Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Mayhem on ehkä kovin ikinä.
 
Innostuin bändistä keväällä De Mysteriis Dom Sathanas-pitkäsoiton kautta. Levy nousi välittömästi TOP5-levyjen joukkoon, ellei jopa kaikkien aikojen parhaan pitkäsoiton asemaan. Nyt on Mayhem-innostusta syvennetty kahden uuden albumin kera, Chimeran ja Ordo Ad Chaon. Bändi on vienyt koko käden koetettuani eka sormella, eikä paluuta ole.
 
De Mysteriis Dom Sathanas on BM-genren ehdottomasti suurimpia klassikoita, ellei se kaikista suurin. Legendaarinen levytys, jonka kulkua kaiken kansan tietoisuuteen tosin varmasti avittivat tapahtumat bändin ympärillä 1990-luvun alussa. Levyhän on sikäli erikoinen, että kaksi sillä soittavista neljästä muusikosta olivat vain sessiojäseniä, joiden tehtävä oli hoitaa DMDS-sessio läpi. Levyhän äänitettiin jo joskus 91, 92 tms, mutta surullisenkuuluisa murhatapaus sekoitti pakkaa niin, että albumi näki päivänvalon vasta 1994.
Unkarilainen Attila Csihar vokaaleissa, black metalin kummisetä Euronymous kitarassa, Hellhammer rummuissa ja Varg Vikernes bassossa. Ja lopputuloksena 8 kappaletta ensiluokkaista black metalia, häiriintynyttä äänimaisemaa ja tummia tunnelmia.
En voi itse edes sanoin kuvailla niitä fiiliksiä, jotka valtaavat kroppani Funeral Fogin alkaessa. Levyn kappaleet ovat aivan timanttisia, mikä on kyllä ymmärrettävää - ehtiväthän biisit hioutua oikeaan muotoonsa jo vuosia levyn äänitystä aiemmin. Koko levy, Life Eternalin pohdiskeluista Buried By Time And Dustiin, maanisen Pagan Fearsin kautta legendaariseen Freezing Mooniin, suorastaan salpaa hengityksen. Kaikki yksityiskohdat; riipivät kitarasahaukset, poukkoilevat bassokuviot, saatanallis-perkeleellinen rumpunakutus ja kovimpana kaikista; korinat, murinat, ulvonnat ja kähinät Attila Csiharin kurkusta.
Kun levy loppuu, olo on tyhjä, mieli musta ja fiilis häkeltynyt.
 
Vertaistaan hakeva klassikko, jonka hohto tuskin ikinä katoaa. Maanmiesten Darkthronen klassinen Transilvanian Hunger (myös 1994) on ainoa levy, jonka voin kuvitella pääsevän lähelle De Mysteriis Dom Sathanasia, häviten sille kuitenkin loppupeleissä. Uskomaton kiekko
 
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Grand Declaration Of Warin (2000) olen kuullut monta kertaa, ja mielipide levystä kyllä löytyy. Säästän sen kuitenkin siihen päivään, kun saan levyn ostettua aitona itselleni ja kuuntelen sen vielä useamman kerran ajatuksella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
 
Kun keskustelunaiheeksi nostetaan albumi Chimera (2004), on asiaan asennoiduttava aivan eri tavalla kuin klassisen De Mysteriis Dom Sathanasin katsastamiseen. Kaikki mahdollinen on muuttunut kymmenessä vuodessa, eikä DMDS-albumilla soittaneesta kokoonpanosta ole kuin yksi ihminen bändissä jäljellä. Euronymouksen traagisen murhan jälkeen bändi hajosi pieneksi aikaa, kunnes kapulakeijo Hellhammer kasasi ryhmän uudestaan vuonna 1995. Vokalistiksi poimittiin Deathcrush-EP:llä vuonna 1987 laulanut Maniac. Bassonvarteen palasi bändin alunperin Euronymouksen kanssa perustanut Necrobutcher, ja kitaristiksi pestattiin silloin vain 19-vuotias Blasphemer. Bändin niskassa olivat kovat paineet johtuen DMDS-levyn klassikkostatuksesta, ja täysin uudella kokoonpanolla olivat isot (Euronymouksen) saappaat täytettävinään.
Vuoden 1997 EP Wolf´s Lair Abyss otettiin vastaan varsin hyväksyvästi.
Vuonna 2000 näki päivänvalon Grand Declaration Of War, kokeellinen puheosuuksien ja industrial-elementtien värittämä levy, jonka saama vastaanotto ei ollut mairitteleva. Mayhem oli karannut liian kauaksi juuriltaan, jos näin halutaan sanoa.
 
