauheeta mokaa mieleen mitä olisi käynyt keikalla. Viime keikalla kävi kyllä silleen, että rupesin ottaa meidän jenkkihevi biisissä vähän pyörimistä kitaran kanssa mukaan, niin huomaamattani pyörin liian kovaa ja törmäsin suoraan toiseen kitaristiin. Noloa silleensä, koska olen myös bändin laulaja (ja kitaristi) niin voin olla joillekkin huomion keskipisteenä. Mutta ei tullu kuittia onneksi keikan jälkeen =) Ja ei, en ollut alkoholin alaisuudessa.
Graniitti
25.07.2007 14:37:15
Noo.. Eräässä nummijärven monista rockfestareista pääsi todistamaan typeryyttäni.
 
Rumpalin basari liukui ja monitorimies korjasi onnistuneesti tilanteen tuomalla basarin eteen ylimääräisen monitorin. Minä siinä sitten kesken biisin kiipeämään sen retaleen päälle. Liian myöhään huomasin sen olevan liian korkea eikä kiipeäminen ja soitto sujunutkaan yhtäaikaisesti. Mitä tehdä? Perääntyminen ei yleisön nähden olisi käynyt joten nöyrästi basso selkään ja ähisten punnata kaapin päälle seisomaan - näytti varmaan v***n upealta.
Onneksi tajusin kruunata hölmöyden hyppäämällä alas "näyttävästi", jolloin basson olkaremmi katkesi ja loppubiisi soitettiinkin kainalobassolla.
Noh, biisin jälkeen basso vaihtoon ja stagehandit vaihtamaan remmiä toiseen, elämä jatkuu, mutta v*tutti, kovasti.
 
Niin ja:
Soitin sitten lopun keikasta polvillaan tai oikea jalka monitorin päällä.
Aina "varakalsarit" mukaan keikoille!
yksi vaihde ja se on täysillä!
kapulat poikki
25.07.2007 23:43:02
tuohon edelliseen ni ei musta ollu noloa . olis vaa ollu hyvän näkönen lavameininki ja yleisöl hyvä fiilis:D
joo näin
Atron
26.07.2007 03:13:29
 
 
Ehkä tästä on jo tarpeeksi aikaa että uskaltaa tunnustaa julkisesti. Eli kyseessä oli meikäläisen eka keikka ikinä, paikkana koulun juhlasali ja yleisönä yläaste ja lukio :D. Lähtökohdat oli siis selkeästi kunnossa, asiaa auttoi myös se että ennen keikkaa kerittiin vetämään kolmet treenit ja basisti puuttui.
 
Homma oli jo lavalle astuessa melko spinal tappia kun bändissä oli kaksi kitaristia ja rumpali, paikalla vain yksi kitaracombo, bassocombo ja rummut! No siinä muina miehinä kytkin kitaran bassovahvariin ja nopean soundcheckin jälkeen todettin että kuulostaa paskalta, mutta salin akustiikka on muutenkin niin perseestä ettei sitä edes huomaa. Koulun rummuissa ei yllättäen ollut tuplapedaaleja ja kun biiseissä oli melko olennaisena osana nopeaa basari tykytystä muutamassa kohtaa niin rumpali pääsi sitten sovittamaan vähän uusiksi.
 
No itse soitto sujui hyvin pitkälti päin helvettiä, itse soitin kaikki soolot vähän vituilleen, mutta onneksi soundi oli sellaista puuroa ettei siitä ottanut selvää :D. Laulut ei meinanneet kuulua rumpujen alta sitten yhtään, johtuen onnettomasta PA:sta. Yleisö istui meidän aloittaessa, onneksi lukiolaiset sentään kunnioittivat hevimeteliä sen verran että nousivat seisomaan. Tokan biisin kohdalla meininki oli jo melko hyvä, mutta kolmannessa unohtui sitten sanat kesken biisin ja toinen kitaristi astui mikkiin paikaamaan muutaman tahdin ihmettelyn jälkeen..
 
Rumpalilta meni keikan aikana parit kapulat, kitara styrkat oli suunnattu tietysti suoraan yleisöön ja monitorien uupuessa rumpali ei kuullut juuri mitään niistä. Muutamassa kohdassa hän sitten jatkoi tyytyväisenä komppia vielä biisin loputtua :D.
 
En nyt juuri muista enempää, mutta eiköhän tuo ollut jo tarpeeksi noloa vaikka eka keikka olikin :).
Vasenniplaaja
26.07.2007 18:33:17
Äsken loppui puistokeikka hirveän hittinostatuksen kesken sähkökatkokseen. Ois voinu olla nolon näköistä ellei olisi ollut helvetin hauskaa.
Kuule, kuole ja osta. | Ne Jotka Alasti Kulkevat
adretlan
08.08.2007 21:14:23
oltiin bändin kanssa bändikisassa soittamassa. No meidän bändi on ekana. mennään lavalle. Hetki aikaa menee tajuta että joku on napannu lavasähkön pois ku mistään ei kuulu mitään. Parin minuutin päästä homma on ok ja alotetaan soittamaan.
 
