Kitarat: kitarakamat ›

Ei hyvä luoja! Ensin pitää olla hirveät hifit ja sitten niitä korjaillaan leikkaamalla ylä ja alapäätä. Ihan tavallinen hyvälaatuinen kitaravahistin ja kaappi toistaa juuri sen mitä pitääkin. Kun hifistellään kitaraa, pitää sitä soveltaa bassoon jne. jotta niiden superhienojen soundien vivahde eroista saa selvän. Jos soittaa yksin kotona stereoon niin siinä sitten saa sitä kuunnella, mutta silti kunnon putkivahvistin kuulostaa parhaalta. Soittaisit suoraan skooppiin niin sitä voisi hienoja kerrannaisia tutkia. Niistä voisi sitten pitää kirjaa, tehdä kaavioita ja olla tyytyväinen. Ei keikalla kukaan kuule sinun fiinejä systeemeitä.
Kitara keskialueelle mihin se kuuluu. Tässä voin paljastaa salaisuuden, että esim. putki Marshallin ja 4x12" kaapin yhdistelmällä osutaan juuri tuohon kohtaan.
Marshallin kaapeissakin on sellaista rupusarjaa, että ei se Behringer kaappi voi niitä huonompi olla millään.

En kyllä ymmärrä puoliakaan kirjoittamastasi. Siksi toisekseen en ole leikannut alapäätä. Kolmannekseen putkivahvistimilla minäkin leikin. Se, että käytän toistamiseen refleksipömpeleitä on silkkaa sattumaa. Aluksi päädyin pömpeleihin väliaikaisena ratkaisuna, paremman puutteessa ja kokeilun halusta. Kaiuttimet eivät ole kovin herkät, sillä taajuusvasteen passiivinen tasoittelu johtaa herkkyyden laskemiseen. Ja koska kaiuttimet eivät ole herkät, voi vahvistimesta ottaa enemmän irti ilman että soittaa stadionluokan ilmaiskonserttia.

Kerrannaiset kuuluvat ääniin luonnostaan, ei niitä tarvitse skoopilla tutkia, korvakin riittää. Ja kyllä kitara pysyy keskialueella, vaikka kerranaisia sen ulkopuolelta kuuluukin. Se on tietysti näkemyskysymys, että mitä kitarasoundiin kuuluu. Jos on sitä mieltä, että kaikin puolinen tukkoisuus ja puuroisuus on jees, niin hankkii sitten laitteensa sen mukaan. Niin minäkin aikoinani tein, kun en paremmasta tiennyt. Saan minä edelleenkin saundista tukkoisen ja puuroisen jos vain haluan, mutta se on silloin tietoinen ratkaisu. Se etten juurikaan käytä sitä, johtuu siitä, ettei se kuulosta kovin hyvälle.

Kitaristien ongelma tuntuu olevan äärimmäinen perinnetietoisuus. Pitää käyttää ratkaisuja, joita on käytetty 50-luvulta lähtien. Vaan oltaisiinko 50-luvulla käytetty samoja ratkaisuja kuin käytettiin, mikäli olisi ollut mahdollisuus käyttää tämän ajan ratkaisuja.
 
oli pakko siirtää tää tuolta behringer kaappi keskustelusta tänne !!
 
no niin paita pois ja nurmi painia prkkkklllll..

Ensiksi, on muuten siistein otsikko mitä ikinä on ollut Muusikoiden.net:issä. Mutta asiaan: mun mielestä turha hifistely vie pois siitä olennaisesta, eli kitaran soitosta, hyvin. Tietenkin jos ihan kaiken osaa jo, niin senkun sitten vaan..

Ensiksi, on muuten siistein otsikko mitä ikinä on ollut Muusikoiden.net:issä.
 
Auttamatta tulee mieleen Impaled Nazarren biisi: Vitutuksen multi huipennus...
 
There is one amp to rule them all. It was forged in the deepest deeps of the mount (vacuum) Tube.
 
A Litle is known about this amp, and even less will be known...
 
(Laita amp-in tilalle joku mieli vahvari. Esim. JCM-800)

Voi kuule Lucifer, myönnettäköön että on MAHDOLLISTA että se kitara kuullostaa über-hienolta kun se kattaa hertsit 20-20 000 mutta mihis pistät sen jälkeen basson, rummut, laulun? Equtetaan basso vetämään niitä kerrannaisia alle 20hetsin? Laulu kissoille 20 000 hertsin yläpuolelle? Kyllä se niin vaan pitää olla että basso bassolle, middle skeballe ja joikaukselle ja se mitä jää rummuile. ;)

^^Ja lopulta levyn mukana myydän subi...

