Rock, pop, alternative ›

Keith osaa laulaa, mutta hänellä ei ole kovin kummoinen lauluääni. Mutta tärkeintä on se, että hän on loistava ja karismaattinen tulkitsija.
 
Keefin äänihän on just helvetin hyvä. Etenkin kaikkiin hämyisiin balladeihin.

No, onhan se nyt outoa jos ihan lavan edessä nippa nappa jalka vähän väpättää... Rock 'n' roll on tanssimusiikkia.
 
Onneksi ihmisiä oli muuallakin kun lavan edessä, joten se mitä siellä tapahtuu ei ole koko totuus. Itsellä ainakin on hankala seurata showta, jos keskittyy tanssimaan. Enkä mä tanssi muutenkaan niin miksi rokkikonsertissa? Huusin kyllä, taputin käsiä ja semmosta. Itse olin vielä f-katsomon reunalla, joten tanssimalla voi olla vaara horjahtaa reunan yli;) Ne tanssii, jotka osaa. Osa tanssii osa ei, hauskaa voi olla ilman tanssiakin; ja vuorovaikutusta bändin kanssa.

Keefin äänihän on just helvetin hyvä. Etenkin kaikkiin hämyisiin balladeihin.
 
Niin jos se laulais semmosia;)
 
Edit: Jaksaisko sitä kuunnella kahta tuntia Keefin hämyisiä ballaadeja? ;)

Niin jos se laulais semmosia;)
 
Edit: Jaksaisko sitä kuunnella kahta tuntia Keefin hämyisiä ballaadeja? ;)
 
Mä jaksaisin kyllä kuunnella vaikkapa This Place Is Emptyä, Slipping Awayta, Thru and Thruta, Worstia, You Don't Have to Mean It, Thief in the Nightia ja How Can I Stoppia montakin tuntia. Sen lisäksi Wild Horses Keefin laulama on kova. Se sopisi mukaan myös.
 
Onko ne sitten hämyisiä, onkin jo toinen juttu... Mutta muhun tuo Keefin ääni tuon kaltaisissa biiseissä vaan toimii.

Edit: Jaksaisko sitä kuunnella kahta tuntia Keefin hämyisiä ballaadeja? ;)
 
Kyllä..ehdottomasti. Itseasiassa minä suorastaan janoan niitä :)

Tällä keikalla en ollut, mutta jokunen vuosi sitten Bridges to Babylon -kiertueen setin näin. Silloin ainakin homma toimi aivan loistavasti saundeja ja soittoa myöten. Erityisesti kiinnitin huomiota Keefin hyvään kuntoon ja varmuuteen. Nyt on kuulunut näitä väärinsoitto -kommentteja aika paljon; jotain lienee siis tapahtunut.
 
E: Niinno, onhan siitä tosiaan "jokunen" vuosi aikaa...

Tällä keikalla en ollut, mutta jokunen vuosi sitten Bridges to Babylon -kiertueen setin näin. Silloin ainakin homma toimi aivan loistavasti saundeja ja soittoa myöten. Erityisesti kiinnitin huomiota Keefin hyvään kuntoon ja varmuuteen. Nyt on kuulunut näitä väärinsoitto -kommentteja aika paljon; jotain lienee siis tapahtunut.
 
E: Niinno, onhan siitä tosiaan "jokunen" vuosi aikaa...
 
