ANtTIKRISTUS 07.09.2007 23:10:03 | |
---|
Mun korvaan niletykset on pienenä mausteena. Muuten en kyllä yhteyttä löydä. Sama täällä. Tykkään tosi kivasti tästä uudesta levystä. Mukavia mm. nuo brassien käytöt ja kaikkea jännää pikkukikkaa mukana. Vakuutan antamani tiedot oikeiksi ja ilmoitan, jos tietoni muuttuvat. |
thaav 07.09.2007 23:23:01 | |
---|
Vanha Behemoth ehkä kuulostaa miltä tahansa suhinabändiltä, mutta uudemman kyllä tunnistaa Behemothiksi, eikä minkään muun kopioksi. Esimerkiksi Nileen verrattuna paljon melodisempaa, ja muutenkin riffivetoisempaa. Ja riffit ovat melko tunnistettavia, varsinkin Demigodin ja Apostasyn riffeistä kuulee heti säveltäjän. Ja laulupuolella Nergalin ääni on melko uniikki. Nile -yhtymät Demigodilla ovat muutenkin mielestäni aika häilyviä. Riffit ovat hieman Thelema.6:tta ja Zos Kia Cultusta massiivisempia, ja Sandersin vierailusoolon lisäksi muutamat leadit kuulostavat samankaltaisilta, muttei levy muuten juuri Nilen tontille astu. Raaagh hevi metal raagh |
LexaR 08.09.2007 00:52:10 (muokattu 08.09.2007 00:54:35) | |
---|
Mukavia mm. nuo brassien käytöt ja kaikkea jännää pikkukikkaa mukana. Jotenkin siinä vain jäi meikäläiselle vähän semmonen yrittämisen maku; paperilla ideat vaikuttaa levyn toteutusta paremmalta. Torvisektiolla olisi saatu paljon enemmän aikaan kun parit lurautukset parissa biisissä (jotka olisi voitu tehdä käytännössä tarkalleen samankuuloisiksi jollain hyvällä VST-plugarilla), kuorot jäävät kovinkin etäiseksi ja sen Mozdzerin pianointron olisi voinut soittaa lähes kuka tahansa, ei siihen olisi erästä Euroopan parasta jazzpianistia tarvittu. En nyt sano, että toteutus on täysin laaduton, olin vain itse vähän pettynyt kun odotin niiden studioclippien perusteella jotain totaalista korvaorgasmijuhlaa. Toivottavasti jalostavat ideaa ensi levylle ja saavat aikaan jotain totaalisen kolossaalista, raaka-aineet on ainakin täysin kohdallaan. E: mutta helvetin laadukas levy noin muuten. Forgive me for saying it blows either way |
ANtTIKRISTUS 08.09.2007 00:59:59 | |
---|
Jotenkin siinä vain jäi meikäläiselle vähän semmonen yrittämisen maku; paperilla ideat vaikuttaa levyn toteutusta paremmalta. Torvisektiolla olisi saatu paljon enemmän aikaan kun parit lurautukset parissa biisissä (jotka olisi voitu tehdä käytännössä tarkalleen samankuuloisiksi jollain hyvällä VST-plugarilla), kuorot jäävät kovinkin etäiseksi ja sen Mozdzerin pianointron olisi voinut soittaa lähes kuka tahansa, ei siihen olisi erästä Euroopan parasta jazzpianistia tarvittu. Mä vaan tykkään, että noita torvia jne käytetään hillitysti ja harvoissa kohdin. Tukee tiettyje kohtien tunnelmaa voimakkaammin, liialla käytöllä keino saattais menettää tehonsa. Ja tuosta piano itnrosta puheenollen, repeilen itsekkin aina sille täysillä :D Siis ei sillä että se huono olisi, mutta juurkin tuolle seikalle jonka mainitsit. Vakuutan antamani tiedot oikeiksi ja ilmoitan, jos tietoni muuttuvat. |
LexaR 08.09.2007 02:54:46 (muokattu 08.09.2007 03:00:06) | |
---|
Mä vaan tykkään, että noita torvia jne käytetään hillitysti ja harvoissa kohdin. Tukee tiettyje kohtien tunnelmaa voimakkaammin, liialla käytöllä keino saattais menettää tehonsa. Joo mutta meinaan, että niistä olisi saanut tavallaan paljon paremmatkin :) en kykene selittämään mitenkään liian tarkasti, mutta torvet kuulostavat jotenkin kliinisiltä ja etäisiltä kun parhaimmillaan niistä olisi saanut semmoiset taustamaisen kolossaaliset. Vähän samaan tyyliin kun syntikka Emperorin kahdella ekalla levyllä; kitarat ja rummut ovat kompaktisti keskellä kun taas torvet ja kuorot luovat massiivisen taustan. Ei niitä sekuntimääräsesti olisi ollut tarvetta käyttää enempää, kunhan olisi tuonut enemmän esille. Ja tuosta piano itnrosta puheenollen, repeilen itsekkin aina sille täysillä :D Siis ei sillä että se huono olisi, mutta juurkin tuolle seikalle jonka mainitsit Kuola valui kun odottelin, että pääsisin kuulemaan sen biisin ja ei helvetti mimmonen antikliimaksi. Olis nyt samalla pistäny soittamaan jotain synkkää ja atonaalista kauhutunnelmointijazzia eikä vaan ampunut singolla kärpästä. Forgive me for saying it blows either way |
