Rock, pop, alternative ›

Joo, kyllä "rock-asenne" oli kohdallaan, mut tosiaan joutu välillä pelkäämään, että toivottavasti sankari ei tipahda lavalta. Veikkaan, että settilistan tylsyyskin johtui ehkä pikkaisen ihmisriffin kunnosta. Onneks Ronnie paikkasi loistavasti, tällä kertaa oli niin mies paikallaan. Harmi, kun oli vaan nii hiljasella. Ja charlien aina loistavaa rumputyöskentelyä olis voinu laittaa hivenen lujemmalle.

Joo, kyllä "rock-asenne" oli kohdallaan, mut tosiaan joutu välillä pelkäämään, että toivottavasti sankari ei tipahda lavalta.
 
Hei, se on selvinny jo 40-vuotta ;-D Ei tainnu olla ees vaikein keikka tää, siis selviämisen kannalta. Hehheh.

Rollarit mikään toto oo. Pikku lipsahtelut ei juuri menoa haitanneet. Hyvä keikka. Yleisö oli vähän viileetä mut ei mitään verrattuna claptonin keikan tunnelmaan jossa oli hiljaista kuin kirkossa ja edessä olleet vanhat harput käskivät olla hiljaa kun loimme tunnelmaa muutaman oluen suomalla voimalla. Harmi että paidat oli loppu jo ennen keikkaa ja keikan jälkeen ei ehtinyt jäädä katsomaan josko olisivat saaneet lisää tavaraa myyntiin.

Oli kyllä koomista kun Keith kellahti perseelleen rumpujen eteen Wood ilmeisesti sanoi jotai tai yritti auttaa mutta Kieeffi vaan jatko soittamista:D

Kas, oli se Keith sit hivenen maistissa. Keikalla epäilin, että mahtaako johtua jostain muusta toisinaan omituiselta kuullostaneet kitaroinnit.
Mielestäni myös Satisfactionin perusriffi taustalla soitettuna kuullosti välillä aika oudolta.
 
Mun mielestä Keith aloitti biisin ja soitti melkeen koko Satisfactionin ajan Jumping Jack Flashin riffiä. (Suht samanlaiset) Vasta lopussa "Tajus" mikä biisi oli menossa ja sai sen Satisfactionin riffin menemään oikein ehkä neljää kertaa.
 
Mut joo Ronnie oli nyt mukava yllätys tiukalla soitolla ja pirteällä olemuksella, mitä nyt kitaran vire oli päin helvettiä Love is strongissa ja muutenkin miehen kitara oli usein ihan liian hiljaisella. Niistä asioista ei voi Ronnieta syyttää. Välillä oli kyllä herkkua katsella Woodin katseita Keithin suuntaan "Mitäköhän se nyt tekee ja soittaa???" :)
 
Mutta vaikka Keef mokaili, oli hän kuitenkin oma rakastettava itsensä. Hold me oli hyvä veto ja upea osoitus ns. "Rennosta täydellisyydestä".

Toots & Maytalsille stadion oli kyllä totaalisen väärä paikka. Mahtoi olla vittumaista soittaa siellä, kun puolet yleisöstä oli kaljalla ja paikalla olleiden innokkuus oli luokkaa nolla.
 
Jep. Mun mittakaavassa kun Toots and the Maytals on about saman kokoluokan bändi kuin Rollarit, niin mä olin aivan järkyttynyt kun kukaan ympärillä (sentään ihan musiikkialan ihmisiä) ei tuntenut bändiä eikä biisejä.
 
No, Gardinerille tiedoksi että lavalla oli Toots Hibbert ja jotain nuorempia jannuja.
:-D
Rumpali oli kyllä miehen iässä, mutta en tunnistanut. Ei se ollut ainakaan Leroy Horsemouth Brown eikä Lowell Sly Dunbar, siis
;-)
 
No joo, kyllä sellaisten biisien kuin Time Toughin ja Funky Kingstonin aikana oli pakko miestä tuntemattomienkin hymyillä. Ja Country Roads oli just niin kantri kuin se alunperinkin on - take me home, West Jamaica, where i belong...
 
