Yleistä keskustelua musiikista ›

Playn sivuilla näyttäisi olevan jo biisilista tuolta kokoelmalta. Tiedä sitten, kuinka luotettava lista on kyseessä, sillä itse en ainakaan Dylanin omilta sivuilta vielä vastaavaa löytänyt.
 
http://www.play.com/Music/CD/4-/3472995/Dylan/Product.html
 
Hölmöä, ainakaan pikaisella silmäyksellä ei näyttänyt olevan mitään julkaisemattomia biisejä mukana. Ihan pätevä lista muuten kyllä, ja varmasti tutustumiseen varsin oivallinen paketti.
 
Ketä minä huijaan? Okei, laitoin ennakkovarauksen sisään siitä 40e maksavasta erikoisversiosta.

Heh heh...
 
Vaan ei oo One more cup of coffeeta. Jos ois ollu niin oisin voinu ostaa, koska Dylanini ovat uusimpia lukuunottamatta vinyylejä. Olis ollut hyvä tapa päivittää hitit ceedeeksi. Mutta jos ei äijän parasta biisiä ole mukana, niin en osta.
 
Ehkä.
 
Niinpä, puuttuuhan tuosta vaikka mitä kyllä. Vähän konservatiivinen lista näyttäisi olevan. Isis, Sara, Lonesome Death of Hattie Carroll, Sad-Eyed Lady of the Lowlands, Desolation Row... Noh, minkäs teet, pitää kai sitä jotenkin tehdä rajauksia.
 
Tuon One More Cup of Coffeen kanssa minulla on ollut aina ongelmia. Ei sillä, että se huono mielestäni olisi, kaikkea muuta. Siitä laulumelodiasta tulee vain niin elävästi mieleen takavuosien netissä pyörinyt Hatten är din -flashi, että saan joka kerta pidätellä nauruani. Kirottu yläaste.
 
Ja ostat kuitenkin :)

Pari kertaa kuunnellu tänään tuon "Slow Train Comingin". Hyvä levy!
 
Pikkusen kuitenkin tuo sanoma ja hapatus häiritsee. Itsellä kun on Dylan -elämänkerrat vielä lukematta, niin mitä tuossa oli taustalla? Mikä sille tuli, ja menikö milloin ja miten ohi?

Pikkusen kuitenkin tuo sanoma ja hapatus häiritsee. Itsellä kun on Dylan -elämänkerrat vielä lukematta, niin mitä tuossa oli taustalla? Mikä sille tuli, ja menikö milloin ja miten ohi?
 
Bop Dylanilta taisi ilmestyä kaksi kristillissävytteistä lvyä, joista tuo "Slow Train Coming" on ehdottomasti se parempi (olikohan toinen nimeltään "Saved" tai jotain muuta vastaavaa). Käsittääkseni mies ei ole 80-luvun alun jälkeen puhunut enää yhtä ponnekkaasti uskosta ja musiikkikin on muuttunut sanoituksiltaan vähemmän julistavaan ja hengelliseen suuntaan, vaikka raamatullisia viittauksia saattaa aina satunnaisesti jossakin biisissä vilahtaa.
 
Jos en väärin muista, niin jossakin vanhemmassa Mojo Magazinessa oli aiheesta enemmän juttua. Pitäneepä tarkistaa.
 
(EDIT: Jaa, itse asiassa "Shot of Love" taitaa olla kolmas levy, joka kuuluu tuohon "kristillisten albumien" sarjaan).

Itsellä kun on Dylan -elämänkerrat vielä lukematta...
 
Tähänkin muuten otetaan sitten suosituksia vastaan. Mielellään jotain tuoreenpuoleista tai päivitettyä opusta lukisi, kun itselle tämä myöhäistuotantokin toimii ihan täysillä.

Paikallinen Sokos myi 9,90 euron hintaan No Direction Home:n tupla-dvd-versiota. Kandee käydä poistamassa.

Tähänkin muuten otetaan sitten suosituksia vastaan. Mielellään jotain tuoreenpuoleista tai päivitettyä opusta lukisi, kun itselle tämä myöhäistuotantokin toimii ihan täysillä.
 
