Yleistä keskustelua musiikista ›

...Niinkuin aina, taidan olla pienessä humalatilassa kirjoittaessani näitä...
Onko sulla viime aikoina tullut väkeviä fiiliksiä jostain biisistä? Tarkoitan lähinnä sellaista tilannetta kun istut iltaa kotona muutaman jallun tms. nauttineena ja yhtäkkiä kuulet jonkin biisin niin saat siitä aivan hirvittävän (omasta mielestäsi) hyviä viboja. Vaimo ei välttämättä sua ymmärrä mutta oma fiilis on katossa. Omalta kohdalta voisi mainita montakin mutta esim elokuva teemat schindlerin lista ja forrest gump herättävät joskus tunteet pintaan. M,yös paljon 80-90 luvun hittejä jotka kolahtaa...
 
kommentteja... Olenko yksin täällä?

En euforiasta tiedä ,mutta kyllähän tuo musiikki tuppaa vaikuttamaan humalassa paljon voimakkaammin. Mistäköhän tuo muuten johtuu?
Varsinkin jotku surullisemmat kappaleet...Damn.

Varmaankin merkki jostakin myöhäisnuoruuden ADHD-oireyhtymästä, kun pitää humalan tms. nautintoaineen voimin blokata ylimääräisiä ärsykkeitä loitommalle. Puhun siis lähinnä itsestäni. Mutta niin se vain tuntuu olevan, sekä humalassa että krapulassa on paljon helpompi keskittyä vain olennaiseen, kun ei yksinkertaisesti ole kapasiteettia ottaa vastaan joka ikistä ärsykettä.
 
Pari viikkoa sittenhän sain euforisen olon jo pelkästään siitä, että puhuttiin koulukaverin kanssa kapakassa eräästäkin bändistä, tosin jokseenkin saarnamiesmäisellä palolla tietty. Onhan se Tool yhä hieno bändi, myös kuunneltuna. Esimerkiksi The Grudgesta saa aina hyvät vibat.
 
Selkäpiihin menevää osastoa taas edustaa esim. Devin Townsendin vokalisoinnit läpi koko Accelerated Evolutionin, mutta erityisesti Deadheadin kohdalla. Paatos on ihanaa.

Niin sitä vaan mietin, että miksi nää ns. suuret tunteet nousee aina pintaan humalassa? Ilo, suru, rakkaus, viha jne. Joita sitten tietyt kappaleet voimistaa.
Eli siis mistä johtuu, että alkoholi saa tunteet pintaan?

hyvä musiikki saa kylmät väreet selkäpiihin vaikkei olis humalassakaan.

MBV:n loveless on mainiota laskuhumala-/darramusaa.

Niin sitä vaan mietin, että miksi nää ns. suuret tunteet nousee aina pintaan humalassa? Ilo, suru, rakkaus, viha jne. Joita sitten tietyt kappaleet voimistaa.
Eli siis mistä johtuu, että alkoholi saa tunteet pintaan?
 
Siksi että etanoli niminen aine vaikuttaa aivojesi osiin jotka säätelevät käyttäytymistä. alkoholihan mm. kiihdyttää opiaattiradan toimintaa aivoissa joka taas aiheuttaa mielihyvän tunnetta ja tarvetta saada lisää alkoholia jotta tämä mielihyvän tunne voimistuisi edelleen, riippuvuuteen liityy jotenkin moinen ominaisuus. Luulisi, että jo valmiiksi herkistyneessä tilassa olevat aivot reagoivat voimakkaammin myös muihin ärsykkeisiin. Joku joka tietää paremmin kertokoon enemmän. Joka tapauksessa kyseessä on kemiallinen reaktio/sarja reaktioita.

Ylivoimainen ykkönen fiilistelyyn on Patti Smith: Dancing Barefoot. Täytyyki pistää soimaan.

Tietenkin, siksi harrastan musiikkia. Ja humalatilan kanssa tämä ei korreloi mitenkään.

Sibben viulukonserton eka osa kuunneltuna täysillä olevilla stereoilla. Toimii niin selvänä kuin humalassakin.

Joskus kuulee niin uskomattoman jutun, että meinaa poru tulla. Muutaman kerran on joutunut lopettamaan biisin kuuntelun kesken jopa, koska kylmänväreet on olleet sietämättömiä. Keep of Kalessin - Armada biisi tehnyt tälläisen pari kertaa. Usein se ei herätä sen kummempia tuntemuksia kuin "yeah vitun siistiä", mutta sopivan väsyneenä metrossa laput korvilla välillä iskee niin perkeleesti, että joutuu lopettamaan biisin kesken.

