Olen kitara ilman kieliä,
avaruus ainetta vailla,
tuntematon sotilas,
hiljaisuus kuulijaa vailla..
olen palanut paperi, kirjoitus,
hukkunut aikojen alla,
tunteita tappanut ahdinko,
surujen saarelmalla
tänään on se päivä, kun uskallan toivoa kuolemaa,
vaan eihän se luokseni käy, ei käy-
ei kiusallansakaan
maailma muuttuu, minäkin,
niin muuttua tahtoisin,
vaan suruina murheet vierellä käy,
kun vähiten odotin-
olen kitara ilman kieliä,
avaruus tuntematon,
häilyvä lehtojen lapsi,
vain tuskani totta on Tatta the orginal Grazy Mama! Sepä se, so not!
Jos elämää seuraa kuolema... on väistämätöntä, että me molemmat olemme yhtäaikaa perillä.... |
tatta
Janskeli