Rollarit oli kuin hyvin rasvattu Linnanmäen laite. Kaikki toimisi siinä setissä vaikkei biisejä olisi vaivauduttu vetämään edes sinne päin. Mikäs muuten oli Woodin se omituisen näköinen kitara missä oli reverse-lapa (ja joka ei ollut vireessä sitten millään) - ei kai suomalainen Kari Niemisen tekemä Versoul? Maukasta slideä, anyway.

Nyt on reissu tehty. Stones veti kyllä jälleen pisteet kotiin, enpä tosin mitään muuta odottanutkaan!
 
Settilistakin oli mukavan mielenkiintoinen. Kyllä tunnelmasta silti alkuun huomasi että iso osa yleisöstä on kuitenkin niitä ehkä yhden best of:in omistavia Satisfactionin odottajia. Mutta kyllä näin fanille kelpaa kuulla noita setissä olleita harvinaisempiakin vetoja. Keithille olisin eri biisikaksikon valinnut, mutta toisaalta nuitahan se on enimmäkseen vetänyt joten odotettua tavaraa nekin.

Rollarit oli kuin hyvin rasvattu Linnanmäen laite. Kaikki toimisi siinä setissä vaikkei biisejä olisi vaivauduttu vetämään edes sinne päin. Mikäs muuten oli Woodin se omituisen näköinen kitara missä oli reverse-lapa (ja joka ei ollut vireessä sitten millään) - ei kai suomalainen Kari Niemisen tekemä Versoul? Maukasta slideä, anyway.
 
Se tais olla just se Versoul.

Rolling Stones 1.8.2007 Helsinki, Olympiastadion.
 
Kymmentä vailla kahdeksan olin vielä vessajonossa, ja pelkäsin missaavani keikan alun. No, keikkahan alkoi kello 21.00 aiemmin ilmoitetun kello 20 sijaan. Istuessa ja odotellessa oli aikaa ihastella 40 euron t-paitaostosta, silmäillä meininkiä stadionilla ja töllistellä kerrostalon kokoista lavamonumenttia. Lämppäriäkin ehti jonkin aikaa kuulemaan, mutta aika taustamusalta vaikutti. Sorry vaan reggeapojat, mutta tällaisissa tapahtumissa lämppäribändin osa on aika karu. Soittaa osasitte, mutta aika hengetöntä;). Toimisi ehkä paremmin pienemmissä puitteissa, nyt se hukkui lavasteisiin. Ehkä edempänä istuneet saivat enemmän irti?
 
Sää oli edellisiltaan verrattuna mitä mainioin, mutta tiedossa oli jo se, että puolet keikasta, eli alkupuoli, menee valo-shown osalta hieman myttyyn johtuen Suomen valoisista suvi-illoista.
No kello 21.00 Pamahti komeat raketit eli se bigger Bang ja Start Me Up lähti käyntiin. Ja kyllähän käyntiin lähdettiinkin komeasti. Siinä ne olivat: Mutruhuulinen energiapupu, Irti mun huumeista ry:n kunniapuheenjohtaja, raitistunut nuori kuopus ja takapotkua takova vaari-Watts!
 
Start Me Up oli biisinä mainio, mutta tässä vaiheessa soundi oli aika kamala: Jaggerin ääni oli miksattu liian pintaan, Bassot ja rummut kuuluivat kumeana tynnyrisoundina ja kitarat särisivät hieman jo riipivästi korvaan. Pelkäsin jo, että tämä homma pilaantuu huonolla soundilla, vaikka heti kävi selväksi, että bändin soitto rullasi muuten loistavasti.
 
Let´s Spend the Night Together. Nyt tehtiin selväksi, että vietetään tämä ilta yhdessä. Piano kulki kivasti, mutta soundi ei ollut vieläkään kohdillaan, mutta oli jo selvästi parantunut.
 
Uuden levyn aloituskipaleen Rough Justicen aikana saatiin soundit kohdilleen, ja sen jälkeen soundissa ei ollut vikaa. Jos joku väittää että oli, niin puhuu palturia;) Ainakin F katsomoon soundi oli mainio, jos muualle kuului huonosti niin otan osaa. Onneksi soittivat tämän eikä esim. Oh No Not You Againiä, sillä Rough Justice on parempi! Hyvin rokkasi.
 
