Bassot ›

No joo, ehkä me kelataan eri tavalla tosta. Jos ei mee bändin kanssa, ni sit ei klaaraa sitä juttua. Eli kun tilanne muuttuu, niin vaikeustaso nousee --> ei taitu, ei keikkaa.
 
samalla tavalla me kelataan, mutta kun se ettei taitu, ei oo aina pelkästään susta kiinni. joku muukin voi ryssiä sen sun juttus.

Se on sitte eri stoori jos joku muu on paska. Siihen ei voi enää vaikuttaa niin paljoa kun omaan paskuuteensa.
 
Kyllä voi. Ainakin ite oon huomannu, että jos ite skarppaa ja tsempaa niin se tarttuu muihinkin. Kaverit ei ilkee soittaa huonosti.

Se on sitte eri stoori jos joku muu on paska. Siihen ei voi enää vaikuttaa niin paljoa kun omaan paskuuteensa.
 
ei mikään paska, vaan muuttujista on kyse
 
otsikkokin kuului "ei se aina oo miehestä kiinni"
 
ton GK:n combon kanssa pelatessa oon päässy askeleen lähemmäks sitä, että olis miehestä kiinni, kun se on niin erotteleva. toistaa melko hyvin sen, mitä sinne syötetään. toisin on esim. Mesan Roadreadyn kanssa, 2x15 ei takaa tiukinta mahdollista soundia, hyvän soundin kylläkin.

Tähän on ratkaisuna se, ettei treenaa kuin bändin kanssa. Ei tule kuilua olohuonevirtuoosin ja treenikämpän sohlaajan välille.
 
Okei, kääntöpuolena tietty peruspaskaa soittoa, mutta kukas tota bassoa nyt kuuntelis.

mä oon kelannu, et jos joku juttu menee hyvin kun soittaa luurivahvistimella ja klikin päälle, niin jos se sitte ei mee bändin kanssa, niin homma eijole pelkästään musta kiinni
 
Mä en allekirjoita tuota yhtään.
 
Se on vaan NIIN eri asia vetää yksin klikin päälle ja kuvitella osaavansa, kuin soittaa bändin kanssa. Eikä nyt ole kyse siitä että joku muu ryssisi sen homman vaan siitä että ryhmätyönä luodaan kokonaisuutta jossa kaikki osaset huomioivat toisiaan. Ei sellaista vuorovaikutusta voi treenata yksin klikin kanssa.
 
Tottakai tilut ja komppipatternit yms voi ottaa haltuun noin, ja on syytäkin, en mä sillä.
 
E: Ja tatsista vielä, eli miksi soittaa keikalla kovemmalla tatsilla?
Ehkä se on mulla vaan tän luolamies-tasoisen soittotekniikan syytä tms, mutta livenä vaan tulee vedettyä kovemmin. Jos hipeltää niitä kieliä keikalla niin tuntuu siltä ettei siihen soittoon synny mitään fiilistä. Kaikki menee oikein jne, mutta jotain jää puuttumaan. Ei pölähdä.

Nimittäin kivahan se on sohvalla plösöttää ja soittaa bassoa, kyllä luonnistuu kimurantimmatkin hommat. Keikalla tai treeneissä ei sitten yhen äkkiä juttu menekään samoin. Missä vika?
 
Syitä on varmaan monia, ajan kanssa pitää niitä tähän listata, kunhan joudan. Mitäs muilla?
 
Miulla on kyllä päinvastoin. Mitä vähemmän paineita, sitä huonommin soitto sujuu. Kotona jaxa keksittyä tarpeeksi ja treenaaminen alkaa olla siksi vähän tehotonta jo. Tässä kun treenaillaan kaksistaan loungea niin ihan ihme kämmejä kokoajan. Kun ajatus karkaa ties minne. Keikalla tulee paineita ja ajatus pysyy soitossa niin homma sujuu ihan eri sykkeellä. Monesti huomannut että äänityksissä, siis jos äänitetään jotain oikeeta juttua eikä mitään omaa rölölöö ihan sama kunhan tässä jotain äänittelen, niin tulee niin kivaa matskua soitettua että itteäkin ihmetyttää. Sama keikalla. En tiä.

