Yleistä keskustelua musiikista ›

My Dying Briden Like the Gods of the Sunin ja 34.788%...Completen ero on aika suurehko.

My Dying Briden Like the Gods of the Sunin ja 34.788%...Completen ero on aika suurehko.
 
Ja vastaavasti 34.788%...Completen ja The Light at the End of the Worldin.

Smashing Pumpkins.
 
Goottipopin ja psykedeelisen hippigrungen sekoituksesta turboahdettuun "Zeppelin ja Black Sabbath kohtaa Queenin, Cheap Trickin ja Bostonin"-jyrään, josta tarkennettiin lisää stadionin suuntaan, jonka jälkeen öisen avaruusfolkin kautta täysin överiksi vedettyyn goottihevioopperaan.

Entä pulp? Kuinka moni edes tietää että bändi julkaisi ensimmäisen levynsä 1983? =)

Kyllä tuo Ulverin kulkema tie on meikäläisen mielestä paras esimerkki tästä. Kveldssanger - Nattens madrigal - Themes on aika hurja kaari 3-4 vuoden ajalle.
 
Ei auta muu kuin kompata vaikka sanana se vähän vituttaakin.
 
Ulverin jälkeen tuli Ephel Duath mieleen. Muutosta konerumpuisesta bläkkishassuttelusta (Phormula) jazz-vetoiseen proge/hardcore/metalliin (The Painter's Palette) voidaan pitää aika merkittävänä. Seuraava levy Pain Necessary To Know jatkoi taas oudommalla linjalla, missä kappaleilla ei ole järkevää rakennetta vaan jatkuvasti poukkoillaan paikasta toiseen. Seuraavan levyn uskoisin taas olevan jotain aivan erilaista, jos ei lasketa lukuun tässä välissä ilmestynyttä remix-levyä Pain Necessary To Knowista. Bändin koostumushan on tätä nykyä kitaristi, rumpali ja laulaja.
 
Muita mieleen tulleita:
 
Julee Cruise: The Voice of Love -> The Art of Being a Girl. Hämärästä jazzista lounge-vaikutteiseen trip hopiin. Ekat levythän olivat hyvin pitkälle David Lynchin ja Angelo Badalamentin luomuksia ja The Art.. ensimmäinen rehellinen Juleen soololevy.
 
Entombed: Same Difference -> Uprising. Paikoin jopa alternativemaisesta rokkenrollista takaisin likaisempaan hevirokkiin. Njoo.. eipä nuo sittenkään niiiin kaukana toisistaan ole :| Mutta ote on kyllä Uprisingillä vahvasti metallisempi.
 
Xysma muutti tyyliään oikeastaan joka levyllä, paitsi Deluxesta ei pysty sanomaan juuri mitään kun levyä ei ole löytynyt sitten mistään. Musiikki lähti 90-luvun taitteen varhaisen Carcassin tyylisestä visvaisesta grindcoresta jatkuen paikoin progehtavaankin death'n'rolliin ja edelleen stonerrokkauksien kautta vuoden 1998 Girl On The Beachin rentoon brittipop/rockiin. Siinä on matkaa. Ja jokaisesta levystä tykkään ihan saakelisti. rip Toni Stranius.

Xysma muutti tyyliään oikeastaan joka levyllä, paitsi Deluxesta ei pysty sanomaan juuri mitään kun levyä ei ole löytynyt sitten mistään.
 
Deluxe on kuin Lotto, vain karjumislaululla ja aavistuksen "raskaampi" eli keskitempoista matskua ja Lotto on kyllä looginen jatkumo sille kuten First and magical oli Yeahille.

Covenant: Nexus Polaris -> The Kovenant: Animatronic
 
Melodisesta black metallista industrial metalliin. Kummatkin kovia levyjä.

Beheritin muutos dark-ambienttiin oli aika tyylillisesti suht merkittävä (vrt. Oath of Black Blood & Drawing Down the Moon vs. H418ov21.C & Electric Doom Synthesis)
 
Myös Celtic Frostin Cold Laken tiedetään hämmentäneen ko. yhtyeen aiempia tuotoksia diggailleita pitkätukkia.