Väännetäänpä nyt sitten romaania aiheesta, kun kerran on aikaa...
 
Miksi kitaristit ovat perinnetietoisia? Koska kaikki muutkin ovat. Moni asia on kehittynyt 50-luvun jälkeen, mutta silti monet hakevat yhä tänäkin päivänä samaa soundia kuin 50-luvulla. Miksiköhän niitä putkivahvistimia silloin käytettiin? Eipä ollut transistorivahvistimista musiikkikäytössä tietoakaan, ja vaikka niitä tänä päivänä löytyy miljoonaa eri merkkiä ja mallia, niin yllättävän suuri osa kitaristeista (ja myös basisteista) pitää jonkinlaisena tavoitteenaan jonain päivänä soittaa aidolla täysputkivahvistimella.
 
Entäs sitten kitarakaapit? Miksi ihmeessä niitä 60-luvun Celestionin Greenbackeilla varustettuja kaappeja halajaa niin moni? Ei ainakaan siksi, että ne edustaisivat kehityksen huippua. Kyseessä on siis vain vanhojen aikojen kaipuu? Ei, vaan halu saada aikaiseksi hyväksi koettu ja toimiva soundi. Eihän tuo kitarakaapin konsepti ole juurikaan neljässäkymmenessä vuodessa mihinkään muuttunut, valmistajia on useampia ja elementtivaihtoehtoja samoin.
 
Miksi kitarakaapit eivät toista koko taajuusaluetta, kuten esim. laadukkaat Hi-Fi-kaiuttimet? Koska se ei ole käytännössä tarpeellista. Kotikaiuttimen periaatteena on toistaa sinne syötetty signaali samanlaisena kuin se sinne saapuukin, jolloin äänen värittyminen on epätoivottavaa. Kitarakaapin kuitenkin yleensä jopa toivotaan värittävän ääntä ja tuovan omaa väriään vahvistimen tuottamaan signaaliin. Kyllähän Hi-Fi-puolellakin on siirrytty kultakorvien iloksi toistamaan taajuuksia, joita ihmiskorva ei mitenkään pysty havaitsemaan, vaikka miten haluaisikin. Normaalin ihmisen kuuloalue loppuu jo ennen 20 kHz:n rajaa, kun nykyisellä tekniikalla pystytään toistamaan huomattavasti tätäkin korkeampia ääniä. Eron kuulemma kuulee, ainakin joidenkin mielestä.
 
Miksi kitarakaapin ääni kuulostaa tunkkaiselta, kun on tottunut soittamaan kokoäänialueen toistavan kaiuttimen läpi? Kokeilkaapa säätää stereovahvistimesta ylä- ja alapäätä (eli bassoa ja diskanttia) reilusti lisää, ja kuunnelkaa vaikka yksi kappale suosikkilevyltänne. Tämän jälkeen kääntäkää sävynsäätimet keskiasentoon, ja kuunnelkaa sama kappale uudestaan. Tämän jälkeen vielä säädetään sävynsäätimiä reilusti pienemmälle, ja taas play päälle. Ja taas sävyt nollille, ja viimeinen kuuntelu. Mitä tapahtui?
 
Ensimmäinen kuuntelu kuulosti luultavasti "paremmalta" useimpien korvaan. Tämän jälkeen ilman korostusta suoritettu kuuntelu kuulostaa "väljähtäneeltä", aivan kuin jotain puuttuisi, tai ääni tulisi verhon takaa. Kolmas kuuntelu kuulostaa vielä pahemmalta. Mutta, kas, kun taas palataan korostuksettomaan kuunteluun, ääni kuulostaa paremmalta kuin edellisellä kerralla kun sävynsäätimet olivat nolla-asennossa eli keskellä. Miksi ihmeessä?
 