En ole harjoitellut kotona moneen kuukauteen. Soittanut vaan reeneissä. Itellä ainakin se fiilis nykyään, et bändisoitto on parasta. Kotona räplääminen iha hanusta. Vähä samoilla linjoilla kuin teijo tossa.

Miulla on kyllä päinvastoin. Mitä vähemmän paineita, sitä huonommin soitto sujuu. Kotona jaxa keksittyä tarpeeksi ja treenaaminen alkaa olla siksi vähän tehotonta jo. Tässä kun treenaillaan kaksistaan loungea niin ihan ihme kämmejä kokoajan. Kun ajatus karkaa ties minne. Keikalla tulee paineita ja ajatus pysyy soitossa niin homma sujuu ihan eri sykkeellä. Monesti huomannut että äänityksissä, siis jos äänitetään jotain oikeeta juttua eikä mitään omaa rölölöö ihan sama kunhan tässä jotain äänittelen, niin tulee niin kivaa matskua soitettua että itteäkin ihmetyttää. Sama keikalla. En tiä.
 
Mä taas pyrin siihen että soittaessa ei tarvitsisi ajatella mitään, vaan voi ikäänkuin kellua siinä musiikin mukana. Toi soittamisen Zen on tietenkin ideaali joka toteutuu vain ohikiitävinä hetkinä aika ajoin, mutta sekin riittää, koska se fiilis on niin palkitseva.
Jos huomaa soittaessa ajattelevansa jotain kirjahyllyn kasausta tms niin se on huono homma, kuten myös se jos joutuu ajattelemaan joko itse soittamista teknisenä suoritteena tai niitä soitettavia biisejä muistaakseen mitä seuraavaksi tapahtuu.

En ole harjoitellut kotona moneen kuukauteen. Soittanut vaan reeneissä. Itellä ainakin se fiilis nykyään, et bändisoitto on parasta. Kotona räplääminen iha hanusta. Vähä samoilla linjoilla kuin teijo tossa.
 
Minä soitan kotona päivittäin. Jos soittelut jäisi pelkkein treenien ja keikkojen varaan, niin eipä tulisi juurikaan soittoa harrastettua. Sen verran harvakseltaan on noi aktiviteetit päällänsä.
 
Kotona räplääminen on parasta, joka suhteessa.

Mä taas pyrin siihen että soittaessa ei tarvitsisi ajatella mitään, vaan voi ikäänkuin kellua siinä musiikin mukana. Toi soittamisen Zen on tietenkin ideaali joka toteutuu vain ohikiitävinä hetkinä aika ajoin, mutta sekin riittää, koska se fiilis on niin palkitseva
 
Just näin. Se fiilis kun bändi toimii kuin ajatus on hieno ja jo pelkästään sen takia bändisoitto on musikiin parasta antia.

Mä taas pyrin siihen että soittaessa ei tarvitsisi ajatella mitään, vaan voi ikäänkuin kellua siinä musiikin mukana. Toi soittamisen Zen on tietenkin ideaali joka toteutuu vain ohikiitävinä hetkinä aika ajoin, mutta sekin riittää, koska se fiilis on niin palkitseva.
Jos huomaa soittaessa ajattelevansa jotain kirjahyllyn kasausta tms niin se on huono homma, kuten myös se jos joutuu ajattelemaan joko itse soittamista teknisenä suoritteena tai niitä soitettavia biisejä muistaakseen mitä seuraavaksi tapahtuu.
 