Samaa mieltä ja lisäisin vielä että minusta Keith oli mahtavassa keikkakunnossa Voodoo Lounge-kiertueella. Itseäni oikein säälittää ja ihmetyttää suuresti mitä oikein Keithille on tuossa välissä tapahtunut. Okei, Keithin imagoon kuuluu pieni "pihalla olo" mutta tossa kunnossa missä hän keskiviikkona oli ei silti pitäisi nousta lavalle. Ihmiset maksavat 100 € lipusta nähdäkseen hyvän shown eivätkä kännissä kaatuilemisia. Ajat ovat muuttuneet: ehkä 1960- ja 1970-luvuillla tuollainen keikan ryssiminen olisi toiminut ja sitä olisi pidetty vitsinä mutta nykyisin tilanne on toinen. Keikat ja kiertueet ovat menneet ammattimaisempaan suuntaan ja samalla yleisönkin vaatimustaso on kasvanut. Vaikka Rolling Stonesin tyyliin kuuluu pieni soitannollinen epätarkkuus ei mielestäni keskiviikon kaltainen Keithin epätarkka soitto ja känni enää kuulu asiaan. Soiton ei tarvitse livenä olla metronomin tarkkaa ja kliinistä mutta vähän parempaan "maailman parhaan rock´n roll-bändin"-statuksella pitäisi kyetä. Setissä olleet "She´s So Cold", "Sweet Virginia" ja "Can´t you Hear Me Knockin´" sekä soittajista Ronnie, Mick ja Charlie sekä taustamuusikot pelastivat mielestäni keskiviikon keikan ettei siitä tullut täydellistä mahalaskua ja että voin sanoa saaneeni lipun hinnalle vastinetta.

Jos stonesit vielä suomeen eksyvät niin voisivat siis eksyä vaikkapa ruotsin kautta? :-) Suomesta sitten venäjän puolelle?

Rolling Stones 1.8.2007 Helsinki, Olympiastadion.
 
Kymmentä vailla kahdeksan olin vielä vessajonossa, ja pelkäsin missaavani keikan alun. No, keikkahan alkoi kello 21.00 aiemmin ilmoitetun kello 20 sijaan. Istuessa ja odotellessa oli aikaa ihastella 40 euron t-paitaostosta, silmäillä meininkiä stadionilla ja töllistellä kerrostalon kokoista lavamonumenttia. Lämppäriäkin ehti jonkin aikaa kuulemaan, mutta aika taustamusalta vaikutti. Sorry vaan reggeapojat, mutta tällaisissa tapahtumissa lämppäribändin osa on aika karu. Soittaa osasitte, mutta aika hengetöntä;). Toimisi ehkä paremmin pienemmissä puitteissa, nyt se hukkui lavasteisiin. Ehkä edempänä istuneet saivat enemmän irti?
 
Sää oli edellisiltaan verrattuna mitä mainioin, mutta tiedossa oli jo se, että puolet keikasta, eli alkupuoli, menee valo-shown osalta hieman myttyyn johtuen Suomen valoisista suvi-illoista.
No kello 21.00 Pamahti komeat raketit eli se bigger Bang ja Start Me Up lähti käyntiin. Ja kyllähän käyntiin lähdettiinkin komeasti. Siinä ne olivat: Mutruhuulinen energiapupu, Irti mun huumeista ry:n kunniapuheenjohtaja, raitistunut nuori kuopus ja takapotkua takova vaari-Watts!
 
Start Me Up oli biisinä mainio, mutta tässä vaiheessa soundi oli aika kamala: Jaggerin ääni oli miksattu liian pintaan, Bassot ja rummut kuuluivat kumeana tynnyrisoundina ja kitarat särisivät hieman jo riipivästi korvaan. Pelkäsin jo, että tämä homma pilaantuu huonolla soundilla, vaikka heti kävi selväksi, että bändin soitto rullasi muuten loistavasti.
 
Let´s Spend the Night Together. Nyt tehtiin selväksi, että vietetään tämä ilta yhdessä. Piano kulki kivasti, mutta soundi ei ollut vieläkään kohdillaan, mutta oli jo selvästi parantunut.
 
Uuden levyn aloituskipaleen Rough Justicen aikana saatiin soundit kohdilleen, ja sen jälkeen soundissa ei ollut vikaa. Jos joku väittää että oli, niin puhuu palturia;) Ainakin F katsomoon soundi oli mainio, jos muualle kuului huonosti niin otan osaa. Onneksi soittivat tämän eikä esim. Oh No Not You Againiä, sillä Rough Justice on parempi! Hyvin rokkasi.
 
All Down the Line. Kaikki biisit mitä saa kuulla Exile On Main St. levyltä kelpaavat mulle! Erityisesti Bassot ja rummut olivat hyvässä yhteistyössä muodostaen muhevan juuren, jossa kitarat saivat vetää säröisiä sivalteluja. Start Me Upin ohella (jota pilasivat hieman huono soundi) tähän asitisista parasta.
 
