Muusikoiden.net
18.04.2024
 
Puhaltimet »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Tinapillejä Suomesta?
1 2
Wilsson
15.04.2007 01:17:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mielekkään kuuloinen soitin, treenauksen alle sellaisen tahtoisin. Muista keskusteluista etsiskelin suomalaisia myyjiä mutta eipä onnannut.
 
Kertoilkaapa kotimaisia myyjiä niin saadan meikäläiselle rattoisia hetkiä riitasoinnuista suloisempiin.
 
pystyy, tarpeeks laimeaa.
Mimi
15.04.2007 14:04:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kylläpä tinapillejä ainakin täälläpäin on saanut ihan musaliikkeestä. Fazer musiikista esimerkiksi ovat kaverit hakeneet omansa.
 
...on pimeää ja olen pieni tuittuinen ja heikko...
Wilsson
15.04.2007 18:05:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kiitos, se taisikin olla juuri se vinkki jonka kaipasin. Sieltä sitten hankintaan.
 
piiska2
15.04.2007 18:08:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ne on toki aloittelijoille ja siksi ei aivan huippusoittimia, mutta kyllä niillä vauhtiin pääsee. Hiton hauskoja soittimia.
 
Olen kiertänyt kaikki Suomen suurimmat konserttilavat, useimmat niistä hyvinkin kaukaa.....
Mimi
15.04.2007 22:28:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ne on toki aloittelijoille ja siksi ei aivan huippusoittimia, mutta kyllä niillä vauhtiin pääsee. Hiton hauskoja soittimia.
 
Semmosia muovipäisiä on kavereilla olleet, ja ne on kieltämättä semmosia halpiksen oloisia sen muovisen suukappaleen takia. Mutta hyvin ovat niillä aloitelleet ja edistyneet.
 
Pitäis ehkä itsekin hankkia ja opetella soittelemaan.
 
...on pimeää ja olen pieni tuittuinen ja heikko...
Creating the Monster - kirpparikamasta designvaatteeksi?
tayberry
17.04.2007 17:23:59 (muokattu 17.04.2007 17:25:11)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itselläni on sellainen musta Clarke Original Tinwhistle (kuva löytyy, googleta noilla hakusanoilla), jossa ei ole erillistä suukappaletta. Se oli vain neljä euroa kalliimpi kuin nämä värikkäät muovipäiset tinapillit, mutta ääni on huomattavasti parempi. Kannattaa hankkia pilli mieluummin D- kuin C-virityksellä.
 
Mimi
17.04.2007 17:59:25

Mistä ostit tuollaisen? Kuulostaa hyvältä nimittäin, on varmasti kauniimman näköinenkin. Ne muovipäiset näyttää nimittäin jotenkin lelulta väkisinkin, mielestäni.
 
...on pimeää ja olen pieni tuittuinen ja heikko...
Creating the Monster - kirpparikamasta designvaatteeksi?
tayberry
17.04.2007 19:06:12 (muokattu 17.04.2007 19:13:01)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mistä ostit tuollaisen? Kuulostaa hyvältä nimittäin, on varmasti kauniimman näköinenkin. Ne muovipäiset näyttää nimittäin jotenkin lelulta väkisinkin, mielestäni.
 
Ostin noin vuosi sitten Kajaanin Musiikin nettikaupasta (jostain syystä sivua ei enää ole olemassa). Mutta uskon että niitä löytyy mistä tahansa soitinkaupasta. Ja jos ei, niin varmaan myyjää voi pyytää tilamaan sellaisen.
 
Siinä original-pillissä on sellainen mukavan karhea ääni. Muovipäisessä ääni on mielestäni aika pistävä ja "vailla mitään tunnetta".
 
Ja hinta oli noin 15 euroa.
 
Aivokalvo
17.05.2007 00:07:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hei mä tarttisin kanssa! Voisin sijoittaa jo enemmänkin, tarttis saada pillit ainakin C-,D- ja G-duureista. Eli kyllähän noista useampaa kymppiä vois kappaleelta maksaa. Kertokaa onko hyvää lähdettä, Thomannkin tuntui myyvän vain kahdenmarkan muovileluja.
 
"Lähellä reunaa, varrella virran"
Hanuriin
18.05.2007 13:25:08

Ilmeisesti et tiedä tinapilleistä mitään. Thomannin myymät Clarke Sweetone ja Clarke Original-pillit ovat arvostetuimmasta päästä bulkkipillejä. Varsinkin sweetone saa aina kehut helpposoittoisuudestaan. Jos sinulle ei mikään riitä, voit tilata lukuisilta käsintehtyjä pillejä rakentavilta ammattilaisilta tai rakentaa näiden ohjeiden mukaan oman kahden markan muovilelusi: http://guido.gonzato.googlepages.com/whistle.html
 
Voit ostaa ihan hyvillä mielin T-kaupan pillin ja sijoittaa jäljelle jäävät rahasi vaikka köyhien muusikoiden tukemiseen ;)
 
EP
04.06.2007 11:08:46 (muokattu 04.06.2007 11:09:13)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

.. Jos sinulle ei mikään riitä, voit tilata lukuisilta käsintehtyjä pillejä rakentavilta ammattilaisilta tai rakentaa näiden ohjeiden mukaan oman kahden markan muovilelusi: http://guido.gonzato.googlepages.com/whistle.html
 
Tuon tyylisiä rakennettiin nuorempana eräässä kesätyöpaikassa ns. sähkömiehenputkesta!
 
