Media ja viihde ›

Supreme Commander (PC)
 
Ihan kohtuullisen mukavaa reaaliaikastrategiaa hiukan Total Annihilationin malliin. Ei kuitenkaan aivan niin mukaansatempaava. Kontrollit ja kaikki ovat lähes viimeisen päälle viilattuja, mutta aivan niin hauskaa homma ei ole kuin luulisi. On siinä kuitenkin jotain miehekästä kun 1000 erilaista tankkia, konetta, härpätintä, pommittajaa, taistelubottia sun muuta lyö yhteen pienellä alueella - äänetkin ovat sitä luokkaa. Aina yhtä huvittavaa on myös kun luulee, että kenttä on viimein läpi ja vihollinen tuhottu, niin pelikenttä pamahtaakin neljä kertaa suuremmaksi :D Tunteja menee pelata yksi kenttä läpi, ja jyskettä riittää alusta loppuun.
 
Arvosanaksi voisin antaa 3/5. Jos Starcraftista ja Total Annihilationista tykkäät, niin tässäpä hauska kesäpeli. Pidemmälle ajalle tästä ei viihdettä ole, mutta ihan kiva.
 
Niin ja pieni varoituksen sana - peli on erittäin laitteistointensiivinen valtavista kentistä ja joukkomääristä johtuen. 2 GB muistia ja reipas prossu (Core 2 Duo) on tarpeen.

No niin, viime viestissä mainitsemani God of War on viety loppuun tuossa parisen päivää sitten. Varsin hyvähän se on, mihinkäs siitä pääsee.
 
Spartalainen soturi Kratos näkee järkyttäviä painajaisia eräästä synkästä hetkestä menneisyydessään. Jumalatar Athena lupaa Kratoksen saavan syntinsä anteeksi, mikäli tämä onnistuu kukistamaan Ateenaa terrorisoivan sodanjumalan Areksen. Juoni on mielenkiintoinen, mutta varsinainen porkkana pelissä on päheä taistelu.
 
Kreikkalaista mytologiaa lainaileva peli kuljettaa pelaajaa sodan runtelemasta Ateenasta valtavaan Pandoran temppeliin ja takaisin, ja matkalla runnellaan sukupuuttoon loputon määrä Areksen kurjia kätyreitä. Joukkomurha sujuu sulavasti, sillä taistelusysteemi ja aseet ovat silkkaa neroutta.
 
Niin, taistelusta. K18-lätkä on ihan syystä kyljessä, meininki on hykerryttävän armotonta ja brutaalia. Minotaureja, epäkuolleita, kyklooppeja ja muita kurmotetaan Kratoksen ihkuilla rannemiekoilla ja myöhemmin saatavalla Artemiin miekalla. Varsinkin jälkimmäisellä saa aikaan emotionaalisesti tyydyttävää tuhoa, sillä ruutu täyttyy tuota pikaa lentelevistä ruhonpuolikkaista ja valtoimenaan ruiskuavasta verestä. Taistelusysteemi on tosiaan mainio, jopa minäkin sain aikaan komeita komboja. Oma lukunsa ovat mehevät lopetusliikkeet, eli kun vihollinen on ottanut tarpeeksi kipeää, painetaan ympyrää ja sen jälkeen joko rämpytetään, väännetään tattia (ohjaimen) tai painellaan namiskoita ruudun tahtiin. Nämä sopivat kaikessa tylyydessään loistavasti pelin armottomaan henkeen. Ensimmäistä kertaa kun repii meduusan pään paljain käsin irti tai survoo rannemiekan minotaurin kurkkuun ja kääntää puolelta toiselle, on täysin koukussa. Huolestuttavaa? Ehkä.
 
Veripalttua tauotetaan hyppelyllä ja pienillä puzzleilla. Ihmettelen sitä, kuinka monet ovat itkeneet loppupuolen veitsiseinien paskuutta, sillä mielestäni ne olivat sopivan haastavia ja rytmittivät Manalaa mukavasti. Söihän se välillä miestä, kun ylhäältä asti tippuu alas yhden kosketuksen takia, mutta eivät ne minusta mitään pilanneet.
 
Pidin erittäin paljon, kertakaikkisen tyly asenne, brutaali taistelu ja harvinaisen kyyninen lopetus jättivät haluamaan lisää. Onneksi on kakkososa hyllyssä odottamassa.
 
Arvosana tällä kertaa 9+.