All Down the Line. Kaikki biisit mitä saa kuulla Exile On Main St. levyltä kelpaavat mulle! Erityisesti Bassot ja rummut olivat hyvässä yhteistyössä muodostaen muhevan juuren, jossa kitarat saivat vetää säröisiä sivalteluja. Start Me Upin ohella (jota pilasivat hieman huono soundi) tähän asitisista parasta.
 
Perusrokki niin hyvässä kuin pahassa: She´s so cold. Ihan ok, mutta olisin tämän voinut vaihtaa vaikka Gimme Shelteriin;) Soitossa ja laulannassa ei ollut vikaa.
 
Love Is Strong. Aah tämä oli nannaa. Jaggerin laulu pääsi kaikkine huokailuineen ja mylvimisineen oikeuksiinsa ja kyllähän mies osaa huuliharppuakin vetää aika makeen kuuloisesti. Ehdottomasti hyvä veto.
 
Nyt tarjoiltiin lisää herkkua Exile On Main Street levyltä eli Sweet Virginia. Nyt tuntui että saimme erikoiskohtelua, sillä tätä biisiä ei kovin usein tällä kiertueella ole vedetty. Jagger oli napannut akustisen kitaran kainaloonsa. Joku sanoi tuossa aiemmin, että oli Jaggerille miinus yrittää laulattaa yleisöä, joka ei selvästi osannut laulaa: Come on, Come on down Sweet Virginia. Minun logiikkani mukaan Jaggerille ei tuosta miinusta voi antaa vaan yleisölle. Jagger tajusi sentään tilanteen nopeasti, eikä jäänyt kiusaamaan juroja suomalaisia. Joskus nimittäin näkee, kuinka jotkut artistit yrittävät väen vängällä saada yleisön laulamaan vaikka siihen menisi puoli tuntia. Aamu-tv:ssä haastateltiin 40-vuotta yhtyettä fanittanutta äijää, joka oli nähnyt niin monia rollari-keikkoja ettei pysy laskussa (Oli menossa katsomaan Göteborgin, Kööpenhaminan Lontoon keikkoja). tää faniäijä sanoi, että vaikka on nähnyt paljon rollari-keikkoja, niin ei ollut koskaan sattunut kuulemaan tätä livenä.
 
Can´t You Hear Me Knocking oli myös näitä tällä kiertueella vähemmän kuultuja herkkupaloja. Bobby Keys veti maukkaan saksofonisoolon. Jos joku ei satu tietämään niin, Booby Keys on elävä legenda, joka on soittanut mm. Rollareiden 70-luvun kultakauden levyillä ja on huumehelvetin kokeneena edelleen kuvioissa mukana.
Tässä biisissä myös Ronnie Woodin kitararevittelyt olivat antaumuksellisia ja nautittavia. Keikan ehdottomia kohokohtia musiikillisessa mielessä.
 
Seuraavaksi kuultiin kolmas valinta Exile on Main St. levyltä eli Tumbling Dice, joka rullasi maukkaasti myös. Jagger ei kuitenkaan enää ilennyt laulaa Women think I´m tasty, vaan lauloi jotain muuta, mutta meni ohi mitä?
 
Sitten Keef esitti You Got the Silverin ja I Wanna Hold You:n omalla aseista riisuvalla tyylillään. Itse pidän jälkimmäisestä biisinä enemmän, mutta You Got The Silverin tulkinta oli sydänverellä tulkittu ja Ronnien akustinen kitara kuulosti hyvältä.
 
Tämän jälkeen biisivalinnat eivät yllätyksiä tarjonneetkaan vaan mentiin samalla sapluunalla kuin aiemminkin.
 
Nyt lavasta irtosi osa Miss Youn soiton aikana, ja bändi liukui hiljalleen kuin junan kyydissä keskelle stadionia kohti ns. B-lavaa. Tällä liukumatkalla Miss You:n soidessa maukkaasti moni ehkä jo pelkäsi, että Keef putoaa kesken kaiken;)
 
Miss Youn aikana bändi oli päässyt perille keskelle yleisöä ja seuraavaksi alkoi ns. halonhakkuu, eli siirryttiin suoraviivaisempaan ja murhaavampaan soittoon jota tukivat siihen soveltuvat biisit.
 
