Bassot ›

Pahoittelen jos tämäntyyppinen ketju on jo ollut. Ja saatan myös esittää asian vähän sekavasti, mutta here goes:
 
Ajelin aamulla autoa ja kuuntelin mp3-soittimelta vanhoja kuuntelemiani levyjä (Green Dayn Dookie, Bad Religionin Stranger than Fiction). Kuunnellessani Mike Dirntin bassotyöskentelyä, huomasin että sieltä oli tarttunut juttuja omaan soittoon, mitä ei välttämättä osannut silloin aloitellessa tunnistaa, mutta jotka nyt vuosien vieriessä olivat kasvaneet sellaisiksi "maneereiksi" omia bassosovituksia tehdessä. Eli on tullut apinoitua alitajuisesti noita ja sulautettua omaan soittoon, vaikka soitettava musiikki nykyään olisikin kovasti erilaista. Walking bass ja oktaavihypyt jotenkin kuuluvat siihen omaan tyyliin, tai ainakin se tuntuu luontevalta. Staattisemminkin voisi tietysti soittaa.
 
Tulin miettineeksi kunkin bassouran alkutaipaleen vaikutusta tyylin muodostumiseen. On tietysti olemassa studiobasisteja ja jokapaikanjyriä jotka osaavat soittaa tyylin kuin tyylin mukaan, mutta jos annetaan vapaat kädet, niin sovitukset lähtevät varmasti tietylle linjalle sen oman näkemyksen mukaan ja erityyppisistä lähtökohdista perustuen omiin kokemuksiin. Olisi mielenkiintoista katsoa, miten kahden aivan eri koulukunnan basistin bassosovitukset samaan pohjaan eroavat toisistaan. (Skaboja aiheesta on varmaan ollutkin?)
 
Mutta kysymys ja keskustelunaloitus kuuluu näin:
 
Tunnistatko omassa bassonsoitossasi maneereita? Entä omia vaikuttajiasi, keitä he ovat ja miten se on vaikuttanut siihen, kuinka luot soundiasi tai bassosovituksiasi? (Tämä voi olla tiedostettua tai tiedostamatonta.)

Dead Kennedysin Klaus Flouriden ärhäkkä plekubassottelu on kyllä ollut selkeästi tärkeimmästä päästä. Les Claypool lähinnä anarkistisena esikuvana joka piutpaut välitti "basson roolista". John Paul Jones 70-luvun kovimpana riffittäjänä ja sitten nämä fuusiosuorittajat huikean osaamistasonsa kanssa.
 
Luulen että oma soitto ja riffit on miksaus DK:n ja Zeppelinin riffejä Claypoolin asenteella.

Olen kyllä huomannut soitossani vuosien varrella noita Juoppiksen mainitsemia maneereita ja vaikutteiden tiedostamatonta ottamista. Välillä niistä haluaa pyrkiä tietoisesti eroon, mutta se on hankalaa. Se on varmaankin niin, että kun kuuntelee paljon musaa, ne jutut tulee sieltä itsestään. Järkyttävimmän havainnon tein muutama kuukausi sitten, kun kuuntelin niinkin vanhaa kuin vuodelta 1981 peräisin olevaa studio-demoamme. En ollut asiaa aiemmin havainnut (eikä kai kukaan muukaan), mutta tietty sovituksellinen tuttuus eräässä piisissä bassoa myöten on melko varmasti peräisin David Bowien Ashes to Ashesta. En ollut uskoa korviani.

Maneereita kyllä varmasti löytyy, ei ole kyllä tullut analysoitua sen tarkemmin. Mulla on mielestäni sen verran paljon eri vaikutteita että yhtä tiettyä on vaikea kenenkään tunnistaa. Vaikka täytyy myöntää että paria pöllittyä filliä tulee laitettua sinne tänne. Muutenkin kyllä uusien kipaleiden kanssa tulee lähdettyä aina samoilla kikoilla liikkeelle. Aika paljon tulee myös viljeltyä "ghost-nuotteja" värittämään ainakin yksinkertaisempia linjoja.

Minäkin olen omaa soittoani analysoidessani huomannut, että yllättävän paljon juttuja on aika suoraan tullut napattua John Paul Jonesilta, etenkin rokimmassa kamassa. Jännä juttu sinänsä, sillä vaikka toki aina olen Jonesia arvostanut, ei ainakaan nuoremapana useinkaan tullut kiinnitettyä mitenkään tietoisesti huomiota hänen soittoonsa. Vaan jotenkin ne vaikutteet vaivihkaa mieleen luikertelivat.

Näitä minuun basistina vaikuttaneita on ainakin Tim Commerford, Flea ja Nikki Sixx. Monet muut basistit ovat toki siis myös vaikuttaneet, mutta nuo kolme ensinnä. En koskaan opetellut bassokuvioiden teoriaa, mutta sitä on tullut opittua lähinnä Flean soittoa kuunnellessa levyiltä. Olen jopa hieman lainaillut Flean tyyliä tehdä bassokuvioita. Sen lisäksi että Tim Commerfordin bassottelua syyniessä aloin sitä itse myös soittamaan, Commerfordista opin sen että basson soitossa ei ole kyse runttaamisesta vaan todellakin biisin pitämisestä kasassa. Aluksi soitin bassoa plektralla koska en sormin osannut, mutta aloin harjoittelemaan sitten sormin soittamista, koska kaikki parhaat basistit, kuten Flea, Tim Commerford ja Les Calypool soittaa sormin. Nykyään osaan mielestäni aika helkutin hyvin jopa soittaa sormin. Jopa tosi nopeatkin kohdat menee vaivatta sormin soittamalla. Nikki Sixxin kuvan nähtyäni tajusin että millainen basisti on cool, vaikka taidollisesti Sixx ei kuulukaan ihan maailman kärkinimiin. Myöskin Nikki Sixxin ajoittain säröinen bassosoundi on vaikuttanut siihen miltä omani kuulostaa nykyään.