The Elder Scrolls IV: Oblivion
 

 
Joo, taas tuli tahkottua. Pelissä on vaikka mitä mistä voisi nipottaa, mutta samalla siinä on vaikka mitä niin hienosti, hyvin ja isosti ettei aina käsitä. Jos pitää rooliseikkailupeleistä, eikä ole tätä jostain syystä tsekannut, niin ihmeessä koittamaan. Mielestäni toimii paremmin seikkailupainotteisena kuin vakavana roolipelinä. Kyllä se jotain kertoo, että kun pitää "koittaa vaan yhtäkkiä" niin jossain vaiheessa huomaakin pelanneensa muutaman kymmenen tuntia sitä koittamispeliiä.
Jos haluaa, niin erilaisiin tunnelmiin pääsee kyllä mukaan. Itse fiilistelen Ayleid-raunioiden jylhällä arkkitehtuurilla ja mystisellä tunnelmalla.
Niin, ja peli on modaamattomana X360-versionakin, tavallisella telkkarilla vielä - pääosin todella kaunis. Jos PC:tä löytyy, niin sitten on tuplasti kauniimpi.
 
Kymppiä en anna, kun sitä ei vielä ansaitse juuri mikään peli, mutta ysin arvoinen eepos varmasti. Aina kun tätä pelaa, löytyy vaikka mitä mistä voisi inistä, mutta uskon sen johtuvan ihan siitä, että itse peli raapii sellaisia rajoja joita moni ei, ja tietenkin pientä nipottamista syntyy kun peli ei olekaan niinkuin oikea elämä. Kai tällekin hahmolle äkkiä jotain 50 tuntia peliaikaa napsahtaa.
 
9/10

Microsoft Flight Simulator X:
 
Nolla pistettä, en saanut sitä perkeleen lentokonetta edes käyntiin. Tosin se ei välttämättä ole pelin vika.
 
The Sims:
 
1 piste, yhden illan jaksoin pelata kunnes kyllästyin. Tyttöjen peli.

Spellforce 2 - Shadow Wars.
 
Loistava peli kaikin puolin. Ydistelee roolipeliä ja RTS:ää sopivasti. Tunteja kului paljon pelaamiseen, mutta aina vain jaksoi innostaa. Mukava juoni, jossa aloitetaan hyvänä ihmisten kanssa ja lopussa siirrytään dark-elffien puolelle. Parempi käyttöliittymä kuin ekassa Spellforcessa, jossa kuitenkin oli pidempi/parempi tarina ja juoni. Grafiikka omaan silmään hyvännäköistä.
 
Seuraavaksi jatko-osan, Dragon Stormin, kimppuun.
 
Arvosana: 8.5/10

vietcongia pelaan netissä, täydellinen peli. 10p.
 
Tuota tuil kyllä tahkottua aika paljon. Ootkos pelannut Battlefield Vietnamia? Se on aivan loistava.

Wii: Call of Duty 3
Ensimmäinen FPS jonka olen läpi pelannut. Viihdyttävää pauketta keskinkertaisilla grafiikoilla. Kontrollit vaati hieman opettelua, mutta ihan hyvät nekin oli kun nihin tottui. Wiin kapula on kuninkuutta FPSn pelaamiseen. Lyhyestä yksinpelistä ja moninpelin puuttumattomuudesta miinusta. Lagiminen ei myöskään ole kivaa eikä se että aina kun ottaa loadin niin on pakko katsoa edellisen tehtävän loppu- ja nykyisen alkuanimaatiot uudestaan.
 
6,5/10 Uudestaan tämä on silti pelattava vaikeammalla tasolla.
 
Tässä iski silmään tuo "puuttumattomuudesta" Hoho!

Triplane Turmoil 2, PC
 
Vittu perseestä. Pommitustähtäys on vaikeutunu ykkösestä aivan helvetisti, ja kuoleman jälkeen kestää puoli minuuttia ennenkö seuraavan koneen saa taivaalle. *kiroilua*
 
3/10

Company of Heroes (PC)
 
-Paras RTS-peli koskaan.
 
5/5

Supreme Commander
 
Pelistä on jo yksi arvostelu, mutta kerron oman mielipiteeni tästä loistavasta pelistä. Omasta mieelstäni peli on nimittäin yksi parhaista strategiapeleistä mitä koskaan on tehty. Pääsyy on koska pelin koko ja mahdollisuus laittaa lähes loputtomasti komentoja peräkkäin takaavat mahdollisuudden toteuttaa oikeaa strayegiaa. Muissa peleissä komentoja voi antaa yleensä vain yhden ja kentätkin ovat pieniä. Supreme Commanderin pienimmät kentät (5kmx5km) ovat samaa luokaa kuin muissa strategioissa yhteensä. ja isoimmat kartat(81kmx81km) ovat tajuttoman isoja.
 