Chimeraa varten bändi vetäytyi Norjan vuorille äänittämään "oikean tunnelman" saavuttamiseksi. Omien sanojensa mukaan Mayhem todisti kykynsä Grand Declaration Of Warilla, ja Chimeralla pelin henkenä oli "ottaa takaisin kovimman BM-bändin valtikka". Suuria sanoja, mutta kuinka lähellä totuutta?
 
Chimera on hyvä levy. Se tarjoaa vihaisen ja nopean, modernin Mayhemin. "Juurille paluu" levy ei todellakaan hioittuine/kliinisine soundimaailmoinen ole. Homman nimi on täysin eri. Tällä kertaa Mayhem tarjoaa erittäin nopeaa, aggressiivista ja jopa teknisestä death metalista vaikutteita saanutta koukeroista "2000-luvun" (black) metalia. Minun on kuitenkin sanottava, että levyn lokerointi puhtaaksi black metaliksi on ehkä hivenen pielessä, levyn linjan kumarrellessa kenties liikaa death metalisempiin kuvioihin upotakseen täysin BM-lokeroon. Mutta genretykset sikseen.... Mitä aiemman valtaistuinpaikan takaisinlunastukseen tulee; siinä suhteessa Chimera ei ole onnistunut. Tämä tehtävä toteutetaan ehkäpä Ordo Ad Chaolla, josta kohta enemmän.
Chimera on kuitenkin persoonallinen ja onnistunut levy. Jos minun on verrattava sitä johonkin toiseen Mayhem-levyyn, voisin mainita Wolf´s Lair Abyss EP:n.
Kaikenkaikkiaan kyseessä on mielestäni vahva neljän tähden albumi, joka ei kenties tee kunniaa Euronymousin perustamalla Mayhemille mutta todistaa Blasphemerin pätevyyden säveltäjänä ja bändin omaavan vielä paljon sanottavaa.
 
Ordo Ad Chaolla asiat ovat muuttuneet. Attila Csihar on ruodussa taas, Maniac on syrjäytetty mestarin tieltä. Lopputulos on primitiivistä, häiriintynyttä, nekroa, sairasta, pimeää ja erittäin vaikeaa black metalia. Mayhem on vuonna 2007 vienyt "haistakaa vittu"-asenteen pisimmälle kuin kenties kukaan ikinä, tarjoten yleisölle kenties epäkaupallisimman mahdollisen levyn Mayhemin legendaarisessa asemassa. Todella tumma sointi levyllä, eikä sen kaikkia sävyjä voi mitenkään kuvailla tähän. Taidan jättää levyn analysoinnin jollekin muulle.
 
Sen totean, että Ordo Ad Chaolla Mayhem ON lunastanut paikkansa BM-huippujen joukosta takaisin. Te, jotka piditte Attilan vokaaleista Mysteriisilla, ihastutte suorastaan vielä mielisairaampiin mulinoihin tällä albumilla.
 
- - - - - - - - - - - - - - - -
 
"No Mosh. No Fun. No Core. No Trends"
"Fuck Off"
 
...
 
Mayhem määrää. Vaikka minulla on vasta kolme levyä bändiltä, joista kaksi aivan tuoreita omassa hyllyssäni, voin sanoa Mayhemin tehneen niin kovan vaikutuksen ettei ole tosikaan. Seuraavista Mayhem-hankinnoista sitten omat jorinansa...nauttikaa!