lethus1 08.09.2007 17:29:48 | |
---|
... jotain synkkää ja atonaalista kauhutunnelmointijazzia eikä vaan ampunut singolla kärpästä. Vähän samat fiilikset ja aivan helvetin hyvin sanottu. Nauroin ääneen. Vompatti: http://www.elisanet.fi/thebandsear/Destination_single.MP3 |
Billsner 08.09.2007 22:40:33 | |
---|
Vanha Behemoth ehkä kuulostaa miltä tahansa suhinabändiltä Olen erimieltä. Grom ja Svetevith ovat p*rkeleen kovia levyjä (joskin deathmetal on aika kaukana näistä). Hyvää blackmetallia ovat. Mozdzerin pianointron olisi voinut soittaa lähes kuka tahansa, ei siihen olisi erästä Euroopan parasta jazzpianistia tarvittu. Tästä olen kyllä samaa mieltä. Luulisi että Nergalkin olisi keksinyt parempaa, mutta hyvä levy on kokonaisuutena The Apostasy. Ei ole oikeastaan muuta tullut kuunneltua tässä kahteen viikkoon. Wrapped in plastic |
Anal Revenger 08.09.2007 22:53:28 | |
---|
Milläköhän ihmiset oikeen kuuntelevat sitä biisiä johon se jatspianisti on hommattu? Kiveksillä? Se pianohan soi koko biisin ajan, eikä suinkaan vaan introssa ja luo huomaamattomasti tunnelmaa biisiin. Suosittelen kaikkia jotka kuulevat pianon vain introssa, laittamaan kyseisin biisin soimaan ja kuuntelemaan että tarkastelemaan kyseisin teoksen äänimaailmaa. Tuhdit Jacksonin humpparit huutavat kuin helluntailaiset helvetin porteilla tai murisevat kuin parittelevat mursut. -Askele |
Billsner 08.09.2007 23:19:21 | |
---|
Milläköhän ihmiset oikeen kuuntelevat sitä biisiä johon se jatspianisti on hommattu? Kiveksillä? Korvilla. Se pianohan soi koko biisin ajan, eikä suinkaan vaan introssa ja luo huomaamattomasti tunnelmaa biisiin. Suosittelen kaikkia jotka kuulevat pianon vain introssa, laittamaan kyseisin biisin soimaan ja kuuntelemaan että tarkastelemaan kyseisin teoksen äänimaailmaa. Kuunneltu kotona (tietokoneella & olohuoneen isoilla poppivehkeillä), autossa, töissä hikisellä boomblasterilla sekä mp3-soittimella Kossin korvanappien kanssa. Hyvältä se kuulostaa, mutta ei se mikään maailmaa mullistava piano-juttu ole. Sori. Wrapped in plastic |
LexaR 08.09.2007 23:30:50 (muokattu 09.09.2007 15:14:40) | |
---|
Milläköhän ihmiset oikeen kuuntelevat sitä biisiä johon se jatspianisti on hommattu? Kiveksillä? Se pianohan soi koko biisin ajan, eikä suinkaan vaan introssa ja luo huomaamattomasti tunnelmaa biisiin. Suosittelen kaikkia jotka kuulevat pianon vain introssa, laittamaan kyseisin biisin soimaan ja kuuntelemaan että tarkastelemaan kyseisin teoksen äänimaailmaa. Tietenkin se soi siinä kokoajan, introssa se on vaan eniten esillä. Menee vähän pilkunnussinnaksi moinen. Muutenkin missaat pointin totaalisesti; en väitä, että se pianojuttu olisi huono, en vain ymmärrä miksi niin simppelin jutun soittamiseen on roudattu paikalle yksi mantereen parhaista jazzpianisteista. E: tässä vähän Leszekkiä parhaimmillaan, improamassa Chopinin masurkan pohjalta http://www.youtube.com/watch?v=aC5uRc9g4jE Forgive me for saying it blows either way |
Heartwood 08.09.2007 23:36:56 (muokattu 08.09.2007 23:37:32) | |
---|
Sanokaas mikä on se levy, joka Behemothilta kannattaa mukaansa kiltiltä levykaupan sedältä poimia. Uudelta levyltä kuulin jonkun ennakkomaistiaisen, joka ei oikein vakuuttanut, mutta ehkä ihan albumimitassa toimisi paremmin. Ja Nilestä pidän kuin joku hullu jostain hullusta. E: Niin, pahoittelen etten jaksanut näin iltasella lukaista ketjua läpi. "Thus men forgot that all deities reside within the human breast"
Romantikkoitkijät #42 |
Tohtori Tonus 08.09.2007 23:38:24 | |
---|
