Bassot ›

Monella meistä on ollut monia bassoja ja jotkut ovat olleet parempia, jotkut huonompia. Siispä:
 
- mikä vaikuttaa siihen että bassosta tulee se mieluisin käyttöbasso?
- miksi taas toiset lähtevät kiertoon?

Monella meistä on ollut monia bassoja ja jotkut ovat olleet parempia, jotkut huonompia. Siispä:
 
- mikä vaikuttaa siihen että bassosta tulee se mieluisin käyttöbasso?
- miksi taas toiset lähtevät kiertoon?
 
Miullahan noita bassoja ei ole ollut montaa, mutta ainakin Warren kohdalla vaikutuksen teki basson istuvuus ja se, että siitä sai aika vähällä vaivalla sen omalta tuntuvan soundin ulos, eli ajatus siitä miltä minun soittoni tulisi soundillisesti kuullostaa ja se miltä se Corvetella kuullosti/kuullostaa olivat alusta asti todella lähellä toisiaan.

Oman bassosouvin perusteella tiedän esmes suht hyvin millaiset speksit bassossa saisi olla. Tarkoitan kaulan profiilia, otelaudan leveyttä, kieliväliä yms. Myös jossain määrin sähköpuolen osalta on kehittynyt tiettyjä kriteereitä.
 
edit: jos tarkemmin pitää paljastaa, niin tosiaan presarin mitat edelllä mainituissa spekseissä ovat aika optimaaliset. Sähköpuoli passiivia, mikkien määrällä ja mallilla ei niin väliä oikeastaan. Suosin tummia mikkejä, mutta tulee sitä soiteltua kirkkaammillakin tästä huolimatta.

..mikä vaikuttaa siihen että bassosta tulee se mieluisin käyttöbasso?
 
Alkujaan Jatsariin tuli kiinnitettyä enempi huomiota, kun niin monilla "guruilla" oli sellainen....
Mutta nopeesti rupes ittekin huomaamaan, että siinähän on saundi kohillaan,
komeahan se on kuin mikäkin ja vielä ihan ok soitella.
 
Pe...leen kallis se kyllä oli, siis jo sillon joskus.
 
miksi taas toiset lähtevät kiertoon?
 
Ei oo moni lähtent. Emmie tiiä, ehkäpä mulla oli toinen samanlainen mutta pareen
tai ihan v...kseni niinku Räty joskus sanoi.
 
mitä olet oppinut
 
En kertakaikkiaan mitään.

Itselleni vastaten...
 
- mikä vaikuttaa siihen että bassosta tulee se mieluisin käyttöbasso?
 
- Ergonomia: jos basso on hyvä pidellä ja helppo soittaa niin se on aina plussaa
- Soittotuntuma: okeas käsi löytää hyvän paikan, kaulan muoto on itselle hyvä ja "body resonoi", eli soitin tuntuu vastaavan käskyihin
- saundi: hyvälle saundille antaa jo paljon anteeksi edellisiä puutteita
- GAS-factor: "tällaista mie oon aina halunnu", ja kun tietää miten hankalaa sitä on ollut hankkia, ei siitä ihen helposti luovu (esim. -72 Telebass)
 
- miksi taas toiset lähtevät kiertoon?
 
- saundi ei miellytä
- on toinen samanlainen, mutta parempi
- humppamiehen tyyliin: vaihtobasso, pitää välirahan siedettävänä

- mikä vaikuttaa siihen että bassosta tulee se mieluisin käyttöbasso?
 
-kaulan profiili
-soittotuntuma (tykkään et actionin saa tosi matalaks)
-soundi
-balanssi hihnassa roikutettaessa
-kaulan viimeistely (tämän modaan kyl itse, jos basso on muuten ok...)
 
- miksi taas toiset lähtevät kiertoon?
 
-kts.yllä
-GAS

Hollstro ja Kallekorvola ovat jo sanoneet kaiken, mitä olisin sanonut :)
 
Mulle ainakin se kaulanleveyden maksimi on tuo Warren standardi 38,5 mm. Sen leveämmällä mun on vaikea soittaa. Paksuudella ei ole niin suurta väliä.
 
Mikin / mikkien paikka vaikuttaa myös. Mulle pitää olla joko taka- tai etumikki, "keskimikkisellä" kuten esim. Presarilla soittelu tuntuu vaikealta.