Toisen piisin puolivälissä lavasähkö yllättäen katkeaa taas. No se oli pois vaan muutaman sekunnin ja ei muutakun rumpali antaa antaa tahdin ja piisi jatkuu. Sähkökatkos tuli juuri sopivasti ku oltiin aloittamassa jotaki x-osaa, niin ei hajottanu piisin tunnelmaakaa pahasti varmaan. :)
 
Tuomaristolta kehuja.
On kivaa olla kalamies#35 >-)))>
Guitar Hero
09.08.2007 23:51:26
Kerra kaaduin rumpujen päälle. Biisikin katkesi, kun kaadoin pari lautasta.
Come to the dark side. We have cookies
www.sweetmoses.net
rintapek
09.08.2007 23:57:10
 
 
Kerra kaaduin rumpujen päälle. Biisikin katkesi, kun kaadoin pari lautasta.
 
Promillet? Pieleen saa vetää, mutta sohlata ei saa!
One kind of music only - the good kind
peteihis
10.08.2007 02:23:13
/clip -- clap/ En nyt juuri muista enempää, mutta eiköhän tuo ollut jo tarpeeksi noloa vaikka eka keikka olikin :).
 
Heheh... ihan perinteiset. -- Jostainhan se on alotettava :D
Guitar Hero
10.08.2007 11:18:46
Promillet? Pieleen saa vetää, mutta sohlata ei saa!
 
perus puoli tuoppia ennen keikkaa. Mä olin katsos kuskina :)
Come to the dark side. We have cookies
www.sweetmoses.net
shadowthrone
11.08.2007 21:26:50
Ku laulu ei kuulu.. joku hölmö vissii kävi vääntämässä mixeripöytää
käsi
13.09.2007 15:57:20 (muokattu 13.09.2007 16:01:11)
 
 
Tämä on ollut itseltä eräässä toisessa topicissa, kunnon sekoilua ja pikkuisen hävetti sitten myöhemmin koko touhu!
 
eräs bändi projektimme jonka nimi oli orgasmin orjat kävi muutamilla keikoilla ja jokainen oli mitä erikoislaautuisin.
bändi soitti kokeellistä tekno musaa jossa ssampleinä oli mm: radion suhina, pölynimuri, herätyskello jne jne ja livenä sotkettiin kitaralla sellasia rytmisiä sahaus juttui mukaan.

jyväskylässä, tai tais olla palokko tms siinä ihan kupeessa, oltiin ilmeisesti ala-asteella soittamassa eräissä tietokone nörttien partyillä. siellä oli väkeä jotain 150+. 3 päivää oltiin siellä jumalattomassa kännissä ja sähläiltiin mitä sattuu. keikka meni ihan vituille koska olimme lähibubissa juopottelemassa kun joku muisti että viddu meillähän alkaa setti kymmenenminsan päästä. keikka alka vain 5 minuuttia myöhässä. mutta se paikka oli pommisuoja, voitte kuvitella miten kitaran feedbackki oli ihanasti ja kaikki bassot sun muut kaiku seinistä niin että soittaminen oli yhtä puuroa.

aika nopeaa saimme häädettyä kaikki kuuntelijat pois paikalya josta olemme erittäin ylpeitä. keikan lopulla huomasimme kuitenkin että sinne oli jäänyt yksi ihminen mutta sekin siksi että oli niin kännissä ettei löytänyt ulos:)
 
homma jatkui kuitenkin niin että bile paikka joutui ratsian alle koska meteliä oli ollut liikaa ja eräs bilettäjä haastoi auton chickeniin, eli kumpi väistää ensin, tämä bilettäjä ei väistänyt (oli juosten matkassa) eikä auto, bilettäjän jalat murtu jne jne, no autoilija sai myöhemmin kovat sakot koska pakeni paikalta.

no siis ratsia sisälsi 8 poliisiautoa ja koirat ja kaikki. mellakkavarusteet päällä ryntäs sisälle. about 30 poliisia. ja bileet tyssäsi siihen, koska järjestysmiehistä joita listan mukaan oli 30 löytyi kolme joista yksi oli selvinpäin ja 2 sammuneena:) poliisit eivät ymmärtäneet yskää. ja eräs talonmies teki samaan syssyyn rikosilmoituksen että kaikki sen kengät olivat kadonneet. no osa kengistä löytyi bilepaikalta. ja erään henkilön anaalista löytyi kertakäyttö ruokailuvälineet, eli lautanan, haarukka, veitsi ja pahvimuki.
tämä pisti poliisia silmään.

