Rock, pop, alternative ›

Höh :/ Oon ootellu että sais tuon 1993 kiertueen videon dvd:nä. Muistan ku katselin sitä aika paljon joskus 90-luvulla, tuli muistaakseni uutenavuotena 1994 telkusta.

Ihan siisti juttu varmasti, ainakin Back In The US oli aika pirun tiukka pläjäytys. Vaikka Beatlesia aika tunteella fanitan, on Maccan Wings-ajat ja soolotuotanto jääny vähän vähemmälle huomiolle. Jotain yksittäisiä biisejä on tullut kuultua sieltä täältä. Mistä levystä näihin aikoihin kannattaisi alkaa tutustumaan? Voisi viimeinkin paikata tuon aukon sivistyksessä.
 
Mainitaan vielä että kuulin joskus biisin No More Lonely Nights, joka tuntui aika pahalta harha-askeleelta..

Mainitaan vielä että kuulin joskus biisin No More Lonely Nights, joka tuntui aika pahalta harha-askeleelta..
 
Tuota soitettiin ja näytettiin telkkaristakin ihan mahottomasti silloin julkaisuajankohtanaan ja aika lällyltä viihteeltähän se kuulosti. Vaan nyt vanhana (?) diggaan siitä kovasti, loistava itkuvirsi.
 
EDIT: Niin joo, Band on the run on varmaan se levy, joka kannattaa hankkia. En minäkään ole kovin tarkkaan Paulin soolotuotantoon perehtynyt. Enkä mitenkään erityisen tarkkaan muidenkaan biitlejen. Eniten Harrisonin.

Ihan siisti juttu varmasti, ainakin Back In The US oli aika pirun tiukka pläjäytys. Vaikka Beatlesia aika tunteella fanitan, on Maccan Wings-ajat ja soolotuotanto jääny vähän vähemmälle huomiolle. Jotain yksittäisiä biisejä on tullut kuultua sieltä täältä. Mistä levystä näihin aikoihin kannattaisi alkaa tutustumaan? Voisi viimeinkin paikata tuon aukon sivistyksessä.
 
Mainitaan vielä että kuulin joskus biisin No More Lonely Nights, joka tuntui aika pahalta harha-askeleelta..
 
Band On The Run on aika luonnollinen valinta Wings-kaudelta. Soolouralta voi tsekata 90-luvun Flaming Pie-levyn.

Band On The Run on aika luonnollinen valinta Wings-kaudelta. Soolouralta voi tsekata 90-luvun Flaming Pie-levyn.
 
Samoin toisiksi uusin Chaos and creation. Tug of war 80-luvulta, ehkäpä.

Mistä levystä näihin aikoihin kannattaisi alkaa tutustumaan? Voisi viimeinkin paikata tuon aukon sivistyksessä.
 
Osta tuplakokoelma "Hits And History". Kattava ja kaikinpuolin hyvä kokoelma. Tais olla anttilan 2 levyä 15 euroa tarjouksessa, jos oikein muistan. Tällä itsekin lähdin liikenteeseen.

Joo, eli Wingspan: Hits&History
 
Ei kata soolotuotantoa, vaan Wings aikojen parhaat biisit. Tsekkaa myös live-levyt.
 
1993 kiertue löytyy DVD:nä. Mutta on erittäin huono sellainen.

Joo, eli Wingspan: Hits&History
 
Ei kata soolotuotantoa, vaan Wings aikojen parhaat biisit.
 
Onhan tuossa ainakin vanhempaa soolotuotantoa, tug of war, junk, maybe I'm amazed yms yms...

Mainitaan vielä että kuulin joskus biisin No More Lonely Nights, joka tuntui aika pahalta harha-askeleelta..
 
Meikäläisestä tuo biisi taas teki fanin joskus pikkupoikana, kun sen videon ekaa kertaa näin. :) Eli sen takia edelleen tärkeä biisi mulle tuolta Maccan soolotuotannosta. Sais joskus soittaa tuon livenäkin. Tolla biisillä muuten soittaa David Gilmour soolokitaraa.
 
Sen sijaan 1990 ja 1993 suuret maailmankiertueet on jätetty kokonaan väliin (esim. guinnes-ennätysyleisömäärältään konsertti 1990 olisi ollut hyvää materiaalia).
 
