Kitarat: kitarakamat ›

Koulussa joskus vuonna keppi ja kivi kertoivat että varaston arvo putoaa laskennallisesti 30% vuodessa. Siis kun pidät roinaa hyllyssä ja maksat ne valmistajalle mutta et itse saa rahoja pois ja pääse sijoittamaan niitä eteenpäin. Lisäksi kuluja tulee kun pidät varastokirjaa ja ähräät ja puuhaat niiden kanssa. Kamoista menee lisäksi valmistajan takuut umpeen jolloin myyjä ottaa tolkuttaman riskin myydessään niitä eteenpäin.
 
Yksi nuppi tekisi siis 600€ per vuosi ja tietty pitäisi hyllyssä olla Englit, Mesat, Marsut jne joten äkkiä pidät hyllyssä 10-15 nuppia jolloin kulut on 6-9 tonttua vuodessa. Lisäksi jos sulla on se 10-15 nuppia hyllyssä ja kuvitellaan hatusta että niissä on kate luokkaa 30%, yhden nupin varastoarvo olisi luokkaa 1400€ jolloin nuppivaraston kokonaisarvo olis 14000-21000€. Lisäksi hyllyssä pitäis olla hyvät kitarat, bassot jne jolloin pienemmällä kauppiaalla tuleekin nasakasti asiaa Nordeaan kun ei omat rahat riitä.
 
Tottakai kaikki haluaisi testata noita tötteröitä ennen kuin ostaa, mutta v-mäistä olis se 2000€ nuppi maksisi sit asiakkaalle sen 2600€... Tästä tietty seuraisi se että jengi käivisi paikallisessa testaamassa laitteen ja tilaisi sen T-kaupsta entistä varmemmin.
 
Joku T-kauppa onkin eri asia kun volyymit on kymmeniä tai satoja per nuppi, mutta testilaitteita ei tarvitse kuin yhden. Silloin homma kannattaa.
 
Joo ja ei. Tosiaan kun isommassa soitinkaupassa löytyy helposti kymmenkunta Gibsonia vähintään hyllystä, ja pari tusinaa muuta kallista kitaraa sekä ENGLin koko vahvistinarsenaali ja suosituimmista 3-4kpl varakappaleita varastosta, mutta sitten on täysin mahdotonta hankkia edes sitä Suomen ainoaa kappaletta ENGLin lippulaivamallia varastoon, kun se olisi liian suuri riski. Sama kun tuota Invaderia sai aluksi pitkään vain ja ainoastaan Jyväskylän musikantista, vaikka joitakin satasia halvempaa Powerballia saa suunnilleen jokaisesta Siwaa kattavammasta kaupasta. Sanoivatkin musikantissa myyneensä noita Invadereja ihan hyvää tahtia, ja ihmekös tuo, kun itsekin tulin omaani ostamaan jostain yli 300km päästä.
 
Erikoisesti kuitenkin esim kallista Mesaa, H&K:ta jne kyllä löytyy, jossei muuten niin maahantuojalta. Ja tosiaan olisi se tietenkin mahdotonta jokaisen vahvarivalmistajan koko katalogia hyllyyn haalia, mutta kun useilla kaupoilla on lähinnä paria-kolmea merkkiä, joista yksi on aina line6 ja toinen usein marshall, niin voisi ne vähät merkit edes koittaa edustaa kattavasti, kun kerran kitaroihinkin satsataan.
 
Mikä sitten ihmisillä on se yleinen kipuraja vahvarin hinnalle? Onko se niin, että yli 2000e on vain liikaa vahvarista, oli miten hyvä vain? Monelle tuntuu olevan noin, joka on vähän erikoista, kun kuitenkin se 2500e Les Paul Standardista on ihan ok.