Kitarat: soittaminen ›

Itse vaihtelen vähän käden asentoa, riippuen sitä mitä soittaa. Jos joutuu jotakin tarkkaa stringskippailua esim. soittelemaan niin nojaan nimettömällä ja pikkurillilla, keskimikin alapuolelle. Jotenkin tukee mukavasti kättä ja saa tarkkuutta lisättyä selvästi varsinkin jos skippailee strigejä tremoloriffeissä esim. (Emperor, I am the black wizards legendaliidi). Normaalisoitossa ranne lepää vienosti tallan päällä.
 
Hannemanin tyyli on kyllä todella vinkeän näköistä. Luulis että tarkkuus kärsisi tuomosella tyylillä, kun liikkeet ovat helposti isompia kun ne lähtee kyynärpäästä. :D Kova jätkä varmasti vetämään käteen...

Itse vaihtelen vähän käden asentoa, riippuen sitä mitä soittaa. Jos joutuu jotakin tarkkaa stringskippailua esim. soittelemaan niin nojaan nimettömällä ja pikkurillilla, keskimikin alapuolelle. Jotenkin tukee mukavasti kättä ja saa tarkkuutta lisättyä selvästi varsinkin jos skippailee strigejä tremoloriffeissä esim. (Emperor, I am the black wizards legendaliidi). Normaalisoitossa ranne lepää vienosti tallan päällä.
 
Hannemanin tyyli on kyllä todella vinkeän näköistä. Luulis että tarkkuus kärsisi tuomosella tyylillä, kun liikkeet ovat helposti isompia kun ne lähtee kyynärpäästä. :D Kova jätkä varmasti vetämään käteen...
 
Onks sen soitto sitten sun mielestä jotenkin erityisen tarkkaa?:D

Onks sen soitto sitten sun mielestä jotenkin erityisen tarkkaa?:D
 
No on kai niissä muutamissa riffeissä kohtia missä pitää vähän katsoa mihin sohii? :)

Mulla on kans jonkinsortin ongelma tossa soitossani, mulla liikkuu koko käsi ranteesta kyynärpäähän asti. Vaikka en olekaan soittanut kuin sen puoli vuotta, tuo tuntuu olevan kauhean epätarkkaa ja hidasta. Olen kyllä yrittänyt itse sitä korjata, mutta ei se vain onnistu. Jos täältä löytyisi apua tähän?

Mulla on kans jonkinsortin ongelma tossa soitossani, mulla liikkuu koko käsi ranteesta kyynärpäähän asti. Vaikka en olekaan soittanut kuin sen puoli vuotta, tuo tuntuu olevan kauhean epätarkkaa ja hidasta. Olen kyllä yrittänyt itse sitä korjata, mutta ei se vain onnistu. Jos täältä löytyisi apua tähän?
 
Veikkaisin ensimmäiseksi ongelmaksi, että haluat liikaa liian nopeaksi. Tarkoittaa siis sitä, että jos sulla on niin tarkka korva, että se kuulee huonon koordinaation, tuntuu soitto puolen vuoden kokemuksella varmasti jäykältä.
 
Ne korjausliikkeet ei lähde kuin pikkuhiljaa hitaasti ajatuksella soittamalla erilaisella tekniikalla. Ja sitä toistamalla niin kauan, että se alkaa sujumaan itsekseen. Vaikka siinä tuntuisi menevän ikuisuus, niin usko pois, tuossa vaiheessa se on vielä helppo korjata. 10 vuoden päästä se on vähän vaikeampaa....
 
Yhtenä ehdotuksena heittäisin, että kävisit muutaman tunnin jonkun tutkinnon käyneen luona ja annat hänen katsoa tekniikkasi ja antaa neuvoja sen korjaamiseen. Näin netin välityksellä se ei ole kovin helppo homma. Ja se tutkinto opettajalle tässä nyt siksi, että opistoissa käydään tekniikkaan liittyvät asiat ainakin sen verran tarkasti läpi, että vaikka ei itse käyttäisi sitä, tietää ainakin, miten se toteutetaan (tämä siis pedagogin tutkinnolla). Voi makuuhuonekitaristikin sen osata, mutta siitä ei välttämättä ole niinkään takuita.
 
-Ensimmäinen ja tärkein sääntö: Jos se toimii, se on oikein!
 
Pitääpä nyt jatkaa tähän vielä vanhaa asiaa. Tuo asia kun ei ole ihan noin. Rasitusvammat tulee esiin vasta pitkän ajan jälkeen. Se käsi saattaa tulla kipeäksi vasta vuosien renkutuksen jälkeen ja sitten ihmetellään, missä vika, kun aina on tehty näin.