erään poliisimiehen huumorintaju petti kun eräs henkilö haastoi hänet kaksin taisteluun, että kumpi vetää nopeempaa. no tämä henkilö kiskas hupparinsa taskusta lasten leikkipyssyn josta lähtee sellaisia pieniä kumisianuolia. ja ampua täräytti poliisia naamaan. yllättäen tuli putka reissu. ratsia siis tuhosi hienot bileet. hetkeksi. Tunti poliisien lähtemisen jälkeen bileet jatkui:) Tosin varoivaisemmin, volumet olivat paljon pienemmät. en tajua miksi ne eivät varmistaneet että homma ei voi jatkua, luvat olivat kunnossa mutta kaikki muu päin persettä.

tästä on jokunen vuosi aikaa eikä ko. bändiä enää varsinaisesti ole. joskus heittää keikan tms, mutta itse en enää ole mukana koska muut asuu eri paikkakunnalla ja he tekevät kunnon musiikkia nykyseltään
Kun on korvia myöten kusessa on paree pitää suu kiinni
apenaattori
15.09.2007 19:32:35
^ Eisssaatana! Normibileet! :-D
http://img439.imageshack.us/img439/1020/vrjohtoptsqi7.jpg
käsi
16.09.2007 12:50:10
 
 
^ Eisssaatana! Normibileet! :-D
 
Tuolla porukalla jokunen keikka vedettiin ja voinen sanoa ettei yhdetkään bileet mennyt niinkin piti, mutta tuo yllä oleva tapahtuma oli kaikkein sekavin ja oudoin missä oltiin.
Kun on korvia myöten kusessa on paree pitää suu kiinni
Stalkah
28.09.2007 12:01:17
 
 
^jumalauta että ei voi käydä noin ku, ahh.. maapallolla.
Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että jättikyrpae johdattelee meidät ja tukiryhmämme kohti hyvinvoivan yhteiskunnan rinnalle muodostuneita epäkohtia.
IJarro
29.09.2007 12:10:03
Kitaristi (nykyään jo ex-kitaristi) kerto tarinan kiipparistista joka tykkäsi alkomahoolista. Kerran oli kesken humppakeikan alkanu prkleesti kiertää ja lopultahan syy selvisi. Ei mikään mikki kiertäny vaan kiipparisti oli sammunu pianon pälle ja kaikki mustat koskettimet pohjassa (ehkä pari valkostaki...). Siinä oli sit nopsaa kannettu kiipparisti pois ja soitettu 10min varoajalla tuuraaja paikalle.
 
tekevälle sattuu =)
Let's do some living after we die...
baron
29.09.2007 18:56:06 (muokattu 29.09.2007 18:58:01)
 
 
Fiskiksen (Helsingin Kalastajatorppa) pyöreässä salissa yritystilaisuus. Ilmaista viinaa, jengi räkäkannissä.
Meidän lavakartassa mä kiippareilla oon edessä keskellä. Stage noin 30 cm korkea. Ekan setin aikan 7 paria kaatuu mun kiippareide päälle.
Toisen setin alkaessa meidän laulaja käskee mun mennä ihan stagen reunaan ottamaan vastaan mahdolliset kaatujat mutta mä sanon, että mee ite ja siirryn niin taakse että pääsevät kaatumaan vapaasti eikä kiippareiden päälle. Laulaja laittaa sitten tuolirivistön stagen reunaan.
Hovimestari tulee sanomaan että soittakaa rauhallisempaa että pysyvät pystyssä. Soitetaan hidasta valssia mutta ei se mitään auta, kun eivät osaa, sotkeutuvat jalkoihinsa ja kuiteskin kaatuilevat, tosin vain kaksi paria tuolirivin yli stagelle mutta ei enää mun kiippareiden päälle.
Toisen setin jälkeen hovimestari sanoo, että viinatarjoilu loppu eikä enää palaa ja tulee meille sanomaan että keikka ohi. Meen kysymään tilaajalta joka sanoo että teille on maksettu neljästä setistä (nelinumeroinen summa) ja jatkakaa soittamista.
Osa tanssijoista pysyy vielä pystyssä ja jatketaan soittamista. Osa ei, tilaisuus ajoittain kuin pommituksen jäljillä kun verisiä loukkaantuneita ihmisiä makaa pitkin ja poikin, ambulanssi käy kolme kertaa viemässä ihmisiä paikattavaksi, osa tajuttomia.
Se on kyllä ihan sama, mitä musiikkia soittaa, kunhan sen tekee hyvin (Jean Sibelius)
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)