Ihmiskorvan yksi hienoimpia ominaisuuksia on mukautuminen. Kuuloelimet eivät kuule ääniä absoluuttisten arvojen mukaan, vaan suhteessa toisiinsa, ja ne osaavat mukautua ja jopa muokata kuulemaansa ääntä. Korva ei kuitenkaan mukaudu hetkessä, vaan tiettyyn ääneen tottuminen tapahtuu pidemmän ajan kuluessa. Mikä tahansa taajuuskäyrä kuulostaa oikealta, jos siihen on tottunut ja sitä kuunnellut tarpeeksi kauan. Kaikki siitä poikkeava kuulostaa oudolta. Kuuloon vaikuttavat myös muut kuin vain suoraan ääneen liittyvät asiat. Esimerkiksi psykoakustiset ilmiöt vaikuttavat siihen, miten me kuulemme tietyn äänen. Otetaan helppo esimerkki: englannissa on kaksi erilaista i-äännettä. Suomalainen erottaa nämä äänteet lähinnä pituutensa puolesta, kun taas englantilaiselle merkitsee enemmän vokaalin laatu. Englannissa ei ole erillistä pituuden foneemia kuten suomessa, eli englantilainen ei ymmärrä sanojen 'tili' ja 'tiili' eroa, koska hän ei osaa kuulla vokaalien pituuden eroa. Tästä johtuen englannin "lyhyen" (eli höllän) I-vokaalin ja "pitkän" (eli tiukan) i-vokaalin välillä englantilainen kuule eron laadun perusteella, suomalainen keston. Yleensä I on lyhyempi kuin i.
 
Jaksoiko joku lukea tähän asti? Tuskin.
 
Sitten omaan mielipiteeseen: minä en soittaisi missään olosuhteissa kitaraa kokoäänialueen kaiuttimen läpi, eli en kytkisi sellaista vahvistimeeni. En myöskään kuuntelisi musiikkia kitarakaapin läpi, eli en kytkisi sellaista kotistereoihini. Olen ehkä sitten tästä syystä vanhoillinen ja perinnetietoinen (niinkuin se olisi huono asia), mutta ei se minua haittaa. Minun mielestäni nämä kaiuttimet on tarkoitettu niin erilaiseen käyttöön, ettei niillä pitäisi olla mitään tekemistä keskenään. Jos viivasuora taajuustoisto olisi musiikin tekemisessä optimaalinen tilanne, soittimet, vahvistimet ja kaikki lisälaitteet olisivat aivan erilaisia kuin mitä ne ovat. Kyllähän sen kitaran saa kytkeä suoraan High Fidelity-putkivahvistimeen, mutta ei se kuulosta hyvältä, vaikka taatusti tulee koko kuuloalueen laajuudelta tasaista toistoa.
 
Lukiko joku tämän loppuun asti? Tämän todistettavasti tehneet henkilöt saavat pullakahveet tavattaessa.

se on sitten kahvit! vemmy + paita !
 
ps osta monitorit

se on sitten kahvit! vemmy + paita !
 
ps osta monitorit
 
Paita tulee kun tulee, kahvit saat jo muistakin ansioista... ;)

Menikö pitkään kirjottaessa? En juo kahvia.

Terve
 
Kaappi mikä kaappi, mutta kaiku kaiken kaunistaapi :)
http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=6590516

Nämä 50-luvun soundithan ovat mitä moderneimpia! Ajatelkaapa esimerkiksi viulua; en ole varma koska se saavutti lopullisen muotonsa, mutta sadoista vuosista kuitenkin puhuttaneen. Enkä ole kenenkään kuullut väittävän että kyllä Stradivarius olisi pannut niihin lisää alapäätä jos olisi ollut nykyajan tekniikka käytössä.
 
Jokainen saa toki soittaa sillä soundilla millä tykkää. Bändikontekstissa ongelmana ovat vaan ne muut soittimet. Kyse on prioriteeteista: kumpi on tärkeämpi, bändin soundi vai oma soundi? Joukkuepeliä vai yksilöurheilua? Jos valinta on jälkimmäinen, niin fine, kaikin mokomin, mutta ilmoitan tässä jo etukäteen että lähitulevaisuudessa Wanted-palstalle ilmestyvään "haetaan kitaristia bilebändiin"-ilmoon ei sitten tarvitse vastata.
 
Henk. koht. olen sitä mieltä että monilla aloittelevilla rokkareilla olisi paljon opittavaa klasareilta ja muilta akustista musiikkia soittavilta yhtyeiltä, nimenomaan balanssin rakentamisessa. Aivan liikaa ajatellaan että minä luukutan niin lujaa ja niillä soundeilla kuin huvittaa ja miksaaja hoitakoon loput. Jännää miten nuo klasarit pystyvät pitämään itse itsensä balanssissa ilman mitään miksaajia - eihän niiden vehkeissä ole edes volumenuppia tai ekvalisaattoreita! Kannattaakin lapset jo treenikämpällä lähteä rakentamaan koko bändin balanssia ja yrittää säätää omat soundit sellaisiksi että ne kuuluvat läpi, mutta eivät peitä muita. Ei se sen vaikeampaa ole.

