Media ja viihde ›

Tuo kyllä ja se (muistaakseni lopussa tuleva) "I am not an elephant! I am not an animal! I am a human being! I am a man!" -kohta.
 
Se kahvittelukohtaus oli mulle se pahin, mutta tuo "I am not an animal" meni aivan pilalle Police Squad-sarjaa katsoessa...
 
Leijonakuninkaasta kohtaus, jossa ilkeä Scar tappaa leijonakuninkaan, laittoi ekaa kertaa nähdessä tipan silmään. En ilkeä paljastaa minkä ikäinen olin tuolloin.
 
Minä olin sentään vasta 31-vuotias.

Last Of The Mohicans:issa on myös useampikin liikuttava kohtaus. Mm. tämä:
 
http://www.youtube.com/watch?v=VwOKnVt-2z0
 
Sen lisäksi että kyseessähän on yksi maailman parhaista leffoista!

http://www.leffatykki.com/pages/ind … p?submit=review&elokuva_id=2039
 
Aihe toi mieleen tämän Jean-Jacques Annaudin ohjaaman luonto-seikkailuelokuvan Karhu, joka nuorena itketti muistaakseni useaan otteeseen. Nyt en ole leffaa vuosiin nähnyt niin en osaa sanoa onko sama sentimentaalisuus tallella.

Valitettavasti suomijulkaisua ei DVDllä löydy, joten joudut tyytymään veehooässään tai tilaamaan importin.
Ihmeellistä ja valitettavaa että Disney ei ole tuota täällä julkaissut.
 
No pääasia että ymmärtää sitä Lontoon kieltä. Eli katsoa se ilman Suom. tekstitystä :)

Itken parhaimmillani missä elokuvassa tahansa, mutta "I am Sam", jossa Sean Penn esittää kehitysvammaista miestä jolla on pieni kehitysvammaton tytär, on elokuva jossa kyllä tulee sitä porua ja ihan syystäkin.

Itken parhaimmillani missä elokuvassa tahansa, mutta "I am Sam", jossa Sean Penn esittää kehitysvammaista miestä jolla on pieni kehitysvammaton tytär, on elokuva jossa kyllä tulee sitä porua ja ihan syystäkin.
 
Tää on kyllä kaikkein pahin. Ei ole pitkäaika kun tuli launantai-iltapäivällä telkkarista ja muutenkin kun krapulassa on herkässä tilassa niin vesi valui norona silmistä, sanoi tai teki Sean Penn roolissaan sitten mitä vain.

Ei ole varsinaisesti elokuva, mutta 10-osaisen Band of Brothers-minisarjan (Taistelutoverit) viimeisen jakson loppu sai kyllä herkistymään. Vedet silmissä sitä tuli katseltua, kun sodasta selvinneet pelaavat baseballia samalla kun Wintersin ääni kertoo miten kullekin kävi sodan loputtua.

Commando.
Virhe! Tyhjä tai liian lyhyt kirjoitus!

LOTR: Kuninkaan Paluun loppu (kun porukka kumartaa hobiteille + satamakohtaus)
 
No tämähän se. Katsomiskerrasta toiseen se vaan jaksaa liikuttaa. Heti siinä Aragornin "You bow to no one" (tjsp) linjan jälkeen alkaa tippaa tulemaan poskelle.

Charlotte's Web. Uskomattoman surullinen elokuva, pienenä tota tuli katottua mut nykyään en sitä voi kattoa vaikka maksettais. Hirvee masennus ja vollotus vaa alkais.
 
http://www.imdb.com/title/tt0070016/

http://www.leffatykki.com/pages/ind … p?submit=review&elokuva_id=2039
 
Aihe toi mieleen tämän Jean-Jacques Annaudin ohjaaman luonto-seikkailuelokuvan Karhu, joka nuorena itketti muistaakseni useaan otteeseen. Nyt en ole leffaa vuosiin nähnyt niin en osaa sanoa onko sama sentimentaalisuus tallella.
 
Tämän kävin aikanaan katsomassa isoveljen kanssa leffoissa ja vetistelin. Luontojutut muutenkin myöhemmin joskus. Ainakin kotimainen Umur ja eräs surullinen kohtaus siinä sai liikuttumaan.

En ole koskaan itkenyt elokuvan takia. En kai ole ainoa?
 
Et. Olen kyllä saanut jonkuntasoisia tunnekuohuja, mutta itkenyt en ole.
 
Juu joo jaa, American History X aiheutti kyllä karuja fiiliksiä.

The Straight Story saa aina tipan linssiin. Niiiin kaunis elokuva.
 
Täältä kans komppausta tälle. Aina sitä vaan liikuttuu siinä loppukohtauksessa (ja nyt nousee karvat käsissä pystyyn), kun ne papat istuu siinä porstualla. Sanoja ei tarvita ja kaikki on aivan hemmetin hienoa. Niitä harvoja elokuvia, joissa kyynekanavien aukasijana ei toimi kuolema, tai muu surulinen asia. Siinä on vaan niin onnellinen niiden pappojen puolesta. Ehkä elokuvahistorian täydellisin hetki. Helvetti. Snif.
 
EDIT: Lisäys