pekezu 13.08.2007 23:17:10 | |
---|
Kyllästyminen iban viisikieliseen alkaa olla lähellä, ja nyt haen uutta tuttavuutta nelikielisistä. Budjetti on siinä 400-500e pintaan, vähempi parempi. Silmääni iski otsikon mukainen vehje, ja mieltä alkoi askarruttaa onko kyseinen kapistus hankinnan arvoinen? Ulkonäöstä pidän laitteessa huomattavasti. Mutta kuten totuttua myös toiminta, saundi, soitettavuus ja laatu merkitsevät, huomattavasti. Soittelen metallibändissä mutta cleanina kuitenkin, joten säröllä ei nyt olla peittelemässä saundia. Hakusessa on suhteellisen muokattava saundi, mielellään mukavasti alapäätä. Eli onko Rockbassista peliksi, kannattaako sellainen ostaa käytettynä vai odottaa oikean warren pilkkahinnalla myyvää hyvää haltiatarta? PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa |
TommiW. 14.08.2007 07:28:30 | |
---|
Suosittelen käymään testaamassa rockbassia, jos vaan on mahdollisuus. Oman kokemukseni mukaan ovat ihan OK-vehkeitä, muttei niiltä kannatta samaa fiilistä välttämättä odottaa kuin "aidosta" warwickista. Muusikoiden.netin Torilta on löytynyt paljon hyviä warwickeja järkihintaan, ja kurssi niillä tuntuu tällä hetkellä olevan aika järkevä, eli ylihintaa harvemmin pyydetään. Suosittelisin vielä malttamaan, tuolla 500€ tai vähän yli voi jo saada aidon Fortressin, jos säkä käy. "onko vesinokkaeläin
esimerkki ID-hypoteesin
improvisaatiosta?" |
pekezu 14.08.2007 09:16:29 | |
---|
Jep, sellaisenkin olen nähnyt, valitettavasti ei näy enää. Tuohon hintaan ei tietysti ihan aitoa warre-fiilistä voi saada, siis rockbassin hintaan, mutta jos nyt sellaisen suht kelvollisen pelin saisi. PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa |
pekezu 14.08.2007 14:54:54 | |
---|
Mielenkiinnosta, thomann sanoo tuon Fortressin bodyn olevan Alderia (mitä lie suomeksi?), mutta Rockbassin omat sivut ja Musamaailman sivut sanovat sen olevan Swamp Ashia, joka käsittääkseni on leppää. Kumpikohan noista mahtaa olla oikea? Luulisi, että valmistajan sivut ainakin kertovat oikein, mutta voiko noissa olla jotain eroja sen mukaan mitä tuotantoerää ne ovat? PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa |
TommiW. 14.08.2007 15:15:36 | |
---|
Mielenkiinnosta, thomann sanoo tuon Fortressin bodyn olevan Alderia (mitä lie suomeksi?), mutta Rockbassin omat sivut ja Musamaailman sivut sanovat sen olevan Swamp Ashia, joka käsittääkseni on leppää. Kumpikohan noista mahtaa olla oikea? Luulisi, että valmistajan sivut ainakin kertovat oikein, mutta voiko noissa olla jotain eroja sen mukaan mitä tuotantoerää ne ovat? Bzzzt. Swamp Ash on suosaarnea. Alder leppää. "onko vesinokkaeläin
esimerkki ID-hypoteesin
improvisaatiosta?" |
pardy 14.08.2007 19:03:03 | |
---|
Bzzzt. Swamp Ash on suosaarnea. Alder leppää. Näin. Ja Thomann nyt on noin niin kuin lähtökohtaisestikin informaatiolähteenä todella kyseenalaistettavissa. |
pekezu 14.08.2007 20:51:20 | |
---|
Noniin, nythän meni siis puut ihan vituilleen. Kumpis noista nyt on oletusarvollisesti parempaa? Swamp ashia veikkailisin, ainakin yleisyyden nimissä, mutta miten on? PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa |
Samu S. 14.08.2007 21:10:37 | |
---|
Noniin, nythän meni siis puut ihan vituilleen. Kumpis noista nyt on oletusarvollisesti parempaa? Swamp ashia veikkailisin, ainakin yleisyyden nimissä, mutta miten on? Kumpikaan ei ole oletusarvoisesti parempaa, leppä ja (suo)saarni ovat sähköbassojen ja -kitaroiden runkopuina molemmat yleisiä ja ilmeisen pidettyjä. Eroja niissä sen sijaan on soundivaikutusten, painon ja ulkonäön osalta. |
pekezu 14.08.2007 21:35:41 | |
---|
Oukei. Kumpis noista on painavampaa ja millälailla saundit eroaa toisistaan? PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa |
Samu S. 14.08.2007 21:41:12 | |
---|
|
pekezu 15.08.2007 22:16:49 | |
---|
Ihan vielä mielenkiinnosta kyselisin, minkälaisia nuo rockbassien kaulat mahtavat olla profiililtaan? Eli ovatko samoissa mitoissa kun aidon warren omat? PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa |
ötzi 15.08.2007 22:34:16 | |
---|
Itse ainakin tykkäsin kovasti lyhytaikaisesti rockbass corveten kaulasta, tuo mieleen semmoisen pesäpallomailan, ja vastaavat munsta täysin aitojen warrejen kaulaa. Hankkiuduin eroon bassosta siksi kun soundi ei ollut sitä mitä odotin, liian hifi IMO Nmittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin Nimittäin |
liian hifi IMO Jees, todella hyvä soittaa, mutta minustakin vähän turhan hifi, kun en tarvisi oikeastaan kuin tonepotikan, eikä sekään ole välttämätön. :) T: Saman basson nykyinen omistaja Jos fortressissa ja corvetessa mitään samaa on, (en ole testannut ensimmäistä) niin sanoisin kyllä, että kultaa. Hintaansa nähden ainakin. Onhan F tietenkin paljon hienompi muotoilultaan. Täydellisimmässäkin naisessa on 150g paskaa. |
kartmaan 16.08.2007 10:48:00 (muokattu 16.08.2007 10:48:41) | |
---|
Hifimäisyyden lisäksi omassa rockbassissa (corvette) pisti silmään pehmeät nauhat. Tuntuu kuluvan melekoisen nopeasti. Varmaanki vaihto aitoon Warreen edessä. Tuon hifimäisyydenkin kanssa kyllä pärjää kun oppii säätämään kamansa. edit: niin, hintaluokassaan nämä soittimet ovat varmasti parhaimmistoa. GOLD- |
Kieppi 16.08.2007 11:34:13 | |
---|
Kalamies #10 >-)))>. Last.fm "You bassists who think your bass isn't loud enough, you're right!" -Geddy Lee- |
pekezu 19.08.2007 22:30:06 | |
---|
Jeh, savonlinnassa tuli soitinkulmassa jotain käytettyä rokkibassoa (tosin corvettea) hiveltyä, ja se miellytti kättä kovasti. Tietysti menin kokeilemaan myös aitoa warrea, ja siihen sitten meni taas tulevat yöunet. Eniveis, rokkibasso tuntui mukavalta, jopa ihan laadukkaaltakin. Saattaa olla, että budjettiratkaisuna sellaisen voisi koittaa käytettynä saalistaa, jos vain sopivaa väritystä omaava kohdalle sattuu. PekkaaTekkaaLaakuPekkaaPaattiSenOnKermaaNekkaaJosOnVeneLakritsaaSadehanSenUpottaa |