Perusrokki niin hyvässä kuin pahassa: She´s so cold. Ihan ok, mutta olisin tämän voinut vaihtaa vaikka Gimme Shelteriin;) Soitossa ja laulannassa ei ollut vikaa.
 
Love Is Strong. Aah tämä oli nannaa. Jaggerin laulu pääsi kaikkine huokailuineen ja mylvimisineen oikeuksiinsa ja kyllähän mies osaa huuliharppuakin vetää aika makeen kuuloisesti. Ehdottomasti hyvä veto.
 
Nyt tarjoiltiin lisää herkkua Exile On Main Street levyltä eli Sweet Virginia. Nyt tuntui että saimme erikoiskohtelua, sillä tätä biisiä ei kovin usein tällä kiertueella ole vedetty. Jagger oli napannut akustisen kitaran kainaloonsa. Joku sanoi tuossa aiemmin, että oli Jaggerille miinus yrittää laulattaa yleisöä, joka ei selvästi osannut laulaa: Come on, Come on down Sweet Virginia. Minun logiikkani mukaan Jaggerille ei tuosta miinusta voi antaa vaan yleisölle. Jagger tajusi sentään tilanteen nopeasti, eikä jäänyt kiusaamaan juroja suomalaisia. Joskus nimittäin näkee, kuinka jotkut artistit yrittävät väen vängällä saada yleisön laulamaan vaikka siihen menisi puoli tuntia. Aamu-tv:ssä haastateltiin 40-vuotta yhtyettä fanittanutta äijää, joka oli nähnyt niin monia rollari-keikkoja ettei pysy laskussa (Oli menossa katsomaan Göteborgin, Kööpenhaminan Lontoon keikkoja). tää faniäijä sanoi, että vaikka on nähnyt paljon rollari-keikkoja, niin ei ollut koskaan sattunut kuulemaan tätä livenä.
 
Can´t You Hear Me Knocking oli myös näitä tällä kiertueella vähemmän kuultuja herkkupaloja. Bobby Keys veti maukkaan saksofonisoolon. Jos joku ei satu tietämään niin, Booby Keys on elävä legenda, joka on soittanut mm. Rollareiden 70-luvun kultakauden levyillä ja on huumehelvetin kokeneena edelleen kuvioissa mukana.
Tässä biisissä myös Ronnie Woodin kitararevittelyt olivat antaumuksellisia ja nautittavia. Keikan ehdottomia kohokohtia musiikillisessa mielessä.
 
Seuraavaksi kuultiin kolmas valinta Exile on Main St. levyltä eli Tumbling Dice, joka rullasi maukkaasti myös. Jagger ei kuitenkaan enää ilennyt laulaa Women think I´m tasty, vaan lauloi jotain muuta, mutta meni ohi mitä?
 
Sitten Keef esitti You Got the Silverin ja I Wanna Hold You:n omalla aseista riisuvalla tyylillään. Itse pidän jälkimmäisestä biisinä enemmän, mutta You Got The Silverin tulkinta oli sydänverellä tulkittu ja Ronnien akustinen kitara kuulosti hyvältä.
 
Tämän jälkeen biisivalinnat eivät yllätyksiä tarjonneetkaan vaan mentiin samalla sapluunalla kuin aiemminkin.
 
Nyt lavasta irtosi osa Miss Youn soiton aikana, ja bändi liukui hiljalleen kuin junan kyydissä keskelle stadionia kohti ns. B-lavaa. Tällä liukumatkalla Miss You:n soidessa maukkaasti moni ehkä jo pelkäsi, että Keef putoaa kesken kaiken;)
 
Miss Youn aikana bändi oli päässyt perille keskelle yleisöä ja seuraavaksi alkoi ns. halonhakkuu, eli siirryttiin suoraviivaisempaan ja murhaavampaan soittoon jota tukivat siihen soveltuvat biisit.
 
It´s Only Rock´n Roll (But I Like It) levitti rockin ilosanomaa tehokkaasti eteenpäin; varsinkin Jagger oli B-lavan kukkopoikana elementissään.
 
