Kitarat: kitarakamat ›

Nyt tuli hirveä tarve ostaa se loppuelämän kitara, itse kyllä osaan kävellä kauppan ja testailla, mutta muidenkin ajatukset kiinnostavat? Mitkä ovat raadin mielestä SG:n ja flying V:N erot? Jos mikit vaihtaa onko eroa ollenkaan? Itse tottunut soittamaan Es-335 kopiolla, soittotuntuman puolesta itselle tosi hyvä, mutta aito Gibson maksaa vaan niin tuhottomasti. Mitenkäs erot merkeissä SG/V/335 Epi(kalliit mallit), Gibson (halvahkot mallit), Tokai? Teidän mielestänne..
Ja musa mihin joku pitäisi ostaa on tämä:
 
www.myspace.com/deadblackasteroid
 
Niin ja miten Gibsonin SG:den erot faded/standard/speicial (jätetään ne customit ihan omaan arvoonsa, vähän turhan kalliita, ilman diiliä)
kiitos.
t.juhani

Nyt tuli hirveä tarve ostaa se loppuelämän kitara, itse kyllä osaan kävellä kauppan ja testailla, mutta muidenkin ajatukset kiinnostavat? Mitkä ovat raadin mielestä SG:n ja flying V:N erot? Jos mikit vaihtaa onko eroa ollenkaan? Itse tottunut soittamaan Es-335 kopiolla, soittotuntuman puolesta itselle tosi hyvä, mutta aito Gibson maksaa vaan niin tuhottomasti.
 
Jos tosiaan on tarkoitus ostaa kitara loppuelämäksi niin mielestäni kannattaisi maltaa mieltään ja käyttää osa siittä alkuelämästä ja säästää juuri siihen kitaraan minkä haluaa eikä etsiä parasta hinta/laatu suhdetta.
 
Jos se nyt on vaikka tuo Gibsonin ES-335 (Todella hyvältä ehdokkaalta kuulostaa) niin eipä se n. 2000e:n hinta (käytettynä) per/käyttövuosi ihan mahdoton ole. 20-40 v olis 100 - 50 e päär vuosi.
 
Itse kun G:n ES:n sijaan ensin ostelin jotain "korvaavaa" niin aina se oli vain jotain korviketta ja homma oli jotenkin kesken.

Älä osta yhtä "loppuelämän kitaraa", vaan mieluummin useampi hyvä.
Aika näyttää sen, mistä kitarasta tulee sellainen, että sitä ei halua hävittää.
On monta kertaa ollut tilanne, että olen itsekseni ajatellut "Nyt on kaikki mitä tässä on haettu, toivottu ja uskallettu ajatella..". Sitten taas kerran törmäät johonkin herkkuun, joka on pakko saada. Oma kuva kertoo tämän hetken tilanteen, mutta kepit ovat vaihtuneet uskomattomalla vauhdilla jossain vaiheessa.
Viime viikolla Tokain Explorer 58 Replica käveli vastaan ja se oli pakko ostaa...
Mulla on kaksi kitaraa, jotka olen luvannut pitää, muut ovat käyttö- ja vaihtotavaraa, joita cnc-koneet työntävät uusia koko ajan.

vaan mieluummin useampi hyvä.
 
Kyllä noilla jo hyvän loppuelämän kitaroiden puolesta saa, tosin... se ES-tyyppinen sieltä vielä uupuu ;)

Niin standardissahan on reunalistat, jotka specialista puuttuu. Taisi olla myös rungon muodossa/paksuudessa hivenen eroa?

Aika mahdoton ajatus ostaa kitara loppuelämäksi. Maku, tarpeet, käytettävissä olevat rahavarat jne. muuttuu. Mutta jos on jokin selkeä haave kitarasta, jonka haluaisi niin osta se riippumatta merkistä tai mallista. Itselle se oli Ruokangas Duke ja kun sen vihdoinkin sain hankittua on listalla taas monta kitaraa, jotka pitäisi saada. Eli aivan normaalia harrastamista...

olisihan se varmaan karua jos vaan yhellä ja samalla kitaralla soittelis koko elämänsä... ei kyllä mulle onnistuis. joo niinhän ne pojat tuolla sanovat että monesti nuo fadedid soivat akustisesti paremmin kuin stankut juuri tuon ohuen lakka kerroksen takia.