Tässä pelissä ei ole sen tarinan takia edes outoa rakentaa tehdas taistelukentälle. Esim C&C peleissä on mielestäni outoa rakentaa tehdas keskelle taistelukenttää. Erilaisia yksiköitä löytyy pienistä roboteista valtaviin Tankkeihin jotka voivat tuhota yksin kymmeniä ellei jopa satoja heikompia yksiköitä. On todella hienoa nähdä kun satapäiset robottiarmeijat ottavat yhteen ja kun taistelu päättyy vastapuolen komentajan ydinräjähdykseen.
 
Erilaisia strategioita pelissä on loputtomasti. Voit esim. rakentaa paljon joukkoja ja hyökätä vihollisen linjoja päin, tai voit kuljettaa vaivatta koko armeijan linjojen taakse. Aina voi tietysti rakentaa paljon ydinohjuksia ja ampua niillä vastustajan takaisin kivikauten. Ohjukset voidaan tietysti torjua, mikä ei tee niistä ylivoimaisia.
 
pelin On-Line peli on toteutettu hyvin, ainoa miinus on että pelien etsiminen toteutetaan eri ohjelmalla, joka pelin löydyttyä avaa pelin.
 
Omasta puolestani suosittelen peliä kaikille joita kiinnostaa oikea strategia ja joilta löytyy tehokas kone. Ilman kaksiytimistä proesooria peli ei toimi hyvin kuin pienillä kentillä. Mutta jos tehoja löytyy, niin ostakaa ihmeessä mikäli strategia ja mahtavat taistelut kiinnostavat.
 
Arvosana: 9.5

Nyt kun Supreme Commander on vähitellen pelattu läpi, on yksi häiritsevä seikka alkanut ilmetä. Nimittäin myös rakennukset syövät maksimiyksikkömäärää. Onhan se loogista, mutta kun isoissa kentissä tuppaa käymään niin, että taisteluihin saa vain parisataa yksikköä. Ei oikein sellaista massiivista fiilistä saa suurissa kentissä kun on vain "muutamia hajayksiköitä" siellä täällä. Tämä siis jos yhtään rakentaa puolustusta omiin tukikohtiin. Parikymmentä AA- ja tykkitornia, plus 6 jättitykin patteri niin se on jo lähes 50 yksikköä syöty maksimista, joka ei sinänsä suuri ole. Kun kenttä laajenee maksimiin (81 km x 81 km), ei se 500 yksikköä ole enää mitään kun tukikohtiakin pitää olla vähintään se 5 - 6 kpl. Niiden pelkät puolustusrakennelmat syövät 250 - 300 yksikköä. Taistelut jäävät hiukan nysäksi kun heti kärkeen puolet yksiköistä vääjäämättä tuhoutuvat molemmilta osapuolilta.
 
Starcraftiin kun vertaa, niin siinä oli jo huomattavasti laajempia taistelut kun se 200 yksikköä oli oikeasti käytössä, eikä vain näennäisesti. Lisäksi kun siinä oli maksimissaan 8 eri osapuolta, toisin kuin Supreme Commanderissa, jossa käytännössä on vain 1 vastustaja plus muutama hajaosasto toiselta vastustajalta.
 
Innolla odotellen koska Supreme Commanderiin tulee modi, jolla yksikkörajoituksia saa nostettua vaikkapa 2000 tienoille.

Travianiin jäin koukkuun (www.travian.fi)
 
Ei olisi pitänyt tuolla speed-serverillä aloittaa, nyt pitää viimeiseksi illalla ja ensimmäiseksi aamulla olla paikanpäällä katsastamassa tilannetta.

Call of Duty 2 X360 .... 9
 
Hieno peli kaikinpuolin ,grafiikka kohdallaan ja elokuvamainen tunnelma läpi pelin. Äänimaailma on perin uskottava myös. Veteran tasollakin tuli pelattua pari kenttää läpi archievmentejen perässä ,mutta yks kenttä oli ihan sadistisen vaikea sillä tasolla ja jätin pelaamatta. Putkimaisuudesta tätä ollaan haukuttu ,muttei se mua ainakaan haittaa. Jos haluan seikkailla niin pelaan Oblivionia.

