Lyriikka ›

Jari Mäenpää ja Oookerfielttin Miikkaeli.piste.

Suomi:
 
- Tommi Liimatta
- Mika Luttinen (heh)
- Tuomari Nurmio

Kotimaisista parhaat:
 
- Andy McCoy (ehdoton)
- Michael Monroe
- Vexi Salmi/Irwin Goodman
- Gösta Sundqvist
- Badding
 
Ulkomaalaisista parhaat:
 
- Izzy Stradlin
- Axl Rose
- Michael Jackson
- Johnny Cash
- Elvis Presley
 
ym..

Suomalaiset:
-Pelle Miljoona
-Hector
 
Ulkomaiset:
-Bob Dylan
-Joan Baez
-Paul Simon
-Lennon ja McCartney

Suomalaisista:
A.W. Yrjänä
Ismo Alanko
Jarkko Martikainen
Ville Sorvali
 
Ulkolaisista:
Aldrahn
Garm
J.R.R. Tolkien (koskien Summoningin sanoituksia, jotka on suureksi osaksi suoraan kopioitu Tolkienin kirjallisuudesta. Hyvää tavaraa yhtä kaikki.)
Kurt Cobain
Satyr Wongraven
Snorre Ruch

Ulkomaalaisista parhaat:
 
- Elvis Presley

 
Elvis sanoitti tasan kaksi biisiä (60-luvulta) ja nekin yhdessä parin kaverin kanssa. Usein muutteli joitain sanoja sieltä täältä biiseissä, mutta sanoittajaksi en kyllä miestä kutsuisi. Laulujen tulkitsijana mies oli ässä.
 
Ne 50-luvun biisit joihin Elvis on merkitty toiseksi tekijäksi ovat managerin työtä. Sai biisien oikeiden tekijöiden myymään osuuden royalteista perustellen varmaan jotenkin, että "kyllähän niistä miljoona dollaria tulee joka tapauksessa ja jos suostut niin niin Elvis levyttää sitten muitakin laulujasi".
Käytäntö loppui sitten jossain vaiheessa 50-luvulla. Tarina ei kerro lopettiko sen Elvis itse vai lauluntekijät. Manageri ei ainakaan.

Ite tykkään eniten semmoisista sanoituksista, jotka jokainen ihminen ymmärtää erilailla elämäntilanteestaan riippuen.

Ite tykkään eniten semmoisista sanoituksista, jotka jokainen ihminen ymmärtää erilailla elämäntilanteestaan riippuen.
 
Löytyykö esimerkkejä?

Lyhyet ja nopeat mielipiteet joistain kotimaisista tässä. Palaan ehkä muunkielisiin.
 
Yrjänä - yliviritettyä, muka-runollista, kännisen tuntuista sekoilua. Mitähän mies haluaa sanoa?
Alanko - itsetietoista, kömpelöä sanaröykkiötä, pari poikkeusta lukuunottamatta. Jopa veli on selväpuheisempi.
Nurmio - perinnetietoinen ja niukkasanainen, usein tehokas. Kierrättää liikaa biisejään.
Röyhkä - itsekeskeinen ja tyly, mutta tehokas. Joskus yllättävän hempeä. Muodon taju.
Dave - yhtä tajunnanvirtaa, satunnaisia hienoja hetkiä, ei mitään muotoa.
Hector - tunnollinen ja tunteellinen, harvoin huonoa jälkeä.
Martikainen - suulas ja välkky satiirin taitaja, hyvää kieltä, joskus ylinokkela.
Peitsamo - mennyt lahjakkuus, kadottanut itsensä keksimäänsä rock-mytologiaan.
Karjalainen - vilpitön perinneukko ja naivisti, jenkkivaikutteiden maahantuoja.
Sundqvist - tragikoomikko, suppeahko musiikillinen ilmaisu, toimiva arkidraaman taju.
Syrjä - ylipateettinen, kolmitavuisten loppusointujen orja. Joskus raikkaan humoristinen.
Hanhiniemi - ammattitekstittäjä, enää harvoin muistettavaa jälkeä.
Liimatta - tietoinen absurdisti, joskus hauska, toisinaan rasittava.
 
Vanhan liiton Helismaa, Vainio ja Salmi ovat suomalaisen karun sielunmaiseman hienoja kuvaajia ja kielen teknisiä mestareita. Hyvä kun yhä enemmän rokkaritkin ymmärtävät heitä arvostaa.
 
Vielä kannattaa muistaa jo edesmenneen Jarkko Laineen Härmän oloissa mullistavat rock-sanoitukset 60-luvun lopulta, samaten loistavat käännökset, kuten Mä jäin kii (= Elvarin I Got Stung).