Niin, jäi mainitsematta basisti, jolta olen eniten (tietoisestikin) ottanut vaikutteita: Geezer Butler, jota on osuvasti kutsuttu otteeltaan pikemminkin runoilijaksi kuin basistiksi. Äsken mainittua John Paul Jonesia arvostan kovasti.

cisse häkkinen teki tyylillään semmosen vaikutuksen että piti tarttua beisin varteen...ja steve harrista arvostan kanssa. onhan noita toki monia muitakin miltä on vaikutteita ottanu mutta pääosassa on noi kaks jäbää...

Pula-ajan Jukka Jylliltä soittoni pääasiallisesti kuullostaa. En tota varsinaisen tietoisesti itsekään tee, mutta se vain kuullostaa parhaalta. Camelin bassottelut ja jotkut Chris Squiren jutut paistaa kanssa välillä aika häijysti läpi, mikä ei välttämättä ole väärin?
 
Kumma juttu, että vaikka Zeppelin on ehdottomia lemppareita, niin Jonesin maneerit eivät ole ikinä kummemmin tarttuneet.

Itse olen saanut todella paljon vaikutteita sormilla soittoon Tatsi Haverilta,
Ja plekulla soittoon juuri Mike Dirntiltä ja Steve Harrissilta :D

Tuossa sepulturaa katsoessani huomasin että soittoni on kyllä aika lähellä paulo jr. soittoa. Tai jotain sinnepäin. Toiseksi vaikuttajaksi voisin sanoa lemmyn. Ja nämä yhdistettynä hard rockissa, sehän on siis ihan hirveää. AI LOV IT!
 
Edit. Soundit ei ole kyllä kummaltakaan noilta, se on jotain enemmän Danko Jonesin uusimmalta, (jossa on muuten perkeleen kivat turinat), ja Tom Arayan kliinikolinalta. Näillä mennään

Huom! Olet kirjoittamassa yli 463 päivää vanhaan ketjuun!
 
Cliff Burtonin kauniinmelodiset harmonianäppäilyt ja toisesta päästä tylyt särötiluttelut tekivät äärimmäisen vaikutuksen. Niistä on taatusti jäänyt vaikutteita, ja maneereja omaan soittoon. :)

Walking bass ja oktaavihypyt jotenkin kuuluvat siihen omaan tyyliin, tai ainakin se tuntuu luontevalta
Soitat varmaan plekulla? Minäkin =)
En ole koskaan kuunnellut Green Dayta mutta itsellä nuo ihan samat jutut. Uskon että noi mainitsemasi jutskat on vaan semmonen luonnollinen jatke siitä dyndyndyndyndyn setistä jos aloittaa esim. Nirvanaa tai Apulantaa matkimalla. Bändini soittaa myös groove/jazz-vetoisia juttuja, mutta rokkijuttuihin musta tuntuu että ensimmäiseksi tulee ajateltua oktaaveja ja jotain helppo walkeja.
 
Edit: niinjoo se oma soittotyyli...Helmet & RATM, eli droppirytkytystä ja jotain kuviointia. En osaa kirjoittaa tätä "musiikiksi" (vielä) mutta jos esim. juurena olisi korkea E eli A-kielen seiska, niin muita yleisiä ääniä siinä olisi (dropatun)E- ja D-kielen nauhat 3, 5, 6, 7, 8. Mikähän skaala tuo mahtaa olla? Tuosta revin suurimman osan jutuistani näillä vähäisillä taidoilla.

Omassa soitossa kuulee kyllä paljonkin maneereita. Black Sabbathit on tullut kuunneltua heti lapsesta saakka joten löytyy se röytävä Geezer Butler -tyyli ja pentatoniset pienet bassojuoksutukset. Myös AC/DC ja monet muutkin rokkipumput innoittaneet kovastikin ja sieltä lähinnä omaksunut sen tasaisen kasibasson, joka täytyy vetää tyylillä alusta loppuun sen kummemmin kikkailematta.
 
Omiin biiseihin kun tekee bassolinjoja niin huomaan ammentavani tosin paljon Roger Gloverin jutuista. Neil Murrayn ja JPJ:n soittoon olen viime aikoina tutustunut enemmän ja huomannut kuinka rock-biiseihin voi tehdä hemmetin tyylikkäitä bassojuttuja.
 
Mutta kyllä sen huomaa että oli musatyyli mikä tahansa niin väkisinkin tulee nojattua vähän näihin heti ensimmäisiin vaikuttajiin.

Van Morrisonin bändissä soittaneelta David Hayesiltä on tullut napattua muutamia kikkoja varsinkin kontransoittoon, sen huomasin joskus kun kuuntelin bändini äänitettä. Stingin peukalosoittoa kopioin joskus tietoisestikin, ja se on myös jäänyt pysyvästi, vaikka enemmän harmaan eminenssin asemaan.