Mulla ei oo lähteny kiertoon kuin kaksi ekaa bassoa. Sen jälkeen tiesin jo mitä haluan bassoltani ja jazzbasso oli juuri oikeanlainen, pienillä modauksilla muuttunut omimmaksi. Mun mielestä soittimien vaihteleminen ei tuo välttämättä sitä oikeanlaista vehjettä käteen. Mulle Fender on sellanen hyvä lähtökohta bassossa, hyvät puut, hyvän näkönen, istuu käteen. Sitten osia vaihtelemalla voi muokata soittimesta juuri itselleen sopivan. Modailu kunniaan. Ja tässä myös syy miksi mun ei kannata ostaa miljoonan euron vintagevehkeitä. Ei niitä voisi modailla. Tai vois mutta...
Mä en usko laittavani mitään bassojani enää kiertoon, kaikissa on joku hyvä asia mikä on saanut pitämään ne tähänkin asti, joten olkoot siinä.
 
Oppinut oon ehkä sen että pitää jotenkin tietää mitä haluaa bassoltaan ja miten siitä saa sellaisen. Mä haaveilen toisen presarin hankkimisesta ja harkitsin jo teettämistä mutta totesinpa sitten että kaikki ne ominaisuudet mitä mä haluan löytyvät Billy Sheehan Signaturesta joten sellainen tulee taloon joskus.

Oppinut oon ehkä sen että pitää jotenkin tietää mitä haluaa bassoltaan ja miten siitä saa sellaisen. Mä haaveilen toisen presarin hankkimisesta ja harkitsin jo teettämistä mutta totesinpa sitten että kaikki ne ominaisuudet mitä mä haluan löytyvät Billy Sheehan Signaturesta joten sellainen tulee taloon joskus.
 
Höh, vasta nyt sanot. Tossahan ois.
 
Mulla on pyörähtänyt reilu kolmekymmentä bassoa, ja syytän tästä kierteestä vain ja ainoastaan m.nettiä. Pääpiirteittäin speksit ovat alkaneet kuitenkin löytyä.
 
-21+ nauhaa
-Kaksi mikkiä, joko humppareita puolituksella tai J-mikit
-n. presaripaksuinen kaula
-Vaahteraotelauta / hyvälaatuinen ruusupuu / wenge. En vaan diggaa perinteisestä ruusupuusta, jota nykyään käytetään tehdasbassoissa.
-Useimmiten viisi kieltä, tosin nykyään olen oppinut vallan hyvin soittamaan neljällä.
-ohitettava aktiivielektroniikka, passiivimikit
-Ergonomia (pieni masuviisto saisi olla, kun olen tuota vatsaa tässä kerännyt)
 
-Tietty se ulkonäkö on plussaa. Yhden basson olen laittanut kiertoon sen takia, että väri oli loppujen lopuksi ihan hirveä, vaikka muuten oli loistava basso.
 
Bassoja lähtee kiertoon hetken mielijohteesta ja GASin takia, vielä ei ole ihan "sitä omaa" löytynyt. Toisaalta tässä on oppinut vetämään tarvittaessa millä vaan.

- mikä vaikuttaa siihen että bassosta tulee se mieluisin käyttöbasso?
 
Soitettavuus, soundi ja ulkonäkö. Soitettavuutta on on esim.
- paino, mitä kevyempi, sitä parempi
- kaulan dimensiot
- kieliväli
- ergonomia
- yksinkertaisuus (ei liikaa sädettävää)
- toiminnallisuus, vireessä pysyminen
 
Muita vaikuttavia tekijöitä on esim. originaalisuusaste, mojo, vintagoituminen, miltä basso ja mies näytää peilissä yms.
 
- miksi taas toiset lähtevät kiertoon?
- jos johonkin bassoon ei tule tartuttua halukkaasti, saa se mennä. Eli mahdollisesti joku ylläolevista jutuista kusee.

Nuorempana ei ollut tarpeeksi kokemusta ja tietoa eri bassoista. Tuli vaan summa mutikassa ostettua mitä sattui halavalla saamaan. On helppoa olla jälkiviisas ja odeta, että kumpa olisin heti aluksi ostanut sen hyvän ja kevyen Presarin. Se olisi toivon mukaan mulla vieläkin.
 
Sen nyt ainakin olen oppinut bassoista, mistä EN tykkää. Yäk-lista:
- aktiivimikit ja -etuset
- liian kapeat ja ohuet kaulat
- kaulapainoisuus
- liian painava peli
- yli 4-kieliset on mulle täysin turhia
- onnettomat mikit, rähinää pitää olla edes jonkun verran
- mikit eivät saa kiertää tai vinkua särökäytössä
Muuten ihan kaikki kyllä kelpaa. Varsinkin omituiset ritsat.

