NRider 27.07.2007 15:58:41 | |
---|
Haussa olisi jotkut pienehköt studio(aktiivi)monitorit tietokoneen kaveriksi. Kitaraa niiden ja podin kanssa tulisi soiteltua paljon ja sen lisäksi miksausta ja jonkin verran myös musiikin kuuntelua. Äänenlaadun tulisi olla hyvä, joskaan en kuitenkaan mikään aivan kultakorva ole. Kokemusta minulla on Genelecin (8030?) monitoriparista ja ne olen todennut erittäin hyviksi. Itse varmaankin kuitenkin ostaisin pienemmät 20W versiot. Kysymys kuuluukin, olisiko budjettia mahdollista saada hilattua alaspäin laadusta kovasti tinkimättä? Behringerejä olen kuullut ehdotettavan, mutta ennakkoluuloni kyseistä merkkiä kohtaan ovat kovat. Ehdotuksia perusteluineen otetaan avoimesti vastaan, itsehän en näiden studiomonitorien markkinoista ole ollenkaan perillä. |
dewil 27.07.2007 16:25:37 | |
---|
Katseleppas/kuunteleppas Dynaudio-merkkisiä monitoreja. Ainakin yhtä hyvät, kuin Genet. Dont Clone The Beat. Own The Beat. |
gravehill 27.07.2007 19:11:32 | |
---|
Dynaudio on hyvä merkki. Behringerin hinta/laatusuhde on ihan ylivoimainen verrattuna muihin mutta heidän ongelmansa on epätasainen laatu. KRK ja M-Audio ovat myös varsin hyviä vaihtoehtoja. http://www.chaosresearch.de |
jessej 28.07.2007 01:47:01 (muokattu 28.07.2007 01:48:17) | |
---|
Profel - suomalainen valmistaja. http://www.profel.fi/ Kannattaa ehdottomasti tutustua Pro Studio sarjaan. Omasta mielestä Profelit pesee mennen tullen Genelecin vastaavat maillit. Kaijuttimien isä on Aarno Salokorpi. Henkilökohtaisesti voin vain todeta että Profel -kaiuttimien kanssa jaksaa tehdä työtä huomattavasti kauemmin korvien väsymättä, kuin mitä Genelecien kanssa. Ainakin muistaakseni YLE ja Akun tehdas on myös ollut samaa mieltä tästä asiasta. Hintoja näkee esim täältä: http://www.lohenette.fi/ muut jälleenmyyjät löytyy profelin sivuilta. - Jesse - - Jesse - |
Danko 28.07.2007 01:59:48 | |
---|
Mystisesti hintahtavat romantikot #3 studiotyöskentelyssä on tärkeää että pohjat on hyvät ja pysytään aika tauluissa. -MJP |
virtalahde 28.07.2007 12:17:17 | |
---|
Genelecit saa pestyä lähes kaikilla merkeillä. :D Kuulin tässä eräänä päivänä Adamin A7 -pönttöjä, ovh/kpl on kai jossain alta 400e. Ihan hyvä kuuloiset kun dippasi diskanttia 2dB:tä. Jaakko Viitalähde >>
http://www.virtalahde.com |
JPQ 28.07.2007 12:37:18 | |
---|
Genelecit saa pestyä lähes kaikilla merkeillä. :D Kuulin tässä eräänä päivänä Adamin A7 -pönttöjä, ovh/kpl on kai jossain alta 400e. Ihan hyvä kuuloiset kun dippasi diskanttia 2dB:tä. Tarkoitatko dippauksella leikkausta vaiko korostusta? dippasi kuulostaa dippaus sukuiselta ja maustaminen tulee mieleen joten oletan korostus. PS. genelecejä en ole kuullut omiin olen tyytyväinen. |
virtalahde 28.07.2007 12:54:43 | |
---|
Tarkoitatko dippauksella leikkausta vaiko korostusta? Leikkausta. Siellä taisi olla kahtakin eri diskanttisäädintä - pieni yläpäiden leikkaus ja hyllykorjain jakotaajuudelta eteenpäin. Tässä käytettiin jälkimmäistä - eli suomeksi diskanttielementtiä kokonaisuudessaan 2dB alaspäin. Oli muuten ensimmäinen kerta kun kuulin nauhadiskanttia. Ei se mun maailmaani mullistanut, mutta järkevämmän kuuloinen se oli kuin odotin. Jaakko Viitalähde >>
http://www.virtalahde.com |