..siinä korva kehittyi ja työpäivä kului kivasti niitä viritellessä. :)
 
Aivokalvo
19.06.2007 19:01:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ilmeisesti et tiedä tinapilleistä mitään. Thomannin myymät Clarke Sweetone ja Clarke Original-pillit ovat arvostetuimmasta päästä bulkkipillejä. Varsinkin sweetone saa aina kehut helpposoittoisuudestaan. Jos sinulle ei mikään riitä, voit tilata lukuisilta käsintehtyjä pillejä rakentavilta ammattilaisilta tai rakentaa näiden ohjeiden mukaan oman kahden markan muovilelusi: http://guido.gonzato.googlepages.com/whistle.html
 
Voit ostaa ihan hyvillä mielin T-kaupan pillin ja sijoittaa jäljelle jäävät rahasi vaikka köyhien muusikoiden tukemiseen ;)

Kyllä mun tänhetkinenkin pilli oli "arvostetuimmasta päästä" monien nettisivujen mukaan, mutta eipä sillä voi tehdä muuta kuin Seven Drunken Nights-kappaleen viimeisimpien säkeistöjen mukaisia toimenpiteitä - etsiköön netistä tarkemmat kuvaukset kappaleen sanoista se kuka halajaa. Ja Clarket taitaa maksaa siinä 4e/kpl, omani oli noin 20e.
 
"Lähellä reunaa, varrella virran"
Hanuriin
20.06.2007 13:40:03

No mikä siinä sitten oikein mätti? Oliko se muuten Sweetone vai Original? Hinnathan menee oikeasti niin, että Sweetonet/Megit on noin 4-7 eeroa ja Originaalit on jotain 12 eeroa.
 
Mutta kerro tarkemmin vioista, niin katsotaan voisiko ne korjata tai jos niistä saisi muuten jutun juurta.
 
Aivokalvo
20.06.2007 14:39:50

No jaa, lähinnä a) saundi ja b) vire. Virettä koitin itsekin korjailla juuri siirtämällä suukappaletta kauemmas itse rungosta, mutta ongelmat eivät liittyneetkään vireen tasoon vaan yksittäisten äänten epätarkkuuteen. Sen kummempi huoltaminen ei oikein tule kyseeseen, kun tuloksena on kuitenkin huonosointinen vehje.
 
Eli kai se täytyis joku puinen (?) olla. Pillit, joita ammattimiehet käyttää levyillä ja livenä taitavat olla Britanniassa käsintehtyjä. Kyllähän sitä maksaiskin soittimesta sitte jonkun verran jos saa kerran hyvän pelin, mutta kun se tulisi olla sitten niin monesta sävellajista.
 
"Lähellä reunaa, varrella virran"
Teroeinari
26.08.2007 10:57:46
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuleekohan tämä nyt pahasti myöhässä...
 
Suomessa paras tinapillivalikoima oli pitkään sellaisella puljulla kuin Musiikki Ässä, joka toimi sekä Hyvinkäällä että Riihimäellä.
 
Levyttävät tinapillistit käyttävät aika laajaa skaalaa eritasoisia soittimia ihan noista muutaman euron Generationeista parin sadan euron käsintehtyihin soittimiin. Tehdänhän niitä Britanniassakin toki, mutta tietysti varmaan homman sydänmailla Irlannissa paremminkin - sekä toki Amerikassa, jossa irlantilaisperäisiä ihmisiä on enemmän kuin Irlannissa.
 
Generationin muovipäiset pillit ovat ilmeisesti olleet aika loistavia vimpaimia aikanaan, mutta niiden laatu on laskenut reippaasti viime vuosina. Huhut kertovat, että asiaan oltaisiin puuttumassa. Olen saanut itse tilaisuuden soittaa muutamaa 1980-lukulaista Generationia, ja ne ovat kyllä ihan eri maailmasta kuin nykyaikaiset.
 
Jos muovi nappaa materiaalina, niin Susato -niminen pulju Jenkkilässä väsää sellaisia muutaman kympin muovipillejä. Ovat hyvin vireessä. Niiden ehkä määräävin piirre on se, että ovat turkasen äänekkäitä.
 