Kiitoksia nopeasta vastauksesta. Helpottava kuulla että se ei ole vaikea korjata, kävi jo ajatus mielessä että sitä ei saa korjattua. Tosin se varmaan on totta että haluan liian nopeasti liian nopeaksi, mutta eikös ne aloittelijat luule liikoja itsestänsä ;) .
Pitänee käydä jossain, tai kysyä yhdeltä ei-niin-tutulta henkilöltä sitten, kuinka tämä homma nyt sitten hoidetaan. Tosin on aikaisemmin jo käynyt mielessä että muutamia kitaratunteja voisi ottaa, tahtovat vain olla melko kalliita, vanhemmat kun eivät suostu maksamaan mitään. En tosin tiedä miksi :D

Ajattelin sitten nyt käydä siellä jollain tutkinnon suorittaneella, mutta ketäs tämmöisiä täällä Oulussa päin on. Itse en ole niinkään tietoinen asiasta. Kiitos.

En tajunnut tuota circle pickingiä mutta oliko kyse karkeasti siitä että liikkuvia osia on sormet ja ranne ja näiden liike on erillään toisistaan? Vai ranne ei liiku ollenkaan?
 
Löysin itselleni tässä vähän aikaa sitten tavan helpottaa string skippingiä joka on ollut aina pirun vaikeaa. Olen tehnyt sen pääasiassa ranteen ja sormien liikkeellä kämmenen ollessa staattisesti samassa kohdassa tallaa. Mutta huomasin että jos liikutan kämmenen paikkaa hieman ylös alas kielten mukana ranteen & sormien tehdessä samaa liikettä, pystyn soittamaan samoja juttuja mitkä onnistuivat aikaisemmin vain kahdella vierekkäisellä kielellä. Esim. tremopikkaus string skippingillä onnistuu. Eikä tarvinnut muuttaa ranteen ja sormen tekniikkaa ollenkaan, lukuunottamatta pientä väliin jäävän kielen väistöliikettä.
 
Aika alkeellinen oivallus mutta minulle suuri askel kohti auttavaa soitantoa...

Nyt kun tästä kerran taas keskustellaan niin tulipa mieleen, että kun yleensä sanotaan että liikkeen tulisi olla mahdollisimman pieni saadakseen mahdollisimman nopean soittotekniikan...
Mutta entäs jos soittaa sellaisella saundilla jota ei ole mahdollista saada syttymään ihan pienellä hipaisulla? Vaikkapa vintagetyyliset saundit esim. strato kevyellä rutulla, pehmeä rocksaundi tai akustinen kitara? Sen tyyppinen saundi ei yksinkertaisesti soi ellei anna isän kädestä!
 
Itsekin olen huomannut helpoksi soittaa tilua kompressoiduilla humbuckerisaundeilla, silloin kyllä selviää pienellä liikkeellä ja nopealla kosketuksella mutta eikös se sama juttu pitäisi pystyä soittamaan miltei millä kitaralla tai kamoilla tahansa?
 
Toisekseen plekun asennot ja iskujen eri voimakkuudet vaikuttavat huomattavan paljon saundiin, jota ei ole prosessoitu lyttyyn...asia jota useimmat tilumiehet eivät vieläkään ilmeisesti ole huomanneet, tai ainakaan käytä hyväkseen. Mitä järkeä on siinä että joka nuotti pyritään saamaan samanlaiseksi? Osaksi järjettömän nopea ketjua ilman sävyjä, erilaisia attackeja, nyansseja, saundeja ja FRASEERAUSTA? Se saundi millä tilumestarit yleensä soittavat, eli todella kompressoitu särösaundi ei anna edes mahdollisuutta edellä mainittuun ilmaisuun. Ja luulenpa että tämäkin vain sen takia että sellainen saundi on mahdollisimman nopeasti syttyvä ja helppo soittaa... Vai onko jonkun mielestä esim. Michael Romeon saundi oikeasti hyvä?
 
Elekeekä ymmärtäkö minnuu väärin, itsekin tykkään tosi paljon nopeasta soitosta ja pyrin sellaiseen soittoon ettei ainakaan se tekniikan puute kahlitse minua soittamasta juuri niin kuin haluan. Mutta en missään tapauksessa uhraisi saundiani nopeuden tai soiton vaivattomuuden vuoksi. Mieluummin treenaan vaikka vuosikausia soittamaan ne juttuni sellaisella saundilla kuin haluan. Kuitenkin luulen, että suurin osa kitaristeista, jotka pyrkivät nopeaan soittoon uhraavat (omaa) saundiaan saavuttaakseen tavoitteensa. Eli mennään siitä mistä aita on matalin ja lisätään säröä ja sustainia ja uhrataan arvokasta dynamiikkaa siinä sivussa... On ehkä typerää verrata vaikkapa tenorisaksofonin saundia tyypilliseen kireänsäröiseen tilusaundiin mutta teen sen silti. Kumpi mahtaa kuulostaa voimakkaammalta ja moniulotteisemmalta jos soitto tulisi samalla (inhimillisellä) voimakkuudella?
 