It´s Only Rock´n Roll (But I Like It) levitti rockin ilosanomaa tehokkaasti eteenpäin; varsinkin Jagger oli B-lavan kukkopoikana elementissään.
 
Satisfaction oli alussa leppoisaa menoa, mutta kolmannessa säkeistössä kitarariffit muuttuivat murhaavammaksi. Ilmeisesti Keef soitti väärää riffiä, mutta se toimi silti, toi biisiin vaihtelua.
 
Honky Tonk Women ei ole koskaan ollut oma suosikkini, mutta kyllä tämä livenä ihan ok oli. Tässä vaiheessa taidettiin vetää sinne jättiscreenin eteen semmonen jättimäinen huuli-kieli-logo, joka sitten pumpattiin täyteen ilmaa ja se kielikin liikkui hauskasti ylös alas.
 
Sympathy For The Devil oli showmielessä yksi keikan näyttävimpiä ilmestyksiä. Nyt oltiin palattu takaisin päälavalle. Hienot valoshowt ryyditettynä tulenlieskoilla ja pommeilla veivät päähuomion itse biisiltä, joka välillä tuntui olevan hieman paikallaan polkevaa jamittelua. Hieno ja tyylikäs efekti oli se, kun lavarakenteissa ja jättiscreenillä oli punertavat valokuviot ja Jagger kiipesi portaita pitkin sillalle suoraan screenin eteen, seisoi selkä yleisöön päin ja heilutti käsiään ja lanteitaan. Jagger erottui punaista screeniä vasten erittäin hyvin. Tuli semmoinen King Of the Hill-fiilis!
 
Seuraavaksi kuultiin hieno tulkinta Paint It Blackistä. Näyttää siltä, että välillä pitkänkin aikaa vakiosetistä pois ollut biisi on otettu viime kierteilla vakiosettiin ja siitä on nykyisellä tulkinnalla muodostunut ihan setin kohokohtia. Huomasitteko miten tyylikkästi valoshow noudatteli biisin rytmiä ja jopa tekstiä? Kun laulussa on kohta, missä tulee sanapari "deeper blue - syvemmän sininen", niin koko lavasysteemin kaikki valot menivät pieneksi taianomaiseksi hetkeksi ihan syvän siniseksi. Vau! Osa keikan ehdotonta eliittiä oli tämä luenta. Oliko siellä biisin ihan lopussa aitoa sitarin ääntä? Kitara se ei ainakaan ollut. Olisiko ollut jostain kosketinsyntsasta vedettyä?
 
Jumping Jack Flash oli keikan parasta ja murhaavinta menoa Paint It Blackin ja Can´t You Hear Me Knockingin ohella. Piste. Toimi kuin junan vessa. Tässä oltiin perusasioiden ääressä. Ei mitään turhaa vaan silkkaa asiaa alusta loppuun. Tässä vedossa kiteytyivät kaikki olennaisimmat piirteet, mitkä tekevät Rollareista oman alansa mestareita.
 
Encorena kuultiin Brown Sugar mikä oli loistava lopetus hienolle illalle. Ja lopuksi mukava ilotulitus päälle, vaikka olihan kuluneet pari tuntia olleet rockin ilotulitusta muutenkin.
 
Nyt olen vakuuttunut, että Jagger ei oikeasti vanhene eikä kuole, sillä hän on oikeasti joku ulkoavaruudesta tullut kuolematon alien, jolle vaihdetaan joka vuosi vähän kurttuisampi naamari, ettei kukaan osaa epäillä mitään. Sen sijaan kuolemaa uhmanneesta Keefistä näkyi, että mies on siinä tilassa ettei kestä piristeitä. Pari vuotta sitten Ronnie ohjattiin AA-klinikalle, nyt olisi Keefin vuoro, sillä muuten tämä kyllä jää viimeiseksi kiertueeksi. Ei seitsemääkymmentä käyvä tyyppi joka on 40 vuotta vetänyt enemmän tai vähemmän piristeitä pysty tuon ikäisenä samaa tahtia jatkamaan. Kroppa sanoo ei. Keef veti puoleenväliin saakka hyvin kitaraa, mutta lopussa meno vähän hyytyi. Rollarit on kuitenkin sen verran öljytty kone, että se toimi loistavasti vaikka Keef olikin välillä heikossa hapessa. Vaaran tunnetta oli;)
 