Tätä juuri hain, mutta en ollut ilmeisesti tarpeeksi selkeä. Mulla se "zen" tai jotain toteutuu lähinnä jonkunasteen paineen alaisena. Himarämpyttelyssä tulee aina jotain häiritseviä "ajatuksia" päähän. Heti kun hommassa on oikeasti tekemisen meininki (keikka tms.) niin on ihan eri mahdollisuudet saada fiilis päällensä ja sitten se soittokin sujuu ihan eri malliin. Huono keskittymiskyky. Varmaan. No meillä on suvussa tota adhd:ta aika paljon. Joo. Minnehän mie laitoin hiomapaperirullat viimeksi? Olisko kellarissa. Täytyy mennä kattomaan. Mutta sitä ennen voisi syödä vikan muffinsin.

-hihnan pituus
-soundi, joka ei ole sama kuin kielet jotka osuu otelautaan, ja jotka akustisesti soidessaan ovat loppujen lopuksi aika lytyssä dynamiikaltaan
 
Soot selkeesti kattonu Sheehanin opetusvireoo. Kyllä toi munstakin on ihan totta.
Yks mikä kanssa vaikuttaa on se muitten ihminen yleinen läsnäolo siinä. Vaikka ois soittanu miljoona keikkaa bändin kanssa, on siinä tietty jonkinnäkönen paine päällä toisin kuin kotisoffalla istuessa.

Minä soitan kotona päivittäin. Jos soittelut jäisi pelkkein treenien ja keikkojen varaan, niin eipä tulisi juurikaan soittoa harrastettua. Sen verran harvakseltaan on noi aktiviteetit päällänsä.
 
Kotona räplääminen on parasta, joka suhteessa.
 
Hieno homma. Ja mullakin on sellaista "kausittaista" tuo. Mut viime aikoina näin. Ehkä pimenevä syksy taas iskee kipinää koti-nysväämiseen.
 
Mut tällähetkellä viilis on bändin kanssa parhaimillaan.

Mä en allekirjoita tuota yhtään.
 
Se on vaan NIIN eri asia vetää yksin klikin päälle ja kuvitella osaavansa, kuin soittaa bändin kanssa. Eikä nyt ole kyse siitä että joku muu ryssisi sen homman vaan siitä että ryhmätyönä luodaan kokonaisuutta jossa kaikki osaset huomioivat toisiaan. Ei sellaista vuorovaikutusta voi treenata yksin klikin kanssa.
 
Tottakai tilut ja komppipatternit yms voi ottaa haltuun noin, ja on syytäkin, en mä sillä.
 
Mulla vähän toisin, ja tosiaan laitoin tohon, ettei homma ole PELKÄSTÄÄN musta kiinni, vaan sinne tulee sitten noita muuttujia, jotka aiemmin luettelin. Niillekään ei kukaan voi mitään, niiden kanssa on vaan elettävä, en mä sillä.
 
Ei tota ryhmätyön merkitystä voi väheksyä, ei hyvässä eikä pahassa, mut eikö sulle oo käyny ikinä niin, et oot saanu jonkun jutun pyörimään hyvin yksinäs, mut sit jonkun muun painotukset tms. on niin erit, ettei se juttu toimi? Tai mitä vaan muuta vastaavaa? Saati, että soundi on pilaava tekijä.
 
E: Ja tatsista vielä, eli miksi soittaa keikalla kovemmalla tatsilla?
Ehkä se on mulla vaan tän luolamies-tasoisen soittotekniikan syytä tms, mutta livenä vaan tulee vedettyä kovemmin. Jos hipeltää niitä kieliä keikalla niin tuntuu siltä ettei siihen soittoon synny mitään fiilistä. Kaikki menee oikein jne, mutta jotain jää puuttumaan. Ei pölähdä.
 
Niin siis ihan sama juttu, mutta miks ei vois malttaa? Siis noin se just on, että ei pölähdä, mutta ainaki itte hiffasni tossa, että erotteleva soundi helpotti tota juttua ainakin vähän, ei tarvi niinku tapella jokaista nuottia esiin. Got it? Lujalla tatsilla toki silti, aina parempi, kunhan ei oo lopputuloksesta pois.