Lyhyet ja nopeat mielipiteet joistain kotimaisista tässä. Palaan ehkä muunkielisiin.
 
Yrjänä - yliviritettyä, muka-runollista, kännisen tuntuista sekoilua. Mitähän mies haluaa sanoa?
Alanko - itsetietoista, kömpelöä sanaröykkiötä, pari poikkeusta lukuunottamatta. Jopa veli on selväpuheisempi.
Nurmio - perinnetietoinen ja niukkasanainen, usein tehokas. Kierrättää liikaa biisejään.
Röyhkä - itsekeskeinen ja tyly, mutta tehokas. Joskus yllättävän hempeä. Muodon taju.
Dave - yhtä tajunnanvirtaa, satunnaisia hienoja hetkiä, ei mitään muotoa.
Hector - tunnollinen ja tunteellinen, harvoin huonoa jälkeä.
Martikainen - suulas ja välkky satiirin taitaja, hyvää kieltä, joskus ylinokkela.
Peitsamo - mennyt lahjakkuus, kadottanut itsensä keksimäänsä rock-mytologiaan.
Sundqvist - tragikoomikko, suppeahko musiikillinen ilmaisu, toimiva arkidraaman taju.
Syrjä - ylipateettinen, kolmitavuisten loppusointujen orja. Joskus raikkaan humoristinen.
Hanhiniemi - ammattitekstittäjä, enää harvoin muistettavaa jälkeä.
Liimatta - tietoinen absurdisti, joskus hauska, toisinaan rasittava.
 
Vanhan liiton Helismaa, Vainio ja Salmi ovat suomalaisen karun sielunmaiseman hienoja kuvaajia ja kielen teknisiä mestareita. Hyvä kun yhä enemmän rokkaritkin ymmärtävät heitä arvostaa.

 
Olen melko lailla samaa mieltä noista. Etenkin siitä että Alanko on veljeään parempi. :)

Lyhyet ja nopeat mielipiteet joistain kotimaisista tässä. Palaan ehkä muunkielisiin.
 
Yrjänä - yliviritettyä, muka-runollista, kännisen tuntuista sekoilua. Mitähän mies haluaa sanoa?

 
Haluaa selvästi sanoa, että tällainen on ihmisen ja maailman luonne, luonto.
 
Olen ehkä jäävi puhumaan "selvästä" kun olen itse kauhonut samankaltaista kirjallisuutta ja ajattelua, mutta kuitenkin.

Alanko on veljeään parempi.
 
On toki. Ja jos minulta kysytään niin Ismo pieksee Ilkan aika suvereenisti.
 
Ilkka Alanko ei vain kuulosta millään tapaa omaperäiseltä, niin peruspoptekstihuttua että ei syki. Eikertakaikkiaan.

Parhaat suomalaiset sanoittajat:
- A.W yrjänä
- Ismo Alanko

Parhaat ulkomaiset sanoittajat:
- Billie Joe Armstrong
- Benjamin Kowalewich
 
Teini mielipide, mutta mielipide sekin..kai.

Suurin osa omista suosikeista onkin jo mainittu, mutta lisätäänpä listaan nyt vielä ainakin Otto Grundström (Tehosekoitin) ja Richard Ashcroft (The Verve).
 
Itse pidän myös Steven Tylerin sanoituksista, vaikka siellä seassa aika paljon sitä perusrockhuttua onkin. Joskus sellainen kliseisempikin "hole in my soul"-vuodatus toimii.
 
Joitakin hyviä tekstejä on myös Alanis Morissetten, Johnny Rottenin ja Joey Ramonen kynästä lähtenyt.

Dave Mustaine vetää sikahyvät sanotukset kipaleisiin

Kyllä ne parhaimmat sanoittajat ovat Syd Barrett, Neil Young ja Thurston Moore. Suomenkielisistä valitsen sitten nämä kliseisimmät valinnat eli Ismo Alanko ja Juice Leskinen. En hirveesti kuuntele suomenkielistä musaa, mutta noiden kahden sanoitustyylit ovat jotain todella hienoa.

Ottakaapa työn alle Tom Waits:n tarinoita, musa ei ehkä kolise, mutta tarinoita mies osaa kertoa.

Dave Mustaine vetää sikahyvät sanotukset kipaleisiin
 
Because I don't say it , don't mean I ain't thinking it

Ottakaapa työn alle Tom Waits:n tarinoita, musa ei ehkä kolise, mutta tarinoita mies osaa kertoa.
 
Mielestäni sekä musa että sanat kolisee ja musa nimenomaan kolisee.