Aihe: Toto
1
Basismi
21.08.2007 09:13:13
Empä viitsi aloittaa uutta aihetta ja tämä oli aika lähellä, eli olipas TOTO:lla mainio keikka ja on se aika velho tuo Leland. Vaan ilo oli kuunnella suomenkin Lelandia eli Rantasta, jonka tukkamuoti alkoi jo muistuttaa itse maestroa. Näkyi sieltä valkoinen parta lavan sivusta myös Nylonien aikana.
 
Turha kai tätä on monessa ketjussa rääppiä.
 
Mojovaa vetoa oli totolta. Edes Jussi Niemi ei kovin raskaalla kädellä lytännyt keikkaa aamulehdessä, mikä on jo suuri ihme. Rantanen näytti etäältä katottuna aivan Pedro Hietaselta. Soundi oli jytisevämpi kuin Leellä, tosin siihen koko naikkareiden tuotanto perustuukin, hyvin pitkälti. Jukin pongasin paikalta, samoin Asikaisen joka hiiviskeli miksauskojun nurkilla.
Basso murisee kuin voissa paistettu pantteri.
aho
21.08.2007 09:38:48
Turha kai tätä on monessa ketjussa rääppiä.
 
Mojovaa vetoa oli totolta. Edes Jussi Niemi ei kovin raskaalla kädellä lytännyt keikkaa aamulehdessä, mikä on jo suuri ihme. Rantanen näytti etäältä katottuna aivan Pedro Hietaselta. Soundi oli jytisevämpi kuin Leellä, tosin siihen koko naikkareiden tuotanto perustuukin, hyvin pitkälti. Jukin pongasin paikalta, samoin Asikaisen joka hiiviskeli miksauskojun nurkilla.

 
Hienoa, teit sen mitä en uskaltanut. Voi muutkin kaappi-totofänit tulla kaapista pois, ei kerrota kellekkään.
 
Varsinkin alussa soundit ei niin potkinu, vaikkakin loppua kohden alakertaa tuli lisää (ainakin oulusa). Settilista oli mitä mainioin, joskin taisi jättää hittinälkäisimmät ehkä vähän kylmäksi. Sääliksi kävi hieman kiertuekitaristi Tony Spinneriä joka lauloi kuin enkeli, muttei ei päässyt oikein tiluttelemaan Luken huolehtiessa kitaratontista.
vähemmän on vähemmän
aho
22.08.2007 12:48:50
Jaahans, kukaan ei siis uskalla tunnustaa... Bändin nettisivulla Lelandin omassa blogissa on kommentoitu Nylon beatiäkin ja kehuttu kohteliaasti pändiä videon kera. Jostain syystä mies pelkäsi nylonin pyrotekniikka...
vähemmän on vähemmän
hollstro
22.08.2007 13:20:14
 
 
Olen ollut Toto-diggari vuodesta 1982. Olen nähnyt kaksi keikkaa lähivuosina, molemmat ihan hanurista. Luke pilaa koko shown aivottomalla tilutuksella ja high-gain kitarasaundilla joka peittää kaiken alleen. Phillips on ollut mega, ylivoimaisesti kovin ukko koko bändissä. En mene enää niiden keikalle mieltäni pahoittamaan. Kuuntelen levyjä ja kattelen DVDeitä.
vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen
J.Hollström
22.08.2007 13:30:34 (muokattu 22.08.2007 13:39:33)
Jaahans, kukaan ei siis uskalla tunnustaa... Bändin nettisivulla Lelandin omassa blogissa on kommentoitu Nylon beatiäkin ja kehuttu kohteliaasti pändiä videon kera. Jostain syystä mies pelkäsi nylonin pyrotekniikka...
 
Luulen että kohteliaisuuteen löytyy syy tästä hänen itsensä(?) kuvaamasta videosta:
http://www.totonetwork.com/node/237557
 
Ultrahorni Jonna sai Lelandinkin parran väpättämään.
Harrin basso ainakin kuuluu lavalla...
 