Myös Celtic Frostin Cold Laken tiedetään hämmentäneen ko. yhtyeen aiempia tuotoksia diggailleita pitkätukkia.
 
Ja bändiä itseäänkin :)

Blur on muuttunut hyvinkin paljon levyjensä välillä. Leisuren, Modern Lifen, Parklifen ja Great Escapen poppailuista oltiin kaukana vuonna 1997 kun bändin nimikkoalbumi ilmesty. Ja 13 oli hyvinkin erilainen albumi kuin Blur. Think Tank taas erilainen kuin 13. Neljä ensiksi mainittua ovat myöskin hyvin erilaisia levyjä keskenään.

Groove metallista puheenollen, taitaa suurin hyppy löytyä tuolta Panteran leiristä 90-luvun alussa kun lähes kymmenen vuoden glamrockittelun jälkeen heittivät suunnan päinvastaiseen suuntaan groovavaan tuplabasarihevin suuntaan karjuntavokaaleilla.
 
Näihin korviin Cowboys From Hell-levyllä on hyvinkin paljon kasarimeininkiä. Ei varsinaisesti imagossa mutta itse musiikin puolella.

Näihin korviin Cowboys From Hell-levyllä on hyvinkin paljon kasarimeininkiä. Ei varsinaisesti imagossa mutta itse musiikin puolella.
 
Ja itse asiassa kun vertaa hyppyä 1988:n Power Metalista 1990:n Cowboysiin, ei ero ole hirvittävän suuri. Ehkä suurempi ero voisi löytyä tuosta I Am the Nightilta Power Metaliin mentäessä, muttei sekään kovin suuri. Melkein voisi jopa sanoa, että luonnollinen kehitys.

Ja bändiä itseäänkin :)
 
Noh, nyt on onneksi palattu jo ruotuun.

Eikös Ministry tehnyt lähinnä diskoa 80-luvulla ja siirtyi sitten ns. industrialin pariin 90-luvulla?

Korn
take a look in the mirror -> see you on the other side
todellinen pykälä oli tässä.. aivan uusi suunta jne
mutta tämä uusin Untitled hyppäs kärkilistoille Kornin levyissä (omalla hyllyllä). See you on the other Side on aivan "kuraa" (vaikka ei ole kuraa) tämän vierellä.
 
ja aikoinaan oli Issues -> Untouchables se "kammottava" hyppy. mutta ei enään tunnu missään.. hyvään suuntaan ovat pojat kehittyneet tämän uuden levyn myötä *peukku*

Evergreyn The Inner Circle - Monday Morning Apocalypse. Helkkarin kovasta proge-mitälie fiilistelymetallista poppiskertsien ihmeelliseen maailmaan. Ei näin.

Minun mielestäni Nick Caven kehitys pimeästä rähjääjästä tyylikkäiden pianoballadien tulkitsijaksi on aika iso. Kehitys etenee jopa hyvin lineaarisesti, joiltakin albumeilta löytyy kumpaakin ääripäätä ja viitteitä toisistaan.
 
EDIT: Anathema vaihtoi myös aika tyylikkäästi death doomista maalailevaan rock-ilmaisuun.

Modern Loversin eka LP on tummaa, John Calen tuottamaa punk meininkiä ( punk melko vanhan liiton tyyliin, ei HC mielessä ). Kakkos levy on akustisia lastenlauluja, Wheels Of A Buss Go Round And Round ja silleen, tai vaiks instrumentaali hitti Egyptian Reggae.

Opeth: Deliverance ja Damnation. Yksi rajuimmista O-levyistä 10-minuuttisine biiseineen --> puoliakustinen 70-luvun progen suuntaan kumartava tunnelmalevy.
 
Pink Floyd muuttui myös suuren askeleen Animalsin ja The Wallin välillä.
 
Nämä ainakin tulivat mieleen..