Nämä 50-luvun soundithan ovat mitä moderneimpia!
 

 
Henk. koht. olen sitä mieltä että monilla aloittelevilla rokkareilla olisi paljon opittavaa klasareilta tai muilta akustista musiikkia soittavilta yhtyeiltä, nimenomaan balanssin rakentamisessa. Aivan liikaa ajatellaan että minä luukutan niin lujaa ja niillä soundeilla kuin huvittaa ja miksaaja hoitakoon loput. Jännää miten nuo klasarit pystyvät pitämään itse itsensä balanssissa ilman mitään miksaajia - eihän niiden vehkeissä ole edes volumenuppia tai ekvalisaattoreita. Kannattaa jo treenikämpällä lähteä rakentamaan koko bändin balanssia ja yrittää säätää soundit sellaisiksi että ne kuuluvat läpi, mutta eivät peitä muita.
 
Pistit sitten yllärin !
Tässä terve suhtautuminen asiaan, joka tuntuu jakavan meitä.

Uuh. Taas olen tallonut jonkun varpaille... Tähän ovat jo muutamat ihmiset ehtineet kirjoittamaan paljon asiaa. Kuitenkin viestejä leimaa tietynlainen mustavalkoisuus; joko yksilö tai bändi...
 
reddie:
Voi kuule Lucifer, myönnettäköön että on MAHDOLLISTA että se kitara kuullostaa über-hienolta kun se kattaa hertsit 20-20 000 mutta mihis pistät sen jälkeen basson, rummut, laulun? Equtetaan basso vetämään niitä kerrannaisia alle 20hetsin? Laulu kissoille 20 000 hertsin yläpuolelle? Kyllä se niin vaan pitää olla että basso bassolle, middle skeballe ja joikaukselle ja se mitä jää rummuile.
 
Ylläri:
Aivan liikaa ajatellaan että minä luukutan niin lujaa ja niillä soundeilla kuin huvittaa ja miksaaja hoitakoon loput. Jännää miten nuo klasarit pystyvät pitämään itse itsensä balanssissa ilman mitään miksaajia - eihän niiden vehkeissä ole edes volumenuppia tai ekvalisaattoreita! Kannattaakin lapset jo treenikämpällä lähteä rakentamaan koko bändin balanssia ja yrittää säätää omat soundit sellaisiksi että ne kuuluvat läpi, mutta eivät peitä muita. Ei se sen vaikeampaa ole.
 
Ja Vemmyltäkin hiano kirjoitus, mutta sitä ei tarvitse tähän ottaa, koska en pidä sitää niinkään vastineena. Vemmy kertoo mielipiteensä perustellusti - johon harva täällä pystyy - mutta ei se ole minulta pois.
 
Minulla on eq. En tosin soita tällä hetkellä bändissä, mutta muzakkia silti äänittelen. Hyvästi mahtuvat kaikki soittimet kyytiin, älkää murehtiko. Ja loppupeleissä kitaran sovittaminen joukkoon julmaan on juuri minun ongelmani, ei teidän tai minun kanssa musiikkia tekevien ihmisten. Säveltäen saa mukaan sen, mikä ei laitteilla onnistu.
 
Kai tässä omassa tavassani on loppupeleissä kyse kontrollin tavoittelusta. Hyvälaatuista, jossain määrin "täydellistä" ääntä on helppo lähteä muokkaamaan. Täydestä on helpompi ottaa haluamallaan tavalla pois kuin vajaasta.
 
En nyt jaksa pidempään hakata päätäni seinään, sillä onhan se selvää, että olen tapoineni vääräuskoinen ja kaikin puolin jumalaton. Se miksi alunpitäen lähdin taistelemaan ikiaikaisia tapoja ja uskomuksia vastaan on mysteeri itsellenikin. Kunhan koitin tarjota vaihtoehtoa. Joissain asioissa se ei vain kannata. Oikeassa olemisessa, oikeauskoisuudessa siis, parasta on se, että voi tuomita toisten näkemykset perehtymättä niihin, tai tietämättä niistä ylipäänsä mitään.
 
ed. ei mitn.

Menikö pitkään kirjottaessa? En juo kahvia.
 
Nakkisormilla ja langattomalla näppiksellä, joka patterien huonon kunnon vuoksi jättää joka kolmannen kirjaimen lähettämättä koneelle? Ei menny kauaa... ;) Teetäkö sulle?

