Gabroth 19.07.2007 17:02:41 | |
---|
Fraktuurakirjasimissa oli käytössä kaksi eri s-kirjainta, eli kumpikaan niistä ei ole "uusi" tai "vanha". Logiikka niiden käyttämiseen meni jotenkin niin että sanan lopussa käytetään aina nykymuotoista s-kirjainta, muuten yleensä "pitkää" s-kirjainta; kvelds-sanger. Ahaa. Tällaisesta en tiennytkään. |
marke- 20.07.2007 04:53:12 | |
---|
..Ilmeisesti lähden tuosta perusvarman oloisesta Perdition Citystä liikkeelle, tai sitten Bergtattista, tai riippuu mitä nyt sattuu levykaupassa olemaan. Tai aika samahan se periaatteessa varmaan on, jos kaikki levyt kuitenkin ovat niin selvästi erilaisia. Perdition Cityssä ei ole laulua siis ihan kauheasti, jos sitä halajat (?).. Suosittelisin myös Nattens Madrigalia hommaamaan aika äkkiä kun Perdition City/ Bergtatt/Blood Inside on sulateltu. Nattens Madrigal voi olla joillekkin liian extreme ekaksi Ulveriksi, mutta sen suhinamaton alla piilee todella hyviä biisejä, hienoa tunnelmaa ja mahtavia melodioita. Ainoa "miinus" on, kun Nattens Madrigalin ymmärtää ja sitä soitattaa muusikkokavereille, kaikki alkaa välittömästi kitisemään CD:n vaihtamista ja taas kuunnellaan jotain teennäistä progekikkailuhyvätsoittajat settiä.. Nykyinen top 3 1. Nattens Madrigal 2. Bergtatt 3. Perdition City Rakkaus |
Nita Nitro 20.07.2007 15:53:31 | |
---|
Ainoa "miinus" on, kun Nattens Madrigalin ymmärtää ja sitä soitattaa muusikkokavereille, kaikki alkaa välittömästi kitisemään CD:n vaihtamista ja taas kuunnellaan jotain teennäistä progekikkailuhyvätsoittajat settiä.. Hommaa fiksumpia kavereita. No joo, itselleni on käynyt sama monesti. Eihän toi mitään kaljanjuonnin taustamusaa olekaan, vaan sitä pitää kuunnella yksin pimeässä. Ja mieluiten metsässä puukko kädessä. Upea levy, paras mitä ulverilta oon kuullut. |
Spawn 20.07.2007 23:29:33 (muokattu 20.07.2007 23:29:56) | |
---|
Perhana, kylläpä tuli vähän puun takaa tuo Ulverin uuden levyn julkaisupäivä vaikka sitä tavallaan osasikin odottaa (the wolves gather -tekstihän oli kotisivuilla jo pidemmän aikaa). Innolla kyllä odotan, sillä Blood Insidea tuli aikoinaan luukutettua todella paljon kun sen ostin. Oma Ulver-suosikkini on Themes From William Blake's Marriage Of Heaven and Hell. Sopivan rock ja kokeileva yhtä aikaa kun taas nämä uudemmat ovat lähinnä vain sitä kokeilupuolta. Garmin äänikin on paljon enemmän esillä kuin esim. "kaikkien suosikilla", Perdition Citylla. Itselleni Perdition City ei ole koskaan kolahtanut niin tajuttoman kovaa, vaikkakin siitä toki pidänkin. Tutustuin eilen Garmin ja Daniel Cardoson Head Control Systemiin (kyllä, sille on omakin aiheensa, mutta se on kuollut aikoja sitten). Pakko oli levy tilata saman tien Äxästä ja sitä onkin tullut tämä päivä luukutettua. Mahtavaa kamaa ja minulle tulee paikoin mielleyhtymiä juurikin Themes From William Blake's Of Marriage of Heaven and Helliin ja etenkin sen rankimpiin osuuksiin. Tietysti tähänkin syynä pääasiassa Ryggin ääni. "Hyvän nopeuden saavuttaminen vaatii paitsi kärsivällisyyttä, myös progressiivisuutta!" -Rumpali Kainuusta |
Blasphemer 20.07.2007 23:50:53 (muokattu 20.07.2007 23:52:52) | |
---|
Parhaat Ulver-levyt? 1. Nattens Madrigal 2. Lykantropen themes & Svidd Neger -soundtrackit 3. Perdition City Siinä ja siinä ovat mm. Bergtatt, Kveldssanger ja Vargnatt. |
McNulty 21.07.2007 00:37:55 | |
---|