Akustoimalla riittävän kokoisen eli n. 30 m^2 :) tilan kunnolla (tai vähintäänkin riittävästi) ja hakemalla kaiuttimille optimisijoituspaikat saa melkein mitkä tahansa kaiuttimet kuulostamaan hyviltä, Genetkin :). Kuunteluväsymykseen voi kyllä olla muitakin syitä kuin huonot kaiuttimet (tai akustiikka), esim. se että soittaa niitä liian lujaa. Kaiuttimia on kyllä aika vaikea verrata toisiinsa soinnillisesti, joku voi toimia toisessa ja toinen toisessa tilassa paremmin (johtuen suuntaavuudesta ja yleisestä sointitasapainosta). Lisäksi kaiuttimien särö (varsinkin edullisempien) on ihan toista luokkaa kuin muun äänitys- tai toistokaluston, ja tapauksesta riippuen kuuntelussa se voi olla hyvä tai huono asia (subjektiivisesti kokien). Esim. noiden nauhadiskanttien särö toistoalueen alapäässä on melkoinen, samoin monien "tavallisten" paperi- ja polypropeliinikalvoisten keskibassoelementtien särö niiden toistoalueen yläpäässä. Metallikalvoiset dynaamiset elementit ovat (lähes) säröttömiä ja juuri siitä johtuen aiheuttavat myös kuunteluväsymystä koska niillä liian voimakasta äänenvoimakkuutta ei niin helposti huomaa (ellei päätevahvistin ala kyykkäämään). Mutta joo, parempia kaiuttimia kuin Genelec ei ole helppo löytää kaupasta, ne täytyy rakentaa itse :) |
NRider 02.08.2007 21:41:41 | |
---|
Kiitoksia vastauksista! Otsikko saattoi hieman hämätä, mutta tarkoitukseni oli hakea nimenomaan HALVEMPIA, mutta samaa laatutasoa olevia vaihtoehtoja Geneleceille, mutta kyllä näistäkin kommenteista oli hyvin apua. Täytyy vielä katsella eri vaihtoehtoja. |
Kallekorvola 02.08.2007 21:46:43 | |
---|
HALVEMPIA, mutta samaa laatutasoa olevia vaihtoehtoja Geneleceille... no enpä usko, et löytyy. Geneissä kun maksaa juuri tuo suomalainen laaduntarkkailu ja "nollatoleranssi"... |
kivi 03.08.2007 00:36:54 | |
---|
no enpä usko, et löytyy. Geneissä kun maksaa juuri tuo suomalainen laaduntarkkailu ja "nollatoleranssi"... No kyllähän halvempia ja laadukkaita monitoreja löytyy, esim Yamahalta ja KRK:lta. Suomessa kun kuitenkin työn tekeminen maksaa enemmän kuin jossain muualla. Sen sijaan siihen, mikä on hyvä monitori ja mikä ei, ei voi ottaa kantaa. Toiset hehkuttaa maasta taivaaseen jotain pönttöjä, joista mä en itse osaa varmuudella sanoa soiko nyt hevi vai humppa, toiset tekee maailmanluokan jälkeä jollain matkaradiosta repäistyllä pahvikaiuttimella. Kukin tavallaan. Ainoa minkä voin varmuudella sanoa on, että millainen kuuntelusi ikinä onkaan, panosta kaiuttimien sijoitteluun ja huoneen akustiikan kuuntelemiseen ja korjaamiseen kaikki minkä ikinä pystyt ja vielä enemmän. Parempi olisi ettei niitä hyviä kaiuttimia olisikaan, kuin että ne ovat työpöydällä nelikulmaisen kivitalohuoneen nurkassa. |
Jaakkoopuukkoo 03.08.2007 05:06:10 | |
---|
Parempi olisi ettei niitä hyviä kaiuttimia olisikaan, kuin että ne ovat työpöydällä nelikulmaisen kivitalohuoneen nurkassa. *katsoo ympärilleen ja häpeää* En mä halveksi, onhan se kiva, että joku tekee tällasta paskaa. |
kivi 03.08.2007 05:48:39 | |
---|
*katsoo ympärilleen ja häpeää* Eipä hätää, kuuntelun uudelleen järjesteleminen on ilmaista ja taatusti palkitsevaa hommaa. |
ppku 28.09.2007 01:24:24 (muokattu 28.09.2007 17:17:40) | |
---|
noniin, 8020 sarjaa ja siitä eteenpäin vaan, tosin täytyy muistaa että kaikki genelec 8000 mallit jakavat saman toiminta -filosofian voihan sitä huonoakin ostaa mutta elämä kallis dna halpa |
jannu 28.09.2007 11:00:06 | |
---|
Koko kesän ja alkusyksyn Yamahan MSP-sarjan(?) pöntöillä pirun hyvässä huoneessa tehneenä voi todeta, ettei oo Genejä ikävä. Ja vaikkakin studiolle toissaviikolla saapunut NS-10 -pari oli ensikosketukselta kokemuksena aika äärimmäinen, olen niistäkin alkanut diggailemaan enemmän kuin mistään käyttämistäni Geneleceistä. Joo, onhan ne NS-10:t kireät, mutta erottelukyky on jotain aivan käsittämätöntä. "Most people don't realize that two large pieces of coral painted brown and attached to his skull with common wood screws would make a child look like a deer."