Monella meistä on ollut monia bassoja ja jotkut ovat olleet parempia, jotkut huonompia. Siispä:
 
- mikä vaikuttaa siihen että bassosta tulee se mieluisin käyttöbasso?
- miksi taas toiset lähtevät kiertoon?
 
Ei saa olla kaulapainoinen, otelauta saa olla vaikka kuinka leveä, mutta bassokitaran kanssa kaula ei saa olla liian paksu. Kontrassa paksu kaula on taas ihan ok. Fiilis.
 
Fiiliksestä en tiedä tarkkaan mistä se lähtee, mutta pitopeleiksi tuntuisi valkkautuneen pelkkiä omatekoisia.
 
Kiertoon on siis lähteneet suurin osa itse tehdyistä ja kaikki ostobassokitarat tota Neuvostoliiton ritsaa lukuunottamatta. Laatu ei siis ole millään tavalla olennaisin juttu siinä mikä jää ja mikä lähtee. en ole varmaan oppinut yhtään mitään. :)

Monella meistä on ollut monia bassoja ja jotkut ovat olleet parempia, jotkut huonompia. Siispä:
 
- mikä vaikuttaa siihen että bassosta tulee se mieluisin käyttöbasso?
 
Mieluinen soittotatsi ja mieluisat soundit.
 
- miksi taas toiset lähtevät kiertoon?
 
Ne eivät jostain syystä kaikilta osin täytä noita yllä olevia vaihtoehtoja.
Tai sitten käteen osuu basso, joka on em. ominaisuuksiltaan nykyistä parempi ja hinnaltaan sopiva.

En tiedä olenko varsinaisesti oppinut mitään, mutta asenne bassoihin ja muuhun roinaan on muuttunut suuntaan jos toiseenkin vuosien varrella. Milloin on menty tunteella, milloin tieteellä, milloin olen haaveillut siitä yhdestä oikeasta, milloin taas haikaillut mittavan bassokokoelman perään.
 
Loppujen lopuksi olen kuitenkin päätynyt sangen pragmaattiseen katsantokantaan: minulle basso on sittenkin vain työkalu. Totta kai niistä on kiva jauhaa paskaa täällä ja muualla ja käydä Torilla silloin tällöin ihmettelemässä mitä sinne on ilmaantunut, mutta viime kädessä soittamisen ja musiikin ilo on jossain ihan muualla.
 
Ainakin omalla kohdallani magia, mojo, groove tai mikälie löytyy omasta sydämestä, jos on löytyäkseen. Yksikään omistamani basso ei ole soinut itsekseen, tehnyt minusta parempaa soittajaa tai auttanut ymmärtämään musiikkia syvällisemmin. Hetkellistä hyvänolon tunnetta uudet lelut toki tuovat, mutta pian sekin karisee ja jälleen tajuaa, miten vähän tavaralla oikeasti on merkitystä. Minulle soittamisen hienous on se, että tuntee olevansa yhtä muun bändin ja jopa yleisön kanssa. Noissa tilanteissa kamat ja niiden merkitys häipyvät täysin ja jäljelle jää puhdas musiikki.
 
En väitä, että olisi ihan sama millä sitä soittaa, mutta loppupeleissä ainakin omat kriteerini ovat sangen väljät ja liityvät enemmän käytännön keikkakelpoisuuteen kuin johonkin soundillisiin hienouksiin, ulkonäköön tai vaikeasti määriteltäviin fiilisjuttuihin. Uskallan väittää että pystyn vetelemään hyvillä fiilareilla ja musiikin kärsimättä, kunhan basso
 
-pysyy vireessä
-on siedettävissä säädöissä (hienovire, kielten korkeus)
-ei hurise, rätise tai pätki
 
Toisin sanoen, kunhan soitin ei suoranaisesti estä tai haittaa luovaa toimintaa, se on minulle tarpeeksi hyvä.

En väitä, että olisi ihan sama millä sitä soittaa, mutta loppupeleissä ainakin omat kriteerini ovat sangen väljät ja liityvät enemmän käytännön keikkakelpoisuuteen kuin johonkin soundillisiin hienouksiin, ulkonäköön tai vaikeasti määriteltäviin fiilisjuttuihin. Uskallan väittää että pystyn vetelemään hyvillä fiilareilla ja musiikin kärsimättä, kunhan basso
 
-pysyy vireessä
-on siedettävissä säädöissä (hienovire, kielten korkeus)
-ei hurise, rätise tai pätki
 
Toisin sanoen, kunhan soitin ei suoranaisesti estä tai haittaa luovaa toimintaa, se on minulle tarpeeksi hyvä.
 