Noilta molemmilta rundeilta on julkaistu kokopitkät konserttitallenteet, eli ehkä siinä syy. Olis niistä kumminkin voinut pari biisiä ottaa maistiaisiksi mukaan.

Ny o pakko sanoo,
 
että täähän o ihan puhdasta NEROUTTA.
 
Jeekara mikä styge ja aaltoja :D
 
No More Lonely Nights
 
http://www.youtube.com/watch?v=4EkX9tS-Jq0

Tuota soitettiin ja näytettiin telkkaristakin ihan mahottomasti silloin julkaisuajankohtanaan ja aika lällyltä viihteeltähän se kuulosti. Vaan nyt vanhana (?) diggaan siitä kovasti, loistava itkuvirsi.
 
Ja David Gilmour soittaa pirun komeasti.

Jospa tämä dvd olisi sitten kunnon tsekkaus musiikkiin ja olisi kokonaisia biisejä vailla haastattelukatkoksia (kuten arvostelujen perusteella useammat ovat).

Jospa tämä dvd olisi sitten kunnon tsekkaus musiikkiin ja olisi kokonaisia biisejä vailla haastattelukatkoksia (kuten arvostelujen perusteella useammat ovat).
 
Joo, kyllä tämä vähän siltä vaikuttaisi, mutta silti silmiin pistää tuo 3:s levy, joka sisältää kolme mini-konserttia. Vähän harmittaa, kun julkaistaan osa hyvistä konseretista, esim. juuri tuo 8kpl Rockshowsta.
 
Omistan tuon konsertin bootleg-DVD:n ja on sen verran komea parinkymmenen kappaleen paketti ja konsertti että tulisi saada jo DVD julkaisu.

Ihan siisti juttu varmasti, ainakin Back In The US oli aika pirun tiukka pläjäytys. Vaikka Beatlesia aika tunteella fanitan, on Maccan Wings-ajat ja soolotuotanto jääny vähän vähemmälle huomiolle. Jotain yksittäisiä biisejä on tullut kuultua sieltä täältä. Mistä levystä näihin aikoihin kannattaisi alkaa tutustumaan? Voisi viimeinkin paikata tuon aukon sivistyksessä.
 
Mainitaan vielä että kuulin joskus biisin No More Lonely Nights, joka tuntui aika pahalta harha-askeleelta..
 
Aloitin muutama vuosi sitten ihan saman projektin, kun huomasin etten tunne suuren idolini soolouraa kovinkaan hyvin. Nyt melkein kaduttaa. Hyvin monen levyn kuuntelun jälkeen olen myöntänyt itselleni että McCartney on tehnyt Beatlesin jälkeen suurimmaksi osaksi vain yleisöä kosiskelevaa skeidaa.
 
Band on the run on tosiaankin ehkä toimivin kokonaisuus, joskin sekin vain "kelpo" kolmen tähden levy. RAM on kanssa ihan hauska levy.
 
Näin vertailukohtana sanottakoon että Lennonin ja Harrisonin soolotuotanto on aivan toisella tasolla. Molemmat heistä jatkoivat musiikintekoa rehellisesti itseään (ja ideologiaansa) toteuttaen, etenkin Harrison. Mä en tiedä mikä Maccalla meni vikaan... ehkä en vaan osaa.
 
Lisätään vielä vähän positiivista aiheeseen, etten ole karmea ilonpilaaja. Maccan soolokiertueethan ovat aina olleet taattua kamaa (varsinkin kun pysytään B:n biiseissä, heh) ja itsekin olin ihan täpinöissä olympiastadionilla 2004. Mukava juttu moinen dvd, menee ehkä hankintaan.

Niin joo, Band on the run on varmaan se levy, joka kannattaa hankkia. En minäkään ole kovin tarkkaan Paulin soolotuotantoon perehtynyt. Enkä mitenkään erityisen tarkkaan muidenkaan biitlejen. Eniten Harrisonin.
 
Harrison on puolestaan jäänyt minulta kaikkein vähimmälle. "All Things Must Pass" ja "Living in the Material World" (jolta löytyy nätti "Give Me Love (Give Me Peace on Earth") -biisi) löytyvät omasta hyllystä ja Travelling Wilburysia on tullut tietysti kuunneltua, mutta muuten miehen levyt eivät ole saaneet kovin paljon soittoaikaa - osasyynä ehkä se, että ne ovat edelleenkin täyshintaisia, kun taas muita soolobeatleja saa mid price -hintaan. Kirjastosta tosin lainasin Harrisoninkin soolot niiden ilmestyessä, mutta kovin pysyviä mielikuvia ne eivät jättäneet.
 
Melkein tekisi mieli sanoa, että oheisilla levyillä saa Beatlesin jäsenten soolourat hallintaan riittävän hyvin. Se ei ole kovin paljon, etenkin kun ottaa huomioon, miten paljon levyjä nelikolta on ehtinyt ilmestyä, ja näistä minunkin valitsemistani osa on kokoelmia:
 
JOHN LENNON:
John Lennon/Plastic Ono Band
Imagine
Lennon Legend: The Very Best of
 
GEORGE HARRISON:
All Things Must Pass
The Best of Dark Horse (1976-1989)
 
PAUL MCCARTNEY & THE WINGS:
Band on the Run
Flaming Pie
Wingspan: Hits and History
 
RINGO STARR:
Photograph: The Very Best of Ringo Starr

Kyllähän alun jälkeen kannattaa tutustua ihan lähss kaikkiin levyihin Maccalta. Moni levy on kokonaisuutena heikko, mutta niiltä saattaa löytyä tosi hienoja piisejä sieltä täältä, mainittakoon nyt esim. Only Love Remainsin suhteellisen könköltä Press To Play levyltä tai Figure Of Eight/My Brave Face kököltä Flowers In The Dirt levyltä.
 
Hei, muuten Off The Ground on soololevynä erittäin hyvä. Löytyy tosi paljon hyviä ja kaunismelodioisia biisejä, kunhan jaksaa levyn useammin kahlata läpi.

Hyvin monen levyn kuuntelun jälkeen olen myöntänyt itselleni että McCartney on tehnyt Beatlesin jälkeen suurimmaksi osaksi vain yleisöä kosiskelevaa skeidaa.
 
Tuo yleisönkosiskelu on ollut aina showmies-Paulin ominaisuus, siis jo Beatlesin aikoina. Varmaan Beatles-ihmisenä tiesitkin tämän mutta. Paulin Beatles-matsku on yllättävän lähellä soolotuotannon tyyliä, sooloilta vain sitten puuttuu Harrisonin ja Lennonin kitkerämmät sävyt.
 
Flaming Pie on minusta parempi kuin Band on the Run jos skippaa pari turhaa jamibiisiä. Paul on jo jättänyt isoimmat trendipelleilyt taakseen 80-luvulle joten ihan omaa linjaansa vetää. Flaming Piesta huokuu sellainen soittamisen ilo, mitä ei voi tuomita ainakaan ikäväksi yleisönkosiskeluksi.

Tuo yleisönkosiskelu on ollut aina showmies-Paulin ominaisuus, siis jo Beatlesin aikoina. Varmaan Beatles-ihmisenä tiesitkin tämän mutta. Paulin Beatles-matsku on yllättävän lähellä soolotuotannon tyyliä, sooloilta vain sitten puuttuu Harrisonin ja Lennonin kitkerämmät sävyt.
 
Tuo on erittäin totta. Kuitenkin on pakko muistella biisejä kuten "You never give me your money", "Long and winding road", "Helter skelter" tai vaikka Abbey Roadin b-puolta. Ei Macca tehnyt kuitenkaan Beatlesissa ihan pelkkää obladi-obladata, kuten soolourallaan

Mää en ole jaksanut Sir Paulin soolotuotantoja tsekkailla ihmeemmin; paljonhan noita on kuitenkin tullut kuultua. Jotenkin niissä on vikana se, että hulahtavat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja erona noihin Beatle-vertailuihin on se, että niissä tsibaleissa oli aina joku särmä kuitenkin, jollain tavalla. Kun oli joku tasavertainen möläyttämässä, että tuohan on ihan skeidaa, Pauli. Mutta minuun onkin Beatles tervattu kiinni.
 
Lennon kaksi ekaa on jotenkin järkeviä. Muuten kaikki fabfourin soolot eivät ole innostusta herättäneet.
 
Toisaalta taas livenä Stadikalla Maccan homma toimi kuin leikkuupuimuri kuivalla pellolla. Sointi oli yllättävän raakaa, joten kai noita livejä voisi hommata reeveereinäkin.