Miun mielestä saundi ja tatsi on se ensimmäinen ja merkittävin yhdistävä tekijä soittajan ja kuulijan välillä. Sen kauttahan kuulija on soittajaan yhteydessä! Akrobaattinen soitto ihmetyttää biisin verran mutta oikeasti hyvänkuuloinen, rytmisesti vahva ja ilmaisultaan voimakas soitto vaikuttaa ihan tavalliseen kadunmieheenkin silminnähden!
Ja tässä juuri näyttelee tärkeää roolia oikean käden tekniikka, ja mitä monipuolisempi se on sen parempi. Hyvällä dynaamisella plektran ja oikeankäden sormien käsittelyllä on ihan älytön vaikutus saundiin. Eikös se oo melko turha miettiä mikä on just se oikea ja nopein tapa kunhan vaan kuulostaa ja tuntuu hyvältä? Eli kannattaa kokeilla kaikenlaista ja keskittyä kuuntelemaan eikä pelkästään sahata patterneja nopeuden takia. Ja ennen kaikkea malttaa soitella myös hieman hillitymmillä saundeilla, joilla on mahdollista kuulla ja löytää erilaisia nyansseja soittotekniikastaan.
 
Tommy Emmanuel: http://youtube.com/watch?v=p-ylrDwCQj4&mode=related&search=
Andy Timmons: http://www.youtube.com/watch?v=r3pUoffJWzI
Robben Ford: http://youtube.com/watch?v=Hwz8CoykyfE

Nyt kun tästä kerran taas keskustellaan niin tulipa mieleen, että kun yleensä sanotaan että liikkeen tulisi olla mahdollisimman pieni saadakseen mahdollisimman nopean soittotekniikan...
Mutta entäs jos soittaa sellaisella saundilla jota ei ole mahdollista saada syttymään ihan pienellä hipaisulla? Vaikkapa vintagetyyliset saundit esim. strato kevyellä rutulla, pehmeä rocksaundi tai akustinen kitara? Sen tyyppinen saundi ei yksinkertaisesti soi ellei anna isän kädestä!
 
Itsekin olen huomannut helpoksi soittaa tilua kompressoiduilla humbuckerisaundeilla, silloin kyllä selviää pienellä liikkeellä ja nopealla kosketuksella mutta eikös se sama juttu pitäisi pystyä soittamaan miltei millä kitaralla tai kamoilla tahansa?
 
Toisekseen plekun asennot ja iskujen eri voimakkuudet vaikuttavat huomattavan paljon saundiin, jota ei ole prosessoitu lyttyyn...asia jota useimmat tilumiehet eivät vieläkään ilmeisesti ole huomanneet, tai ainakaan käytä hyväkseen. Mitä järkeä on siinä että joka nuotti pyritään saamaan samanlaiseksi? Osaksi järjettömän nopea ketjua ilman sävyjä, erilaisia attackeja, nyansseja, saundeja ja FRASEERAUSTA? Se saundi millä tilumestarit yleensä soittavat, eli todella kompressoitu särösaundi ei anna edes mahdollisuutta edellä mainittuun ilmaisuun. Ja luulenpa että tämäkin vain sen takia että sellainen saundi on mahdollisimman nopeasti syttyvä ja helppo soittaa... Vai onko jonkun mielestä esim. Michael Romeon saundi oikeasti hyvä?
 
Elekeekä ymmärtäkö minnuu väärin, itsekin tykkään tosi paljon nopeasta soitosta ja pyrin sellaiseen soittoon ettei ainakaan se tekniikan puute kahlitse minua soittamasta juuri niin kuin haluan. Mutta en missään tapauksessa uhraisi saundiani nopeuden tai soiton vaivattomuuden vuoksi. Mieluummin treenaan vaikka vuosikausia soittamaan ne juttuni sellaisella saundilla kuin haluan. Kuitenkin luulen, että suurin osa kitaristeista, jotka pyrkivät nopeaan soittoon uhraavat (omaa) saundiaan saavuttaakseen tavoitteensa. Eli mennään siitä mistä aita on matalin ja lisätään säröä ja sustainia ja uhrataan arvokasta dynamiikkaa siinä sivussa... On ehkä typerää verrata vaikkapa tenorisaksofonin saundia tyypilliseen kireänsäröiseen tilusaundiin mutta teen sen silti. Kumpi mahtaa kuulostaa voimakkaammalta ja moniulotteisemmalta jos soitto tulisi samalla (inhimillisellä) voimakkuudella?
 