God of War kakkonen ja PS2.
 
Sitten viime osan on Kratos varsin jurppiintunut jumalana olemisen tylsyyteen ja usuttaa sotajoukkonsa loputtomiin verikekkereihin Spartan nimissä. Muut jumalat eivät oikein lämpene moiselle raivolle, vaan lopulta Zeus pettää nousukkaan ja jättää tämän kuolemaan. Siinä teki äijä viimeisen virheensä, sillä Kratokselle ei vittuilla.
 
Peli on periaatteessa sama kuin ykkönen, ainoastaan suurempana, eeppisempänä, kauniimpana ja brutaalimpana. Noin niin kuin grafiikkapuolelta voisi sanoa sen verran, että jokaisen, joka moittii kakkos-Pleikan grafiikkaa vanhentuneeksi, tulisi pelata tätä ja mussuttaa vasta sitten. Hämmentävän komeita maisemia tulee koko ajan vastaan, eikä peli edes töki lainkaan.
 
Taistelu on vielä näyttävämpää kuin ykkösosassa, vaikka Artemiin terää ei enää olekaan mukana. Vetelin enimmäkseen ranneterillä, sillä uudet aseet (keihäs ja vasara) eivät oikein iskeneet. Ihan kivoja, mutta ranneterät vievät miten päin tahtovat. Ykkösessä melko vähäiset pomotaistelut ovat nyt selkeästi suuremmassa roolissa, kuten myös varsin kekseliäät ja entistäkin brutaalimmat murhaamiskeinot. Puzzleja on myös ilahduttava määrä, jeii. Joitain saa oikeasti miettiä vähän aikaa.
 
Kreikan mytologiasta lainaava maailma ja juoni toimivat aika helvetin hienosti, ja matkalla tulee vastaan sellaisia hahmoja kuten Ikaros, Theseus ja Perseus. Juonta en sen enempää spoilaa, vaan sen verran täytyy sanoa, että lopun Halo 2 -tasoinen cliffhanger ensin vituttaa ja sitten saa odottamaan jatkoa. Prkle, näin se kai pitää jossain välissä kolmos-PS hankkia.
 
Kaiken kaikkiaan tämä vie ykkösestä niukan voiton. Kratos vakiinnuttaa viimeistään nyt paikkansa kaikkien aikojen kovimpana videopeli(anti)sankarina. Siinä ei paljon ole Duke Nukemeilla ja muilla nössöillä sanomista. Avainsana on ajoittain jopa koomiseksi äityvä asenne. Hieno juoni, loistava pelattavuus, tunnelmallinen musiikki ja herkulliset taistelut kantavat koko keston verran. Itselläni meni n. 15-16 tuntia.
 
9 ja puoli.
 
----------------
Hitto, nyt kun on neljä peliä (GoW 1+2, Okami, Shadow of the Colossus) ehtinyt PS2:lla pelata läpi, ei voi kuin todeta konsolin olevan kepeästi paras valinta tällä hetkellä markkinoilla olevista. Halpa hinta, loistava ja ennen kaikkea erittäin laaja pelivalikoima. Check.
 
ICOa aloittelin myös, siitä kai seuraavaksi.

Viewtiful Joe (ps2)
-Pelin sankari on elokuva friikki Joe joka ihannoi captain bluea, jotain läskiä vanhaa supersankaria siisnääs. Joen tyttöystävä kaapataan elokuvamaailmaan ja joea sattuu leukaan (eikun lähtee perään). Tästä alkaa sarjakuvamainen sivusta kuvattu tappelupeli jossa lätkitään turpaan miljoonaa vihollista elokuvaefektien voimin (hidastus, nopeutus, zoomaus). Peli sisältää pieniä puzzleja jotka vaatii efektien käyttöä oikein ja muuta sellaista. Ulkoasu on loistava ja pelaaminen on erittäin hubaa kunnes pääsee kolmanteen pomoon asti ja saa harmaita hiuksia. Pomojen vaikeusaste osaa olla ihan hirveä; ensimmäinen on helppo, toinen aiheuttaa ensimmäisellä kerralla harmaita hiuksia ja nyt kuolen jatkuvasti kolmanteen joka olisi helppo jos ei tappaisi aina yhdellä iskulla... Hermot menee, ennen pomoa ei ole edes tallennusmahdollisuutta.
Arvosana 8. Olisi 9 jos osaisin paremmin.
 