En ole itse lukenut kuin Dylanin itsensä (kai) kirjoittamat Muistelmat (Chronicles, Vol. 1) ja sitten sellaisen kirjasen kuin Bob Dylan - Ikuinen vaeltaja, jonka kirjoittajaa en nyt muista. Muistelmat on mukavaa luettavaa, mutta se ei sinänsä muodosta mitään koherenttia janaa miehen vaiheista, vaan keskittyy kuvaamaan muutamaa ajanjaksoa. Näihin kuuluu sitten tarinaa sekä ihan alkuvaiheista että sitten 80-90-luvun taitteesta. Kannattaa lukea kyllä.
 
Tuo Ikuinen vaeltaja on myös ihan suositeltava opus. Siinä käydään läpi Dylanin levytyshistoriaa 90-luvun lopuille asti, ja kerrotaan muutenkin miehen elämästä hieman. Hauska lisä ovat vanhat levyarvostelut esimerkiksi Soundista. Ei mikään syvällisin teos, mutta kevyttä ja nopeaa luettavaa.
 
Elokuvistahan tuo No Direction Home on sitten hieno teos. Dont Look Backia en ole vielä katsonut, vaikka sen tuossa kesällä ostinkin.

Mää joskus luin Robert Sheltonin Bob Dylan: elämä ja musiikki -kirjan ja oli muistaakseni oolraits-kamaa. Ei kaiveltu roskiksia, eikä serkunpoikia haastateltu. Sekin on nykyään jo paljon. Tosin teos on jo suomennettu pronssikaudella 1987. Vaan onkos Zimmermanin poika tämän jälkeen mitään merkittäviä tehnytkään...

Vaan onkos Zimmermanin poika tämän jälkeen mitään merkittäviä tehnytkään...
 
Tiedä merkittävyydestä, mutta muutaman ihan hyvän levyn kuitenkin. Minusta tuo Sheltonin kirja oli todella tylsää luettavaa. Ainoastaan lehdistötilaisuuksista napatut haastattelut vähän piristivät tunnelmaa. Sheltonin Dylan näytti myös jääneen 60-luvulle, joten esim. Desiren kaltainen mestariteos ohitettiin olankohdahduksella.
 
No, luin sen 80-luvulla, joten ehkä se tänään tuntuisi paremmalta. Immosen Ikuinen vaeltaja on luettelomaisuudestaan huolimatta miellyttävää luettavaa, vaikka eräänlainen fanikirja onkin. Siinähän ne meiksinkin lukemat sitten on, Muistelmien ohella.

No, luin sen 80-luvulla, joten ehkä se tänään tuntuisi paremmalta. Immosen Ikuinen vaeltaja on luettelomaisuudestaan huolimatta miellyttävää luettavaa, vaikka eräänlainen fanikirja onkin. Siinähän ne meiksinkin lukemat sitten on, Muistelmien ohella.
 
No onnettoman muistini varassa minäkin liikun.
 
Chroniclessa Bobby keskittyy mihin keskittyy; ei se historiikista käy millään muotoa.

Bop Dylanilta taisi ilmestyä kaksi kristillissävytteistä lvyä, joista tuo "Slow Train Coming" on ehdottomasti se parempi (olikohan toinen nimeltään "Saved" tai jotain muuta vastaavaa). Käsittääkseni mies ei ole 80-luvun alun jälkeen puhunut enää yhtä ponnekkaasti uskosta ja musiikkikin on muuttunut sanoituksiltaan vähemmän julistavaan ja hengelliseen suuntaan, vaikka raamatullisia viittauksia saattaa aina satunnaisesti jossakin biisissä vilahtaa.
 
...
 
(EDIT: Jaa, itse asiassa "Shot of Love" taitaa olla kolmas levy, joka kuuluu tuohon "kristillisten albumien" sarjaan).
 
Sitten pitää vielä muistaa että Dylan on syntyjään juutalainen, jolloin tuossa kristillisessä vaiheessa oli kysymys enemmästä kuin vain "uskoon tulemisesta". Mitä tuo nyt stten tarkoittaakin.
 