Rokkipoliisit tykkäävät aina bongata kaikkia virheitä soitossa, mutta tuommoinen sopii ehkä jonkun progebändin kohdalle. Rollareiden junan vyöryessä tärkeintä on se, että juna liikkuu ja pääsee perille. Yleissoundi ja meno oli maukasta. Kyllä tässä tyydytyksen sai ja rahat eivät menneet hukkaan.
 
Ja miksi suomalaisyleisöä aina parjataan? Keikan alussa meni wave useamman kerran. Yleisö taputti, huusi ja heilutti käsiä. Mitä pitäisi tehdä? Sytyttää vaatteensa palamaan ja hypätä F-katsomon reuna yli ja räjäyttää lopuksi itsensä? Ihmisillä on kaikilla oma tapansa nauttia keikasta. Esim. Maccan keikalla 2004 olin itse ollut aiemmin leikkausoperaatiossa, ja lääkäri oli kieltänyt kaiken riehumisen, joten piti istua aika kiltisti. Eli ihmisillä voi olla ihan hyviä syitä istua kiltisti;)
 
Mitä nyt olen salapoliisityötä tehnyt, niin suomalaisyleisöllä on ihan hyvä maine kansainvälisesti. Jaggerkin oli vaivautunut opettelemaan aika pitkät pätkät maailman vaikeinta kieltä, jos sillä olisi kovin huonoja kokemuksia suomalaisyleisöstä niin tuskin olisi vaivautunut.
 
Keikka oli musiikillisesti ja soitannoltaan hyvää perustasoa, sen sijaan settilista oli kiertueen aiempiin verrattuna herkullinen. Vaikka muutosvara on ollut kiertueella pieni, niin se käytettiin loistavasti hyödyksi Helsingissä. Perussetistä Midnight Rambler, You Can´t Always Get What You Want ja I´ll Go Crazy oli jätetty pois, ja korvattu noilla harvemmin kuulluilla.
 
Rolling Stones on kuulemma jo puhunut ja suunnitellut seuraavaa kiertuetta, mutta tuleeko se enää Suomeen? Jos Keef ei ota esimerkkiä Ronniesta, niin tämä voi olla hyvinkin viimeinen kiertue. Kyllä rollareilla olisi vielä annettavaa, jos terveys säilyy.

Sinappiherra jaksaa, plussaa siitä.
 
Johan sir Mick puhui suomea toistakymmentä vuotta sitten, oliks se nyt -95. Että vanha tekijä siinäkin suhteessa.

Sinappiherra jaksaa, plussaa siitä.
 
Johan sir Mick puhui suomea toistakymmentä vuotta sitten, oliks se nyt -95. Että vanha tekijä siinäkin suhteessa.
 
Kiitos kiitos. Sir Mickin suomen kielen sanavarasto karttuu hyvää vauhtia, kohtahan se menee suomalaisesta.

Voi pojat, se oli aivan MIELETÖN keikka..ei kun se oli TÄYDELLINEN keikka! Ronnie soitti todella pirteästi ja tarkasti.. oli todella miellyttävää seurata niin slidekitaraa kuin kaulamikrofonilla soitettuja soolojakin. Jos joku ihmettelee Keithiä, niin minä ainakin sanon, että Keith oli juuri se Keith, mistä mies tunnetaankin..IHMISRIFFI itse. Keithin laulama "You got the Silver" oli todellista herkkua itselleni (soi vielä aamullakin nupissani). Kaiken kaikkiaan erittäin toimiva bändi ja en voi kun ihailla Mick Jaggerin loputonta energiaa.
 
Satisfaction oli alussa leppoisaa menoa, mutta kolmannessa säkeistössä kitarariffit muuttuivat murhaavammaksi. Ilmeisesti Keef soitti väärää riffiä, mutta se toimi silti, toi biisiin vaihtelua.
 