Satisfaction oli alussa leppoisaa menoa, mutta kolmannessa säkeistössä kitarariffit muuttuivat murhaavammaksi. Ilmeisesti Keef soitti väärää riffiä, mutta se toimi silti, toi biisiin vaihtelua.
 
Honky Tonk Women ei ole koskaan ollut oma suosikkini, mutta kyllä tämä livenä ihan ok oli. Tässä vaiheessa taidettiin vetää sinne jättiscreenin eteen semmonen jättimäinen huuli-kieli-logo, joka sitten pumpattiin täyteen ilmaa ja se kielikin liikkui hauskasti ylös alas.
 
Sympathy For The Devil oli showmielessä yksi keikan näyttävimpiä ilmestyksiä. Nyt oltiin palattu takaisin päälavalle. Hienot valoshowt ryyditettynä tulenlieskoilla ja pommeilla veivät päähuomion itse biisiltä, joka välillä tuntui olevan hieman paikallaan polkevaa jamittelua. Hieno ja tyylikäs efekti oli se, kun lavarakenteissa ja jättiscreenillä oli punertavat valokuviot ja Jagger kiipesi portaita pitkin sillalle suoraan screenin eteen, seisoi selkä yleisöön päin ja heilutti käsiään ja lanteitaan. Jagger erottui punaista screeniä vasten erittäin hyvin. Tuli semmoinen King Of the Hill-fiilis!
 
Seuraavaksi kuultiin hieno tulkinta Paint It Blackistä. Näyttää siltä, että välillä pitkänkin aikaa vakiosetistä pois ollut biisi on otettu viime kierteilla vakiosettiin ja siitä on nykyisellä tulkinnalla muodostunut ihan setin kohokohtia. Huomasitteko miten tyylikkästi valoshow noudatteli biisin rytmiä ja jopa tekstiä? Kun laulussa on kohta, missä tulee sanapari "deeper blue - syvemmän sininen", niin koko lavasysteemin kaikki valot menivät pieneksi taianomaiseksi hetkeksi ihan syvän siniseksi. Vau! Osa keikan ehdotonta eliittiä oli tämä luenta. Oliko siellä biisin ihan lopussa aitoa sitarin ääntä? Kitara se ei ainakaan ollut. Olisiko ollut jostain kosketinsyntsasta vedettyä?
 
Jumping Jack Flash oli keikan parasta ja murhaavinta menoa Paint It Blackin ja Can´t You Hear Me Knockingin ohella. Piste. Toimi kuin junan vessa. Tässä oltiin perusasioiden ääressä. Ei mitään turhaa vaan silkkaa asiaa alusta loppuun. Tässä vedossa kiteytyivät kaikki olennaisimmat piirteet, mitkä tekevät Rollareista oman alansa mestareita.
 
Encorena kuultiin Brown Sugar mikä oli loistava lopetus hienolle illalle. Ja lopuksi mukava ilotulitus päälle, vaikka olihan kuluneet pari tuntia olleet rockin ilotulitusta muutenkin.
 
Nyt olen vakuuttunut, että Jagger ei oikeasti vanhene eikä kuole, sillä hän on oikeasti joku ulkoavaruudesta tullut kuolematon alien, jolle vaihdetaan joka vuosi vähän kurttuisampi naamari, ettei kukaan osaa epäillä mitään. Sen sijaan kuolemaa uhmanneesta Keefistä näkyi, että mies on siinä tilassa ettei kestä piristeitä. Pari vuotta sitten Ronnie ohjattiin AA-klinikalle, nyt olisi Keefin vuoro, sillä muuten tämä kyllä jää viimeiseksi kiertueeksi. Ei seitsemääkymmentä käyvä tyyppi joka on 40 vuotta vetänyt enemmän tai vähemmän piristeitä pysty tuon ikäisenä samaa tahtia jatkamaan. Kroppa sanoo ei. Keef veti puoleenväliin saakka hyvin kitaraa, mutta lopussa meno vähän hyytyi. Rollarit on kuitenkin sen verran öljytty kone, että se toimi loistavasti vaikka Keef olikin välillä heikossa hapessa. Vaaran tunnetta oli;)
 
Rokkipoliisit tykkäävät aina bongata kaikkia virheitä soitossa, mutta tuommoinen sopii ehkä jonkun progebändin kohdalle. Rollareiden junan vyöryessä tärkeintä on se, että juna liikkuu ja pääsee perille. Yleissoundi ja meno oli maukasta. Kyllä tässä tyydytyksen sai ja rahat eivät menneet hukkaan.
 
