Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Media ja viihde »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: HBO:n kaikki tuotannot Ylelle
1 2 3
Juugeli
14.08.2007 15:55:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

YLElle merkittävä sopimus HBO-televisioyhtiön kanssa
Julkaistu 14.08.2007, klo 14.18 (päivitetty 14.08.2007, klo 14.24)
 
YLE on solminut ohjelmaostosopimuksen yhdysvaltalaisen HBO-televisioyhtiön kanssa. Hankintasopimus on laajin, jonka YLE on koskaan tehnyt Yhdysvaltoihin.
Ei-kaupallinen tilauskanava HBO tunnetaan maailmanlaajuisesti laadukkaasta, monipuolisesta ja omaperäisestä ohjelmistostaan. HBO:n tuotantoa ovat muiden muassa Sopranos ja Mullan alla.
 
Kolmivuotisella sopimuksella YLE sitoutuu ostamaan kaikki HBO:n uudet televisiosarjat, minisarjat ja elokuvat. Lisäksi YLE saa sopimuksen myötä pääsyn HBO:n laajaan arkistoon. Esimerkiksi Sopranos- ja Mullan alla -sarjojen esittäminen on tulevaisuudessa mahdollista myös YLEn kanavilla.
 
HBO:n ohjelmia aletaan esittää YLEn eri kanavilla vuonna 2008. Niitä esitetään vuodessa vajaat sata tuntia. Tähän sisältyy muun muassa kahdesta kolmeen draamasarjaa, viidestä kuuteen tuntia dokumentteja sekä joitakin televisioelokuvia.
 
YLE Uutiset

 
Hienoa, hienoa.
 
I stayed up all night playing poker with tarot cards. I got a full house and four people died. Steven Wright
DaKiller
14.08.2007 16:02:48
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ohhoh, enpä olisi uskonut joku päivä kehuvani yleä mutta bravo, yle. Teit jotakin fiksua kerrankin, yle.
 
Deino
14.08.2007 16:11:11
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Excellent, just excellent.
 
RocknRoll
14.08.2007 16:27:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tällä hankinnalla Yle varmisti paikkansa parhaana suomalaisena tv-kanavana.
 
Enää ei tarvitsekaan katsoa kuin Simpsonit + satunnaisia muita sarjoja ja elokuvia muilta kanavilta.
 
gandar
14.08.2007 16:28:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Erinomaista, kerrankin televisiomaksulle vastinetta ja HBO:n sarjoja ilman mainoskatsoja.
 
Ceci n'est pas une signature
Ritsie
14.08.2007 16:34:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hienoa hienoa, jos saataisiin vielä loput Rooman jaksot joskus televisiosta niin aijjai.
 
"Vitti sinä se olet sitten aina ja kaikkea järkevää vastaan!" - Alibaba
juuso a
14.08.2007 16:46:03
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Just luin tästä äsken tekstitv:ltä. Tämä on kerrassaan mahtavaa.
 
The only way is up!
Milkop
14.08.2007 16:48:02 (muokattu 14.08.2007 16:48:11)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno juttu, YLE:ltä kerrankin fiksu ratkaisu. Nyt vain Romano-tv ja muu roska huit hittoon ja Sopranos alusta pyörimään, sopivaan aikaan tietenkin.
 
papitsu
14.08.2007 16:51:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno juttu, YLE:ltä kerrankin fiksu ratkaisu. Nyt vain Romano-tv ja muu roska huit hittoon ja Sopranos alusta pyörimään, sopivaan aikaan tietenkin.
 
Joo, Sopranos alusta. En ole viitsinyt keskeltä aloittaa katsomaan ja kovasti mafiajutut kiinnostaa. Ja muutenkin Yleltä aivan loistava teko.
 
PUNK OUT WITH YOUR CUNT OUT!
Thet
14.08.2007 16:55:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Erittäin hieno uutinen. Vielä kun YLE sitten näyttäisi niitä sarjoja ja elokuvia eikä nuukailisi niiden suhteen.
 
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Spawn
14.08.2007 16:57:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Oi saatana. Hienoja päätöksiä on tehty, yleisö kiittää.
 