Mielenkiinnolla seurasin Satisfactionia ja pohdin, että säröt tulivat ilmeisesti Twinin yliohjauksesta ei enään fuzz pedaalista (tosin voin olla väärässäkin).

Mielenkiinnolla seurasin Satisfactionia ja pohdin, että säröt tulivat ilmeisesti Twinin yliohjauksesta ei enään fuzz pedaalista (tosin voin olla väärässäkin).
 
Mun mielestä Keithillä oli joku Fuzz messissä. Muutenkaan Keithin kamoja en nähnyt. Ronniella oli kolme jotain blondia fenkkua. Bassmaneja? Hälläkin aika makee fuzzahtava soolosoundi, laulava mutta atakkia oli niin pirusti.
 
Olikohan liikkuvan lavan takana ollut yksinäinen nuppikaappisysteemi Mickin kitarointia varten? Olisko ollut peräti Mark-sarjan valkoinen nuppi? Ei oikein näkynyt yläkatsomoon...

You Got The Silver oli ehdoton kohokohta, samoin Sympathy toimi paremmin kuin yleensä livenä. No, soolo oli nyt vähän "sinnepäin", mut Keef on Keef. Paint it Black oli hyvä veto! Keskilavalla oli mielestäni edellsellä kerralla onnistuneenpi kattaus.

Keithin sekoilu nyt oli sitä itseään.
 
Varmaan tälläisten juttujen takia Charlie soittaa kuin kone, että Keef pysyy melkein taimissa. Sehän nukkui puoli keikkaa ja soitteli välillä aika lailla omiaan.
 
Mutta, jos yleisö haluaa kuulla studioversioita, se ostaa levyjä. Jos yleisö haluaa kuulla liveversioita, se menee stadionille.

Totta, livemeininki on eri juttu! Eihän sitä voi kun hattua nostaa bändille, sitä vaan sortuu aina vertailemaan edellisiin vetoihin. Mutta ei ollu yhtään rahastamisen makua, kyllä Rollareilla on niin monta etua tossa livemeiningissä. Ja tarkka kitarointihan ei ole ollu bändin tavaramerkki koskaan, mut keijoa katsoo mielellään jo pelkästään historian takia:)

Onneksi soittivat tämän eikä esim. Oh No Not You Againiä, sillä Rough Justice on parempi!
 
Ei vaan toisin päin. ;) No, onneksi A Bigger Bangilla ei huonoja biisejä olekaan.
 
Vaikka Keith olikin vähän unessa, niin hänen pari biisiänsä olivat illan parasta antia. Miten niin muka Keith ei osaa laulaa?
 
It's only rock 'n' roll toimi hienosti, ja olin siitä vähän yllättynyt, kun en ole koskaan pitänyt biisistä erityisemmin. Ja Jumpin' Jack Flash oli mahtava.
 
Ja miksi suomalaisyleisöä aina parjataan? Keikan alussa meni wave useamman kerran. Yleisö taputti, huusi ja heilutti käsiä. Mitä pitäisi tehdä? Sytyttää vaatteensa palamaan ja hypätä F-katsomon reuna yli ja räjäyttää lopuksi itsensä?

No, onhan se nyt outoa jos ihan lavan edessä nippa nappa jalka vähän väpättää... Rock 'n' roll on tanssimusiikkia.

Olin eilen katsovinani Keithin heiluessa T-paidassa että vasenta kättään koristi joku läiskä. Selvää ei oikein saanut. Onko mies innostunut vanhoilla päivillään tatuoitavaksi kun ei sillä aiemmin tuossa kyllä tatuointia ole ollut, vai olikohan kyseessä vaan joku purkan mukana tullut kuva, tavallista näyttävämpi mustelma tms. :o

Vaikka Keith olikin vähän unessa, niin hänen pari biisiänsä olivat illan parasta antia. Miten niin muka Keith ei osaa laulaa?
 
Keith osaa laulaa, mutta hänellä ei ole kovin kummoinen lauluääni. Mutta tärkeintä on se, että hän on loistava ja karismaattinen tulkitsija.