Viewtiful Joe 2
-Sama peli eri tarinalla ja toisella pelattavalla hahmolla. Vaikeustaso on paljon helpompi joskin puzzlet vaativat hitusen enemmän miettimistä koska vaihtoehtoisia tehtäviä temppuja on enemmän toisen hahmon myötä.
Loistava peli joka aiheuttaa paljon vähemmän hermojen menettämistä ja sen takia ensimmäistä osaa parempi.
8.5. Näin vähän koska uudistukset on vallan vähäisiä ensimmäiseen osaan nähden ja samaa huttua se kuitenkin on.

Okami PS2
 
Noniin. Tämähän olikin sitten yllättäen varmaan paras peli mitä koskaan olen pelannut. Final Fantasyjen "tason laskemisen" myötä en kuvitellut enää minkään pelin aiheuttavan kunnon addiktiota, mitä nyt Shadow of the Colossus kyllä aiheutti, mutta tämä iski aivan täysillä.
 
Pelissä siis pelataan sudella, joka on auringonjumala Amaterasu. Ensimmäisenä pelissä pistää silmään varmaan upein grafiikka koskaan missään pelissä. Animetyyli yleensä ärsyttää kovasti mutta tämä toimi. Pyyhkii lattiaa uuden sukupolven konsolien pelien grafiikoilla kevyesti.
 
Peli yllätti kestollaan, reilu 50 tuntia meni läpäisemiseen. Siltikin tuntuu, että vielä olisi ollut kiva jatkaa. Onneksi vielä jäi pajon tekemistä ja löytämistä toiselle pelikerralle. Vaikeustaso olisi voinut olla hieman korkeampi mutta oikeastaan hyvä vain, että taistelut eivät missään välissä hidastaneet yllättävän syvällisen tarinan etenemistä. Hahmot olivat aivan mahtavia, Issun on kova jätkä.
 
Ainoa vähän huonompi puoli oli asioiden rautalangasta vääntäminen. Oikein mitään ei jätetty pelaajan itse oivallettavaksi kun Issun neuvoi kaiken aikaa mitä tehdä. Toisaalta se taas aiheutti sen, että peli eteni koko ajan sujuvasti eikä minkäänlaista kyllästymistä synny.
 
Kaikenkaikkiaan täydellisen huoliteltu peli ja pakko-ostos jokaiselle persoonallisien pelien - kuten Shadow of the Colossuksen, ICOn yms. - ystäville. Harvoin törmää näin täydelliseen peliin.
 
10/10
 
Hitto, nyt kun on neljä peliä (GoW 1+2, Okami, Shadow of the Colossus) ehtinyt PS2:lla pelata läpi, ei voi kuin todeta konsolin olevan kepeästi paras valinta tällä hetkellä markkinoilla olevista. Halpa hinta, loistava ja ennen kaikkea erittäin laaja pelivalikoima. Check.
 
Totta joka sana.

http://onslaught.playr.co.uk/
 
Täysi kymppi, viisi tähteä, paras kaikista!

Vampire Masquerade Bloodlines. Täysi kymppi. Sanat ei riitä kuvailemaan. Harvat elokuvatkaan jättää tämmöset fiilikset. Tuo ei ollut enää edes peli vaan puhdasta neroutta, taidetta. Huh.

Vampire Masquerade Bloodlines. Täysi kymppi. Sanat ei riitä kuvailemaan. Harvat elokuvatkaan jättää tämmöset fiilikset. Tuo ei ollut enää edes peli vaan puhdasta neroutta, taidetta. Huh.
 
On muuten todella hyvä tietokonerope, huonosta arvostelumenestyksestä huolimatta. Suurimmaksi osaksi peli sai sontaa niskaan yltiöbugisuutensa takia, pelissä oli jopa pelinpysäyttäjäbugeja. Julkaisun jälkeen peli on päivitetty monta kertaa, joten nykyään toimii ilman ongelmia.
 
Vampiresista muuten ainakin omalla kohdallani tein sellaisen havainnon, että ei ole mitään väliä, jos peli on suurimmalta osin putkijuoksua, jos tarina on mukaansatempaava ja hienosti toteutettu. Itse en ole koskaan ymmärtänyt näiden vapaaliikkumispelien hienoutta. Mitä helvettiä sillä loputtomalla maailmalla tekee, jos missään ei kuitenkaan tapahdu mitään, ja tarina jää täydeksi torsoksi?