Tuomitkaa vaan, mutta minua ainakin häiritsee muutama seikka.
 
Ilmeisesti tässä ketjun ensimmäisessä viestissä viitataan johonkin aikaisempaa keskusteluun? Miksei tätä laitettu sitten siihen keskusteluun. No okei, haluttiin laajentaa koko keskustelua isompiin sfääreihin...? Ehkä linkki olisi ollut paikallaan?
 
Otsikko on pitkä kuin nälkävuosi. Mitä tarkoittaa ultimaattisuus? Kuuluisiko 'kitara kaapit...' olla 'kitara, kaapit...' vai kenties 'kitarakaapit...' ja jonkinlaista välimerkkiä voisi laittaa vaikka tuonne hyvän, pahan ja loputtoman taiston luokse tai mietiskellä ehkä parempaa rakennetta.
 
Muutenkin voisi keskustelun ohjeet vilkaista, vaikka nyt muistin virkistämiseksi http://muusikoiden.net/keskustelu/
En tarkoita sitä että tässä keskustelussa olisi varsinaisesti rikottu yhtäkään noiden ohjeiden kohdasta, mutta itseäni ainakin harmittaa jos selkeästi hyvää informaatioa ja asiaa sisältävä kirjoitus kokee inflaation vain sen takia, ettei kirjoittaja ole viitsinyt tai halunnut kirjoittaa sitä korrektiin asialliseen, niin muita kirjoittajia kuin muotoa kohtaan.
 
Non nih, nyt voitte sitten vapaasti tuomitta pilkuntiesmiksi ja kielipoliisiksi, mutta on tällä palstalla osattu ennenkin kirjoittaa, osataan tulevaisuudessakin. Hienoa, että uudet ihmiset tänne osaavat tulla ja todella upeaa että jakavat tietojansa ja kokemuksiansa täällä. Mutta yritetään sopeutua puolin ja toisin, eli pitänee itsekin sitten yrittää sopeutua. :o)
 
Ja mitä tulee tuommoisiin "muut voi painua ulkosynnyttimiin" -kommentteihin, niin tuollaisiin pystyy vain lapset. Tästä en tingi.

perinnetietoisuudesta vielä.
Miksiköhän kitaristit ovat "perinnetietoisia"?
Evoluutuio pätee tähän. Loppujen lopuksi suurin osa palaa näihin vanhoihin hyväksi havaittuihin ratkaisuihin juuri siksi että ne ovat hyväksi havaittuja.
Kaloile on kehittynyt kidukset siksi kun niiden on helpompi elää vedessä sillä tavalla. Ja valas joka piruna siellä sinnittelee on sekin joutunut hengitys ratkaisunsa siirtämään selkähän. Ne jotka eivät ole tähän kyenneet, ovat aika pian hävinneet unholahan. Luonnon valinta siis.
Sama juttu soitossa. Vanha putkivahvistin on parempi kuin Line 6:llinen uusia.

Minä suosin tuulikaappeja. Niissä on mielestäni kirpeä sointi. Varsinkin iltaisin.
Mikään ei voita tuulikaapin saundia lauantaiaamulla kello 7 aamulla.

Jep. vemmy kirjoitti paljon asiaa. Mä olen taas yksi kaavoihin kangistunut kitaristi, joka pitää tuhat vuotta vanhasta tumppusaundista. PA-kamojen läpi on tullut joskus pakon edestä vedettyä, enkä pitänyt siitä laajasta ja tasaisesta taajuustoistosta. Joku voi pitää, enkä minä tai muutkaan ole siitä mitään sanomaan. Ihmissuvun yleinen maku tuntuu kuitenkin kitarasaundissa pitävän vielä tunkkaisista, isoista ja rumista kaapeista ja vanhanaikaisista, epäkäytännöllisistä ja kalliista putkivahvistimista, niin järjetöntä kuin se onkin.
 
Uutta saundia ja vaihtoehtoja näihin asioihin tietenkin voi ja mun mielestä jopa kannattaakin etsiä ja kokeilla. Siten uutta musiikkia syntyy. Kliseinen esimerkki: Jimi hendrixinkään kitarasaundi tai soittotyyli ei aikanaan ollut mikään perinnehenkinen, mutta jo vuosikymmeniä porukka on koittanut apinoida niitä. Henkka ja yleensä soittajat, jotka jäävät historiaan, keksivät jotain uutta.