Miun mielestä saundi ja tatsi on se ensimmäinen ja merkittävin yhdistävä tekijä soittajan ja kuulijan välillä. Sen kauttahan kuulija on soittajaan yhteydessä! Akrobaattinen soitto ihmetyttää biisin verran mutta oikeasti hyvänkuuloinen, rytmisesti vahva ja ilmaisultaan voimakas soitto vaikuttaa ihan tavalliseen kadunmieheenkin silminnähden!
Ja tässä juuri näyttelee tärkeää roolia oikean käden tekniikka, ja mitä monipuolisempi se on sen parempi. Hyvällä dynaamisella plektran ja oikeankäden sormien käsittelyllä on ihan älytön vaikutus saundiin. Eikös se oo melko turha miettiä mikä on just se oikea ja nopein tapa kunhan vaan kuulostaa ja tuntuu hyvältä? Eli kannattaa kokeilla kaikenlaista ja keskittyä kuuntelemaan eikä pelkästään sahata patterneja nopeuden takia. Ja ennen kaikkea malttaa soitella myös hieman hillitymmillä saundeilla, joilla on mahdollista kuulla ja löytää erilaisia nyansseja soittotekniikastaan.
 
Tommy Emmanuel: http://youtube.com/watch?v=p-ylrDwCQj4&mode=related&search=
Andy Timmons: http://www.youtube.com/watch?v=r3pUoffJWzI
Robben Ford: http://youtube.com/watch?v=Hwz8CoykyfE
 
Sä nyt unohdat sellaisen asian, että niitä asioita on syytä rakentaa rinnakkain. Ei se niin toimi että ensin yritetään pusertaa saundi ulos helpoimmalla mahdollisella tavalla ja sitten yritetään rakentaa siitä nopea tekniikka, vaan molemmat pitäisi rakentaa yhtä aikaa, mieluiten vielä niin päin että katotaan että ensin saadaan se tavoitetempo ulos ja sitten rakennetaan saundi sellaiseksi kuin halutaan.
Muuten soitosta tulee helposti voimakasta muttei hallittua.
 
On mahdollista soittaa voimakkaalla saundilla mutta ekonomisesti:
 
http://www.youtube.com/watch?v=ZmcZ9C1-w1s
 
Ai niin, kyllä mä Romeon levysaundista diggaan. En mä sillä muussa kuin hevissä käyttäisi, mutta enpä tunkisi Pat Metheny -saundiakaan death metal -komppeihin.

On mahdollista soittaa voimakkaalla saundilla mutta ekonomisesti:
 
http://www.youtube.com/watch?v=ZmcZ9C1-w1s
 
Ai niin, kyllä mä Romeon levysaundista diggaan. En mä sillä muussa kuin hevissä käyttäisi, mutta enpä tunkisi Pat Metheny -saundiakaan death metal -komppeihin.
 
Pohdin nyt tätä sun voimakasta saundiasi ja ihmettelin, miksen löydä sitä tästäkään Govan-pätkästä. Sitten tajusin, että sehän vetää hävyttömän matalalla äksönillä. En mie ainakaan saa soitinta soimaan kunnolla, jos kielet ovat noin matalalla, joten ei siis ihme, että joku Govanin tasoinen soittajakaan ei siihen pysty.

Ei se niin toimi että ensin yritetään pusertaa saundi ulos helpoimmalla mahdollisella tavalla ja sitten yritetään rakentaa siitä nopea tekniikka, vaan molemmat pitäisi rakentaa yhtä aikaa
 
Jep, samaa mieltä.
 
mieluiten vielä niin päin että katotaan että ensin saadaan se tavoitetempo ulos ja sitten rakennetaan saundi sellaiseksi kuin halutaan.
Muuten soitosta tulee helposti voimakasta muttei hallittua.
 
Oon samaa mieltä tuosta että saundin ja tekniikan tulisi kulkea rinnakkain mutta täysin erimieltä tuosta että mieluummin ensin haetaan tavoitetempo ulos keinolla millä hyvänsä ja sitten vasta haetaan saundia. Eli opettelet ensin soittamaan jonkun jutun tosi nopeasti ja sitten vasta kunnolla? Minun mielestä juuri toisinpäin. Kaikki mitä soittaa pitäisi ihan alusta alkaen pyrkiä treenaamaan hyvällä saundilla ja tietenkin hallitusti.
 
On mahdollista soittaa voimakkaalla saundilla mutta ekonomisesti.
 
Tietenkin voimakkaasti voi soittaa ekonomisestikin. Mut sekin on tavallaan suhteellista mikä on sitten liian suuri liike ja mikä optimaalinen.
Tarkoitan vain että ei tarvii olla turhan tarkka just siitä mahdollisimman pienestä liikkeestä kunhan vaan saa hyvän saundin ulos ja pystyy soittamaan niin vikkelästi kuin tarve (oma musa) vaatii.

Itellä on nyt melkein se "oikea" tekniikka löytynyt oikealle kädelle. Ennen pidin kolmella sormella plekua, mutta näin ei sahaaminen onnistunut. V- maista opetella erilailla pitämään kun on melkein 6 vuotta pitänyt kolmella sormella :/
Mutta näin 2 sormen pinsetti otteella tuntuu helpommalta sahata ja tuntuu hyvältä, mutta nopeat pikkaukset kuten master of puppetissa ei onnistu ehkä niin hyvin kuin aiemmalla tekniikalla. Ja seisaaltaan soittaessa pleku on jotenkin vinossa.