"Hyvän nopeuden saavuttaminen vaatii paitsi kärsivällisyyttä, myös progressiivisuutta!" -Rumpali Kainuusta
Juzzu
14.08.2007 17:52:34 (muokattu 14.08.2007 18:02:23)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No prkl, tässähän saa tv-lupamaksulle vastinetta!
E: minusta Yleltä on muutenkin tullut laadukasta ohjelmaa. Mutta HBO:t on loistava lisäys.
 
Karhuherra
14.08.2007 18:00:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Uijiujji! Loistava uutinen! Tulee varmaan katottua sata tuntia/vuosi enemmän Yleä ensi vuodesta lähtien. En edes muista milloin olisin viimeksi jostain tv-kakkoselta katsonut yhtään mitään. Parhautta kun ei oo mainoksia! Monta hyvää synkkää leffafiilistä pilannut se, kun yhtäkkiä kuuluu korkea plimahdus ja saatanan räikeä kuva pizzasta rävähtää ruutuun..
 
Sen jänis se.
Von Blåmberg
14.08.2007 19:19:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Taputtelen yleä olalle tästä hyvästä.
 
Ei nykytalot kestä harrastuksiain
zekeode
14.08.2007 19:31:32
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Saatiin taas syy nostaa tv-lupamaksuja ensi vuonna. Mahtava juttu!
Bonesaw
14.08.2007 19:35:21 (muokattu 14.08.2007 19:35:28)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuuntelin just radiosta! Kova homma sanon ma.
 
Joo'o
Joees
14.08.2007 19:51:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Saatiin taas syy nostaa tv-lupamaksuja ensi vuonna. Mahtava juttu!
 
Sanopa muuta.
 
Mutta jos ne nyt perkele pysyis ees jossain mallissa niin hyvä olis. Mutta pääasia että jos kerran niitä maksetaan niin sit näytetään kans kunnon ohjelmaakin lootasta.
 
Tulikohan tuossa mukana Kylmän Ringin oikeudet? Kuvitelkaapa sitä Ylellä, ilman mainoksia.
 
Loafers Musiikkia sulle ja mulle
Hello punks!
zekeode
14.08.2007 19:55:17
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mutta jos ne nyt perkele pysyis ees jossain mallissa niin hyvä olis. Mutta pääasia että jos kerran niitä maksetaan niin sit näytetään kans kunnon ohjelmaakin lootasta.

 
Syynä korotuksille on viime vuosina ollut, että on pitänyt lähettää analogista ja digitaalista signaalia rinnakkain. Nyt pitää keksiä uusia keinoja miten lupamaksuja saadaan taas nostettua. Mahtaakohan tv-lupa joskus laskea? :)
Bacchus
14.08.2007 19:58:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Saatiin taas syy nostaa tv-lupamaksuja ensi vuonna. Mahtava juttu!
 
Niitä nostetaan joka tapauksessa, joten nyt saadaan edes jotain vastinetta.
 
Omasta mielestäni Ylen budjetin kuuluisi olla julkinen, näkisi kuinka ison osan kahmaisee esim. FST verrattuna suomenruotsalaisten demografiseen osuuteen koko kansasta.
 
Hyvä veto YLE:ltä ostaa HBO:n sarjat. Taisi olla vain melko kallis paukku, ehkä Jungner tällä yrittää kalastella kansan suosiota.
 
Anti-Matter Manifesto
Chemo
14.08.2007 20:16:56
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jungner tällä yrittää kalastella kansan suosiota.
 
Täähän tässä haiskahtaisi olevan taustalla.
 
Mä rohkenen, muista poiketen, olla kovin paljon innostumatta tästä asiasta. Mullanallat, Sopranot ja monet muut HBO:t on suomalaisille tarjoiltu joka tapauksessa. Vähän sama kuin tää että soittolistahuttua pitää jostain kumman syystä soittaa myös YLEn kanavilla.
 
Paljon enemmän mä olisin ilahtunut laajemmasta yhteistyöstä vaikkapa BBC:n kanssa.
 
Päätän raporttini ulkoavaruudesta tähän.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «