Kitarat: soittaminen ›

Minut ainakin tuo "on tärkeää opetella käyttämään kaikkia kahtatoista duuriasteikkoa" pistää vähän nikottelemaan. Mä en kiellä etteikö siitä olisi suuri etu, ja itse olen siihen myös pyrkinyt. Kuitenkin täysin kiistämätön tosiasia on, että tavan kitaramusiikissa suurimman osan ajasta tarvitaan sävellajeja, joissa voidaan hyödyntää vapaita kieliä mahdollisimman paljon. Siispä C-, D-, E-, G-, ja A-duurit, D-, E-, A-, ja H-mollit. Kyse ei ole pelkästään siitä, että nuo ovat kitaralle helpompia sävellajeja kuin esim. Eb-duuri, vaan kyse on myös ihan sovituksellisista jutuista. Esimerkiksi jokaisella soittimella on tiettyjä sävellajeja, joissa se on omimmillaan ja tuntuu soivan paremmin.
 
Niin että mistä kannattaisi alkaa teorian opiskelu? Minun mielestäni ehdottomasti järkevin, ja aivan varmasti helpoin tapa aloittaa teorian opiskelu on käydä hakemassa musiikki- tai kirjakaupasta 1-3/3 teoriaopukset. Sarjoja on monia. Itse opiskelin aikanaan asiat Klaavi-nimisestä sarjasta. Sitten on tällä foorumilla enemmän nimeä kerännyt "Tohtori toonika"-kirja, josta itselläni ei ole kokemusta. Toistaiseksi en ole törmännyt yhteenkään alkeistason teoriavihkoseen, joka olisi ollut oikeasti huono.
 
Mitä nuo teoriaopukset sitten pitävät sisällään? Mm. nuotinluku, sointujen ja asteikkojen muodostus. Nuotinluvussa tutustutaan ensin nuottiviivastoon. Mistä mikäkin nuotti löytyy, ylennykset, alennukset, ja oktaavialat. Myös tahtilajit, nuottien aika-arvot, erilaisia rytmejä jne. Asteikkoihin ja sointuihin käydään käsiksi helpoimmista sävellajeista, C-duurista ja A-mollista. Opetellaan lukemaan kvinttiympyrää, miten asteikot rakentuvat, ja muodostamaan sointuja. En tässä kuitenkaan viitsi luetella kaikkia asioita, koska ne eivät välttämättä sano sinulle mitään, ja listasta tulisi varmaankin kauheampi mitä se oikeasti onkaan.
 
Yleensäkin opetustarkoitukseen tehdyissä teoriavihoissa käydään aihetta läpi aivan aloittelijoillekin helposti omaksuttavassa järjestyksessä, ja varsin kokonaisvaltaisesti. Se on mielestäni hyvä juttu, koska niin teorian opiskelusta saa mahdollisimman paljon irti. Netissä on paljon sivustoja, ja mm. tälläkin sivustolla paljon FAQ-kirjoituksia aiheesta, mutta minä suosittelen silti sitä/niitä teoriaopusta. Ei esimerkiksi ole paljoakaan mieltä lähteä opiskelemaan vain yhtä tiettyä aihetta, kuten skaalojen kaavoja ulkoa.
 
Teoriaopintoja ei myöskään kannata pitää pelkkänä teoriana, vaan yhdistää opiskeluun puhdas käytäntö. Kun vihossa opetetaan miten C-duuri muodostetaan, niin kannattaa koittaa kitaralla muutamasta eri asemasta, miltä asteikko kuulostaa, ja miltä se näyttää kitaran otelaudalla. Kun vihossa opetetaan muodostamaan C-duurin asteille soinnut, kannattaa koittaa sointuja avo-otteina, kuten myös tavallisina kolmisointuina käännöksineen. Asteikkojen ja kolmisointujen laulamisesta on myös paljon hyötyä. En tiedä, miten voisin korostaa tämän viimeisen kappaleen tärkeyttä. Tavan soittajallehan teorian on tarkoitus tukea käytäntöä. Asioiden oppettelu käytännössä varmasti motivoi myös teoriaopintoihin.
 
Lopuksi haluan vielä sanoa, että jos sait teoriaopinnoista kuvan, että ne ovat kovin vaikeita ja opiskelu vaatisi paljon työtä, on kuva väärä. Riippuen opiskelijasta, aivan alkeisasiat on mahdollista opiskella itsekseen parissa viikossa, eikä se edes edellytä mitään erikoista. Koko 1-3/3:n teoriat oppii kuukaudessa tai parissa jos vaan niin haluaa, koska asiat itsessään ovat vaikeustasoltaan verrattavissa ala-asteen matikkaan. Ainoa oikeasti haastavampi juttu on oppia soveltamaan asioita käytäntöön. Joitakin juttuja on mahdollista hyödyntää heti, toisten hyödyntäminen käytännössä vaati jonkin verran opettelua ja harjaantumista.