Aika mahdoton ajatus ostaa kitara loppuelämäksi. Maku, tarpeet, käytettävissä olevat rahavarat jne. muuttuu. Mutta jos on jokin selkeä haave kitarasta, jonka haluaisi niin osta se riippumatta merkistä tai mallista. Itselle se oli Ruokangas Duke ja kun sen vihdoinkin sain hankittua on listalla taas monta kitaraa, jotka pitäisi saada. Eli aivan normaalia harrastamista...
 
Mä ostan kaikki ritsat sillä periaatteella että näillä mennään sitten loppuun asti. Toki se maku muuttuu ja joku tän hetken ykkösritsa ei välttis oo ykkönen sit kun mä oon 40 vee. Olettaen että oon elossa silloin vielä. Mutta mistä hitosta sitä tietää? Se voi hyvinkin olla.
 
Korvikkeita ei kannata yrittää hommata jos funtsii itselleen ritsaa jonka kanssa haluaa kasvaa. Kuten Les Fenderi tossa jo totesikin. Kyllä mä sen G:n 335:n vielä hommaan joskus. Ensin ehkäpä pari muuta.
 
olisihan se varmaan karua jos vaan yhellä ja samalla kitaralla soittelis koko elämänsä...
 
Mä olisin ihan tyytyväinen vaikka mulla olisi vaan yksi noista mun nykyisistä ritsoista ja sillä pitäs vedellä loput elämästä. Heleppo homma, vaikka välillä ehkä tekisikin mieli jotain muuta.

Niin standardissahan on reunalistat, jotka specialista puuttuu. Taisi olla myös rungon muodossa/paksuudessa hivenen eroa?
 
Standardissa on myös tallamikkinä vähän tykimpi tai kirkkaampi 498T, Specialissa 490T. Standardin kaula tuntuu myös paksummalta, soittotuntuma on kyllä erilainen, kun molemmat omistan. Kokeile!

Jos tosiaan on tarkoitus ostaa kitara loppuelämäksi niin mielestäni kannattaisi maltaa mieltään ja käyttää osa siittä alkuelämästä ja säästää juuri siihen kitaraan minkä haluaa eikä etsiä parasta hinta/laatu suhdetta.
 
Tämä on oikeasti ihan hyvä neuvo, jota valitettavasti en ole itsekään aina (koskaan?) kunnolla noudattanut. Säästäminen ja odottaminen on monesti todella vaikeaa : (.
 
Toisaalta varsinkin nuorena on usein ainakin melkein yhtä vaikeaa tietää, mitä tai millaista kitaraa todella haluaa, joten useimmat soittajat ostavat ja myyvät soittimiaan melko tasaisella tahdilla : /. Täytyy vaan toivoa, että jossain vaiheessa se oma maku ja tarve selkiytyvät niin, että jostain skebasta tulee se "oma", "loppuelämän" kitara, tai miksei niitä voisi olla useampiakin?
 
Toinen vaihtoehto on suhtautua kitaroihin ns. työkaluina - uusia hankitaan käyttötarpeen mukaan, vanhat joutavat vaihtoon, eikä yksikään ole toista mieluisampi.
 
Itse kun G:n ES:n sijaan ensin ostelin jotain "korvaavaa" niin aina se oli vain jotain korviketta ja homma oli jotenkin kesken.
 
Näinhän siinä helposti käy, jos esim. taloudellisista (sinänsä varsin järkevistä) syistä tyytyy (joskus toistuvasti) korvikkeisiin. Tuttu tilanne monellekin soittajalle, myös minulle.