Jep, samaa mieltä.
 
Oon samaa mieltä tuosta että saundin ja tekniikan tulisi kulkea rinnakkain mutta täysin erimieltä tuosta että mieluummin ensin haetaan tavoitetempo ulos keinolla millä hyvänsä ja sitten vasta haetaan saundia. Eli opettelet ensin soittamaan jonkun jutun tosi nopeasti ja sitten vasta kunnolla? Minun mielestä juuri toisinpäin. Kaikki mitä soittaa pitäisi ihan alusta alkaen pyrkiä treenaamaan hyvällä saundilla ja tietenkin hallitusti.
 
Ensinnäkin, saundi ON TEKNIIKKAA. Juuri se soittimen hallinta on sitä tekniikkaa. Soittimen hallinnan myötä oppii hallitsemaan saundia. Ei pitäisi siis treenata tekniikkaa ja saundia, vaan nimenomaan sitä hallintaa, jonka kautta kaikki asiat, myöskin saundi tulee paremmaksi.
Juuri tätä tarkoitin sanomalla "ei se niin toimi että ensin yritetään pusertaa saundi ulos helpoimmalla mahdollisella tavalla ja sitten yritetään rakentaa siitä nopea tekniikka, vaan molemmat pitäisi rakentaa yhtä aikaa".
 
Jos tavoite on soittaa tosi nopeasti joku juttu (jos se siis on pakko saada ulos esmes keikkaa varten), niin on huomattavasti järkevämpää ensin opetella se niin että ne äänet varmasti saa tulemaan, vaikka sitten millimetrin kokoisin liikkein hypistellen, ja kun juttu lähtee, hioa se sen kuuloiseksi kuin haluaa loppuajan puitteissa. Ketään ei kiinnosta onko sun saundis jumalainen jos äänet eivät tule ulos.
Mä en tarkoita että pitäis sutata, niin kuin sanoit että "soittamaan nopeasti ja sitten vasta KUNNOLLA" (se, että äänet tulevat ulos, on jo kunnolla soittamista) ja huijata itseään että joo, osaanhan mä tän vitun nopeesti, vaan tarkoitan että ensin asia pitää hallita jollain tavalla, sitten sen voi hallita jollain toisellakin tavalla, eiks je?
 
Ensin siis äänet ulos ja sitten sen kuuloisiksi kuin soittaja haluaa. Koska tämä on jatkuva muutoksen prosessi, soittaja soittaa jo opetellessaan ääniä asiat jollain tavalla siihen suuntaan miltä haluaa niiden kuulostavan. Loppuhionnassa on kysymys jutun karakteeristä niin kuin soittaja haluaa kyseisen asian soittaa.
 
Tietenkin voimakkaasti voi soittaa ekonomisestikin. Mut sekin on tavallaan suhteellista mikä on sitten liian suuri liike ja mikä optimaalinen.
Tarkoitan vain että ei tarvii olla turhan tarkka just siitä mahdollisimman pienestä liikkeestä kunhan vaan saa hyvän saundin ulos ja pystyy soittamaan niin vikkelästi kuin tarve (oma musa) vaatii.
 
Exactly, mutta jos haluaa hyvän tekniikan, on kolme sääntöä: mahdollisimman rento tatsi ja mahdollisimman hyvä saundi mahdollisimman pienillä liikkeillä = mahdollisimman hallittu.
Tämä myös tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, mitä sanon - mahdollisimman. Niin x kuin mahdollista tavoitteiden puitteissa. Sitä se tekniikan harjoittelu nimenomaan tarkoittaa - jos pystyy soittamaan vieläkin rennommin ja vieläkin ekonomisemmin kuulostaen vieläkin yhtä hyvältä tai paremmalta, se tarkoittaa että voi soittaa saman asian suuremmalla varmuudella, eli entistä paremmin=hallitummin ja sitä myöden myös nopeammin/artikuloiden enemmän haluttuja asioita/jne = vaikeampia juttuja.
On erilaisia asioita, joita harjoitella, tekniikkatreeni tähtää juuri tuohon.
 
Kyseenalaistankin väitteesi siitä, ettei "tarvii olla turhan tarkka just siitä mahdollisimman pienestä liikkeestä..." sillä, että mihin sitten pitäisi keskittyä? Pelkkään saundiin? Jos jännittämällä lihaksia tai soittamalla muna suussa saa paremman saundin sillä hetkellä, onko se oikea tapa toteuttaa asia?

Itsekin olen huomannut helpoksi soittaa tilua kompressoiduilla humbuckerisaundeilla, silloin kyllä selviää pienellä liikkeellä ja nopealla kosketuksella mutta eikös se sama juttu pitäisi pystyä soittamaan miltei millä kitaralla tai kamoilla tahansa?
 
Lyhyesti sanottuna ei. Tietenkin jokainen kitaristi soittaa itselleen sopivalla kepillä (ja tyylillä myös), sen pitäisi olla itsestäänselvää.