Raamatullisilla viittauksilla sinänsä ei tarvitse olla uskonnollista merkitystä, kyllä raamatun tekstit ovat, ainakin vielä, myös osa tätä läntistä kulttuuriperinnettä.
 
Noista albumeista. Slow train coming oli julkaistu ja elin juuri ensimmäistä Dylan-innostustani. Ostin sen ja aloin kuunnella, ja ensin nousi outoja epäilyjä, kunnes tilanne alkoi valjeta. Tuo oli hyvä levy sentään. Savedia en koskaan hankkinut, singlen kyllä -se riitti.
 
Olin sitten kuuntelemassa Dylania Tukholmassa kesällä 1981. Kirjoitin siitä yhteen pienlehteen, silloin tehtiin semmoisia. Konsertista jäi sellainen olo, että takana oli ajatus että seuratkaa minua uskoon, mutta jos ette seuraa, niin muistakaa edes menneet. No, tuohan tarkoittaa ettei se ollut pelkkää julistusta.

Ihan pelkästään musiikillisesti ajatellen Slow train coming on aivan helvetin (oho...) hyvä ja tasapainoinen levy. Että jos se mahdollinen sanoma aiheuttaa näppylöitä, niin kannattaa sulkea korvansa teksteiltä ja nauttia biiseistä muuten.

Ihan pelkästään musiikillisesti ajatellen Slow train coming on aivan helvetin (oho...) hyvä ja tasapainoinen levy. Että jos se mahdollinen sanoma aiheuttaa näppylöitä, niin kannattaa sulkea korvansa teksteiltä ja nauttia biiseistä muuten.
 
En ole tuosta tippaakaan eri mieltä; jos tuon minun kirjoittamani voi niin tulkita niin pitää sitten korjata. Ja sitäpaitsi myös se sanoma on tällä levyllä teksteissä esitetty hyvin Dylanmaisesti eli niistäkin voi nauttia.

En ole tuosta tippaakaan eri mieltä; jos tuon minun kirjoittamani voi niin tulkita niin pitää sitten korjata. Ja sitäpaitsi myös se sanoma on tällä levyllä teksteissä esitetty hyvin Dylanmaisesti eli niistäkin voi nauttia.
 
Tuo viestini oli ihan vain yleisluontoinen heitto niille, jotka automaattisesti jättävät kuuntelematta sellaisen musiikin, jossa on viitettäkään johonkin kristinuskon tapaiseen aiheeseen. Se heille tietysti suotakoon, kyllähän minäkin jätän genren tai pari kuuntelematta osittain ihan tekstien takia.
 
En siis toivottavasti tulkinnut väärin kirjoitustasi.

Ihan pelkästään musiikillisesti ajatellen Slow train coming on aivan helvetin (oho...) hyvä ja tasapainoinen levy.
 
Tuo levy oli eka Dylan mikä mulle kolahti tosi lujaa levykokonaisuutena. Ja just musiikillisesti. Upeita biisejä kuunnellessa ei tullut edes ajateltua mitä se setä känisee. Paitsi siinä eläinlaulussa kun se on niin hassu.

Pitipä kuunnella Slow Train, kun sitä täällä hehkutellaan. Juurevaa meininkiä, kitarassakin joku Knopfler. Välillä tuli mieleen kyllä Dire Straitsin pari ekaa; varsinkin eka puolen biiseissä.
 
Kyllä on Robert herkkänä I Believe In You:lla.
 
Jotenkin valoisampi meininki kuin esim. Desirella.
 
Onko Slow Train, Desire ja Blood on the Tracks ne 70-levyn eikun 70-luvun levyt?

Onko Slow Train, Desire ja Blood on the Tracks 70-levyn eikun 70-luvun levyt?
 
Eiköhän ne siinä just ole.

Onko Slow Train, Desire ja Blood on the Tracks 70-levyn eikun 70-luvun levyt?
 
+ Planet Waves.

Mites Street Legal? Ei kyllä ole omasta mielestäni Blood on tracksin ja Desiren tasoa, mutta silti ihan ok.