Minulle kyllä Ulverin materiaalista kolahtaa eniten tällä hetkellä juurikin tuo "uudempi" materiaali. Perdition City ehdottomasti ykkösenä, se on vain niin mahtavaa fiilistelyä. Siihen kakkoseksi kiilaa sitten jaetulla sijalla Lyckantropen Themes ja Marriage Of Heaven & Hell. Kolmossijaa puolestaan tukkii Metamorphosis EP sekä Blood Inside. Ei tuo Bergtatt huono ole, mutta jotenkin vain oman black metal aikakauden aikana tuli kuunneltua se ja Nattens Madrigal "puhki". Tuota Kveldsangeria pitäisi syvemmin kuunnella. Se on aina jotenkin jäänyt väliin. En tiedä miksi. Tuolla 1st Decade In Machines-levyllä oleva Martin Hörntvethin "Der Alte" on kerrassaan mainio biisi myös. Ilmeisesti osa tuon raidan sampleista on Der Alte tv-sarjasta? People with courage and character always seem sinister to the rest. -H. Hesse |
Torniojaws 24.07.2007 08:27:31 (muokattu 24.07.2007 08:28:02) | |
---|
Tässä pitkästä aikaa Empyriumia kuunnellessa tulikin mieleen, että kaikki Kveldssanger-fanit voisivat ehdottomasti kuunnella Empyriumin levyä Weiland (2002). Hyvin läheltä liipataan, mutta Opethin Damnationin tyylisillä rummuilla. Mallia voi ottaa vaikka biisistä Heimwärts. |
jigsore 31.07.2007 02:57:19 | |
---|
|
LexaR 31.07.2007 20:26:40 (muokattu 31.07.2007 20:35:57) | |
---|
Perdition Cityä olen kuullut kehuttavan tyyliin kaikkialla, mutta vähän pelottaa joku kokeellinen, efekti- ja samplepainotteinen, elektroninen "epämusiikki" Syystäkin kehutaan. Kokeellinen siinä mielessä, että se on tavallaan hyvin epätyypillistä musiikiksi, minimalistista ja loputtoman ahdistavan upeaa. Kyllä tässä ihan oikeaa instrumentaatiotakin on, esim Lost in Momentsin yksinäinen laulava saksofoni ja pianoa muutamassakin biisissä. Kokonaisvaikutelma on vaan jotain mahtavaa; kun luurit korvissa kuuntelee Hallways of Alwaysia keskellä yötä niin tulee kyllä harvinaisen epätodellinen olo. Vai onko Perdition City kuitenkin yksinkertaisesti niin ylitsevuotavan loistelias, että sen uskaltaa ostaa ihan sokkona? :) Perdition City on yks parhaita mun omistamia levyjä. Pimeän sateisen yön ja synkän betonilähiön ahdistusta. Aiheuttaa vaarallisia olotiloja, erityisesti pimeällä. "Ahhrrrr... and... hh... FUCK THE SUN!"- Abbath, Tuska '07 |
Gabroth 04.08.2007 12:50:16 | |
---|
Blabbermouthin uusimmassa Ulver-uutisessa näyttäisi olevan Shadows of the Sunin biisilista ja kansikuva. http://www.roadrunnerrecords.com/bl … x?mode=Article&newsitemID=78062 En kyllä osaa yhdistää Ulverin nykyistä musiikkia tuohon kuvaan oikein mitenkään, mutta ehkä se sitten on taas jotain hieman erilaista :) Ensivilkaisulla näytti aika kököltä, mutta ei se nyt ihan huono ole. Herätti ainakin kiinnostuksen ja on ainakin erilainen muihin Ulverin kansiin verrattuna. |
Huuhhu! Mulla nous... ...odotukset aika prkleen korkeelle! Edit: Sellanen fiilis että oon nähny ton kannen jossain aiemminkin :P |
Cut out 04.08.2007 13:51:08 | |
---|
Pelkän kannen perusteella veikkaisin jotain Svidd Neger -vivahteista kamaa, mutta turhahan se on mitään ruveta arvelemaan - varsinkaan Ulverin ollessa kyseessä. Mielestäni todella tyylikäs kansi. |
jigsore 06.08.2007 19:19:52 (muokattu 06.08.2007 19:23:02) | |
---|
Mielestäni todella tyylikäs kansi. Ihan siisti. Tyylikkäitä on uudet promokuvatkin: http://www.jester-records.com/ulver/ulver_images.html Etusivuilla näkyi tällaista: "Dark and tragic" might be fitting adjectives for Ulver's 14-year career, but "low-key" is definitely a more recent development. For even though it might be hard to believe it when you listen to the soft-spoken new album, Ulver were once a seminal black metal band. They even have the name (Ulver translates as "Wolves") and a trilogy of folklore-inspired metal to prove it. But even in a scene that sent shockwaves around the world, Ulver were outsiders. While other black metallers were "slaves to the one with horns", Ulver were inspired by Thomas Kingo, a 17th century composer of psalms. As the band matured, their influences became even more eclectic. Techno auteurs Autechre rubbed shoulders with visionary mystic William Blake. Ulver have released acoustic folk albums and instrumental techno records, raw metal and industrial soundscapes, and they have composed music for films. I'd like to say that they are equally comfortable with whatever medium they choose, but that would be a lie. Ulver never seem comfortablethey seem restless, longing for some far-off horizon or hidden world only they can see. This makes every new release from Ulver interesting because you not only have to ask "is it good?" (with Ulver, that's a redundant question) but "what kind of music is it?" So, what kind of music is this? The boys already told you it's "dark and tragic", but while being weighed down with the world, they have managed to produce their most accessible album to date. This might sound like a paradox, but Ulver thrive on such paradoxes. Their fears have been given a shapely form indeed, capable, perhaps, of bringing a little comfort to some. Soothing electronics and natural percussion provide the basis for Garm's warm vocals, singing songs of loss and disillusion. While the lyrics provide little hope, the music carries a note of quiet faith. It sees Ulver abandon many of their grand concepts, to focus on music and human emotion. Contributions by world-renowned thereminist Pamelia Kurstin help make SHADOWS OF THE SUN a piece of rare beauty. You want comparisons? SHADOWS OF THE SUN sees Ulver borrow some pigments from David Sylvian's palette, using it to transport their own visions onto the canvas. Incidentally, Austrian audio abstracter Christian Fennesz, an associate of Sylvian, also help make this album what it is. Other comparions could be made. The band are avowed fans of Coil. Nick Cave, maybe. But such comparisons only cheapen, because Ulver really don't sound like anybody you already know. They are the perfect strangers. I'd call them "lone wolves", but I've promised the band to lay off the wolf jokes. DIDRIK SØDERLIND Vai että helpompaa matskua luvassa, kyllähän se käy. Tuohon Coiliin voisi tutustua, hnmm. |
gorgonoidi 06.08.2007 19:44:47 | |
---|
Vai että helpompaa matskua luvassa, kyllähän se käy. Tuohon Coiliin voisi tutustua, hnmm. Tutustu ihmeessä, mutta tutustu myös David Sylvianiin ellet ole jo! |
Heartwood 06.08.2007 20:21:42 | |
---|
Theremin! Tulen housuihini justiinsa nyt. "Thus men forgot that all deities reside within the human breast"
Romantikkoitkijät #42 |
Gabroth 06.08.2007 22:25:26 (muokattu 06.08.2007 22:31:38) | |
---|
Theremin! Tulen housuihini justiinsa nyt. Sama! Luin tuon tekstin aikaisemmin mutta olen näköjään hypännyt tuon kohdan yli silloin. Lievästi off topiccina pätkä, jossa on hyvin käytetty thereminiä http://www.youtube.com/watch?v=onvnoiyfOm0 |
Spawn 29.08.2007 01:27:21 | |
---|
Myspacessa nyt uudelta albumilta maistiaisena Vigil. http://www.myspace.com/ulver1 Tuon perusteella varsin samanlaisella linjalla jatketaan. Ei siis mitään radikaalia muutosta edeltäjiinsä näillä näkymin, mutta odotellaan lokakuuta. Ainakaan Vigilin perusteella ei tarvitse pettyä. :) On muutens lähempänä Perdition Citya tuo kipale kuin Blood Insidea. "Hyvän nopeuden saavuttaminen vaatii paitsi kärsivällisyyttä, myös progressiivisuutta!" -Rumpali Kainuusta |
jigsore 29.08.2007 01:45:06 | |
---|
Myspacessa nyt uudelta albumilta maistiaisena Vigil. Tosi miellyttävän kuuloinen biisi, yllättävän positiivishenkinen. Levyä odottelen entistä innokkaammin. Asses In Your Mouth |
aziztcf 29.08.2007 01:49:13 | |
---|
Oli kyl 'iloisempi' mitä luulin, odottelin iha mahotonta mörköilyä kak-KA! |
riimu 29.08.2007 05:54:49 | |
---|
Onpa pirun hyvän kuulonen biisi. Odotukset levyä kohtaan nousi huimasti. Blood inside kun oli pienoinen pettymys itelle. The leaven which animated my existence is gone: the charm which cheered
me in the gloom of night, and aroused me from my morning slumbers, is
forever fled. |