Ensinnäkin, saundi ON TEKNIIKKAA. Juuri se soittimen hallinta on sitä tekniikkaa. Soittimen hallinnan myötä oppii hallitsemaan saundia. Ei pitäisi siis treenata tekniikkaa ja saundia, vaan nimenomaan sitä hallintaa, jonka kautta kaikki asiat, myöskin saundi tulee paremmaksi.
 
Justhan sie aikaisemmassa jutussasi sanoit, että ensin tavoitetempo ulos sitten vasta rakennetaan saundi kohdalleen... keukeu!
 
Mut juu, samaan mieltä tuosta äskeisestä. Saundi ja time on osa hyvää tekniikkaa. Mutta mielestäni saavuttaakseen hyvän soittimen hallinnan (saundi, time, tatsi) ei ole mikään pakko miettiä peilin edessä, että "voi vitu nyt liikahti kyllä pleku liikaa upstrokessa."
 
Jos tavoite on soittaa tosi nopeasti joku juttu (jos se siis on pakko saada ulos esmes keikkaa varten), niin on huomattavasti järkevämpää ensin opetella se niin että ne äänet varmasti saa tulemaan, vaikka sitten millimetrin kokoisin liikkein hypistellen, ja kun juttu lähtee, hioa se sen kuuloiseksi kuin haluaa loppuajan puitteissa.
 
Minusta tuntuu että me lähestytään siinä mielessä eri näkökulmista, että mie ajattelen tuota soittohommaa enemmän improvisoivan muusikon vinkkelistä, jonka täytyisi siis pystyä soittamaan mitä mieleen juolahtaa ja mielellään jopa jotenkin persoonallisesti, kun sie taas ehkä mietit enemmänkin miten sahataan valmiita juttuja, jotka pitää saada menemään tietyllä tavalla.
 
Ketään ei kiinnosta onko sun saundis jumalainen jos äänet eivät tule ulos.
 
Juuei. Mut esimerkkinä jos improvisoit vaikkapas sooloa johonkin biisin. Todennäköistä on että jos osaat yhtään soittaa niin saat ääniä ulos. Silloin ketään ei yhtälailla kiinnosta soitatko älyttömän nopeasti, onko liikeradat pieniä tai seisotko vaikka päälläsi siellä lavalla jos saundisi ON jumalainen.
 
Exactly, mutta jos haluaa hyvän tekniikan, on kolme sääntöä: mahdollisimman rento tatsi ja mahdollisimman hyvä saundi mahdollisimman pienillä liikkeillä = mahdollisimman hallittu.
 
Jos hyvä tekniikka on hieno saundi, time ja soittimen hallinta niin silloin miun mielestä ei ole mitään kolmea "sääntöä." On enemmänkin vain ohjeita, joita ei niitäkään kannata ottaa ihan raamatullisesti kuten esim. pyrkiä väkipakolla tosi pieneen pikkauskäden liikkeeseen... Kenenkään tekniikka ei ole identtinen eikä se oikea. Oikea (oma) tekniikka löytyy vain soittamalla ja kokeilemalla.
 
Kyseenalaistankin väitteesi siitä, ettei "tarvii olla turhan tarkka just siitä mahdollisimman pienestä liikkeestä..." sillä, että mihin sitten pitäisi keskittyä? Pelkkään saundiin?
 
Juu ja fraseeraukseen, nuottien kestoon, voimakkuuteen, vibraan ja vaikka fiilistelyyn...
 
Jos jännittämällä lihaksia tai soittamalla muna suussa saa paremman saundin sillä hetkellä, onko se oikea tapa toteuttaa asia?
 
No totta munassa!

Justhan sie aikaisemmassa jutussasi sanoit, että ensin tavoitetempo ulos sitten vasta rakennetaan saundi kohdalleen... keukeu!
 
Enhän mie sanonut, vaan sanoin että "ei se niin toimi että ensin yritetään pusertaa saundi ulos helpoimmalla mahdollisella tavalla ja sitten yritetään rakentaa siitä nopea tekniikka, vaan molemmat pitäisi rakentaa yhtä aikaa, mieluiten vielä niin päin että katotaan että ensin saadaan se tavoitetempo ulos ja sitten rakennetaan saundi sellaiseksi kuin halutaan.". Sen sijaan sä väitit edellisessä tekstissäsi niin, että olisin sanonut ensisijaista olevan se että tavoitetempo haetaan ulos keinolla millä hyvänsä.
 
Onko sun sisälukutaidossa jotain vikaa? Olenko sanonut että pitäisi soittaa huonolla saundilla tai suttuisesti? Olenko mä sanonut että se tavoitetempo pitäisi hakea ulos keinolla millä hyvänsä? Olenko mä ylipäänsä sanonut että mitään pitäisi pusertaa ulos keinolla millä hyvänsä?
Tää keskustelu on hiukka vaikeeta jos sä et ymmärrä yksinkertaista suomea.
 