Sanokaas mikä on se levy, joka Behemothilta kannattaa mukaansa kiltiltä levykaupan sedältä poimia. Uudelta levyltä kuulin jonkun ennakkomaistiaisen, joka ei oikein vakuuttanut, mutta ehkä ihan albumimitassa toimisi paremmin. Ja Nilestä pidän kuin joku hullu jostain hullusta. E: Niin, pahoittelen etten jaksanut näin iltasella lukaista ketjua läpi. Edellinen sivu olisi riittänyt :) Samalla vaivalla annan ihan asiallisenkin vastauksen: Zos Kia Cultus sai useamman äänen, myös omani. "Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi" - 1. Kor. 11:14 |
Heartwood 08.09.2007 23:39:13 | |
---|
Edellinen sivu olisi riittänyt :) Samalla vaivalla annan ihan asiallisenkin vastauksen: Zos Kia Cultus sai useamman äänen, myös omani. Haha, okei :) Pitää ensi kerralla yrittää vaivautua edes pikkaisen. Kiitoksia suosituksesta kuitenkin, laitetaan korvan taakse. "Thus men forgot that all deities reside within the human breast"
Romantikkoitkijät #42 |
LexaR 08.09.2007 23:45:04 | |
---|
Haha, okei :) Pitää ensi kerralla yrittää vaivautua edes pikkaisen. Kiitoksia suosituksesta kuitenkin, laitetaan korvan taakse. Juu, Zos Kia Cultus saa täältäkin äänen. Kaksi uudempaa on sitten astetta enemmän paahtamista, helvetin hyviä nekin. Niin ja toi Nile-assosiaatio ei välttämättä takaa mitään, kyseessä on kuitenkin kaksi aivan omankuuloistaan bändiä joiden ainoat yhteiset tekijät on tietyt itämaisvaikutteiset melodiat ja piripäärumpalit. Forgive me for saying it blows either way |
Niin ja toi Nile-assosiaatio ei välttämättä takaa mitään, kyseessä on kuitenkin kaksi aivan omankuuloistaan bändiä joiden ainoat yhteiset tekijät on tietyt itämaisvaikutteiset melodiat ja piripäärumpalit. Joo, sanoin vain kun aika usein on nähnyt nämä kaksi bändiä mainittavan yhdessä. Pistin tuon lätyn nyt CDONilta tulemaan, ans kattoo miten äijän käy. "Thus men forgot that all deities reside within the human breast"
Romantikkoitkijät #42 |
Tohtori Tonus 08.09.2007 23:52:38 (muokattu 08.09.2007 23:55:46) | |
---|
Joo, sanoin vain kun aika usein on nähnyt nämä kaksi bändiä mainittavan yhdessä. Pistin tuon lätyn nyt CDONilta tulemaan, ans kattoo miten äijän käy. No, itselläni tilanne oli niin, että olin Behemothia kuunnellut jo pidemmän aikaa, ja ajattelin Nileen tutustua juuri tämän "yhteyden" perusteella. Helvetin kovia bändejä molemmat, mutta tosi erilaisia loppujen lopuksi. Silloin aikoinaan tiesi LexaR kertoa, että Nile on enemmän suoraviivaista tappoa, kun taas Behemoth on melodisempaa. Vai miten se meni? :D E: Ei ne ihan suoraan verrannollisia kuitenkaan ole, Nile on teknisempää, suoraviivaisempaa ja "raivarimpaa" siinä missä Behemoth on dynaamisuudeltaan ja ilmapiiriltään iskevämpää ja aika reippaasti melodisempaa. Joka tapauksessa loistobändejä molemmat. "Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi" - 1. Kor. 11:14 |
Ben_D 09.05.2008 22:14:42 | |
---|
Vanha ketju, mutta kohta ajankohtainen kun bändi tulee Tuskaileen. Varmaan vanha juttu, mutta onko kukaan kuullut mitään tuttua Conquer All biisin avausriffissä? Be all, and you'll be the end all Life can be a real ball, State of mind...EUPHOOOOOORIA :) Ei siinä...kova bändi. http://evincemetal.com/ |
cerulean 09.05.2008 23:37:47 | |
---|
Itse olen ihastunut viime aikoina bändin uudempaan tuotantoon. Nilen kautta bändistä innostuin ja helkkarin hyvältä tämä kuulostaa. Kaksi viimeisintä albumia omat suosikkini. Tuskan lauantaita odotetaan innolla: Behemoth ja Morbid Angel!! After Ruth left me, Ive been ruthless |
Ottoko 25.07.2008 02:21:27 | |
---|
Behemoth on loistava bändi ja vielä parempi livenä. Mun suosikkilevyjä ovat The Apostasy ja Demigod. Satanica on myös aika asiallista. Behold bastard son.
I am the evil one. |
cuckaracha 26.07.2008 17:43:40 | |
---|
Behemoth toimii parhaiten sellaisenaan mitä se on; helvetin jyräävää deathmetallista kitararouhintaa joka iskee sen kuuluisan miljoonan voltin verran. Vanhoja blackispläjäytyksiä en ole sitten ihmeemmin kuullutkaan. Bind. Torture. Kill |