Tässähän tämä tyhjentävästi on!!! Plussan painoin...

- mikä vaikuttaa siihen että bassosta tulee se mieluisin käyttöbasso?
 
vastaus:
Basson pitää olla 70-luvulta, näyttää hyvältä (eli siltä että se on 70-luvulta), sitä pitää pystyä soittamaan ilman vaikeuksia ja sen pitää soundata vähintäänkin kohtuullisesti. Tällä hetkellä on menossa kaksintaistelu Guild B-302 -79 vs. Fender Jazz Bass -78. Molemmat saavat peliaikaa. Gibson Ripper on tipahtanut vaihtopenkille.
 

 
- miksi taas toiset lähtevät kiertoon?
 
vastaus:
Ne eivät täytä edellämainittuja kriteerejä.

mikä vaikuttaa siihen että bassosta tulee se mieluisin käyttöbasso?

vastaus:
Kun soittaa 3 vuotta muovibody Mayalla (lyhyt kaula, jazz/jaguar tai joku mukaelma). Kun sitten ostaa oikean basson, tässä tapauksessa Yamaha BB1000s niin ei siinä muuta tarvita. Yamahalla vedelty kohta 20 vuotta.

 

- miksi taas toiset lähtevät kiertoon?
Kun koittaa ekan kerran jotain muuta bassoa kuin Mayaa... niin ei jäänyt kyllä ikävä. Vaikka jollain perverssillä tavalla haluaisin sen vielä takaisin.

MOI
 
Olen huomannut ensivaikutelman tärkeyden. Jos basso tuntuu heti siltä, että "se on siinä", niin se tuntuu myös myöhemmin erinomaiselta. Eli jonkinlanen vaisto/kokemuspohjainen arviointi muutamassa kymmenessä sekunnissa.
Toimi mm. noiden Squiereitten ja WAL-bassojen kanssa. Myös mm. Fodera ja Ken Smith bassot saivat armon. Päinvastoin on käynyt mm. -yhtä lukuun ottamatta- kaikkien Warwickien kanssa. Ja kokeilin ekaa Saksassa joskus 80-luvun puolivälissä.

Ehkä suurimman opetuksen antoi Alembic Series I, josta kuvittelin saavani basson jota ei tarvitsisi ikinä vaihtaa. Ostin käytettynä, ja lainarahoilla.
 
Yllättäen kelvoton soitin. Ei nimittäin pysynyt keikoilla vireessä, ei sitten millään. Hikisissä klubeissa kuumien spottien alla kaula virkesi elämään omaa elämäänsä. Setin aikana oli pakko ottaa varabasso (halpis-Presari) kehiin, kun Allulla joutui ruuvaamaan virettä kesken biisien, ja bändikaverit alkoivat luoda outoja silmäyksiä. Soundin puolestahan se oli periaatteessa "monipuolinen", kun kotona tai studiossa väänteli potikoita, mutta niitä soundeja oli vain vaikea saada istumaan bändikokonaisuuteen. Se kuulosti aina "aktiiviselta", en saanut siitä sellaista vähän sumeaa, tuhtia perusbotnesointia kuin Presarissa on. Keissi oli iso kuin murkkunarkkarin arkku, ja kun siinä kulki myös painava virtalähde Lauttasaaren sillan ylittäminen kovassa tuulessa oli lähes ylivoimaista. Alkoi tuntua, että ei ollut kovinkaan käytännöllinen valinta.
 
Vuoden verran sinnittelin, koska olihan se sentään Alembic, jonka piti olla niin kova peli. Helmiäistäkin oli vaikka kavereille jakaa. Lopulta luovutin ja totesin, että ei prkl, tämä beisi ei ole kyllä rokkia eikä meitsiä varten tehty. Löysin ulkomailta ostajan, ja sinne meni, lycka till. Suuri oli helpotuksen tunne. En ole enää sen koommin mitään "hienoja" bassoja havitellut.
 
Muitakin opettavaisia tapauksia on ollut. Nykyisin tällainen basso on minun mieleeni:
 
- passiivielektroniikka
- pulttikiinnitteinen kaula
- ei eksoottisia puulajeja
- ei eri puiden laminointia (hiilikuitua saa olla)
- ei mitään "satin"-finishiä, vaan kunnolla lakkaa
- järeät virityskoneistot ja tallasysteemit
- ei kullattuja osia
- hillitty, perinteinen muotoilu
 
Nämä kriteerit siis sellaisten itsestäänselvyyksien lisäksi kuin että pelin pitää soida mahd. tasaisesti koko kaulalta, ja olla hyvin säädettävissä, jne.