Mä olen sanonut ainoastaan, että pitäisi katsoa että saa ne soitettavat äänet ulos tarvittavassa tempossa, jos on joku aikaraja jossa jotain pitää valmistaa. Oletko sä jotenkin eri mieltä siitä, että jos sun pitää esittää Donna Lee viikon päästä tempossa 250 ja teema ei oikein irtoa edes tempossa 170, on lievä itsemurha keikan kannalta olla harjoittelematta sitä teemaa kuntoon?
Jos sitä teemaa ei saa menemään puristamatta ja irvistämättä siinä tempossa keikalle, niin on haukannut liian ison palan.
 
Mut juu, samaan mieltä tuosta äskeisestä. Saundi ja time on osa hyvää tekniikkaa. Mutta mielestäni saavuttaakseen hyvän soittimen hallinnan (saundi, time, tatsi) ei ole mikään pakko miettiä peilin edessä, että "voi vitu nyt liikahti kyllä pleku liikaa upstrokessa."
 
Oonko mä sanonut niinkään? Mihin nähden se pleku sun mielestä liikkuisi silloin liikaa? Johonkin matemaattiseen määreeseen? Sillähän ei ole mitään tekemistä musiikin ja soiton kanssa.
 
Olen täysin samaa mieltä siitä, että se liikkeen pienuus ei saa olla itsetarkoitus sinänsä, vaan kuten olen sanonut, niiden liikkeiden pitää olla niin rentoja ja ekonomisia kuin mahdollista niin, että SOITTO EDELLEEN KUULOSTAA HALUTUNLAISELTA. Ymmärräx?? Toisaalta, enpä usko että kehitystä tuleekaan sillä että keskitytään liian spesifisti johonkin asiaan.
 
Sanon nyt selvällä suomella - harjoittelussa pitäisi pyrkiä siihen, että A) saundi on mahdollisimman hyvä, mutta rentouden ja ekonomisuuden pitää kärsiä saundin kustannuksella mahdollisimman vähän, B) soitto on mahdollisimman rentoa, mutta saundin ja ekonomisuuden pitää kärsiä rentouden kustannuksella mahdollisimman vähän ja C) soiton pitää olla mahdollisimman ekonomista, mutta saundin ja rentouden pitää kärsiä ekonomian takia mahdollisimman vähän.
 
Onko nyt tarpeeksi rautalangasta väännettyä??
 
Minusta tuntuu että me lähestytään siinä mielessä eri näkökulmista, että mie ajattelen tuota soittohommaa enemmän improvisoivan muusikon vinkkelistä, jonka täytyisi siis pystyä soittamaan mitä mieleen juolahtaa ja mielellään jopa jotenkin persoonallisesti, kun sie taas ehkä mietit enemmänkin miten sahataan valmiita juttuja, jotka pitää saada menemään tietyllä tavalla.
 
Niin, mä mietin asiaa molemmista näkökulmista. Ootko ikinä miettinyt miksi esmes Michael Brecker, Randy Brecker, Charlie Parker, John Coltrane, Pat Metheny, Scott Henderson tai Al Dimeola ovat treenanneet patterneja/fraasinpätkiä ja valmiita kappaleita?
 
Oletko ikinä miettinyt että hyvän improvisoijan tarvitsee hallita se soitin vielä paremmin kuin samanlaisia juttuja soittavan ei-improvisoijan?
 
Juuei. Mut esimerkkinä jos improvisoit vaikkapas sooloa johonkin biisin. Todennäköistä on että jos osaat yhtään soittaa niin saat ääniä ulos. Silloin ketään ei yhtälailla kiinnosta soitatko älyttömän nopeasti, onko liikeradat pieniä tai seisotko vaikka päälläsi siellä lavalla jos saundisi ON jumalainen.
 
Ahaa. Miksiköhän Steve Vaista tykätään sitten? Se soittaa nopeasti, seisoo suunnilleen päällään ja monen mielestä sillä on jumalainen saundikin.
 
Ootko miettinyt että ihmisiä saattais kiinnostaa se improvisointi vielä enemmän jos sen saundin lisäksi ois jotain substanssiakin?
 
Ootko myös miettinyt, että niitä pieniä liikkeitä ei todellakaan treenata siksi että olisi yleisölle jotain näytettävää, vaan konserttitapauksessa siksi että saisi yleisölle kiintoisampaa kuultavaa kun pystyy soittamaan vaikeampia asioita paremmin. Tai entäpä sitä ettei niitä ihmisiä kiinnosta todennäköisesti friikkisirkus muutenkaan jos ne tulevat kuuntelemaan musiikkia?
 
Sä myös aika uskomattoman naiivisti erottelet sen, että kaikki nopea soittaminen olisi pelkkää akrobatiaa. Siinä voi olla yhtä paljon tai enemmän substanssia kuin hitaammassakin musiikissa.
 