Ja miksi suomalaisyleisöä aina parjataan? Keikan alussa meni wave useamman kerran. Yleisö taputti, huusi ja heilutti käsiä. Mitä pitäisi tehdä? Sytyttää vaatteensa palamaan ja hypätä F-katsomon reuna yli ja räjäyttää lopuksi itsensä? Ihmisillä on kaikilla oma tapansa nauttia keikasta. Esim. Maccan keikalla 2004 olin itse ollut aiemmin leikkausoperaatiossa, ja lääkäri oli kieltänyt kaiken riehumisen, joten piti istua aika kiltisti. Eli ihmisillä voi olla ihan hyviä syitä istua kiltisti;)
 
Mitä nyt olen salapoliisityötä tehnyt, niin suomalaisyleisöllä on ihan hyvä maine kansainvälisesti. Jaggerkin oli vaivautunut opettelemaan aika pitkät pätkät maailman vaikeinta kieltä, jos sillä olisi kovin huonoja kokemuksia suomalaisyleisöstä niin tuskin olisi vaivautunut.
 
Keikka oli musiikillisesti ja soitannoltaan hyvää perustasoa, sen sijaan settilista oli kiertueen aiempiin verrattuna herkullinen. Vaikka muutosvara on ollut kiertueella pieni, niin se käytettiin loistavasti hyödyksi Helsingissä. Perussetistä Midnight Rambler, You Can´t Always Get What You Want ja I´ll Go Crazy oli jätetty pois, ja korvattu noilla harvemmin kuulluilla.
 
Rolling Stones on kuulemma jo puhunut ja suunnitellut seuraavaa kiertuetta, mutta tuleeko se enää Suomeen? Jos Keef ei ota esimerkkiä Ronniesta, niin tämä voi olla hyvinkin viimeinen kiertue. Kyllä rollareilla olisi vielä annettavaa, jos terveys säilyy.
 
Samoilla linjoilla. Hesarin kulttuuripalstalla Jarkko Jokelainen on aivan eri linjoilla. Lisäksi netistä poimitut artikkelin ohessa julkaistut kommentit oli tarkoitushakuisesti poimittu Jokelaisen jutun tueksi. Rollarit ei vaan ole riittävän pienen piirin keskinäistä runkkailua ja selkääntaputtelua että siitä voisi kriitikko tykätä. Onneks noitten kriitikoiden omat bändit vetää tarkemman syynin kestävää kamaa josta massat tykkää. Not.

Minä kun ymmärsin Jokelaisen jutun erittäin positiiviseen sävyyn kirjoitetuksi.

Minä kun ymmärsin Jokelaisen jutun erittäin positiiviseen sävyyn kirjoitetuksi.
 
Ehkä sitä sitten vaan tulee suhtauduttua kyseisen kaverin juttuihin liian suurella varauksella :) Silti, vähän liikaa mielestäni kiinnitettiin huomiota soiton ala-arvoisuuteen. 97% oli varmaan tyytyväisiä. 3% "muusikoita" joilla tarve tuoda esiin havaitsemansa virheet. No jotkut ovat siinä hyviä, antautukoot kutsumukselleen :)

Minusta Jokelaisen arvio oli yllättävän positiivinen ja asiallinen kritiikistä huolimatta, eikä sitä oikein voinut mielestäni lokeroida asenteelliseksi ja leimaantuneeksi rock-journalismiksi, mitä sitäkin näkee joskus ns. veteraanibändien keikosta lukiessaan.
 
Ja mitä tuohon Keith-tapaukseen tulee, niin minustakaan tuollainen puolivaloilla ajelu ei ollut kovin nautittavaa kuunneltavaa, eikä sitä voi oikein kuitata rock-asenteella. Kyllähän sitä saa maistissa olla, mutta TODELLISTA rock'n'rollia olisi ollut vetää omat kitaraosuudet kaikesta huolimatta kunnolla.
 