E: näin jälkeenpäin ajateltuna se Toton keikka oli ihan jees. Muutama häiritsevä juttu siellä oli, mutta muuten se oli hyvä. Raportoinkin niistä aikaisemmin sinne omaan ketjuunsa http://muusikoiden.net/keskustelu/p … =28&t=144368&o=100&oo=0
That's it, but not shit.
Basismi
22.08.2007 13:56:44
Luke pilaa koko shown aivottomalla tilutuksella ja high-gain kitarasaundilla joka peittää kaiken alleen.
 
Vähästä sulla tulee paha mieli. :) Toki kitaraa olisi saanut tuutata huomattavasti hiljempaakin, se kun peitti rumpujen ja basson hyvää meininkiä aika pahasti...
 
On luke kuitenkin showmiehenä paikallaan, ihan hyvää spiikkiä tuli sieltä.
 
Suomalaisetko jäyhä yleisö? Tässä jenkkikommentti ratinan videopätkään:
"The crowd is fanfuckintastic. I can see why you wanna play over seas...come on Amercia...:-)"
Basso murisee kuin voissa paistettu pantteri.
aho
22.08.2007 15:13:48 (muokattu 22.08.2007 15:15:47)
Ai onko täälä muitakin osastoja kuin basso? Heh, mun moka. Toisaalta oon samaa mieltä tuosta Luken soundista, mutta sitten taas toisaalta se on "tyylin mukainen". Ja sellanenhan se on aina ollut ihan toton ekalevystä ja itseasiassa kaikista maailman levyistä lähtien (onko levyä jossa joku tästäkin pändistä ei olisi soittanut?), eli oman tien kulkemisesta miehelle propsit. Aika kovalle se kyllä oli miksattu...
 
e: Laulustemmat oli joissain biiseissä "arveluttavan" hyvin kohdallaan;)
vähemmän on vähemmän
Le Haba
26.08.2007 14:33:53
My name is Baron, Le Baron
Johannes_t
26.08.2007 16:27:32
 
 
Karlsson
26.08.2007 20:48:47
Nokitetaan tällä: http://muusikoiden.net/dyn/users/27686.jpg ;)
 
Äläs nyt, Haban kraka on aika paha kyllä.
"Friendly shake hands!" -V.I.Lenin
Basismi
27.08.2007 10:28:06 (muokattu 27.08.2007 10:29:43)
Unohtanut kuinka kravattisolmu tehdään? ;)
 
Ehdittekö kuinka turista Lelandin kanssa? Vaikuttaa mukavalta äijältä, siellä se tsekkaili ja kuvaili naikkareita (lähinnä tyttöjä) lavan sivulla parta tutisten. :)
Basso murisee kuin voissa paistettu pantteri.
Johannes_t
27.08.2007 11:51:12 (muokattu 27.08.2007 11:51:31)
 
 
Unohtanut kuinka kravattisolmu tehdään? ;)
 
Ehdittekö kuinka turista Lelandin kanssa? Vaikuttaa mukavalta äijältä

 
Juu, mukava ja kohtelias herrasmies. Kutsuin hänet kylään, ens jouluksi. Onneksi ymmärsi jutun ja otti hyvällä ;)
aho
27.08.2007 16:03:31
http://fenderforum.com/userphotos/index.html?recid=47519
 
Tsekatkaas toi :-)

 
Kerkesinkin jo toivoa vähän inside-matskua.
vähemmän on vähemmän
Le Haba
27.08.2007 16:17:05 (muokattu 27.08.2007 16:17:59)
Unohtanut kuinka kravattisolmu tehdään? ;)
 
Ehdittekö kuinka turista Lelandin kanssa?

 
Ehdittiin Oulussa jutella varmaan joku 10 min. Erittäin rento ja mukava äijä, kyllä! Mä kravatin avasin heti keikan jälkeen ja tolleen se jäi sitten kuviin :-(
My name is Baron, Le Baron
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)