Feadog Pro -pillejä saa käsittääkseni 10 euron hintaan osoitteen www.feadog.ie kautta. Olen muistaakseni sellaistakin päässyt ponnistamaan, ja ovat ikään kuin toimivia versioita siitä tyylistä, mitä nuo Generationit edustavat. Feadogin sivuilla ei kerrota tästä mahdollisuudesta vieläkään, mutta ne ovat irlantilaisia. Kandee laittaa sinne sähköposti ja kysellä.
 
Yksi erittäin pidetty ratkaisu hyväksi tinapilliksi on todella nättiääninen Cillian O'Brien -nimisen uillean pipes -säkkipillintekijän tuunaama (perus-)Feadog. Sitä ei tuo Suomeen kukaan tukuittain, markkinat kun ovat täällä valitettavan vähäiset. Postitse löytyy ainakin tuolta:
http://www.thelivingtradition.com/w … e?cart=1188114618628127&sku=WH10053
Luultavasti myös Ennisissä sijaitseva Custy's Music (www.custysmusic.com) lähettää kuin tilaa.
 
Mulla on itselläni puinen tinapilli ja onhan se varsin mainio soitin. Hyvästä tinapillistä ei kuitenkaan nähdäkseni tarvitse maksaa ihan älyttömästi ja jos puu ei ole materiaalina ykkösvalinta, niin saadakseen hyvän ei tarvitse hankkia _puista_ _tina_pilliä. ;) Jos meinaa hankkia hintavamman pillin, niin kannattaa vähän surffailla: www.chiffandfipple.com -sivustolla on päättömästi informaatiota niin toimitettuna sisältönä kuin foorumilla (suora osoite chiffboard.mati.ca). Yksityisviestillä voinee muakin häiritä, olen ehtinyt pariin tinikseen puhkumaan.
 
Hips.
 
Armando Bugari
30.08.2007 22:00:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuleekohan tämä nyt pahasti myöhässä...
Mulla on itselläni puinen tinapilli ja onhan se varsin mainio soitin. Hyvästä tinapillistä ei kuitenkaan nähdäkseni tarvitse maksaa ihan älyttömästi ja jos puu ei ole materiaalina ykkösvalinta, niin saadakseen hyvän ei tarvitse hankkia _puista_ _tina_pilliä. ;) Jos meinaa hankkia hintavamman pillin, niin kannattaa vähän surffailla: www.chiffandfipple.com -sivustolla on päättömästi informaatiota niin toimitettuna sisältönä kuin foorumilla (suora osoite chiffboard.mati.ca). Yksityisviestillä voinee muakin häiritä, olen ehtinyt pariin tinikseen puhkumaan.
Hips.

Alkoi yhtäkkiä kiinnostaa tinapillin hankinta. Inhoan (heheheh) muovisia soittimia; voitko kertoa puisen tinapillin omistajana, mitä eroa on saundissa näihin metalli- ja muoviputkiin ja vaatiiko pilli jatkuvaa huoltoa ? yljyämistä - puulajit ym. Kaikki omakohtainen fiilinki tervetullutta!
 
Soitan nokkahuiluja, mutta kaverit; irlantilais-maahanmuuttaja-veijarit motkottaa väärästä tonaamisesta.
 
-Kiitos, jos viitsit vastata-
 
Aivokalvo
17.09.2007 09:45:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Loistavaa tekstiä Teroeinari!
 
Täytyy ehdottomasti laittaa hetimiten muutama pilli tilaukseen vaikka amerikanmaalta, nykyään on niin helppoa tuo kansainvälinenkin kauppa.
 
Ehkä palaamme aiheeseen soittovinkkien yms. merkeissä jahka pillit on hallussa.
 
"Lähellä reunaa, varrella virran"
Armando Bugari
22.09.2007 15:54:18 (muokattu 22.09.2007 15:57:10)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ostin ensimmäisen tinapillini eilen: Clarke Original (D). Star of the County Down tuhisee jo ihan mukavasti.
 
Jkob
02.10.2007 12:40:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pitänee uusi ostaa, vanhat on jo niin lommoilla ettei saa kunnolla tukittua reikää. Myös laatuun tekisi mieli panostaa tällä kertaa enemmän (tosin vanhatkin on ihan Clarkeja ettei siinä mitn.) Mutta muutenkin askarruttaa muutama asia; messinki vai nikkeli? Puista katselin mutta Suomesta ei oikein saa ja ulkomailta en (vielä) ajatellut tilailla.
 
Myös jotain hyvää tinapillin soittoon syventävää kirjaa kaipailisin, onko suosituksia?
 
Wanking is timeless
wienie
12.10.2007 17:34:04
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hmm, aloin tätä lukiessa miettimään että pitäisikö itsekin hankkia uusi tinapilli. Tähän asti olen pärjännyt Irlannista ostetulla Generationilla jossa on muovinen suuosa, mutta en nyt osaa sanoa onko tuo niin hyvä kun ei ole ollut vertailukohdetta...
Onko puisissa pilleissä kovinkin erilainen ääni? Ja onko se hiljaisempi?
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «