Lyriikka ›

Hen-ki-hie-ve-reis-sään hänet tuotiin sairaalaan,
mitä tapahtunut oli? Kyennyt ei kertomaan.
Vaatteitansa vielä löytyi jälkeen viikonkin
teiltä kovin pienen kaupungin.
 
Tuli perhe, tuli poliisit ja frendit katsomaan,
tuota henkitoreissansa sairaalassa makaavaa,
kasvot muistuttivat häntä,
mutta itkemään nuo sai,
ollen varjokuva entisestään vain..
 
Sairaalaan kun hänet tuotiin,
hän ei tiennyt nimeään.
Oli varastettu kaikki, vaik`ei ollut vietävää,
 
Poskillansa norot kyyneleiden,
väri mascaran,
oli valunut kuin
kasvoilla kuoleman-
 
Nyt hän makaa, siinä makaa-
vaan ei pysty puhumaan-
eikä paperille osaa edes käsin kirjoittaa-
Nyt hän makaa, siinä makaa-
silmät seisten tuijottaa-
ainoana, joka tietää-
vaan ei sanotuksi saa
 
Tippa silmässä ja letku kiinni käsivarressaan,
tämän nähtyänsä tietää, ettei tarvi valittaa,
itsellänsä vaikka pieni este eessä oisikin,
kaikki voisi olla vielä pahemmin.
 
Minä valvon yhä öitä ja jos unta joskus nään,
väkivalloin kylmät kädet, minut siitä herättää,
olen vierellänsä vasta jälkeen suuren julmuuden,
jälkeen kaiken olen syyllinen, miks`luonas ollut en?
 
Elo silmistänsä sammuu, hälytyksen keskus saa,
hädin tuskin saatan hengittää, vain kolme hoitajaa-
sinun rannettasi nostaa, toinen katsoo kelloaan,
olet poissa nolla kuusi- aika seisahtaa-
 
Nyt hän makaa, siinä makaa..
..
..
 

 
Öisin kuljen yhä katuja-
sun kanssas puhuen-
kunnes päivä saa mut näkymään
-jaloissa ihmisten-
 
jättäessäs suuren tuskan,
en voi olla ihminen,
siksi jätän tämän kaiken-
ethän ole vihainen