-Kurt Cobain
Kain |
ppku 30.09.2007 05:01:09 | |
---|
Mercedes-benzillä oli taannoin tv-mainos, jossa kuulutettiin sen tärkeintä ominaisuutta; Jälleenmyyntiarvoa. Tämä mielestäni pätee myös geneihin, joskaan ei äänessäkään todellakaan ole valittamista. |
sinchi 02.10.2007 10:39:02 | |
---|
Joo, onhan ne NS-10:t kireät, mutta erottelukyky on jotain aivan käsittämätöntä. Siis Yamahan NS-10:t? Niitä käytetään maailman studioissa siksi, että ne on niin pirun EPÄerottelevat, suttuiset, tunkkaiset ja pienen kuuloiset. "Jos NS-10:llä kuullostaa hyvältä, kaikkialla kuullostaa hyvältä." Itsekin niitä olen jonkin verran kuunnellut ja miksaukseen kyllä ovat tavallaan mainiot (äänittämiseen en ikinä missään tilanteessa niitä suosittelisi). Pahoitteluni, jos ymmärsin viestisi jotenkin väärin.. Mulla on päämonitoreina Genelecin 8240:t. Niissä on DSP-prosessointi, minkä avulla voidaan kompensoida huoneen resonansseja. ...saavat jopa kiviseinäisen kellarin kuullostamaan ihan kohtuulliselta :) Referenssinä käytän peruskotikaiuttimen tasoisia passiveja. Aikaisemmin käytin Behringerin Trutheja (niitä isompia) ja pitkään olin tyytyväinen. Mulla ne toimi moitteettomasti (myin ne pois n. kuukausi sitten). Mutta joo: Behkut on laadultaan vähän epätasaisia.. Profelin kaiuttimia pääsin vihdoin tässä viikonloppuna (Hifi-messuilla) kuuntelemaan ja hyvältähän ne kuullostaa. Vaikea verrata esim. Genelecin monitoreihin, kun en ole päässyt A/B-vertailua tekemään. Genelecin ainoa selkeä etu on DSP-systeemi, mutta pikkumonitoreihin sitä ei saa... KRK:n, Dynaudion ja M-Audion monitoreja en ole päässyt kuuntelemaan. Jos mitenkään pystyt sitä järjestämään, ota testiin sekä Genelecin että Profelin että Behringerin että jne. monitorit. TAI käy ensin kuuntelemassa kaikkia jossain liikkeessä ja ota sitten parhaat testiin.. HUOM! Ota ne testiin omaan kotiisi, omaan huoneeseesi, oikeaan paikkaan jne. Kaikki kaiuttimet ei välttämättä sovi kaikkiin huoneisiin. Toivottavasti tästä sai jotain irti.... |
Roberto 02.10.2007 11:35:32 | |
---|
mutta erottelukyky on jotain aivan käsittämätöntä. Tuntuu siltä et usein jengi yhdistää särön erottelukykyyn. Tuntuuhan se siltä et kuuluu tosi tarkasti, mut kaikki mitä tulee monitoroitavaan kamaan lisää ymmärtääkseni hankaloittaa sitä duunin tekoa. |
dewil 02.10.2007 13:08:02 | |
---|
Mä kyllä löydän Ns10:llä aika tarkasti sopivan taajuusbalanssin ja varsinkin paskat resonanssit, että siinä mielessä ne on tarkat ja erottelevat, mutta en mä niillä kyllä miksata jaksa. Gensun 1031:llä on tullu nyt tehtyä töitä vuosikaudet ja täytyy sanoa, että hyvää jälkeä on saanu aikaiseksi. Toki huoneen loistava akustiikka näyttelee asiassa suurta roolia. Mä en oikein oo käsittäny tuota ikuista nillitystä genelecien korvia rasittavasta soundista. Sellasta kaiutinta ei ole tehtykkään, joka sois rasittamattomasti paskassa tilassa, liian lujilla kuunteluvolumeilla. Ja ei, tämä ei ole mikään arvolatautunut "äänimies gensujen puolesta" postaus. Maailma on pullollaan toinen toistaan parempia kaappeja, mutta mikä on hyvä jenkille, ei ole sitä välttämättä britille tai polakille. Kuuntelumieltymykset vaihtelevat henkilökohtaisten mieltymysten mukaan, myös maantieteellisesti! Yleensä näistä asioista ilmaisee vahvat mielipiteensä ihmiset, joilla ei ole oikeasti kompetenssia tai objektiivisuutta lähtä arvostelemaan näinkin monimutkaista juttua, kuin "täydellinen kuuntelu" Dont Clone The Beat. Own The Beat. |