Parhaat hetket Rollari-keikalla koettiin "Brown Sugarin" ja "Sweet Virginian" aikana, ja "Miss Youkin" kulki ihan kivasti.

Pate, Bloodpit, Jann Wilde ... ja nyt sitten vielä Keef.
 
"Rock on kriisissä!"
 
;-)

Ja jos joku toimittaja nyt yleensäkään rokkenrollista jotain ymmärtää, niin just Jokelainen. M-netin nuoriso-osasto (onkohan semmoista?) ei ehkä muista, että hänellä oli taannoin räminärokkiin keskittyvä Jungle -niminen lehti.

En ollut paikalla, mut luulen et Keef olis ollut cool ja rock vaikka olis maannut koomassa siellä lavalla.

Ja jos joku toimittaja nyt yleensäkään rokkenrollista jotain ymmärtää, niin just Jokelainen. M-netin nuoriso-osasto (onkohan semmoista?) ei ehkä muista, että hänellä oli taannoin räminärokkiin keskittyvä Jungle -niminen lehti.
 
Jep, ja aika laaja musiikkimaku ynnä kilpailukykyinen levykokoelma.
 
...ja soittihan Jokelainen hyvissä bändeissä ennen Fleimareitakin.
 
Tosiasia tosiasiana - kitaratyöskentely keikalla oli isolta osalta ala-arvoista, joko väärinsoiton tai väärän vireen vuoksi. Ketä se haittaa, sitä en tiedä, mua ei ainakaan. Erilaisissa avovireissä rämpytellen soitettaviksi alunperinkin tehdyt biisit ovat kuitenkin se juttu, eikä niissä tekninen osaaminen ole avainasemassa toimiiko ne vai ei. Jagger ja varsinkin Charlie Watts hoitivat homman hienosti kotiin.
 
Hyvä keikka, edelleen.

Loistava keikka oli, vaikkakin omasta mielestäni The Whon keikka on edelleenkin paras näkemäni konsertti. Visuaalisesti upein sen sijaan eilinen keikka kyllä oli.
 
Love Is Strongin aikana oli melkoisen epätodellinen olo. Kyseisellä kappaleella on minulle aivan erityinen merkitys, sillä se oli ensimmäinen koskaan kuulemani Stones-biisi ja suosikkini bändin tuotannosta. Tuntui mahtavalta kun sai kuulla sen livenä.
 
Itsekin pelkäsin missaavani koko setin, sillä istuin junassa vielä kymmentä vaille 8, kun luulin että keikka tosiaan kahdeksalta alkaa.

En ollut paikalla, mutta tulleista kommenteista voisi päätellä, että Stonesit ovat palanneet ajassa taaksepäin 25 vuotta, jonnekin Tattoo youn ja sen kiertueen jossa kuvattiin Let's spend the night together -elokuva aikoihin. Meinaan, että 90-luvun kiertueillahan soitti kovastikin "ammattimainen" stadionbändi ilman sitä stonesmasta riskin/vaaran/sinnepäinsoittamisen häivähdystä, joka nyt on tainnut palata kuvioihin.

Kyllähän toi keikka oli hyvä, mutta kun vertaa aikaisempiin, nii Keef oli aika romuna. Se nyt ei hirveää rokkipoliisina itkemistä ole, jos mainitsee asiasta. Asenne on oma juttunsa, mutta kyllä hommat pitää hoitaa. Kännistä sekoilua voi mennä katsomaan Popedan keikoille, on huomattavasti halvemmat liputkin. Ajatelkaapa, jos Woody olis ollu samassa kunnossa, kuka sit olis soittanu kitaraa? Blondie Chaplin, joka jo nyt soitti parissa biisissä taustalla Les Paulia. Vaikka Keef on jumala, överiks voi mennä hänelläkin. Ei niitä 70-luvun pahimpiakaan keikkoja jaksa kuunnella. Sekaisin oleminen ei ole mikään itseisarvo, vaikka herran imagoon on aina kuulunut. Ennen siihen on myös kuulunut termi "tyylikkäästi tutkalla", joka nyt ei ollut aivan sitä.