Nuorenpana sai suhteellisen usein jostain biiseistä helvetilliset sävärit. Niinku samasta biisistä kymmenen kertaa putkeen kuunneltuna aina yhtä hullu fiilis. Muistelisin että ensimmäiset kunnon fiilikset lähti prodigyn ekalta levyltä nopeesta rumpubasso-kamasta.
Noitten nuoruuden säväreiden kanssa lähimmäksi on päässy kaikenlainen mättömetalli sillon kun sitä alotteli kuuntelemaan. Niitä fiiliksiä sitä koko ajan yrittää saada takasin kuuntelemalla lisää ja lisää mättöä, mutta eipä niitä tietenkään takasin ikinä saa. Vähän ku vanhat juopot jotka koettaa saa sitä ensikännien huumaa.
Näiden päivien "parhaat" fiilikset (tai sanottaisko tunne-elämykset) lähtee erinäisistä mättöbiiseistä. Näitä tunteita ovat lähinnä suru, alakulo, inho, viha, kuvotus, misantropia, sairaalloinen kiehtova viehätys ja rakkaus.
Siitä kyllä olen onnellinen, että vieläkin musiikki voi saada itkemään. Mutta ei ne kyllä varsinaisesti mitään ilon kyyneleitä ole, mutta ei se muo haittaa...
Eipä minkään musan fiilistelyyn kyllä alkoholi vaikuta juuri lainkaan. Kannabis sen sijaan vaikuttaa huomattavasti...

En euforiasta tiedä ,mutta kyllähän tuo musiikki tuppaa vaikuttamaan humalassa paljon voimakkaammin. Mistäköhän tuo muuten johtuu?
Varsinkin jotku surullisemmat kappaleet...Damn.
 
Mulla taas ei, päissään enkä pienissään edes pyri moiseen. Musiikki uppoaa parhaiten silloin kun sitä kuuntelee yksin ja siihen voi keskittyä. Kalsarikännejä kun en harrasta, niin hiprakassa ei tule musiikkia yksin kuunneltua.
 
Jos joku musiikki on oikeasti hyvää, saan kylmiä väreitä.
 
Väristyttäviä biisejä viime ajoilta ovat mm. nämä:
 
Jolly Jumpers - Black Betty (ja lähestulkoon koko mobile balylon-levy)
Tenhi - Lauluni sinulle
22-Pistepirkko - Mr.Twister (ja Birdy aina)
Tuomari Nurmio - Oi Mutsi, mutsi
CMX - Päänsärkijä
Musta Paraati - Metalliset Kasvot
 
..Usein ne hyytävimmät biisit (tai kohdat) ovat niitä, jotka hitaasti syttyvät ja sitten "räjähtävät" kukoistukseen ja puhkaisevat jännityksen.

Onhan noita biisejä vaikka millä mitalla, jotka ovat joskus ns. "räjäyttäneet tajunnan". Joskus vain vaaditaan oikea tilanne, joka voi olla keikalla pomppiminen ja joskus yksin huoneessa kuulokkeiden kera makoilu. Biiseihin sekoittuu aina omia tuntemuksia ja kokemuksia ja tekevät niistä jokaiselle omalla tavallaan ainutlaatuisia.
 
Itse kysymykseen voisin varmaan vastata, että viimeksi humalassa iski Hanoi Rocksin Don't You Ever Leave me kovemmin kuin koskaan .. joskus tilanne tosiaan vaatii alkoholia vereen ja epäonnistuneen ihmissuhteen parin viikon päähän.

Van hyvinkin.
Muutama kipale on, joita kuuntelee silimät vesikierteellä ja niskavillat pystyssä.
 
Selvinkin päin kun vaikuttavat hyvin fiilistävästi, niin känniräisessä vieläkin enemmän.
 
Penskana ollessa jos mulle soitti Edvard Griegin In The Hall of The Mountain King'in niin sain aina hillittömän tanssikohtauksen. Sitä ei vaan voinut kuunnella paikallaan.. vieläkin tekee vaikiaa.
Sitten kun kipaleen suuri kliimaksi oli saavutettu niin sitä vaan makasi kaikkensa antaneena lattialla ja odotti hengityksen tasaantumista, että vois ottaa homman uusiksi.
En ole uskaltanut ottaa kokeeksi kännin kanssa.
Saattas televiissiot ja digipoksit lennellä kun pistäs ranttaliksi.