Soot selkeesti kattonu Sheehanin opetusvireoo. Kyllä toi munstakin on ihan totta.
Yks mikä kanssa vaikuttaa on se muitten ihminen yleinen läsnäolo siinä. Vaikka ois soittanu miljoona keikkaa bändin kanssa, on siinä tietty jonkinnäkönen paine päällä toisin kuin kotisoffalla istuessa.
 
Selkeestikkään en oo kattonu sitä sen kummemmin oivaltaakseni noi seikat, mutta samoista asioistahan hän siinä puhuu, ja on täysin oikeassa. Ainastaan vaan, että kun joku muukin puhuu noista jutuista, tulee niihin herättyä uudestaan, että ei tää niin hävettävää ajattelua olekaan, vaan joku muukin, vieläpä suht osaava kaveri, ajattelee samoin.
 
Silti taas mun mielestä osa soittoa on myös se, että hallitsee sitä soundia ja osaa sovltaa soittotapansa sillee, että se on soundin ja kulloisenkin asiayhteyden kannalta ihanteellista.
 
Hihnan pituus on ollut aina se juttu, mikä häiritsee. Jos kehtais vetää sillee, että bassoi on samalla korkeudella kuin istuessa, niin toki olis helpompaa. Mutku ei.
 
Toisaalta kyllä tossa kaulakorun korkeudella bassoa pidettäessä näppäily/käskemiskäden voima on sitte taas heikommin käytettävissä. Herra Sheehan pitää siinä rintakehän yläpuolella, mut hän ei soitakaan erityisen kovalla tatsilla, ja kielet on järjettömän alhaalla.

Minä soitan kotona päivittäin. Jos soittelut jäisi pelkkein treenien ja keikkojen varaan, niin eipä tulisi juurikaan soittoa harrastettua. Sen verran harvakseltaan on noi aktiviteetit päällänsä.
 
Kotona räplääminen on parasta, joka suhteessa.
 
Mä myös. Must ei oo mitään järkeä mennä treeneihin tai edes keikalle, jos ei edes sellaista nanomikrogramman painoista kehitystä ole tapahtunut keikkojen välillä. Kuitenkin, kaikesta kyynistymisestä huolimatta, soittaminen on edelleen rakas harrastus ja SE juttu mun elämässä. Harmi ettei sille ole enää samanlaisia puitteita kuin 10 vuotta sitten, jolloin pystyi viettämään aikaa vaikka 5 tuntia juttuja pähkäillen. No, musiikki on elämä, mutta elämä ei oo pelkkää musiikkia.

Nimittäin kivahan se on sohvalla plösöttää ja soittaa bassoa, kyllä luonnistuu kimurantimmatkin hommat. Keikalla tai treeneissä ei sitten yhen äkkiä juttu menekään samoin. Missä vika?
 
Syitä on varmaan monia, ajan kanssa pitää niitä tähän listata, kunhan joudan. Mitäs muilla?
 
Nojuh, itsellä nyt yli vuosi edellisestä keikasta joten kyllä siinä jo puhtaasti jännitys ja rutiininpuute suorituksessa näkyisi. Puhumattakaan siitä etten ole kuukausiin oikein soittimiin edes koskenut.
 
Itsellä syy siihen ettei keikalla tai reeneissä ole lähtenyt on yleensä aina ollut vaan se ettei ole treenannu tai hahmottanut juttua tarpeeksi. Kun ei ole oikein mitään luontaista musiikillista lahjakkuutta on noi helpotkin jutut aina vaan toiston kautta reenattava.

Oon huomannu, että syntinä keikalla on juuri tuo liian kova tatsi, joka sitten johtaa soiton tukkiutumiseen ja ei se sitten enää rullaakaan kunnolla.
 
Osaksi tuo varmasti johtuu tuosta jo mainitusta fiiliksestä ja pölähdyksestä, mutta suuri osa on myös turhaa jännittämistä. Keikkoja on kuitenkin niin harvakseltaan ja vähän, että jokainen tuntuu lähes ensimmäiseltä.

Zen ei irtoo niin kauan, kun välittää muiden ajatuksista.