Jos hyvä tekniikka on hieno saundi, time ja soittimen hallinta niin silloin miun mielestä ei ole mitään kolmea "sääntöä." On enemmänkin vain ohjeita, joita ei niitäkään kannata ottaa ihan raamatullisesti kuten esim. pyrkiä väkipakolla tosi pieneen pikkauskäden liikkeeseen... Kenenkään tekniikka ei ole identtinen eikä se oikea. Oikea (oma) tekniikka löytyy vain soittamalla ja kokeilemalla.
 
Mm... mielestäni mä en taaskaan ole väittänytkään että kenenkään pitäisi opetella mitään tiettyä käden asentoa tms.
Ja nimenomaan en ole sanonut että väkipakolla pitäisi pyrkiä yhtään mihinkään, koska en ole sitä mieltä. Jos on mahdollista soittaa samankuuloisesti ekonomisemmin ja rennommin, eikö kannata? Onko siitä jotain haittaa sun mielestä?
 
Viitaten tohon sun viimeiseen (tämän alla) mielipiteeseen, uskotko sä todella että jos sä jännität ja puserrat ja runttaat sitä "saundias" ulos, sä voit olla keskittymättä mihinkään muuhun kuin siihen itseensä? Jos aikoo reagoida muiden soittoon esmes timen takia, olisi syytä pystyä kuuntelemaan niitä muita. Olisi myös syytä muistaa, että liikkeiden hallinta ja ajoittaminen on sitä vaikeampaa mitä enemmän on esteitä. Jännitykset ovat yksi este, niiden mukanaantuoma kuona ja tukkeumat lihaksissa ajan myötä toinen.
 
Juu ja fraseeraukseen, nuottien kestoon, voimakkuuteen, vibraan ja vaikka fiilistelyyn...
 
Kerro mulle että mitä sitten "treenataan", jos kerran koko soittamisen voi oppia pelkästään lätkyttelemällä menemään?
 
Eikö vibratoon vaikuta se, minkäkokoista liikettä sä teet? Eikö vibraton hallintaan ja siihen miten helposti sen saa tehtyä ilman että soittoon tulee tietyissä tilanteissa skrubua, vaikuta selkeästi myös se, millä lihaksilla sä sen vibran teet? Eikö sormilla ole helpompi saada nopea, hektinen vibrato? Teetkö sä sen väkisin pusertamalla koko kädestä, koska "pienten liikkeiden (ELI SIIS MYÖS PIENTEN LIHASTEN KÄYTTÄMINEN) tekeminen/harjoitteleminen on turhaa"?
Miksi näitä samoja asioita ei saisi treenata esim. pikkaamisessa jos se on kerran luvallista vibratossa? Ihan ku joku ei ois kelannu asioita loppuun.
 
Kerro mulle myös, miksi 99% arvostetuista, soittimensa hallitsevista soittajista juurikin harjoittelee sen pelkän soittelemisen sijaan?
 
No totta munassa!
 
Kiva.
 
Sanon tähän loppuun sen, että jokaisen pitää harjoitella niitä asioita jotka vievät lähemmäs omaa haluttua tavoitetta.
Jos joku haluaa olla rock-kitaristi tässä ja nyt, oppia pari likkiä, perustaa bändin ja mennä keikoille, niin miksi sen pitäisi istua kopissa hinkkaamassa yhtään mitään sen pidempään, se on valmis siihen omaan juttuunsa. Jos sen sijaan joku haluaa tehdä jotain muuta, työskentelytapojen täytyy olla tavoitteen mukaisia.
 
Kuuntelin tota teidän bändiä ja kyllä kitaristien soitto kuulostaa siltä kuin kuvailet oman käsityksesi harjoittelustakin olevan. Tajua nyt herran tähden kuitenkin että eivät kaikki tavoittele samoja asioita. Sun työskentelytapas voi olla oikea sun tavoitteisiis nähden, mutta ei välttämättä muille.
Silti mä en ymmärrä mitä väärää olisi siinä, että kokeilisit jonkin aikaa soittaa samoja juttuja vielä rennommin ja vielä pienemmällä liikkeellä ja katsoa saako soiton kuulostamaan samalta. Jos toimii niin jees, jos ei niin ei, tai sitten vähän lisää treeniä. Enivei eihän se soittoa pilaakaan jos koko ajan kuulostaa samalta.

Ja plussat senkun ropisee Titorille.

Eiks tossa alkuperäsessä aiheessa oo kyse ns pinsettiotteesta jota joku henkka käytti vaan woodstockissa, ei kovin toimiva tyyli nopeessa ja tarkassa piikkauksessa ja rasittaa kättä ihan turhan paljon... Mut toisaalta, sanotaanhan bassookin lyömäsoittimeks ja baareja ravintoloiks joten kuka niitä sääntöjä tekee? Ei mikään juttu oo sen enempää oikein kun väärinkään muuten kun teoriassa, fuck the rules!